Älä alistu!
Mediassa kuohuu jälleen. Tällä kertaa aiheena on muutamien kristillisten järjestöjen tukema Älä alistu! -kampanja. Kampanjan keskiössä on kymmenminuuttinen video, jossa 20-vuotias "Sanni" kertoo, kuinka Jeesus vapautti hänet tupakasta. Pahinta monelle on ollut Sannin varomaton vertaus: Jos kerran joku alkoholisti voi tehdä parannuksen, niin miksei joku tupakoijakin? Ei ihme, että tämän nuoren naisen kokemus on saanut tupakkateollisuuden varpailleen ja sen äänenkannattajat raivon partaalle.
Kuten kuvioon kuuluu, ensin alkoi kova kuhina eroakirkosta.fi-sivustolla ja seuraavaksi arkkipiispa riensi sanoutumaan irti kampanjasta. Myös yksittäiset seurakunnat ja seurakuntayhtymät ovat esittäneet vastalauseensa kampanjan johdosta. Jäsenkadosta huolestuneet kirkon johtajat korostavat, kuinka "tupakoijan identiteettiä on kunnioitettava" ja kuinka "tupakoiva henkilö ei ole rikollinen, sairas tai erityisellä tavalla syntinen".
Kampanjan vetäjät ovat tästä samaa mieltä, mutta haluavat tehdä eron tupakanhimon ja polttamisen välillä. Himo tupakkaan ei itsessään ole väärin tai vahingollista - se voi jopa joissain tapauksissa olla perinnöllistä - mutta polttaminen ei ole oikein. Heidän mielestään Sannin viesti on, että nuoren ei pitäisi aloittaa polttamista vain kaveripiirin painostuksen tai kasvavan tupakkamyönteisen ilmapiirin takia ja että tupakoinnin voi lopettaa. Toisaalta he myöntävät myös, että vaikka Sanni eheytyi ja pääsi kokonaan irti tupakanhimosta, jotkut saattavat joutua kokemaan vetoa tupakkaan koko elämänsä ajan. Kirkko haluaa tukea myös heitä heidän kipuilussaan, kampanjan johto muistuttaa.
Keskustelu tupakoinnista ja siitä, onko se haitallista tai onko tupakanhimo synnynnäistä, tulee varmasti jatkumaan kirkossamme vielä jonkin aikaa. Tämän kohun osalta herää kuitenkin kysymys siitä, onko tupakoijilla myös jokin piiloagenda. Harva nimittäin olisi edes kuullut koko - vain viikon mittaiseksi suunnitellusta - kampanjasta, elleivät sen vastustajat olisi tarttuneet siihen sillä raivolla, mikä on mediassa nähty. Väkisinkin tulee mieleen, että osaa asiasta uutisoivista tahoista motivoi antikristillisyys vähintäänkin yhtä voimakkaasti kuin tupakkamyönteisyys.
Tupakoinnin edistämiselle tuskin tekee hyvää viittaukset "kristilliseen äärimateriaaliin" ja "vahvasti röökifobiseen kampanjaan". Samoin on pakko kysyä, mihin kerta toisensa jälkeen katoaa se paljon puhuttu "suvaitsevaisuus", jonka perään tupakoijat jatkuvasti kuuluttavat. Jos joku vuosien sinnittelyn jälkeen pistää vihdoin palamaan, sitä juhlitaan avoimesti, mutta jos joku haluaa syystä tai toisesta tumpata viimeisen kerran, siitä kertomista pidetään "sairaana" ja ihmisten pahoinvointia lisäävänä. Kaikki kokemukset eivät selvästikään ole yhtä tärkeitä tai samanarvoisia.
Vielä toistaiseksi taitaa olla niin, että suurin osa suomalaisista ei polta ja pitää sauhuttelua lähinnä iljettävänä puuhana. Siksi on mielenkiintoista, että tästä huolimatta ainoaksi julkisuudessa sallituksi totuudeksi on noussut väite, että "tupakanpoltto on yhtä normaalia kuin polttamatta oleminenkin". Jos tupakkateollisuus on onnistunut saamaan agendansa näin tehokkaasti läpi yhteiskunnassa, on vain ajan kysymys, koska siitä tulee ainoa virallinen totuus myös kirkossamme. Ei ihme, että luterilainen kansankirkollisuus on uhanalainen laji.
