Näytetään tekstit, joissa on tunniste raha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste raha. Näytä kaikki tekstit

16.5.13

Kansankirkko vai Kristuksen kirkko?

Nykyään kuluu harvoin yli viikkoa niin, ettei kirkko tai joku sen toimija ole mediassa näkyvästi esillä. Joskus asialla ovat ulkopuoliset, jotka arvostelevat kirkkoa kovin sanoin jostain asiasta, ja välillä pinnalla ovat kirkon sisäiset väärinkäytökset. Suurin osa negatiivisesta julkisuudesta tuntuu kuitenkin liittyvän organisaation sisäiseen teologiseen kiistelyyn. Kansankirkko natisee liitoksissaan.

Kommunismi oli rakennelma, joka eli aikansa, mutta sortui lopulta. Siinä oli niin sanottuja valuvikoja, jotka varmistivat sen, että sinällään hienolla ideologisella järjestelmällä on rajallinen elinikä. Suomalainen kansankirkko on rakennelmana elänyt huomattavasti kommunismia pitempään, mutta myös siinä on omat valuvikansa. Historian saatossa on valtion ja kirkon yhteyden legitimoinniksi tehty teologisia virhelinjauksia, jotka lopulta koituvat kirkon kohtaloksi.

Kirkon pääongelma on se, että se ei voi olla sekä kansan kirkko että Kristuksen kirkko. Molempia herroja ei voi palvella ja miellyttää yhtä aikaa. Kun yhdelle kumartaa, niin toiselle pyllistää. Kristus on kyllä pitkämielinen, mutta jossain vaiheessa hänkin kyllästyy tuijottamaan samaa ahteria vuosikymmenestä toiseen.

Ikävä kyllä kirkon hajoamisessa tuntuu olevan melkoista hitausmomenttia (josta voi vain haaveilla silloin, kun kirkon johtajat ajavat sisään uusia teologisia ja käytännöllisiä linjauksia). Moni elinvoimainen ryhmittymä kirkon sisällä olisi teoriassa kykenevä itsenäistymään, mutta haluaa kuitenkin viimeiseen saakka riippua kiinni uppoavassa kirkkolaivassa. Osaa nimittäin kismittää se, että lähtijät eivät voi ottaa rakennuksia ja muuta omaisuutta mukaansa. Toiset taas ovat aidosti huolissaan siitä, että voivat saada skismaatikon leiman otsaansa - unohtaen tietysti sen, että koko luterilainen kirkko itsessään on kirkkohistorian valossa skismaattinen ryhmä, jota sen oma emäkirkko ei edes tunnusta kirkoksi.

Kirkon ovi kuitenkin käy koko ajan ja jossain vaiheessa siitä tulee astumaan ulos yksilöiden lisäksi myös kirkon sisällä pysyneitä liikkeitä. Luterilaiset näyttävät sietävän kirkkonsa johdolta melkein mitä vain, mutta tuskinpa hekään pystyvät loputtomiin kuulumaan yhteisöön, jonka jumalaa muokataan jatkuvasti kansan omaksi kuvaksi. Luterilaisen kirkon jumala näyttää siunaavan ja hyväksyvän kaiken mahdollisen, mutta Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala tunnetaan siitä, että hän aina välillä pitää kiinni oikean ja väärän välisistä rajoista.

Sitä on vaikea sanoa, tuleeko Suomen evankelis-luterilainen kirkko jossain vaiheessa katoamaan kokonaan - ihmiset kun ovat perusluonteeltaan yllättävän uskonnollisia olentoja. Jonkinlainen kulttuurikristityille palveluja tarjoava uskontovirasto tulee siis varmaan pysymään vielä pitkään. Moni nimittäin haluaa elämäänsä pikkuriikkisen kristillistä mystiikkaa ja korkeampaa voimaa, kunhan se ei vaadi liikoja ja sitä voi itse säädellä.

Kristuksen kirkko ei koskaan häviä, mutta nykymuotoiselle Suomen evankelis-luterilaiselle kansankirkolle käy vielä kalpaten.

Lue lisää...

14.11.11

Kuningas Työ

Hiljattain netissä levisi artikkeli, jossa saattohoidon ammattilainen listasi asioita, joita ihmiset eniten katuvat kuolinvuoteellaan. Sen mukaan jokainen mies katui sitä, että oli tehnyt elämässään liian paljon töitä ja jättänyt liian vähän aikaa tärkeämmille asioille. Tämä on hyvä muistaa tänä aikana, jolloin lääkkeeksi maailman(talouden) raiteilleen saattamiseksi tarjotaan työurien pidentämistä.

Työ on kaksipiippuinen juttu. Toisaalta se voi olla siunaus tekijälleen ja tuoda mielekkyyttä elämään. Ilman palkkatyötä tai muuta järkevää tekemistä ihminen on vaarassa syrjäytyä ja ajautua monenlaisiin ongelmiin. Toisaalta ihmisen suhde työhön on usein tavalla tai toisella vääristynyt. Joillekin työ on huumetta, johon ollaan koukussa samalla tavalla kuin päihteisiinkin. Toisilla oma identiteetti on kiinni työnteossa, jolloin eläkkeelle jäämisen myötä elämän täyttää tyhjyys - ja usein ratkaisua etsitään pullosta.

Edellä olevia esimerkkejä tuskin kukaan kiistää. Hälyttävää sen sijaan on, kuinka harvoin asetetaan kyseenalaiseksi sitä, että lisääntyvä työnteko pelastaa maailmamme kaikelta pahalta. Joka päivä kansalle kerrotaan kaikkien medioiden kautta, kuinka ihmisten hyvinvointi vaatii jatkuvaa taloudellista kasvua. Jatkuva talouskasvu vaatii jatkuvaa kulutuksen kasvua. Ja jatkuva kulutuksen kasvu vaatii lisääntyvä työntekoa - sekä kulutettavien hyödykkeiden ja palveluiden tuottamiseksi että rahan ansaitsemiseksi kulutusta varten. Ihminen on siis valjastettava maksimaaliseen hyötykäyttöön, jotta systeemi pyörisi. Ero Matrixiin on lähinnä se, että kaiken takana eivät ole koneet vaan Mammona.

Sen vielä ymmärtää, että uskosta osattomat ihmiset ovat täysin rinnoin mukana tässä oravanpyörässä, jossa pienelle osalle ihmiskuntaa ylläpidetään elintasoa, jota maapallon kiihtyvällä vauhdilla hupenevat resurssit voivat tarjota vain pienelle vähemmistölle. Mutta myös uskovien joukossa on runsaasti niitä, joiden perimmäiset motiivit työnteossa eivät todellisuudessa eroa lainkaan enemmistön motiiveista. Suomalaisen unelman tavoittelemiseksi otetaan riittävästi lainaa ja sen myötä varmistetaan, että taloudelliset tekijät säätelevät elämän parhaita vuosia ja niiden aikana tehtyjä ratkaisuja. Joskus mielen perukoilla tosin viipyilee ajatus, että olisi mukava olla kokosydämisempi kristitty ja hieman aktiivisempi omassa uskossaan, mutta siihen ei yksinkertaisesti ole aikaa. Ehkäpä sitten, kun uralla on päästy tarpeeksi pitkälle, lainat on kaikki maksettu ja lapset ovat vihdoin lentäneet pesästä. Kun omaa elämää on ensin Mammonan talutusnuorassa turvattu 30-40 vuotta, niin ehkäpä siitä - hyvässä lykyssä - ehtii sen jälkeen antamaan muutaman vuoden Herrallekin.

Taitaa saattohoidassa elämäänsä katuvia riittää vastakin.

Lue lisää...

9.2.10

Valinnan paikka

Arkkipiispaehdokas Miikka Ruokanen on blogissaan pohtinut mm. sitä, millaista uudistusta kirkkomme tarvitsee. Pitäisikö kirkon siirtyä kohti kääntymystä ja parannuksentekoa korostavaa herätyskristillisyyttä, vai pyrkiä yhä enemmän olemaan kansankirkollinen instituutio, jonka sisään kaikki mahtuvat?

Ruokanen osuu kysymyksellään suoraan asian ytimeen. Kirkon suurin ongelma on nimittäin se, että sen identiteetti on hukassa. Toisaalta kirkossa on paljon niitä, jotka toivoisivat kirkon olevan uskollinen Raamatulle ja kristillisen kirkon päälle eli Kristukselle. Toisaalta kirkossa on vieläkin enemmän niitä, jotka syystä tai toisesta kokevat uskon korostamisen tai Raamatun opetuksista kiinni pitämisen ahdistavaksi ja jotka mieluummin näkisivät kirkon laitoksena, joka tarjoaa tiettyjä yhteiskunnallis-kulttuurillisia palveluja mutta jossa kukin saa uskoa tavallaan (kunhan maksaa kirkollisveronsa).

Näiden kahden ääripään välinen jännite on ilmeinen ja vaikka kirkon johto onkin pitkään yrittänyt miellyttää molempia ryhmiä, yhteiselo alkaa käydä siinä määrin hankalaksi, että vettä pahasti hörpänneestä kirkkolaivasta pakenee väkeä molemmilta laidoilta. Viimeistään nyt aletaan toivottavasti ymmärtää se, että Raamatulle uskollinen, mutta samalla koko kansan kirkko on kaunis mutta mahdoton ideaali (joka on Suomessakin toiminut oikeastaan vain silloin, kun laki siihen käytännössä pakotti).

Minkä suunnan kirkko aikoo valita? Jos se haluaa edelleen pysytellä kansankirkkomaisena, suomalaisuuteen olennaisena osana kuuluvana instituutiona, joka ei häiritse ketään mutta palvelee kaikkia, jatkanee sen jäsenmäärä siitä huolimatta hidasta mutta tasaista laskuaan. Raamattuun vakavimmin suhtautuvat ryhmät lähtenevät kirkosta nopeassa tahdissa ja muodostavat omia, uusia yhteisöjään (ja pitkällä aikavälillä todennäköisesti vain toistavat emoyhteisönsä virheet). Uskovien eksoduksen myötä kirkosta tulee selkeästi diakoniaan ja muuhun avustustyöhön keskittynyt järjestö, joka voisi hyvin fuusioitua Punaisen ristin kanssa.

Jos kirkko sen sijaan haluaa palata juurilleen sellaisena kuin ne Raamatusta löytyvät, niin se merkitsee käytännössä nisunjyvän maahan putoamista ja kuolemista. Kun saarnoihin tulee suolaa, julkiset kannanotot eivät enää myötäile turvallisesti kansan enemmistön näkemyksiä ja henkilökohtainen usko Jeesukseen Kristukseen nousee jälleen kristityn tunnusmerkiksi, niin jäsenmäärä kokee ainakin alussa kovia kolauksia. Rahavirran supistuessa monia asioita pitää miettiä uudestaan. Mutta samalla on toivoa siitä, että nisunjyvä alkaa kantaa hedelmää. Kirkko voi jälleen löytää alkuperäisen missionsa eli uskosta osattomien tavoittamisen ja niiden opetuslapseuttamisen, jotka haluavat seurata sitä Herraa, joka kuoli heidän puolestaan ristillä.

Ruokasen ratkaisu kirkon ongelmiin on "paluu uusitestamentilliseen spiritualiteettiin". Toivottavasti mahdollisimman moni arkkipiispanvaalin äänioikeutetuista on halukkaita pyrkimään kohti samaa päämäärää.

Lue lisää...

