7.11.09

5 teesiä kirkosta

Kirkon propagandaosasto käynnisti syyskuussa sivuston 10 väitettä kirkosta, jonka tarkoituksena on toimia keskustelufoorumina sellaisten väitteiden suhteen, joita ulkopuoliset usein esittävät kirkosta. Tämän inspiroimana ajattelin esittää vielä ylimääräiset 5 teesiä kirkosta, mutta tällä kertaa sisäpiiriläisen silmin.

Ensimmäinen teesi: kirkon pappiskoulutus ei toimi. Kirkko on ahneudessaan antanut pappiensa koulutuksen sekulaarien yliopistojen tehtäväksi ja jälki on sen mukaista. On toki edullista, että kirkon työntekijät koulutetaan yhteiskunnan varoilla, mutta opetuksen sisältö murentaa pohjan Raamatun auktoriteetilta. Siitä tulee vain yksi kirja muiden joukossa, josta poimitaan vain se aines, mikä kulloinkin kansan enemmistön moraalitajuun sopii. Muutenkin suurin osa papeiksi valmistuneista kokee, että ei ole koulutuksessa saanut riittäviä eväitä siihen työhön, johon seurakunnassa joutuvat.

Toinen teesi: kirkon paimenet ovat koukussa valtaan. Kaikki Raamattunsa lukeneet tietävät, että sieltä ei löydy samanlaista hierarkiaa, jota kirkko organisaationa toteuttaa. Samoin siellä ei ole asetettu minkäänlaisia rajoja esimerkiksi sille, ketkä saavat jakaa ehtoollista tai kastaa, monesta vähäpätöisemmästä asiasta puhumattakaan. Ongelmana on se, että raamatullisen vapauden näissä asioissa voivat Jeesuksen seuraajille tuoda vain seurakunnan johtajat tuoda. Mutta juuri heillä ei kuitenkaan ole mitään intressejä tähän, koska kauniista puheista huolimatta vihkimys ja sen mukanaan tuoma uskonnollinen asema antaa heille sellaisia kiksejä, ettei niistä voi luopua. Pappisinstituutiolla on paljon enemmän tekemistä ihmisen psyyken kuin Raamatun kanssa.

Kolmas teesi: kirkon perinteet estävät elämän. Tämä seuraa pitkälti edellisestä teesistä. Kaikki uskovat on kutsuttu palvelemaan Jumalaa ja toisiaan omilla lahjoillaan, mutta kirkko on tiukasti rajannut sen, kuka voi palvella, miten voi palvella ja missä voi palvella. Papit kamppailevat kasuaalitoimitusten ja kissanristiäisten aiheuttaman uupumuksen kanssa ja uudestisyntyneet uskovat tuskastuvat penkinlämmittäjän rooliin kerran viikossa. Tämän seurauksena ihmiset joko etäätyvät kirkosta privaattiin hengellisyyteen tai päätyvät erilaisiin pikku piireihin yms. toimintoihin, jotka eivät ole sidottuja perinteisiin (eivätkä aina kovin luterilaisiakaan). Tämä toisaalta auttaa ihmisiä pysymään kirkon jäseninä, sillä pelkän päätapahtumansa eli epäsuositun sunnuntaimessunsa varassa kirkko kupsahtaisi hyvin nopeasti.

Neljäs teesi: kirkon missioksi on muodostunut uskonnollisten palvelujen myynti. Koska kirkko on yhä irrelevantimpi sekä tavalliselle kansalle että uudestisyntyneille uskoville, täytyy kirkon perustella olemassaolonsa ja erityisasemansa lain edessä jotenkin. Kirkon varsinaista missiota eli Jeesuksen käskemää suomalaisten evankelioimista ja opetuslapseuttamista eivät papit ehdi tekemään eikä muita ole siihen varustettu/vapautettu, joten mission paikan on ottanut markkinatalouteen paremmin sopiva toiminta. Kirkko onkin tärkeä lähinnä siksi, että se valittaa uskonnollisia palveluja uskonnollisille ihmisille: kasteita, häitä ja hautajaisia.

