Quo vadis, Finnia?
Presidentinvaalien ensimmäinen kierros on pidetty ja toiselle kierrokselle lähtee yllättävä kaksikko, Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto. Niinistön menestystä osattiin odottaa, mutta Haavisto yllätti monet. Mistä tämän harmaahapsisen vihreän miehen suosio kertoo?
Haaviston hyvää tulosta on selitetty monin erin tavoin. Joidenkin mielestä kyseessä on suvaitsevaisuuden voitto, eli suomalaiset - joista hieman alle 10% äänesti Haavistoa - kaipaavat maahan enemmän suvaitsevaisuutta maahanmuuttajia, seksuaalivähemmistöjä yms. kohtaan. Toisten mielestä Haaviston menestys selittyy osana "anti-jytkyä", eli ihmiset ovat nyt kääntyneet perussuomalaisia vastaan ja äänestivät siksi Haavistoa. Jotkut ajattelevat, että kyseessä oli pelkkä vaalitaktikointi: toisesta kierroksesta vakuuttuneet äänestäjät äänestivät Niinistölle mahdollisimman helpon vastustajan. Osa kenties ajatteli, että kuka tahansa on parempi kuin Väyrynen, joka oli liian varma jatkopaikastaan.
Se, että kouluja käymätön homo päihittää kokeneet valtiomiehet, voi johtua ihan yksinkertaisesti siitä, että Suomessakin on siirrytty Amerikasta tuttuun malliin, missä vaalit eivät useinkaan ratkea asiapohjalta vaan televisioesiintymisen luoman mielikuvan perusteella. Haavisto loisti nimenomaan esiintymisellään, vaikka jopa sekulaarissa mediassa arvioitiin useimmiten KD:n Essayahin onnistuneen parhaiten asiakysymyksissä. (Samalla yleensä harmiteltiin Essayahin väärää puoluetta - kukapa nyt kristillisten edustajaa vakavissaan äänestäisi, vaikka henkilö olisi kuinka fiksu tahansa.)
Kristittyjen parissa tuntuu korostuvan kaksi vastakkaista suhtautumistapaa Haavistoon. Toisaalta ovat ne, jotka demonisoivat Haaviston täysin ja avoimesti haukkuvat häntä hänen seksuaalisen rikkinäisyytensä tähden. Tällainen parjaaminen ei kuitenkaan tekee kristittyjen (jo moneen kertaan ryvettyneelle) maineelle hyvää, vaikka Haavisto olisi kuinka julkisyntinen tahansa. Toisaalta taas ovat ne, jotka mielellään äänestävät Haavistoa (esim. kirkon naispapeista 17% seisoo Haaviston takana) tai joiden mielestä hänen homoutensa (ja siitä nousevat arvot ja näkemykset eri asioissa) voidaan kätevästi erottaa presidentin viran hoidosta.
Onko niin, että "Mooses on Mooses ja bisnes on bisnes", vai onko sillä väliä, millainen arvojohtaja maallamme on - varsinkin kun näissä vaaleissa on moneen kertaan korostettu presidentin arvojohtajuutta ja vähätelty hänen muuta valtaansa?
Vanha testamentti on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka vääristä arvoista kiinni pitävä hallitsija näytti huonoa mallia koko kansalle ja johti sitä väärään suuntaan. Toisaalta samasta kirjoituskokoelmasta löytyy esimerkkejä siitäkin, että hyvä hallitsija myös johti kansaa oikeaan suuntaan. Uudessa testamentissa ei samalla tavalla seurata hallitsijoiden toimintaa, mutta toki rivien välistä on luettavissa, että erityisesti Jeesuksen seuraajien kannalta ei suinkaan ole sama, millainen hallitsija valtakunnalla on.
Tuskinpa Suomessakaan on olemassa sellaista vaaraa, että presidentti olisi arvoneutraali eikä omalla toiminnallaan edistäisi toisia asioita ja suitsisi toisia asioita. Haavistoa ei pidä demonisoida, mutta ei myöskään kannata olla naiivi ja ajatella, että hän ei olisi omalta osaltaan vaikuttamassa siihen, että maamme liikkuu entistä kauemmas tietyistä kristillisistä arvoista.
Eräs natsi-Saksan syntyä analysoinut tutkija totesi kerran, että Saksa sai ansaitsemansa johtajan. Tuossa tilanteessa kirkon liberaali siipi oli hyljännyt Raamatun ja konservatiivinen siipi oli käpertynyt omaan kuoreensa. Suomessa olemme nyt siinä mielessä samanlaisessa tilanteessa, että uskovien toiminta - tai toiminnan puute - on omalta osaltaan vaikuttamassa siihen, mihin suuntaan yhteiskuntamme muuttuu. Mekin saamme sellaisen johtajan kuin ansaitsemme. Jos suolamme menettää makunsa ja valomme pysyy vakan alla, niin siitä voimme syyttää vain itseämme.