7.11.09

5 teesiä kirkosta

Kirkon propagandaosasto käynnisti syyskuussa sivuston 10 väitettä kirkosta, jonka tarkoituksena on toimia keskustelufoorumina sellaisten väitteiden suhteen, joita ulkopuoliset usein esittävät kirkosta. Tämän inspiroimana ajattelin esittää vielä ylimääräiset 5 teesiä kirkosta, mutta tällä kertaa sisäpiiriläisen silmin.

Ensimmäinen teesi: kirkon pappiskoulutus ei toimi. Kirkko on ahneudessaan antanut pappiensa koulutuksen sekulaarien yliopistojen tehtäväksi ja jälki on sen mukaista. On toki edullista, että kirkon työntekijät koulutetaan yhteiskunnan varoilla, mutta opetuksen sisältö murentaa pohjan Raamatun auktoriteetilta. Siitä tulee vain yksi kirja muiden joukossa, josta poimitaan vain se aines, mikä kulloinkin kansan enemmistön moraalitajuun sopii. Muutenkin suurin osa papeiksi valmistuneista kokee, että ei ole koulutuksessa saanut riittäviä eväitä siihen työhön, johon seurakunnassa joutuvat.

Toinen teesi: kirkon paimenet ovat koukussa valtaan. Kaikki Raamattunsa lukeneet tietävät, että sieltä ei löydy samanlaista hierarkiaa, jota kirkko organisaationa toteuttaa. Samoin siellä ei ole asetettu minkäänlaisia rajoja esimerkiksi sille, ketkä saavat jakaa ehtoollista tai kastaa, monesta vähäpätöisemmästä asiasta puhumattakaan. Ongelmana on se, että raamatullisen vapauden näissä asioissa voivat Jeesuksen seuraajille tuoda vain seurakunnan johtajat tuoda. Mutta juuri heillä ei kuitenkaan ole mitään intressejä tähän, koska kauniista puheista huolimatta vihkimys ja sen mukanaan tuoma uskonnollinen asema antaa heille sellaisia kiksejä, ettei niistä voi luopua. Pappisinstituutiolla on paljon enemmän tekemistä ihmisen psyyken kuin Raamatun kanssa.

Kolmas teesi: kirkon perinteet estävät elämän. Tämä seuraa pitkälti edellisestä teesistä. Kaikki uskovat on kutsuttu palvelemaan Jumalaa ja toisiaan omilla lahjoillaan, mutta kirkko on tiukasti rajannut sen, kuka voi palvella, miten voi palvella ja missä voi palvella. Papit kamppailevat kasuaalitoimitusten ja kissanristiäisten aiheuttaman uupumuksen kanssa ja uudestisyntyneet uskovat tuskastuvat penkinlämmittäjän rooliin kerran viikossa. Tämän seurauksena ihmiset joko etäätyvät kirkosta privaattiin hengellisyyteen tai päätyvät erilaisiin pikku piireihin yms. toimintoihin, jotka eivät ole sidottuja perinteisiin (eivätkä aina kovin luterilaisiakaan). Tämä toisaalta auttaa ihmisiä pysymään kirkon jäseninä, sillä pelkän päätapahtumansa eli epäsuositun sunnuntaimessunsa varassa kirkko kupsahtaisi hyvin nopeasti.

Neljäs teesi: kirkon missioksi on muodostunut uskonnollisten palvelujen myynti. Koska kirkko on yhä irrelevantimpi sekä tavalliselle kansalle että uudestisyntyneille uskoville, täytyy kirkon perustella olemassaolonsa ja erityisasemansa lain edessä jotenkin. Kirkon varsinaista missiota eli Jeesuksen käskemää suomalaisten evankelioimista ja opetuslapseuttamista eivät papit ehdi tekemään eikä muita ole siihen varustettu/vapautettu, joten mission paikan on ottanut markkinatalouteen paremmin sopiva toiminta. Kirkko onkin tärkeä lähinnä siksi, että se valittaa uskonnollisia palveluja uskonnollisille ihmisille: kasteita, häitä ja hautajaisia.

Viides teesi: kirkon jäsenistön enemmistö on matkalla ikuiseen kadotukseen. Tämä on lopputulos siitä, että väärät ja/tai väärällä tavalla varustetut henkilöt päätyvät kirkon paimeniksi, ihmiset pidetään passiivisina kuluttajina, ja kirkon missio on hämärtänyt. On ironista, että yli 80% kansasta on kirkon jäseniä, mutta alle 10% tunnustaa Jeesuksen herrakseen. Ne kelvottomat paimenet, jotka antavat lampaidensa tulla autuaaksi omalla uskollaan eivätkä edes yritä herätellä heitä helvettiin vievällä tiellä, joutuvat jokainen kerran tekemään tiliä tekemisistään Herralle.

Herra meitä auttakoon!

Lue lisää...

7.4.09

Ylen mauton ehdotus

Oli pakko hieraista silmiä ja tarkistaa kalenterista päivämäärä aamulla, kun vastaan tuli Helsingin Sanomien juttu siitä, että tv-lupamaksu korvataan kaikilta kansalaisilta kerättävällä tv-verolla. Kumpikaan ei auttanut - kyseessä ei ole painajaisuni ja aprillipäiväkin on jo mennyt, eli Ylen rahoitusta pohtiva työryhmä on ilmeisesti tosissaan. Panem et circenses kansalaisille, jotka laman seurauksena voivat muuten käydä hankaliksi ja ryhtyä ajattelemaan?

Asiaa puivien poliitikkojen olisi aika suorittaa tässä vaiheessa pieni reality check. Vaikka elämmekin demokratiassa, niin enemmistö ei voi tehdä aivan mitä vaan vähemmistön kustannuksella. Jos tv:n katselu on maksullista, niin siitä maksakoot ne, jotka sitä katselevat. Tv-luvan korka hinta ei ole niiden ongelma, jotka eivät omista tv:tä. Vähemmistö ei ole velvollinen kustantamaan enemmistön huveja, eikä enemmistön tule vaatia sitä edes siinä tapauksessa, että huvin hintaa luvataan laskea.

Jos poliitikkojen ja päättäjien lääkitys on niin pahasti pielessä, että Ylen kaavailema toiminnan pakkorahoitus jossain vaiheessa toteutuu, niin avaahan se toisaalta mielenkiintoisia mahdollisuuksia muillakin alueilla. Yksi uuden "kaikki maksaa" -periaatteen hyötyjistä voisi olla ev.lut. kirkko, jolle voitaisiin antaa lain turvin oikeus kerätä kirkollisveroa niiltäkin, jotka eivät ole sen jäseniä. Tämä auttaisi taloudellisessa ahdingossa olevaa kirkkoa, joka sentään vastaa useammasta koko yhteiskuntaa hyödyttävästä palvelusta. Samalla taattaisiin kirkon riippumattomuus, sillä sen ei enää tarvitsisi miellyttää jäseniään siinä pelossa, että tulot vähenevät kirkosta eroamisten myötä.

Toinen hyötyjien ryhmä voisi olla autoilijat. Jos määrätään autovero kaikille automaattisesti maksettavaksi, niin valtion tulot kasvavat ja autojen omistajien ei enää tarvitsisi maksaa niin paljon. Tietysti polttoainevero siirrettäisiin samalla kaikkien maksettavaksi, ja näin autoilu halpenisi entisestään.

Myös alkoholiveroa voitaisiin ryhtyä perimään kaikilta suoraan verotuksen yhteydessä, jotta saataisiin alkoholinkin hintaa alas. Tämä ei ehkä ole oikein niitä kohtaan, jotka eivät vielä/enää juo, mutta ainakin viinaralli Viroon vähenisi. Samalla saataisiin kerättyä riittävästi rahaa alkoholin kansanterveydellisten haittojen hoitoa varten.

Ja niin edelleen. Eiköhän Suomesta löydy paljon asioita, joissa enemmistö voisi surutta pistää vähemmistönkin maksamaan omista huveistaan, kunhan saadaan tämä tv-vero ensin esimerkkitapauksena runnottua läpi. Ja sitten ei enää olekaan pitkä matka siihen totalitaariseen malliin, missä enemmistö pistetään maksamaan vähemmistön huveista. Pankkikriisi on jo näyttänyt, että myös se tullaan kiltisti nielemään.

Lue lisää...

3.3.09

Erosta ja eroista

Kotimaa-lehden verkkosivuilla uutisoitiin, että kirkosta eroajien määrä on kääntynyt laskuun. Tämä näkyy siinä, että vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana kirkosta erosi vapaa-ajattelijoiden verkkopalvelun kautta vain 5800 henkeä, kuin vuotta aikaisemmin eroajia oli 800 enemmän. Syytä juhlaan?

Ei ehkä aivan vielä. Tälläkin vauhdilla eroja tulee tänä vuonna n. 35000, mikä on kirkolle nolo asia, vaikka se epäilemättä vuoden lopussa tullaankin tulkitsemaan torjuntavoitoksi. Mutta erolukuja tuijotettaessa jää huomaamatta se, että pitemmällä aikavälillä väki vähenee muistakin syistä. Tilastojen mukaan kirkkoon ja sen oppiin vahvimmin sitoutuneet alkavat olla jo niin vanhoja, että viikatemies tulee harventelemaan rivejä enenevään tahtiin. Kun lisäksi kirkkoon kuulumattomien riveissä on merkittävä osa lapsentekoiässä, niin kastettavien eli uusien jäsenien määrä ei lisäänny samaa tahtia kuin ennen. Tätä vielä toistaiseksi paikkaa kulttuuri-instituution asemaan päässyt rippileiri, mutta ennen pitkään kirkkoon sen takia liittyvienkin määrä tulee kääntymään laskuun.

Mitä sitten on tehtävissä? Virikkeitä löytyy samaisen Kotimaa-lehden muista artikkeleista:

Arkkipiispa Jukka Paarma vaatii, että valtion tulisi nostaa kirkon yhteisöveron osuutta, koska kirkko hoitaa yhteiskunnallisia tehtäviä. Tämä olisi tietenkin oikein ja kohtuullista, mutta eikö kirkon kannattaisi tässä asiassa tehdä eroa valtioon luovuttamalla osittainen väestökirjanpito sekä hautausmaiden ja joidenkin vanhojen rakennusten ylläpito valtion hoidettavaksi? Eihän näistä mikään liity millään tavalla mihinkään siihen, mikä Raamatun mukaan on kirkon tehtävä, joten näistä luopumisen ei pitäisi ainakaan olla teologisesti tai opillisesti ongelmallista.

Kirkon ja valtion välisen rahaliikenteen kaikkia yksityiskohtia tuntemattomana tulee kiusaus ajatella, että jos kirkko jää näissä yhteiskunnallisissa tehtävissään tappiolle, niin olisi kirkon etu päästä niistä eroon. Toisaalta jos kirkko jää niissä voitolle, niin herää kysymys, miksi valtio tukisi yhtä kristillistä kirkkokuntaa? Se ei ole ainoastaan väärin (paitsi tietysti niiden mielestä, jotka tätä rahaa saavat), vaan aiheuttaa myös "kenen leipää syöt, sen lauluja laulat" -ongelman, joka entisestään syö kirkon teologista uskottavuutta. Kirkon kannattaisi jättää nämä sivubisnekset vähemmälle ja panostaa enemmän päätehtäväänsä, mikäli se aikoo jollain tavalla pysäyttää jäsenmääränsä vähenemisen.

