Poimintoja

Viimeisen parin viikon aikana on huomio kiinnittynyt useampaankin kristilliseen uutiseen. Näistä osaa on vatvottu ihan televisiota myöten, mutta osa on jäänyt selvästi vähemmälle huomiolle.

Tärkein uutinen on tietysti se, että kirkosta erosi viime vuonna n. 50000 suomalaista. Kirkon edustajat näkevät tämän melkeinpä torjuntavoittona. Viime vuonna isot eroluvut kuitattiin sillä, että eroamiskiihtyvyyden vauhti ei enää ollut kasvussa. Tänä vuonna erouutisesta teki iloisen asian se, että "näin kuuluukin tapahtua laman aikana, koska viimeksikin kävi niin". Ei voi muuta kuin ihmetellä, kuinka kirkko putoaa aina jaloilleen. Mikään tapahtuma, mikään tutkimus tai mikään määrä eronneita ei näytä hetkauttavan, vaikka kyseessä olisi kirkon kannalta kuinka negatiivinen asia tahansa.

Yksi ratkaisu kirkon jäsenkatoon tulee heti mieleen. Pääkaupunkiseudulla on mietitty, josko kummien puutteen takia vaadittaisiin kastettavalle vain yksi kummi. Tähän ei missään nimessä kannata mennä, pikemminkin päinvastoin. Koko maassa pitäisi järjestelmää muuttaa niin, että kummeja vaadittaisiin vähintään kolme. Tämä siksi, että tutkimusten mukaan useimmille kirkkoon liittyjille tärkein syy on se, että on kutsuttu kummiksi. Kristinusko ei välttämättä kiinnosta, mutta jos kerran kummeus vetää vielä näin kovasti, niin pitäähän sitä hyödyntää. Koska Raamattukaan ei sanele kummien tarkkaa määrää (saati sitten mainitse koko instituutiota), niin teologisia esteitäkään määrän nostamiselle ei pitäisi olla.

Toinen huomiota kiinnittänyt kirjoitus löytyy helluntailaisen RV-lehden verkkosivuilta. Siellä kirjoittaja päivittelee taantuman vaikutusta helluntaiseurakuntiin. Laman aikana kolehtivarat vähenevät ja kiinteistöjen korjausinvestointeja lykätään. Suomessa lieneekin paljon seurakuntia, joissa tulee olemaan tiukat ajat edessä, koska vanhojen kirkkorakennusten kunnostus ja ylläpito nielee seurakuntalaisten rahat. Mitä pidemmälle korjauksia lykätään, sen isommaksi kasvaa lasku.

Kuka tietää, ehkäpä tämä luo pohjaa sille, että tulevat sukupolvet ovat innostuneempia alkukristillisistä, ilmaisista kotikokoustiloista, kuin näyttäviä kirkkorakennuksia tavoitelleet - ja niihin rahansa upottaneet - aikaisemmat sukupolvet. Rahaa kun tarvittaisiin nimenomaan evankeliumin julistamiseen Suomessa ja maailmalla, ei niinkään kirkkojen (joita homesieni syö ja ruoste raiskaa) ylläpitoon. Helluntaikirkoilla kun on harvemmin samanlaista historiallista ja/tai kulttuurillista merkitystä kuin vanhoilla luterilaisilla kirkoilla on.

Sokerina pohjalla: Markku Koivistosta tuli sittenkin piispa, vaikkakin eri kirkkokunnassa kuin vielä vuosi sitten oli haaveissa. Nähtävästi mies voidaan kyllä saada ulos kirkosta, mutta näyttää olevan paljon vaikeampaa saada kirkko ulos miehestä.