14.11.11

Kuningas Työ

Hiljattain netissä levisi artikkeli, jossa saattohoidon ammattilainen listasi asioita, joita ihmiset eniten katuvat kuolinvuoteellaan. Sen mukaan jokainen mies katui sitä, että oli tehnyt elämässään liian paljon töitä ja jättänyt liian vähän aikaa tärkeämmille asioille. Tämä on hyvä muistaa tänä aikana, jolloin lääkkeeksi maailman(talouden) raiteilleen saattamiseksi tarjotaan työurien pidentämistä.

Työ on kaksipiippuinen juttu. Toisaalta se voi olla siunaus tekijälleen ja tuoda mielekkyyttä elämään. Ilman palkkatyötä tai muuta järkevää tekemistä ihminen on vaarassa syrjäytyä ja ajautua monenlaisiin ongelmiin. Toisaalta ihmisen suhde työhön on usein tavalla tai toisella vääristynyt. Joillekin työ on huumetta, johon ollaan koukussa samalla tavalla kuin päihteisiinkin. Toisilla oma identiteetti on kiinni työnteossa, jolloin eläkkeelle jäämisen myötä elämän täyttää tyhjyys - ja usein ratkaisua etsitään pullosta.

Edellä olevia esimerkkejä tuskin kukaan kiistää. Hälyttävää sen sijaan on, kuinka harvoin asetetaan kyseenalaiseksi sitä, että lisääntyvä työnteko pelastaa maailmamme kaikelta pahalta. Joka päivä kansalle kerrotaan kaikkien medioiden kautta, kuinka ihmisten hyvinvointi vaatii jatkuvaa taloudellista kasvua. Jatkuva talouskasvu vaatii jatkuvaa kulutuksen kasvua. Ja jatkuva kulutuksen kasvu vaatii lisääntyvä työntekoa - sekä kulutettavien hyödykkeiden ja palveluiden tuottamiseksi että rahan ansaitsemiseksi kulutusta varten. Ihminen on siis valjastettava maksimaaliseen hyötykäyttöön, jotta systeemi pyörisi. Ero Matrixiin on lähinnä se, että kaiken takana eivät ole koneet vaan Mammona.

Sen vielä ymmärtää, että uskosta osattomat ihmiset ovat täysin rinnoin mukana tässä oravanpyörässä, jossa pienelle osalle ihmiskuntaa ylläpidetään elintasoa, jota maapallon kiihtyvällä vauhdilla hupenevat resurssit voivat tarjota vain pienelle vähemmistölle. Mutta myös uskovien joukossa on runsaasti niitä, joiden perimmäiset motiivit työnteossa eivät todellisuudessa eroa lainkaan enemmistön motiiveista. Suomalaisen unelman tavoittelemiseksi otetaan riittävästi lainaa ja sen myötä varmistetaan, että taloudelliset tekijät säätelevät elämän parhaita vuosia ja niiden aikana tehtyjä ratkaisuja. Joskus mielen perukoilla tosin viipyilee ajatus, että olisi mukava olla kokosydämisempi kristitty ja hieman aktiivisempi omassa uskossaan, mutta siihen ei yksinkertaisesti ole aikaa. Ehkäpä sitten, kun uralla on päästy tarpeeksi pitkälle, lainat on kaikki maksettu ja lapset ovat vihdoin lentäneet pesästä. Kun omaa elämää on ensin Mammonan talutusnuorassa turvattu 30-40 vuotta, niin ehkäpä siitä - hyvässä lykyssä - ehtii sen jälkeen antamaan muutaman vuoden Herrallekin.

Taitaa saattohoidassa elämäänsä katuvia riittää vastakin.

1 kommentti(a):

Anonyymi,  28.11.2011 17.52  

Hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoitus!

Olen itse miettinyt samoja teemoja viime aikoina. Kesällä tuli otettua asuntolaina 25 vuoden maksuajalla. Tavallaan on jatkuvasti pakko tienata, että saa asuntolainan kuukausierän, yhtiövastikkeen ja muut laskut maksettua. Joskus tuntuu siltä, että elämän tarkoitus melkeinpä on maksella asuntolainaa etuajassa pois.

Elämässä olisi monenlaisia asioita, joita oikeasti haluaisin tehdä. Mutta kun pitää tienata, luoda uraa jne. Silti joutuu kysymään itseltään, että miksi pitää? Periaatteessa voisin hyvin elää puolillakin niistä tuloista, mitä nyt on. Niillä saisi asuntolainan kuukausierätkin juuri ja juuri vielä hoideltua. Jos työtä tekisi vain puolet vuodesta tai puolet joka kuusta, ja toisen puolen pitäisi vapaana, niin olisi ehkä onnellisempikin. Sillä tavalla vaan ei ole jotenkin sosiaalisesti hyväksyttyä toimia.