Toinen kirkon ja valtion side, mikä olisi hyvä katkaista, on esillä Olli Seppälän pääkirjoituksessa. Tässä lainaus kaikkein oleellisemmasta:

Teologisten tiedekuntien dekaanit ja luterilaisen kirkon piispat pitivät tämän kuun alkupuolella neuvonpidon, jossa yhtenä aiheena oli uusi yliopistolaki. Kirkon puolella on syytäkin olla kiinnostunut lain mukanaan tuomista muutoksista, sillä korkeasti koulutettu teologi- ja kanttorikunta on keskeinen osa kirkon itseymmärrystä ja luotettavuutta. Teologiset tiedekunnat ja osastot tarvitsevat tulevaisuudessa kirkolta henkistä tukea ja lobbaustakin - sen sijaan varsinaista tutkimusrahaa kirkolta tuskin on odotettavissa.

Uusi yliopistolaki ei näillä näkymin uhkaa vapaata ja kriittistä teologista tutkimusta. Ja laadukas koulutus ja tutkimus takaavat, että näin on myös tulevaisuudessa.
Ev.lut. kirkko ja valtio ovat jossain historian mutkassa päätyneet sellaiseen yhteistyökuvioon, että yhden kristillisen kirkkokunnan työntekijät saavat valtion yliopistoissa monivuotisen koulutuksen veronmaksajien rahoilla, kun taas muiden kirkkokuntien työntekijät maksavat yleensä kalliisti koulutuksestaan. Tai tietysti kuka tahansa voi osallistua Seppälän mainitsemaan "laadukkaaseen" koulutukseen tai tutkimukseen, mutta vain luterilainen kirkko on nähnyt hyväksi vaatia, että sen työntekijöiden tulee saada [uskosta] "vapaata" ja [Raamattu-]"kriittistä" teologista koulutusta.

Järjestely on talodellisesti mukava, mutta teologian ja kirkon uskon kannalta lähinnä katastrofaalinen, ainakin mitä tulee opiskelijoiden ymmärrykseen Raamatusta ja sen tulkinnasta. Mutta niin kauan kuin kirkon virkoihin pätevöityy käytännössä vain valtiomme yliopistojen kautta, jatkuu kirkon ja sen työntekijöiden teologisten eväiden mureneminen.

Vai onko niin, että tämä on tietoinen valinta? Koska enemmistö kirkon jäsenistä on kiinnostunut kirkosta aivan muista kuin teologisista syistä, niin uskon ja teologian sotkeminen kuvaan saattaisi vain entisestään pahentaa jäsenkatoa. Ja ehkäpä yhteiskunnallisten tehtävien hoitaminenkin antaa kirkolle kansan silmissä sellaista legitimiteettiä, mitä pelkkä ristiinnaulitun Kristuksen saarnaaminen ei voi koskaan antaa?

Tähän Jukka ja muut piispat vastasivat: "Ennemmin tulee totella ihmisiä kuin Jumalaa." (Piispojen teot 5:29)

Lue lisää...

13.1.09

Poimintoja

Viimeisen parin viikon aikana on huomio kiinnittynyt useampaankin kristilliseen uutiseen. Näistä osaa on vatvottu ihan televisiota myöten, mutta osa on jäänyt selvästi vähemmälle huomiolle.

Tärkein uutinen on tietysti se, että kirkosta erosi viime vuonna n. 50000 suomalaista. Kirkon edustajat näkevät tämän melkeinpä torjuntavoittona. Viime vuonna isot eroluvut kuitattiin sillä, että eroamiskiihtyvyyden vauhti ei enää ollut kasvussa. Tänä vuonna erouutisesta teki iloisen asian se, että "näin kuuluukin tapahtua laman aikana, koska viimeksikin kävi niin". Ei voi muuta kuin ihmetellä, kuinka kirkko putoaa aina jaloilleen. Mikään tapahtuma, mikään tutkimus tai mikään määrä eronneita ei näytä hetkauttavan, vaikka kyseessä olisi kirkon kannalta kuinka negatiivinen asia tahansa.

Yksi ratkaisu kirkon jäsenkatoon tulee heti mieleen. Pääkaupunkiseudulla on mietitty, josko kummien puutteen takia vaadittaisiin kastettavalle vain yksi kummi. Tähän ei missään nimessä kannata mennä, pikemminkin päinvastoin. Koko maassa pitäisi järjestelmää muuttaa niin, että kummeja vaadittaisiin vähintään kolme. Tämä siksi, että tutkimusten mukaan useimmille kirkkoon liittyjille tärkein syy on se, että on kutsuttu kummiksi. Kristinusko ei välttämättä kiinnosta, mutta jos kerran kummeus vetää vielä näin kovasti, niin pitäähän sitä hyödyntää. Koska Raamattukaan ei sanele kummien tarkkaa määrää (saati sitten mainitse koko instituutiota), niin teologisia esteitäkään määrän nostamiselle ei pitäisi olla.

Toinen huomiota kiinnittänyt kirjoitus löytyy helluntailaisen RV-lehden verkkosivuilta. Siellä kirjoittaja päivittelee taantuman vaikutusta helluntaiseurakuntiin. Laman aikana kolehtivarat vähenevät ja kiinteistöjen korjausinvestointeja lykätään. Suomessa lieneekin paljon seurakuntia, joissa tulee olemaan tiukat ajat edessä, koska vanhojen kirkkorakennusten kunnostus ja ylläpito nielee seurakuntalaisten rahat. Mitä pidemmälle korjauksia lykätään, sen isommaksi kasvaa lasku.

Kuka tietää, ehkäpä tämä luo pohjaa sille, että tulevat sukupolvet ovat innostuneempia alkukristillisistä, ilmaisista kotikokoustiloista, kuin näyttäviä kirkkorakennuksia tavoitelleet - ja niihin rahansa upottaneet - aikaisemmat sukupolvet. Rahaa kun tarvittaisiin nimenomaan evankeliumin julistamiseen Suomessa ja maailmalla, ei niinkään kirkkojen (joita homesieni syö ja ruoste raiskaa) ylläpitoon. Helluntaikirkoilla kun on harvemmin samanlaista historiallista ja/tai kulttuurillista merkitystä kuin vanhoilla luterilaisilla kirkoilla on.

Sokerina pohjalla: Markku Koivistosta tuli sittenkin piispa, vaikkakin eri kirkkokunnassa kuin vielä vuosi sitten oli haaveissa. Nähtävästi mies voidaan kyllä saada ulos kirkosta, mutta näyttää olevan paljon vaikeampaa saada kirkko ulos miehestä.

Lue lisää...

31.12.08

Vuosi 2008 - kuinkas sitten kävikään?

Julkaisin vuoden alussa kirjoituksen, jossa ennustin tulevia tapahtumia Suomen kristillisessä kentässä ja vähän laajemmaltikin. Samalla yritin rivien välistä kritisoida joihinkin suomalaisiin kristillisiin massatapahtumiin ulkomailta roudattuja "profeettoja", joiden epämääräisten profetioiden toteutumisia ei yleensä jälkikäteen tarkistella. Omalla osumaprosentillani olisin pärjännyt jo aika hyvin kansainvälisessä vertailussa, kansallisista kestotähdistä puhumattakaan.

Tilastoja kaikista asioista ei ole vielä saatavilla, mutta jo nyt näyttää siltä, että ennustukseni ev.lut. kirkon kehityksestä osuivat aika nappiin. Naispappeutta julkisesti vastustavat on savustettu ulos ja tapetille on sen sijaan noussut suhtautuminen homoihin ja homoliittoihin. Pako kirkosta on jatkunut, tosin alkanut lama saattaa hidastaa sitä jonkun verran.

Nokia Missio perusti kuin perustikin oman kirkkokunnan, ulkomaisten tähtien rahtaaminen Suomeen jatkuu (vaikka samaan aikaan pistetään rahan puutteessa omia työntekijöitä pihalle), ja Koivistokin ehti herättämään kohua ja pahennusta mediassa piispaehdokkuuskampanjallaan ja heti sitä seuranneella erollaan kirkosta.

Suomen hengellisessä kentässä laajemmin on myös vuoden aikana eri yhteyksissä ollut nähtävissä ne kehityskaaret, joita vuoden alussa ennakoitiin. Ainoa pieni pettymys oli, että "Venäjä valtaa Suomen, ellet(te)..." -tyyppisiä puskaradiossa leviäviä profetioita tuli vastaan vuoden aikana vain pari kappaletta.

Yhteiskunnallisella rintamalla kehitys jatkui sellaisena kuin ennakoinkin. Toisaalta on pakko myöntää, että en osannut ennustaa taloudellisen laman alkua juuri tänä vuonna. Taloudellisesta lamasta varoittavia profetioitahan on tullut jo vähintään kymmenen vuoden ajan, mutta tällä kertaa ne osuivat oikeaan (jos eivät yksityiskohdissaan niin ainakin suurissa linjoissaan). Toisaalta osa niistä on myös itseään toteuttavia - jos jokainen ottaa rahansa pois pankista ja muuttaa omaisuutensa kullaksi, niin kyllähän se vaikeuttaa pankkien toimintaa melkoisesti.

Eipä tämä ajan merkkien ja trendien lukeminen mitään vaikeaa puuhaa ole. Ongelma ei olekaan yleensä siinä, että ei nähtäisi, mihin kehitys on menossa tai mitä pitäisi tehdä. Ongelma on siinä, että harva on valmis tekemään mitään niille negatiivisille trendeille, joita Suomessakin on nähtävissä sekä hengellisellä että maallisella puolella.

Uskaltaisitko sinä uida valtavirtaa vastaan vuonna 2009?

Lue lisää...

17.12.08

Jouluhaaste

Tähän viikkoon asti on L-sanaa varottu lausumasta ääneen, mutta nyt on teeskentelystä luovuttu jo valtiovarainministeriössäkin. Lääkkeeksi yhä syvenevään lamaan tarjotaan kansalaisille kolmea ohjetta: kuluta, kuluta ja kuluta! Mammona kaipaa alttarilleen lisää lepytysuhreja, jotta ihmiset eivät joutuisi tinkimään hyvinvoinnistaan ja elintasostaan.

Rahasta luopuminen ei toki itsessään ole mikään ongelma - ainakin Raamatun valossa tilanne on pikemminkin päinvastoin. Kaikki riippuukin siitä, mihin rahaa käytetään. Jeesus, Paavali ja muutkin UT:n kirjoittajat antavat selkeitä ohjeita varojen oikeista käyttötavoista (ja samalla ovat linjassa jo Vanhan Testamentin todistuksen kanssa siitä, että Jahve on köyhien, leskien ja orpojen Jumala - ja Hänen kansansa tulee heijastaa Hänen luonnettaan):

Luuk. 14:12-14 Sitten Jeesus sanoi talon isännälle: "Kun järjestät päivälliset tai illalliset, älä kutsu ystäviäsi, älä veljiäsi, sukulaisiasi äläkä rikkaita naapureita. Hehän saattavat vuorostaan kutsua sinut, ja näin sinä saat kaikesta palkan. Ei - kun sinä järjestät pidot, kutsu köyhiä ja raajarikkoja, rampoja ja sokeita. Autuas olet, kun aika tulee, sillä he eivät pysty palkitsemaan sinua. Sinä saat palkkasi silloin, kun vanhurskaat herätetään kuolleista."