Viides teesi: kirkon jäsenistön enemmistö on matkalla ikuiseen kadotukseen. Tämä on lopputulos siitä, että väärät ja/tai väärällä tavalla varustetut henkilöt päätyvät kirkon paimeniksi, ihmiset pidetään passiivisina kuluttajina, ja kirkon missio on hämärtänyt. On ironista, että yli 80% kansasta on kirkon jäseniä, mutta alle 10% tunnustaa Jeesuksen herrakseen. Ne kelvottomat paimenet, jotka antavat lampaidensa tulla autuaaksi omalla uskollaan eivätkä edes yritä herätellä heitä helvettiin vievällä tiellä, joutuvat jokainen kerran tekemään tiliä tekemisistään Herralle.

Herra meitä auttakoon!

5 kommentti(a):

Pälli 9.11.2009 7.48  

Voisitko esittää toiselle teesille perusteet Raamatusta?

Toimin itse sellaisessa liikkeessä, jossa paimenuutta ja virkaa arvostetaan, mutta maallikoita silti innostetaan aktiiviseen toimintaan. Onhan seurakunnassa paljon muutakin tehtävää kuin sakramenttien jakaminen ja jumalanpalveluksen toimittaminen.

vesa 10.11.2009 18.18  

Olipa kerran mustaihoinen afrikkalaisperhe, joka sai kuulla, että on olemassa järvi, jonka päästä päähän uimalla muuttuu valkoihoiseksi. Ainoa "mutta" matkassa oli se, että järvessä eli krokotiilejä, mutta tämä ei estänyt perhettä. Ennen pitkää järvi löytyikin ja ensimmäisenä sen poikki ui isä, joka todellakin muuttui valkoihoiseksi vastarannalle päästyään. Tästä rohkaistuneena myös äiti ui järven poikki, ja hänelle kävi samoin. Lopuksi myös lapset lähtivät yrittämään uiden toiselle puolelle.

Yksi toisensa jälkeen lapsetkin selviytyivät vaativasta urakasta - paitsi viimeinen, jonka krokotiili nappasi ja söi suihinsa. Äiti purskahti menetyksen johdosta itkuun, johon isä totesi: "Älä sure, sehän oli vain musta pikkupoika."

Mielestäni papiksi valmistuminen tekee ihmiselle jotain samanlaista kuin järven yli uiminen teki tuossa edellä esittämässäni kuvitteellisessa tarinassa. Kun on kerran päästy toiselle puolelle, ollaankin yhtäkkiä etuoikeutettujen joukossa - ja maailma näyttää hyvin erilaiselta kuin ennen.

Minusta kirkon piirissä esiintyneet erilaiset konfliktit (mm. naispappeuden suhteen) kertovat siitä, että kaikki osapuolet mieltävät, että kysymys on jollain tavalla vallasta, asemasta ja kontrollista, oltiinpa näiden asioiden teologisesta puolesta mitä mieltä tahansa. En väitä, että kaikki olisivat samalla tavalla - tai edes tietoisesti - vallan perään, mutta kyllä useimmat paimenet ahdistuisivat, jos "palveluksen työ" oikeasti vapautettaisiin koko Kristuksen ruumiille eivätkä papit enää olisikaan korvaamattomia ja välttämättömiä välikappaleita Jumalan ja ihmisen välillä. Tämä ei ainoastaan ole oma kokemukseni, vaan jokainen pappi, jolta olen asiaa kysynyt, on sen myöntänyt. Olenkin alkanut epäillä, että jos joku ei tätä myönnä, niin hän ei todennäköisesti vielä tunne itseään kovin hyvin.

Mutta luepa itsesi papiksi niin osaat paremmin ottaa kantaa siihen, miten järven yli uiminen vaikuttaa...

Pälli 10.11.2009 22.45  

Oliko kommentissani jotain hullusti, kun et vastannut kysymykseeni ollenkaan?

Kysyin, tai yritin kysyä, että mistä Raamatusta löytyvät perusteet tälle: "... sieltä ei löydy samanlaista hierarkiaa, jota kirkko organisaationa toteuttaa. Samoin siellä ei ole asetettu minkäänlaisia rajoja esimerkiksi sille, ketkä saavat jakaa ehtoollista tai kastaa, monesta vähäpätöisemmästä asiasta puhumattakaan."