Matt. 25:31-46 "Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.' "Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?' Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.' "Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.' "Silloin nämäkin kysyvät: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?' Silloin hän vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.' "Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

2 Kor. 8:1-15 Veljet, tahdomme teidän tietävän, millaisen armon Jumala on suonut Makedonian seurakunnille. Vaikka vaikeudet ovat raskaasti koetelleet niitä, uskovien ilo oli niin ylitsevuotava, että he äärimmäisessä köyhyydessäänkin osoittivat runsasta anteliaisuutta. Voin vakuuttaa, että he antoivat voimiensa mukaan, jopa yli voimiensa. Omasta aloitteestaan he pyytämällä pyysivät, että antaisimme heidän osallistua yhteiseen rakkaudentyöhön, pyhien avustamiseen. Eivätkä he tehneet vain sitä mitä olimme toivoneet, vaan ennen kaikkea antoivat Jumalan tahdon mukaisesti itsensä Herralle ja myös meille. Niinpä me kehotimme Titusta jatkamaan tätä rakkaudentyötä ja saattamaan sen teidän keskuudessanne päätökseen. Niin kuin teillä on runsain mitoin kaikkea, uskoa, puhetaitoa, tietoa, kaikkinaista intoa ja sitä rakkautta, joka meistä on tarttunut teihin, niin teidän tulee myös olla runsaskätisiä tätä lahjaa antaessanne. En sano tätä käskeäkseni vaan koetellakseni teidän rakkautenne aitoutta kertomalla toisten innosta. Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään. Annan vain neuvon tässä asiassa. Siitä on hyötyä teille, jotka viime vuonna olitte alkamassa tätä työtä ja myös olitte siihen halukkaita. Saattakaa työnne nyt loppuun! Halusitte sitä innokkaasti, viekää se siis päätökseen mahdollisuuksienne mukaan! Jos antajalla on hyvää tahtoa, hänen lahjaansa pidetään arvossa sen mukaan, mitä hänellä on, eikä vaadita sellaista, mitä hänellä ei ole. Tarkoitus ei toki ole, että muiden tilanteen helpottuessa te joutuisitte tiukalle. Kysymys on vastavuoroisesta jakamisesta. Nyt on teillä yllin kyllin ja voitte lievittää heidän puutettaan, sitten voivat taas he yltäkylläisyydestään lievittää teidän puutettanne, ja näin toteutuu oikeus ja kohtuus. Onhan kirjoitettu: - Sillä, joka oli koonnut paljon, ei ollut liikaa, eikä siltä, joka oli koonnut vähän, puuttunut mitään.

Jaak. 1:27a Puhdasta, Jumalan ja Isän silmissä tahratonta palvelusta on huolehtia orvoista ja leskistä, kun he ovat ahdingossa.

Jos luet tätä tekstiä omalla äidinkielelläsi, niin silloin kuulut absoluuttisesti maailman rikkaimpien ihmisten joukkoon, olitpa sitten suhteellisesti kuinka köyhä tahansa suomalaiseksi. Niinpä tänäkin jouluna sinulla on tilaisuus heikentää Mammonan otetta elämästäsi ja antaa lahja niille, jotka eivät pysty maksamaan sitä takaisin. Seitemänkymmentäluvun suositun radio-ohjelman sävyyn haastan sinut joululahjoihin kuluttamiesi rahojen hinalla muistamaan niitä, jotka ovat oikeasti köyhiä tai vähäosaisia.

Tässä muutamia ehdotuksia sen varalta, että sopivaa kohdetta ei tule mieleen:

http://www.lahjaksilehma.fi/
http://toisenlainenlahja.fi/
http://www.onnenlahjat.fi/
http://www.parempilahja.fi/
http://www.lapsivangit.fi/

Näille lahjaostoksille ehdit vielä hyvin ennen joulua. "Siunattu se, jolla on hyvä sydän, hän antaa leivästään tarvitsevalle" (Snl. 22:9).

Siunattua joulua!

Lue lisää...

15.12.08

Lisää kaikuja Kotimaasta

Esittelin kesällä valittuja paloja Kotimaa-lehden sivuilta. Tässä lisää yhtä tarkoitushakuisesti poimittuja näytteitä siitä, minkälaisia vaikuttajia ja vaikutteita kansankirkossamme on:

Lehden numerossa 43 lehden "kanslisti" ihmettelee vakiopalstallaan äänen, kuinka 50000 helluntailaisen muodostamalla pienellä liikkeellä on varaa lähettää maailmalle enemmän lähetystyöntekijöitä kuin rikkaalla, monimiljoonajäsenisellä kirkolla ja sen seitsemällä lähetysjärjestöllä yhteensä. Sitä sopiikin ihmetellä.

Numerossa 44 Koivisto-myönteisyydestään sittemmin parannuksen tehnyt dosentti Sammeli Juntunen on sitä mieltä, että kansankirkko on "teologisesti erinomainen ajatus". Hänen tavoitteenaan onkin kirkko, "jossa kuilu uskovaisten ja muiden välillä poistuisi".
Tämän kuilun voi teoriassa poistaa kolmella eri tavalla. Juntunen ilmeisesti toivoo, että kuilusta ei tehtäisi liian isoa numeroa kirkon piirissä, jolloin tuo oleellinen ero paljastuisi vasta (enemmistön kannalta) ikävänä yllätyksenä helmiportilla. Muut kaksi tapaa poistaa kuilu ovat kirkon nykyinen trendi (eli savustetaan uskovat ulos) tai sitten alkuseurakunnan tapa (toimitaan niin, että ei-uskovat pysyvät ulkona kunnes tulevat uskoon; vrt. Apt. 5:13).

Seuraavassa numerossa valitellaan, että pääkaupunkiseudulla asuvat vanhemmat eivät enää meinaa löytää kastettavalle lapselle kirkkolain edellyttämiä kahta kirkkoon kuuluvaa kummia. Joskus on jopa kastepapin pitänyt ryhtyä kummiksi, jotta lapsi on saatu kastetuksi. Tässäpä jälleen helmi kaikille niille, jotka kuvittelevat kuuluvansa sola scriptura-periaatetta kunnioittavaan kirkkokuntaan.

Numerossa 46 haastatellaan eksegetiikan lehtori Jarmo Kiilusta ja valitellaan sitä, kuinka brittiläislähtöisen kalvinistisen teologian takia apokryfikirjat jäivät pois Raamatuista, minne ne kuitenkin kuuluvat. "On oikeastaan epäluterilaista olla piittaamatta apokryfikirjoista ja lukematta niitä", toteaa Kiilunen. Joitakin saattaa harmittaa ajatus siitä, että juutalaisten pyhiin kirjoituksiin lasketaan mukaan kirjoja, joita he eivät itse laske mukaan, mutta luterilaisille asian ei pitäisi olla ongelma. Jo Luther jakoi UT:n jyviin ja akanoihin, joten pullan kasvamisen ei pitäisi olennaisesti haitata rusinoiden poimimista.

Seuraavassa numerossa eräs lukija kyselee, onko vuorisaarna otettava tosissaan. Pappi lohduttelee, että Jeesuksen mukaan Jeesuksen antamia ohjeita ei ihminen kykene noudattamaan. Pappi lienee tarkoittanut, että ilman Pyhän Hengen vaikutusta Jeesuksen tarjoama etiikka on ihmiselle mahdotonta, mutta nyt lukijalle jää sellainen kuva, että Jeesuksen antamia ohjeita ei ole uskovankaan tarkoitus noudattaa. Kansamme onneksi löytyy näitä Raamattunsa osaavia pappeja, jotka vapauttavat meidät kaikista niistä kiusallisista teksteistä, jotka muuten voisivat kutsua meitä muuttumaan Jeesuksen kaltaisuuteen.

Marraskuun viimeisessä numerossa piispa Huotari haluaa "iloisesti puhua tapakristillisyyden puolesta". Hänen teesinään on, että oikea, elävä kristillisyys nousee ja lähtee liikkeelle kristillisistä tavoista. Ajatus on kaunis, vaikkakin empiirinen kokemus vuosisatojen ajalta osoittaa, että näin ei käy. Tapakristillisyyttä ja tapakristittyjä ja on maailma pullollaan ilman, että he mitenkään merkittävässä määrin siirtyisivät oikeiden kristittyjen leiriin. Pikemminkin juuri näiden siivosyntisten on kaikkein vaikeinta nähdä, että he ovat sairaita ja tarvitsevat lääkäriä. Sen sijaan siellä, missä kristittyjen ja muiden ihmisten raja on selvin, saavuttaa evankeliumi myös eniten ihmisiä. Usko synnyttää aina kristillisiä tapoja, mutta usko ei tule tapakristillisyydestä vaan evankeliumin kuulemisesta.

Joulukuun myötä alkaa kirjoituksissakin näkyä selvästi enemmän valoa. Numerossa 49 todetaan, että luterilaisuudessa ei juuri perusteta Raamatun näkemyksistä maallisia tai yhteiskunnallisia asioita koskevissa kysymyksissä, mutta spekuloidaan kuitenkin sillä, mitä pyhät kirjoitukset mahtaisivat sanoa itsenäisyydestä. Tässä yhteydessä kenttäpiispa Hannu Niskanen toteaa, että Suomi ei ole mitenkään Jumalan erityisesti valitsema kansa, vaan sen vapaus on yhtä arvokas kuin muidenkin kansojen. Samoilla linjoilla on myös VT:n eksegeetti, kirkkoherra Pekka Särkiö, jonka mielestä jonkun tietyn kansankunnan pitäminen "valittuna kansana" tai nationalismin perustelu Raamatulla on hyvin ongelmallista.

Kotimaan viimeisimmässä numerossa Markku Envall valittelee, että joulu on kaikkea muuta kuin mitä kirkko toivoisi. "Miten joulunsa toteuttaakin, sen pitäminen omana vaatii yhä suurempaa kykyä torjua, kieltäytyä, tehdä vastarintaa." Envall on oikeassa. Joulu on Jumalan pahimman kilpailijan, Mammonan, tärkein palvontapäivä ja kulutusvuoden onnellinen huipentuma. Kristityt ovat tehneet tästä pakanallisesta juhlasta aikaisemminkin kristillisen juhlan - jokohan olisi aika yrittää uudestaan?

Lue lisää...

17.9.08

Taloudellisen tuhon jyrkänteellä

Talousrintamalta on viime aikoina kuulunut lähinnä huonoja uutisia. Asiantuntijat yrittävät parhaansa mukaan vakuutella kansalle, että lamaa ei ole tulossa ja että ainakin Suomen talous on hyvissä kuosissa. Toisaalta kaikki eivät ole täysin vakuuttuneita, sillä nimenomaan huolestuneiden kuluttajien rauhoittelu on tyypillinen oire siitä, että alaspäin ollaan menossa. Onko maailma siis oikeasti taloudellisen tuhon jyrkänteellä, niin kuin jotkut kristityt profeetatkin väittävät?

David Wilkerson ei ole ensimmäinen - eikä varmaan viimeinenkään - profeetallinen hahmo, joka varoittelee taloudellisesta kaaoksesta ja sen seurauksista. Jo Ilmestyskirjasta (luku 18) löytyy terävää kritiikkiä Babylonia eli aikansa johtavaa poliittis-taloudellista mahtia vastaan. Siellä imperiumin ytimessä olleet elelivät herroiksi ja nauttivat elintasosta, josta muualla maailmassa vain haaveiltiin. Miekan avulla ylläpidettiin maailmanlaajuista Rooman "rauhaa" ja samalla riistettiin valtakunnan laidoilla olevia kansoja. Vaikka toiminta oli eettisesti kyseenalaista, bisneksestä hyötyivät niin monet, että sen annettiin jatkua. Ilmestyskirja esittääkin Mammonan mahtavana vihollisena, joka käyttää valtaansa aina nykyisen maailmanjärjestyksen viime metreille asti.

Tänä päivänä tilanne on se, että vaikka Yhdysvalloissa konkurssi on toistaiseksi kolkutellutkin lähinnä investointipankkien ovilla, löytyy syyllisiä muualtakin. Aina voidaan toki kiistellä siitä, mistä kaikki johtuu, mutta ainakin osa ongelmasta johtuu yksinkertaisesti siitä, että tavalliset kansalaiset ovat eläneet yli varojensa. Rahaa on siis lainattu (ja kulutettu) enemmän kuin on pystytty maksamaan takaisin. Hallituksen mittavista tukitoimista huolimatta - kulutusjuhlan hinta on ainakin 700 miljardia - myös muu maailma pääsee osallistumaan jenkkien elintason ylläpitämiseen.

Olipa tämä esimakua aikamme Babylonin romahtamisesta (ks. aikaisempi kirjoitus Suuresta Babylonista) tai ei, on selvää että tällaiset kuplat aina puhkeavat. Talousjärjestelmä, jonka ytimessä on ajatus ikuisesti ylöspäin menevistä osakemarkkinoista, ainaisesta vaurastumisesta ja loputtomasta kuluttamisesta, joutuu jossain vaiheessa kohtaamaan todellisuuden eli maapallomme ja ihmisluonteemme asettamat rajat.

Johanneksen yhtenä ongelmana oli se, että monet uskovat olivat liian sidoksissa poliittis-taloudelliseen järjestelmään, jota he pitivät vaurautensa luojana ja rauhansa takaajana. Taivaallinen perspektiivi oli kuitenkin toinen ja Johannes yritti parhaansa mukaan saada lukijansa näkemään virallisen propagandan läpi ja ymmärtämään hyväntekijänä näyttäytyvän järjestelmän todellinen luonne.

Ongelma on osittain sama tänäänkin. Moni on vastaanottanut sen markkinatalouden evankeliumin, jonka uskontunnustus on "kulutan, siis olen" ja jossa ihmisen tärkein tehtävä on tuoda voittoa osakkeenomistajille (jotka muussa tapauksessa siirtävät tuotantonsa johonkin halpaan lapsityövoiman maahan, jossa työntekijöiden oikeudet ovat tuntematon käsite). Siksi Johanneksen antama vihje on edelleen ajankohtainen: kun riistokapitalismin romahdus tulee ja taivaassa lauletaan "Halleluja!", niin on parasta liittyä kuoroon eikä jäädä surkuttelemaan taloudellisia tappioita. Älä ole ahne ja hölmö.

Lue lisää...

30.7.08

Kaikuja Kotimaasta

Kotimaa-lehti tarjoaa useimmiten aika ristiriitaisen lukukokemuksen (kristillisen kentän Helsingin Sanomat?). Jotkut jutut ovat oikein hyviä, mutta välillä ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Tosin näissäkään tapauksissa ei vastuu aina lankea jutun tekijän harteille, sillä kaikkia haastateltavia ei paraskaan toimittaminen välttämättä pelasta. Toisaalta lehti avaa näkymiä suomalaisen kirkollisuuden koko kirjoon. Loman kunniaksi poimin parhaita paloja tämän kuun numeroista:

Numerossa 27 sivulla 3 kauhistellaan riparitöppäyksillä. Kaikki töppäykset eivät tietenkään ole oikeasti samanarvoisia, vaikka lööppeihin päätyvätkin (esim. väkivaltainen käytös on Raamatun valossa hieman eri luokan töppäys kuin kielilläpuhuminen). Nyt on puhuttanut The Passion of the Christ-elokuva ja abortista kertovan videon näyttäminen. Harva on huolestunut siitä, että K-11 elokuvissa (K-15 elokuvista puhumattakaan) saattaa olla paljon enemmän väkivaltaa ja kyseenalaista materiaalia kuin Gibsonin Kristus-passiossa. Sen sijaan jaksetaan päivitellä sitä, että vanhempien luvalla lapsille on näytetty, mitä Jeesus joutui kärsimään meidän tähtemme. Syystäkin ollaan kirkkohallituksessa kauhistuneita.

Toimittaja on huolissaan myös aborttivideolla shokeeraamisesta, sillä voihan leirillä on sellaisiakin, joilla on lapsen tappamisesta omaa kokemusta. Luonnollista olisikin jättää myös esim. 10 käskyn opetteleminen kokonaan pois ripareilta, sillä monella voi olla kipeitä kokemuksia synnistä. Tällainen konfrontaatio voi nimittäin "lamauttaa tärkeän asian käsittelemisen tyystin" eikä kokemus omasta syntisyydestä ole kenenkään etu (tämähän opetettiin jo Paholaisen kirjeopiston peruskurssilla).

Saman numeron sivulla 6 raportoidaan vanhoillislestadiolaisten Suviseuroista ja siitä, kuinka siellä "kerrattiin muuttumaton oppi". Ei voi muuta kuin ihmetellä, kuinka kirkko suvaitsee keskuudessaan valtavaa joukkoa kristittyjä, joiden mukaan ainoastaan vanhoillislestadiolaiset pelastuvat. Näihin verrattuna esim. tuomiokapitulien ja piispojen jahtaamat Rankinen ja Koivisto ovat suorastaan esimerkillisiä opillisesti. Vai onko niin, että kirkolle kelpaavat opista (tai sen puutteesta) riippumatta kaikki kirkollisveron maksajat, kunhan he eivät vaan keikuta venettä?

Numeron 28 pääkirjoituksessa Olav S. Melin iloitsee, että "kirkko pitää siis pintansa, vaikka väki vähenee". Ilmeisesti Melin on samalla lääkityksellä kuin nekin kirkon päättäjät ja johtajat, jotka hehkuttelevat kirkon yhteiskunnallisella asemalla ja suomalaisten uskonnollisuudella, vaikka kirkosta eroaa väkeä yhä enenevällä vauhdilla (tätäkin kirjoittaessa 5-10 henkeä erosi). Tai ehkä Melin tarkoitti, että pinta pidetään loppuun asti kiiltävänä ja hyvännäköisenä, vaikka sisus olisi kuinka tyhjä tai rapautunut tahansa?

Kolme aukeamaa myöhemmin Sari Roman-Lagerspetz valittelee Mielipide-sivulla sitä, että kirkko sallii opetusta, jonka mukaan mies ja nainen ovat tasa-arvoisia mutta erilaisia. Näissä faktoissa ei vielä sinänsä ole ongelmia, mutta jos samalla annetaan ymmärtää, että mies on "perheen pää", niin se on ristiriidassa kirkon naispappeuskannan kanssa. Tai kääntäen: se, että naispappeus on kirkossamme hyväksytty, tarkoittaa sitä, että luterilaisten piirissä ei ole luvallista opettaa tai uskoa, että mies olisi perheen pää.

Koska Roman-Lagerspetz on näin tarkka siitä, että kirkossa toimitaan virallisten päätösten mukaan, niin odotan hänen seuraavaksi tekevän valituksen siitä, että kirkossa on kirkon työntekijä kirkon tiloissa siunannut samaa sukupuolta olevan parin ilman, että kirkko on antanut tähän luvan tai tehnyt asiasta päätöstä. Ja kunhan tämä asia on selvitetty, kirkon virallisesta kannasta huolestunut Roman-Lagerspetz käynee vanhoillislestadiolaisten opin ja opetuksen kimppuun. Se toivottavasti pitänee hänet kiireisenä muutamia vuosia.

Välillä vähän positiivisempi huomio: numerossa 29 sivulla 6 on Heli Karhumäeltä jälleen hyvä kirjoitus. Tällä kertaa hän kirjoittaa höpöhöpö-hoidoista ja -uskomuksista ja iskee suoraan asian ytimeen. "Peruskysymys on: uskooko kirkko kaikkien gurujen, astrologien ja energiakonsulttien tarjonnan keskellä, että Jeesus Kristus on tosi Jumala? Jos uskoo, mikä estää sitä julistamasta uskoaan avoimesti?" Niinpä.

Ja sitten paluu normaaliin ohjelmaan. Maailmallakin jonkin verran mainetta niittänyt VT:n eksegetiikan professori Martti Nissinen tarjoilee sivuilla 18 ja 19 mielipiteitään. Esim. Jumala on Nissisen mukaan VT:ssa sellainen kuin hänen "ei missään tapauksessa pitäisi olla" (kuulenko Markionin iloitsevan haudassaan?). Vastenmielistä professorille on erityisesti se, että Jumalaa piti tyydyttää eläinten - ja loppupelissä ihmisen - veriuhreilla.

Teologiassa on aina puhuttu siitä, kuinka ihminen ei voi koskaan täysin ymmärtää tai tuntea, millainen salattu Jumala on, mutta jos haluaa tietää, minkälainen Jumalan pitäisi olla, niin kannattaa käydä kysymässä Nissiseltä.

Numerossa 30 sivuilla 4 ja 5 haastatellaan Tampereen vapaa-ajattelijoiden edustajia, Petri Karismaa ja Heikki Orsilaa. Kaverit ovat toki huomattavasti fundamentalistisempia ja uskonnollisempia kuin ne, joita vastaan he hyökkäävät, mutta se ei onneksi ole varsinainen ongelmia Suomen kaltaisessa sivistyneessä yhteiskunnassa. Tästä huolimatta väittäisin, että kaverit ovat olleet suureksi avuksi kirkolle. Ketään oikeasti Jeesuksen ja luterilaisuuteen uskovaa ei www.eroakirkosta.fi nimittäin tietenkään hätkäytä, ja kirkosta ja uskosta kiinnostumattomat saavat erotakin. Jos sellaisillekin uskoville, jotka haluavat kirkossa pysyä, ovat piispat valmiina ehdottelemaan eroa ja uuden kirkon perustamista tai toiseen liikkeeseen liittymistä, niin on aikamoista ulkokultaisuutta voivotella uudestisyntymättömien ei-uskovien lähtöä. Ellei sitten ainoina kriteereinä ole talouden maksimointi ja toisin(ääneen)ajattelevien eliminointi, niin kuin pahoin pelkään.

Viimeinen poiminta on saman lehden sivuilta 18-19, jossa haastatellaan kirkkohistorian emeritus-professori Jouko Martikaista. Hänen teesinsä on, että alkuperäisen/varhaisen kristinuskon oppeihin tai käytäntöihin ei voi palata "historian ohi". Tämä on hyviä uutisia sellaiselle kristillisyydelle, jonka edustaja ja puolestapuhuja Martikainen on: Raamattuun perustuva kristillisyys on mahdotonta, joten voimme aivan yhtä hyvin tyytyä 1500-luvun kristillisyyteen, jota toki pitää muokata yhteiskunnan muuttumisen myötä.


No, onneksi suomalaiset ovat korkeasti koulutettuja ja ihmiset ymmärtävät, että kaikkeen painettuun sanaan ei kannata luottaa... Antoisia lukukokemuksia Kotimaan parissa!

Lue lisää...

9.5.08

Missä ovat profeetat?

Timo Koivisto - huutava ääni Lahden erämaassa - kyselee, missä ovat tämän päivän profeetat Suomen Siionissa. Kysymys on erinomainen ja sitä sietää pysähtyä pohtimaan hetkeksi.