En ole aikeissa lukea papiksi kahdesta syystä: mielestäni paimenvirka kuuluu miehelle, ja vaikka ajattelisin toisin siitä asiasta, en koe omaavani kutsumusta paimenvirkaan.

vesa 10.11.2009 23.13  

No kieltämättä en ilmeisesti aivan ymmärtänyt, mitä tarkoitti lauseesi "voisitko esittää toiselle teesille perusteet Raamatusta". Toinen teesihän nimittäin oli "kirkon paimenet ovat koukussa valtaan", joten oletin kysymyksesi liittyvän siihen...

Yritetään siis uudelleen:

Usko tai älä, mutta tässä tapauksessa todistamisen taakka on niillä, joiden mukaan Raamattu asettaa rajat esim. sille, kuka saa "jakaa ehtoollista" (olettaen toki, että yhteisen aterian sijaan Raamatussa on löydettävissä tällainen "ruuanjakorituaali") tai kastaa. Jos löydät kohtia, jotka asettavat näitä rajoja, niin oma tehtävänsä on sitten vielä osoittaa, että nimenomaan ev.lut. kirkossa toteutettu hierarkia (papit & piispat, yms.) ovat jotenkin UT:ssa havaittavan käytännön tai mallin mukaisia.

Yksin ei tarvitse todistamista suorittaa, eli saat toki käyttää apuna eksegeettien tutkimuksia ja/tai kommentaareja (eikä ole väliä, onko kirjoittaja "liberaali" vai "konservatiivi", kunhan teos on laadukas). Väitän, että tutkijoiden joukossa vallitsee näistä asioista laaja yksimielisyys sen suhteen, minkälaista todellisuutta UT heijastelee. Kysymys tutkijoiden parissa on ennemminkin siitä, onko UT:n malli jossain mielessä normatiivinen vai haetaanko malli syystä tai toisesta jostain muualta.

Myönnän kyllä auliisti että näissä asioissa on tapahtunut "kehitystä" (tai muutoksia, näkökulmasta riippuen) UT:n ajan jälkeisinä vuosisatoina. Pointtini olikin lähinnä se, että valitettavasti luterilaisuuden kaltainen "sola scriptura" -yhteisö nojaa näissä asioissa loppupelissä kirkkohistorian ja uskonpuhdistuksen perintöön kuin Raamattuun. Kaikista Lutherin ja luterilaisuuden ansioista huolimatta haluaisin mieluummin rakentaa Jumalan sanan kuin Lutherin tai ihmisten perinnäissääntöjen pohjalle.

Anonyymi,  11.11.2009 12.31  

I agree. Suunnilleen noin se taitaa olla.

Missä ovat profeetat, missä uusi Luther? Vihanhallintakurssillako, sinnehän olisi passitettu moni VT:n aikainen profeetta, jos olisi elänyt näinä aikoina?

Lainaus David Wilkersonin blogista koskien kutsumuksensa unohtaneita uskovia:

They end up consumed with their own welfare. They have no vision, no sense of God’s presence, and no prayer life. They no longer care about their neighbors, or a lost world, or eventually even their friends. Instead, the entire focus of their lives is on their problems, their troubles, their illnesses. They go from one crisis to another, shut up in their own pain and suffering. And their days are filled with confusion, strife, envy and division.

He päätyvät etsimään ja toteuttamaan omaa hyvinvointiaan. Heillä ei ole näkyä, ei tunnetta Jumalan läsnäolosta eikä rukouselämää. He eivät enää välitä naapureistaan, tai maailmassa elävistä kadonneista tai mahdollisesti enää edes omista ystävistään. Sen sijaan koko heidän elämänsä keskittyy heidän omiin ongelmiinsa, heidän vaivoihinsa ja heidän sairauksiinsa. He menevät kriisistä toiseen, hiipuvat hiljaa omiin kipuihinsa ja kärsimyksiinsä. Ja heidän päivänsä ovat täynnä hämmennystä, riitaa, kateutta ja hajaannusta.