Joillekin ajatus profeetasta tai profeetallisesta sanomasta voi olla epämiellyttävä tai hämmentävä. Ne, joille tämä inhimillinen kiusaus on liikaa, voivat iloita, sillä teologit ovat valmistaneet pääsyn siitä, niin että he voivat sen kestää: profeettoja (ja muuta hörhöilyä kuten sairaiden parantamista, ihmeitä ja merkkejä, kielilläpuhumista, apostoleja, jne.) esiintyi vain Raamatun aikoina. Edistyneempinä ja sivistyneempinä he saavat sen sijaan tänä päivänä nauttia rauhallisesta ja harmonisesta, ylhäältä päin tiukasti johdetusta jumalanpalveluselämästä - ja bonuksena ympäröivän yhteiskunnan hyväksynnästä ja arvonannosta.

Vaan entäpä me muut, jotka uskomme että kissa ei suinkaan ole vienyt Jumalan kieltä ja että hän puhuu vielä tänäkin päivänä kansalleen, ei ainoastaan kirkon pappien vaan myös profeettojen kautta? Mistä me tunnistamme profeetan, jos sellainen tulee vastaan? Onko profeetalla pitkä tukka, joka ei ole nähnyt kampaa sitten kansakoulun? Tilaako profeetta McDonaldsissa vain heinäsirkkoja ja villimehiläisten hunajaa? Erottaako profeetan jo kaukaa, koska hän huutaa niin lujaa? Vai paljastaako profeetan se, että hän on Herralta kuullut etukäteen seuraavan viikon oikean vakioveikkausrivin?

Profeettoja tai ainakin sellaiseksi tarjoutuvia tuntuu olevan moneen lähtöön. Jotkut kiertävät ympäri maailmaa profetoimassa, kuinka aina kussakin maassa tulee tapahtumaan muutoksia seuraavien 12 kuukauden aikana. Jos joku ympäripyöreä ennustus osuu joskus oikeaan, lisätään pukuun yksi natsa ja tilataan kaveri uudestaan seuraavana vuonna.

Jotkut profeetat ennustavat, kuinka Herran tulemisen aika on lähellä. Tämä on aina varma nakki, sillä se on ollut lähellä jo pari tuhatta vuotta. Toiset taas puhuvat siitä, kuinka VT:n profetioiden täyttymys on *juuri nyt* lähellä juutalaisten palatessa Palestiinaan. Näille täysi kymppi Israel-innosta - ja kuutonen teologisesta tietämyksestä. Joillakin profeetoilla voi jopa olla voimakas ja aito profetian lahja (usein yhdistyneenä vahvaan haluun esiintyä) mutta loppupelissä kuitenkin aika kapeat hartiat profeetan viitan kantamiseen.

Parhaat eväät profeetan tunnistamiseen löytynevät Raamatusta, jossa meille on säilynyt tietoa monien profeettojen toiminnasta ja sanomasta (mm. Mooses, Elia, Elisa, VT:n profeettakirjat, Johannes Kastaja, Jeesus, Ilmestyskirja). Raamatun perusteella näyttäisikin siltä, että profeetta (1) saarnaa aina parannusta Jumalan kansalle; (2) saattaa tuoda myös toivon ja lohdutuksen sanoja; ja (3) ei välttämättä puutu pelkästään hengellisiin ongelmiin, vaan tarttuu rohkeasti myös yhteiskunnallisiin epäkohtiin ja valtaa pitävien vääriin arvoihin ja ratkaisuihin.

Meillä ihmisillä on aina ollut halu nähdä tulevaisuuteen ja siksi ennustavat profeetat ovat tänäkin päivänä kovassa kurssissa. Jos heidän sanomansa sivuaa jotenkin Raamatun profeettojen sanomaa, niin se osuu useimmiten edellä mainittuun ryhmään #2. Vaan missä ovat ne vierailevat ulkomaiset puhujat - harva edelleenkään kelpaa profeetaksi omalla maallaan - jotka saarnaavat parannusta suomalaisille kristityille? (Se, miten profeetat saavat sanomansa kuuluviin esim. kirkolliskokouksessa, on vasta toisen asteen ongelma.)

Jos joku Raamatun profeettojen kanssa samassa jatkumossa oleva profeetta joskus nousee Suomen Siionissa, niin veikkaan, että hänen sanomansa saattaa käsitellä esim. tällaisia aiheita:
- seurakuntien ja kirkkokuntien väliset katkeruudet, vihamielisyydet, raja-aidat ja nokkimisjärjestykset
- omien valtakuntien rakentaminen Jumalan valtakunnan sijasta
- vallanhimo ja pyrkimys vääränlaiseen kontrolliin
- ihmisten traditiot ja perinnäissäännöt, joista on tullut tärkeämpiä kuin Jumalan sanasta tai ihmisestä itsestään
- Mammonan kahleet
- ihmiskunnia, jota on etsitty Jumalan kunnian sijasta
- ihmispelko, johon on syyllistytty Jumalan pelon sijasta

Mikäli kaveri ei näistä asioista julistamalla vielä koe profeetan kohtaloa omiensa keskellä, niin eiköhän viimeistään yhteiskunnallisiin epäkohtiin puuttuminen hoida homman loppuun. Potentiaalisina aiheina voitaisiin mainita esim. Suomen päättäjien kiihkeä hoppu Naton kimppaan; alkoholiveron alhaalla pitäminen ja juomien saatavuuden helpottaminen kansan juodessa itsensä hengiltä; ylijumala Viimeisen Rivin vaikutusvalta yritysten ja työnantajien päätöksiin; tuloerojen kasvu; vanhusten, köyhien ja yhteiskunnan heikompiosaisten sosiaaliturvan heikkeneminen ja terveydenhoidon kallistuminen/vaikeutuminen; jne. Poliitikoillehan nämä ovat jo tuttuja aiheita, mutta kuka rohkea Herran soturi uskaltaisi lausua ääneen, että Raamatun Jumala on loppujen lopuksi aika kaukana oikeistolaisesta pikkuporvarista?

Harva meistä haluaa tällaisia profeettoja kuulla, saati sitten kutsua heitä massajuhlasupersuurkokoustapahtuman pääpuhujaksi. Siksi nämä kaverit päätyvätkin yleensä kaivon pohjalle, saavat päänsä tarjottimelle, joutuvat maanpakoon jollekin kaukaiselle saarelle - tai tulevat naulituksi häirikkönä ristille. Profeetan viittoja on siis runsaasti vapaana. Any takers?

Lue lisää...

24.4.08

"Ahne ja hölmö"

WinCapita-kohun kiihkeimmässä vaiheessa kysyttiin YLEn pääuutislähetyksessä haastateltavalta, millainen on WinCapitaan tai vastaavantyyliseen toimintaan mukaan lähtenyt ihminen. Vastaus ei ollut ainoastaan lyhyt ja ytimekäs - "ahne ja hölmö" - vaan osui myös aika hyvin kohdalleen. Ikävä kyllä, uhriksi oli joutunut myös joukko uskovia nopean ja helpon rahan toivossa.

Kotimaa-lehden jutussa kerrotaan, kuinka toimintaan oli lähtenyt mukaan joukko helluntailaisia, mm. seurakuntien työntekijöitä. Kaikki eivät ole asiasta (ainakaan vielä) kirjoitelleet lehdissä, mutta mukana oli kyllä työntekijöitä ja riviseurakuntalaisia muistakin kuin luterilaisista tai helluntailaisista piireistä. Ovatko uskovat siis yhtä ahneita ja hölmöjä - tai "sinisilmäisiä", kuten asia kauniimmin ilmaistaan - kuin muutkin?

Pelkäänpä, että asia on juuri näin. Harva tietenkään myöntää olleensa ahne, sillä onhan "rahanhimo kaiken pahan alkujuuri" (1 Tim. 6:10). Kukaan ei myöskään varmaan halunnut rahaa itselleen, vaan ainoastaan "Herran työhön". Onhan Herra tehnyt taloudellisia ihmeitä aikaisemminkin, miksei hän siis voisi omiaan suurella määrällä ilmaista rahaa ilman, että sen eteen täytyy tehdä työtä? Sinisilmäisyys ollaan näin valmiita myöntämään, mutta ei sen enempää.

Jotkut perustelivat mukaanlähtöään sillä, että valuuttakauppa on laillista puuhaa. Miksei siis uskovallakin olisi lupa tehdä rahaa siinä missä esim. pankeilla ja suurilla sijoittajillakin (a.k.a. "Business is business, and Moses is Moses")?

Tämä on mielenkiintoinen argumentti, jolla on pitkät perinteet. Samankaltaiseen perusteluun lienevät turvautuneet ne Korintin seurakunnan jäsenet, joiden mielestä osallistuminen "epäjumalien pöytään" ei ollut mitenkään ristiriidassa Herran pöytään osallistumisen kanssa. Olivathan julkiset ateriat yhteistyötahojen kanssa tuohon aikaan yleensä välttämättömiä, mikäli aikoi harjoittaa liiketoimintaa. (Samalla linjalla lienevät olleet monet niissä seurakunnissa, joille Johannes Ilmestyskirjassa kirjoitti.) Jos homma kerran on laillista ja muutkin tekevät sitä, niin mikseivät myös kristityt?

Paavalin vastaus oli, että vaikka "kaikki on luvallista", ei kaikki ole hyödyksi tai rakentavaa. (Johanneksen vastaus oli huomattavasti tylympi, ks. Ilm. 2 & 3.) Uskovien tulisi rakentaa etiikkansa Raamatun eikä yhteiskunnan lakien varaan. Joissain maissa on prostituutio sallittua, mutta se tuskin on hyvä ammatti Jeesuksen seuraajalle. Jotkut maat myyvät aseita kehitysmaille, mutta se tuskin näyttäisi hyvältä merkinnältä taivaallisessa ansioluettelossa. Joissakin maissa eutanasia ja abortti ovat sallittuja, mutta niiden suorittaminen tuntuu vähän evankeliumille vieraalta, vaikka niistä rahallista korvausta saisikin. "Kaikki on luvallista", mutta kaikki ei ole eettisesti kestävää.

Joidenkin mielestä valuuttakaupalla ja osake/optiokaupalla ei ole loppupelissä juurikaan eroa. Olen samaa mieltä, mutta se ei poista kysymysmerkkiä valuuttakaupan perästä vaan pikemminkin lisää sen myös osakekaupan perään. Pörssi on täynnä ilmaa, rahaa tehdään joko tyhjästä tai toisten tappioilla - ja yleensä niin, että kaikkein rikkaimmat rikastuvat entisestään - ja eräänä kauniina päivänä koko systeemi romahtaa. Toivottavasti kovinkaan monen uskovan taloudellinen turva tai toimeentulo ei ole kiinni osakkeista.

Vaan entäpä kulta? Eikö siihen kannattaisi uskovankin sijoittaa, varsinkin näinä epävarmoina aikoina? Kun pörssi romahtaa, pankit kaatuvat ja asunnot menevät alta, niin kullan arvo ainakin säilyy ja näin ei tarvitse pelätä henkilökohtaista konkurssia - eikö niin?

Tällaisia neuvoja on annettu useammassakin aihetta käsittelevässä dokumentissa, jotka ovat viime vuosina kiertäneet Suomea ja leviävät uskovien(kin) keskuudessa. Voi niitä, joiden teologinen ymmärrys on sillä tasolla, että panevat toivonsa tällaisiin!

Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle... Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen... Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.

Ja saman apokalyptinen versio:

Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston. Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet.

Siinä muutama WinCapitaa ja muita vaihtoehtoisia kohteita parempi sijoitusvinkki Nazaretin puusepältä.

Lue lisää...

5.1.08

Tuomioja tapetilla

Verkko- ja paperilehdet ovat ovat viime päivinä uutisoineet Erkki Tuomiojan joulukuussa esittämiä kommentteja uskonnosta, kirkosta ja teologian opiskelusta. Keskustelua ovat herättäneet erityisesti ateistiksi tunnustautuneen Tuomiojan vaatimukset kirkon ja valtion erosta, ehdotus teologian opiskelun siirtämisestä pois valtion ylläpitämistä yliopistoista ja näkemys siitä, että uskon(no)n välittäminen lapselle myrkyttää tämän mielen.

Kuvittelin Tuomiojan olevan fiksu mies, mutta ilmeisesti usko Jumalan olemassaolemattomuuteen on tehnyt aivoille samanlaista hallaa kuin usko Jumalan olemassaoloon monien ateistien mielestä tekee. On oppineelta mieheltä aika naiivia ajatella, että ateismi olisi jotenkin neutraali, arvovapaa ja luonnollinen tila, kun taas ei-ateistinen kasvatus vaikeuttaisi maailman hahmottamisessa oikealla tavalla. Epäilen myös, että Tuomioja ei oikeasti tiedä, minkälaista yhteiskuntaa hän peräänkuuluttaa. Tai ehkäpä hän ihan oikeasti haikailee esimerkiksi entiseen Neuvostoliittoon, Albaniaan tai Romaniaan, missä maailma hahmotettiin oikealla tavalla?

Vaatimus valtion ja kirkon erosta on jo järkevämpi. Todellinen uskontojen tasavertaisuus ei kuitenkaan toteudu vielä vähään aikaan edes kristillisten kirkkojen välillä, saati sitten kaikkien uskonnollisten yhdyskuntien kesken. Toisaalta sisäministeriön keskiviikkona julkistetun vision mukaan Suomesta aiotaan viidessä vuodessa tehdä "Euroopan moniarvoisin maa", joten ehkäpä valtion ja ev.lut. kirkon siteet ohenevat nopeammin kuin mitä kirkon jäsenmäärän lasku antaa olettaa.

Kaikkein ymmärrettävin kommentti Tuomiojalta koski valtion tarjoamaa, yliopistojen teologisen koulutuksen muotoon puettua ilmaista tulonsiirtoa ev.lut. kirkolle. Toisin kuin kansanedustaja Tuomioja kuvittelee, ongelma ei silti ole siinä, että yliopistoissa tehtävä teologia olisi huuhaata (korkeakouluissa on paljon muitakin vähintään yhtä suurta huuhaata olevia aineita, opiskelulinjoja ja suuntautumisvaihtoehtoja). Ongelma on pikemminkin siinä, että joillakin laitoksilla teologian tekeminen on aika kaukana kirkon uskosta ja tarpeista (ja näin Tuomiojan pelko on turha), kun taas toisilla laitoksilla se on vahvasti tunnustuksellista ja yhteen kirkkokuntaan sidottua.

On ymmärrettävää, että kirkko ei halua luopua ilmaisesta rahasta eivätkä yliopistojen teologiset tiedekunnat omasta monopolistaan, mutta pitkällä tähtäimellä molemmat saattaisivat olla viisaita ratkaisuja.

Kirkolla voisi olla oma (tai mieluummin vielä kaikkien kristittyjen yhteinen) teologinen oppilaitos, jossa opiskelun se voisi kustantaa niille, jotka se kutsuu virkoihinsa. Tällaisen oppilaitoksen tarjonta olisi helposti muokattavissa sellaiseksi, että se palvelee huomattavasti nykyistä paremmin kirkon ja sen tulevien työntekijöiden tarpeita (ilman, että kristinuskon perusasiat asetetaan kyseenalaisiksi).

Teologisten tiedekuntien näkemys siitä, että vain niissä voidaan tehdä "objektiivista" ja "rehellistä" teologista tutkimusta on kupla, joka on voinut kestää näinkin pitkään vain Suomen kaltaisessa teologisessa ghetossa. Tuo(kin) kupla puhkeaa ennen pitkää - ja mitä pikemmin, sen parempi. Eri tutkimusalojen terävimmät teologit maailmalla eivät läheskään kaikki tee tutkimustaan valtion ylläpitämissä yliopistoissa. Suomessa on jossain vaiheessa on mennyt jotain pahasti pieleen, jos kirkonmiesten ja teologien esiolettamus on, että ainoastaan sekulaareissa yliopistoissa sekulaarilta pohjalta nouseva teologinen tutkimus on hyvää.

Tuomioja jakoi näkemyksiään teologisesta koulutuksesta ilman, että välttämättä ymmärsi asiasta paljoakaan. Mielestäni teologisen koulutuksen vapauttaminen valtiollisesta monopolista ei kuitenkaan ole uhka, vaan mahdollisuus. Miksei rikas kirkkomme käyttäisi tilaisuutta hyväkseen ja varmistaisi, että saa Raamattunsa osaavia ja Jumalaan uskovia, hyvin koulutettuja ja tuleviin tehtäviinsä varustettuja työntekijöitä palvelukseensa?

Lue lisää...

30.10.07

Saatanan hyökkäys

Luterilaisen kirkon piirissä toimivan herätysliikkeen Nokia Mission taloudellinen tilanne on viime aikoina ollut esillä monessakin lehdessä. Liikkeen menot ovat selvästi suuremmat kuin tulot, minkä Markku Koivisto tulkitsee "Saatanan hyökkäykseksi" liikkeen toimintaa kohtaan. Mitä tästä pitäisi ajatella?

Heti aluksi täytyy todeta, että Nokia Missio on pärjännyt hyvin maassa, missä on totuttu siihen, että kirkko on rikas ja että kirkkorakennuksia ja pappien palkkoja eivät maksa seurakuntalaiset omasta pussistaan. Vapailla suunnilla on toki pitkä kokemus vastuullisesta taloudenhoidosta ja oman toiminnan rahoittamisesta kolehtivaroin, mutta uudeksi liikkeeksi Missio on kuitenkin selvinnyt aika hyvin.

Toisaalta satunnainen tarkkailija on voinut ihmetellä sitä, kuinka löysässä missiolaisten kukkaronnyörien täytyy olla. Onhan lyhyessä ajassa valloitettu kaupunki toisensa jälkeen näyttävillä suurtapahtumilla, kuskattu maahan iso joukko kansainvälisesti tunnettuja suurpuhujia, satsattu moneen ulkomaiseen projektiin, pidetty erilaisia konferensseja ja seminaareja, jne. Koko ajan ollaan menty kohti suurempaa ja kauniimpaa. Jos meno jatkuu tällaisena, niin viime vuodenvaihteen Hartwall-areenalla järjestetty suurtapahtuma lienee tänä vuonna Globen-hallissa ja viimeistään ensi vuonna Wembleyllä, jossa stadion ja areena yhdessä nipinnapin riittävät.

Taloudellisesti uskon varassa eläminen on rankkaa puuhaa. Jos Markku Koivisto on saanut Jumalalta mandaatin tehdä kaikki mahdollisimman näyttävästi ja suurissa puitteissa, se on ihan ok. Kyllä Herralla rahaa riittää. Jos taas raha loppuu, niin se lienee jonkinlainen merkki siitä, että Herra ei ollutkaan tukemassa rahanpuutteeseen kaatunutta projektia taloudellisesti. Toisaalta rahan riittäminenkään ei välttämättä ole merkki siitä, että Jumala on hankkeen takana. Aina on se vaara, että menojen kasvu tuloja suuremmaksi ei olekaan seuraus Jumalan äänen kuulemisesta (tai Saatanan hyökkäyksestä), vaan yksinkertaisesta virhearvioinnista omien resurssien suhteen.

Massatapahtumat ja median käyttö ovat tarpeen silloin, kun yksi puhuja pitää saada riittämään mahdollisimman monelle kuulijalle. Mutta entäpä jos Missio olisi ottanut hieman uusitestamentillisemman lähestymistavan Jumalan valtakunnan levittämiseen? Kansa ei juoksisi massatilaisuuksissa kuuntelemassa yhtä voideltua puhujaa, vaan jokainen olisi aktiivinen ja (myöskin taloudellisesti) sitoutunut omassa pienemmässä yhteisössään, joka ei välttämättä edes tarvitse omaa kirkkorakennusta tai palkattuja työntekijöitä.

Inhimillisesti ajatellen tuntuu hyvältä ajatukselta panostaa mieluummin massiivisiin ja vaikuttaviin norsuihin kuin pieniin ja huomaamattomiin kaneihin. Näillä kahdella eläimellä on kuitenkin hyvin erilaiset tarpeet, toimintatavat - ja lisääntymistiheys. Siinä missä ihanneolosuhteissa norsuja saattaa syntyä kolmessa vuodessa 2-3 kpl, kaneja voi syntyä jopa 476 miljoonaa. Norsuja on kiva katsella sirkuksessa tai eläintarhassa, mutta kestää pitkään, ennen kuin ne täyttävät maan.

Aika näyttää, mikä "norsujen" vaikutus Suomessa tulee olemaan. Se on kuitenkin varmaa, että jos suomalaiset aiotaan tavoittaa evankeliumilla, tarvitaan selkeää panostusta "kaneihin". Näin rahaa säästyisi enemmän sellaiseen toimintaan, mikä on todella välttämätöntä ja vaatii rahaa. Ehkä Nokia Missiollakin on nyt hyvä tilaisuus pysähtyä miettimään, mihin oikeasti tulisi panostaa.

Lue lisää...

21.2.07

Uskontojen tasa-arvoa

Helsingin Sanomissa ja Aamulehdessä olleen jutun mukaan opetusministeriö haluaisi ulottaa tähän asti vain ev.lut. kirkolle ja ortodoksiselle kirkolle tarjottavan rahallisen tuen myös muille uskonnollisille yhdyskunnille. Ajatus tasa-arvosta on kaunis ja kannatettava, mutta on syytä kysyä, onko ehdotettu toteuttamistapa paras mahdollinen.

Esityksen myötä rahaa saisivat näiden kahden erityisasemassa olevien kirkkokuntien lisäksi myös mm. bahait ja muslimit. Jälkimmäisten yhteenlaskettu määrä ylittänee lähivuosina jäsenmäärältään neljäntenä olevan uskonnollisen yhdyskunnan eli Suomen Adventtikirkon. Haluaako valtio todella olla näin merkittävä islamilaisuuden taloudellinen tukija Suomessa?

Toinen epäkohta on se, että kaikki uskonnolliset ryhmät eivät ole rekisteröityneet yhdyskunniksi. Esim. helluntailaisia on kymmenia tuhansia, mutta rekisteröityneiden helluntaiseurakuntien yhteenlaskettu jäsenmäärä on alle kaksituhatta. Suurin rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta on Jehovan todistajat, joita on vähän yli 18 000 henkeä.

Saarela väläytteli myös verotusoikeuden laajentamista vain kahdelta erityisasemassa olevalta kirkkokunnalta muitakin yhdyskuntia käsittäväksi. Tämäkin on sinänsä ihan hieno ele. Valitettavasti Saarela ei ota huomioon, että hyvin monessa kirkkokunnassa rahaa ei kerätä veroluonteisesti ikään kuin jäsenmaksuna, vaan seurakuntien talous perustuu niiden jäsenten vapaaehtoisiin lahjoituksiin.

Mutta tasa-arvoa uskontokuntien kesken voi toteuttaa muutenkin. Jehovan todistajien edustajan mukaan he eivät pyydä mitään avustusta, sillä uskontojen tulisi tulla toimeen omillaan. Tässä he ovat oikeassa. Sen sijaan, että valtio tukee kaikkia uskontokuntia taloudellisesti, se voisi käyttää rahat johonkin muuhun - oikeasti hyviä kohteita varmasti riittää - ja antaa kirkkojen ja yhdyskuntien pyörittää omaa talouttaan erillään valtiosta.

Poikkeuksena tästä voisi tietysti olla esim. hautausmaiden tai kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten ylläpitoon osoitettu tuki. Mutta tuntuu oudolta ajatella, että jollekin kirkkokunnalle tai uskonnolliselle yhdyskunnalle pitäisi valtion maksaa rahaa jäsenmäärän mukaan vain siksi, että se on olemassa. Vielä oudompi on tosin nykyinen käytäntö, jossa vain kaksi kirkkokuntaa on oikeutettu nauttimaan yhteisöveron tuotosta. Tasa-arvoon - edes kristillisten kirkkojen kesken - on vielä matkaa. Toivottavasti päättäjät osaavat perille.

Lue lisää...

15.2.07

Erota vai ei erota?

Olen viimeisen viikon aikana törmännyt yllättävän usein sekä lehdissä että internetin erilaisissa blogeissa ja keskustelufoorumeilla ihmisiin, jotka uhkaavat pian erota kirkosta. Suurin osa tuntuu olevan konservatiiveja, jotka aikovat erota siinä vaiheessa, kun kirkko rupeaa siunaamaan homoliittoja, erottaa Markku Koiviston tai pakottaa naispappeuden vastustajat lähtemään työstään ja/tai kirkosta. Loput ovat sitten niitä, jotka eroavat, mikäli nämä asiat eivät tapahdu.

Tähänastinen kokemus on osoittanut, että uhkailuista huolimatta harva Raamattu-uskollinen kristitty loppujen lopuksi jättää kirkon, vaikka mitä tapahtuisi. Tradition vaikutus ja kansankirkkoon kuulumattomuuden stigma ovat liian suuria voimia voitettavaksi, vaikka iso osa papeista kuinka kieltäisi kristinuskon perustotuudet.

Mutta oletetaan, että seurakuntalaiset ovat tällä kertaa tosissaan. Miten siinä tapauksessa kirkon johdon kannattaisi toimia? Joku voisi ajatella, että valinta on selvä: tehdään sellaisia linjanvetoja, että kaikki Raamattu-uskolliset uskovat jäävät, kun taas ateistit ja kaikki ne, jotka eivät usko klassisen kristinuskon ydinopetuksia, jättävät kirkon.

Asiassa ei ole kuin kaksi muttaa. Ensinnäkin on hyvä kysyä, kumpaan porukkaan kirkon päättävät tahot kuuluvat. Kysymys voi tuntua hieman röyhkeältä, mutta rivikristittynä ei voi kuin ihmetellä, miksi kaikkea muuta suvaitaan rakkauden nimissä paitsi niitä, jotka ottavat Raamatun vakavasti ja haluavat elää sen mukaan? Ja jos johto on jo päättänyt, että Raamattu-uskolliset kristityt saavat tämänhetkisten trendien valossa "tehdä omat johtopäätöksensä", niin ehkäpä noita johtopäätöksiä kannattaisi ihan oikeasti ruveta tekemään.

Toinen mutta on se, että vain uskovien jäädessä kirkko menettäisi ennen pitkää suurimman osan jäsenistään ja sen mukana sekä suuret rahamäärät että sen vallan, mikä sillä nykyisessä asemassaan on. Vastapainona olisi toki hengellisesti elävä ja ydinasioihin keskittyvä kirkko, mutta kuinka moni on oikeasti valmis tällaiseen vaihtokauppaan?

Jeesuksen luo tuli korkeassa asemassa oleva mies, joka kysyi, mitä hänen pitäisi tehdä periäkseen iankaikkisen elämän. Jeesus pyysi häntä luopumaan omaisuudestaan ja seuraamaan häntä, mutta "kun mies kuuli tämän, hän tuli murheelliseksi, sillä hän oli hyvin rikas" (Matt. 18:23). Jeesuksen kokosydäminen seuraaminen on hinta, jota harva on valmis maksamaan.

Lue lisää...

13.12.06

Käytännön ateismia

Ateistit usein kuvittelevat olevansa hyvinkin puolueettomia, objektiivisia ja tieteellisiä suhteessa uskontoon ja hengellisiin asioihin. Kanssakäyminen vakaumuksellisen ateistin kanssa kuitenkin paljastaa nopeasti, että hänen näkemyksensä ja toimintansa ovat melko pitkälle uskonvaraisia - jopa suorastaan uskonnollisia. Tämä ei kuitenkaan ole mikään uusi huomio, kuten kaikki kristillisen apologian parissa askarrelleet tietävät.

Mielenkiintoisempaa onkin pysähtyä tarkastelemaan niitä, jotka puheissaan ja ajatuksissaan pitävät itseänsä uskovina - ja varmasti monet sitä ovatkin - mutta jotka käytännössä elävät aivan kuin Jumalaa ei olisi, tai vaikka olisikin, niin hän ei ainakaan aktiivisesti vaikuta ja puutu ihmisten elämään.

Uskon että Jumala parantaa sairaita, mutta jos itse sairastun, ei tule mieleenikään turvautua ensimmäiseksi (eikä välttämättä edes viimeiseksi) Jumalaan, vaan ainoastaan lääkkeisiin ja lääkäreihin. Eivätkö he kuitenkin ole Jumalan toiminnan välikappaleita?

Uskon, että Jumala näkee kaikki valintani ja tietää, mikä on parasta minulle, mutta haluan silti mennä ei-uskovan kanssa naimisiin, vaikka Raamattu sitä vastaan varoittaakin. Kunnon (uskovaa) puolisoa kun on vaikea löytää eikä Jumala kuitenkaan ymmärrä, kuinka rakastunut olen ja miltä minusta tuntuu, eihän?

Uskon että kaikki hyvä tulee Jumalalta, mutta "unohdan" tämän veroilmoitusta täyttäessäni, jotta jäisi vähän enemmän kahisevaa taskuun. Eikö Jumala pidäkin huolta niistä, jotka pitävät huolen itsestään?

Uskon että jokainen henkäykseni, jokainen askeleeni ja kaikki omaisuuteni on Jumalan käsissä (ja hänen antamaansa), mutta varmuuden vuoksi otan joukon kalliita vapaaehtoisia vakuutuksia, joihin turvautua hädässä. Vakuutuksethan ovat vain järkevää taloudenhallintaa ja riskien minimointia, eikö niin?

Uskon, että Jumalan käsissä on kansakuntien kohtalot, mutta haluan kaiken varalta pistää turvani Natoon. Jumalahan on antanut meille järjen, jota käyttää, ja järkevintä on tietysti liittoutua sen kanssa, jolla on eniten aseita, eikö niin?

Uskon, että Jumala ottaa hengellisen haureuden ja uskonelämän kompromissit vakavasti, mutta kaupankäyntiä ja perheen elatusta varten minun täytyy kuitenkin ottaa käteeni tai otsaani tietty merkki. Järjen käyttöhän on sallittua ja kuka hullu nyt haluaisi mieluummin kuolla kuin tehdä kauppaa koko maailman tunnustaman johtajan kanssa, varsinkaan kun tällainen maallinen asia ei mitenkään liity hengellisiin asioihin tai tee tyhjäksi sitä, että uskon Jeesukseen. Eihän?

Lue lisää...

25.11.06

Raha, valta vai seksi?

Kirjoitin aikaisemmin siitä, kuinka kristilliset johtajat saattavat hyvästä alusta huolimatta päätyä palvomaan yhtä tai useampaa "persoonaa" rahan, vallan ja seksin muodostamassa epäpyhässä kolminaisuudessa. Aivan kuin kukaan kristitty ei tieten tahtoen ota tavoitteekseen tulla harhaoppiseksi, ei kukaan hengellinen johtaja haaveile lankeamisesta tai sen mukanaan tuomasta julkisesta häpeästä. Mutta synti on kavala ja voi pettää hurskaimmankin Herran palvelijan, kuten esim. Daavidin tarinasta Raamatussa voi lukea.

Synti ei myöskään kunnioita valtakunnan tai kirkkokunnan rajoja. Langenneita johtajia löytyy yhtä lailla Suomesta - sekä ev.lut. kirkosta että sen ulkopuolelta - kuin muualta maailmastakin. Kristittyjen vaikuttajien harjoittama seksuaalinen hyväksikäyttö ja moraalittomuus, taloudelliset väärinkäytökset ja hengellinen väkivalta ovat otsikoissa tämän tästä.

Eräs henkilö, jonka toimintaa olen seurannut vuosikausia, on Benny Hinn. Olen osallistunut hänen kokouksiinsa, lukenut hänen kirjojaan, katsonut häntä televisiosta, seurannut hänen reaktioitaan häntä vastaan kohdistettuun kritiikkiin, jne. Olen koettanut ymmärtää häntä ja puhua hänen puolestaan epäilijöille. Eikö Herra ole kuitenkin voidellut hänet ja vaikuttaa hänen kauttaan voimallisesti?

Viime aikoina olen kaikesta huolimatta alkanut miettiä, että onko tosiaan niin, että mikä tahansa on sallittua, kunhan vain "voitelua" ja "voimaa" löytyy. Ja löytyykö sitä voimaa ja voitelua ihan oikeasti?

Hinniä on vuosien ajan kritisoitu hänen lavashowstaan. Jo 90-luvun alkupuolella hän teki siitä useampaan otteeseen parannusta, mutta tuo parannus ei milloinkaan ollut pitkäaikaista. Mutta ehkäpä kyseessä on vain tiukkapipoisuutta niiden taholta, jotka eivät ole tottuneet räväkkään meininkiin?

Myös Hinnin ihmeet on asetettu kyseenalaisiksi. Ei tämäkään vielä haittaa ratkaisevalla tavalla, sillä ihmeitä on oikeasti useimmiten aika vaikea dokumentoida. Tämä pätee varsinkin silloin, kun epäilijän filosofiaan kuuluu, että kaikki on voitava selittää jotenkin muuten kuin hypoteesilla Jumalan olemassaolosta ja vaikutuksesta ihmisten elämässä.

Mutta kun lukee siitä, mitä Paavali koki julistaessaan evankeliumia (2 Kor. 11:19-27) ja vertaa sitä siihen, miten Hinn kiertää julistamassa evankeliumia, on pakko kysyä, onko kyseessä lainkaan sama evankeliumi.

Voi tietysti olla, että kyseessä on vain pahojen ei-uskovien salaliitto ja hyökkäys nöyrää Herran palvelijaa vastaan. Herra yksin tietää totuuden ja maksaa sen mukaan. Mutta jos noissa NBC-televisioyhtiön esittämissä jutuissa on yhtään perää, niin ihmettelen kovasti, jos tälle toiminnalle ei tule tavalla tai toisella ennen pitkää sellaista loppua, että kristityt saavat jälleen hävetä.

Lue lisää...