15.5.12

Selvä suunta

Kirkon tiedotuskeskuksen eilen (14.5.2012) julkaiseman tiedotteen mukaan "suomalaiset haluavat Suvivirren edelleen kevätjuhliinsa". Kirkon tutkimuskeskuksen tekemässä tutkimuksessa nimittäin selvisi, että viisi kuudesta suomalaisesta haluaa pitää tästä kulttuuriperinteestä kiinni. Tiedotuskeskukselle tuttuun tapaan tutkimuksen keskeisin tulos ei kuitenkaan löydy tiedotteen positiivisesta otsikosta. Samassa tutkimuksessa kun kävi myös ilmi, että kristinuskon Jumalaan uskovien suomalaisten osuus on neljässä vuodessa (!) laskenut 10 prosenttiyksikköä ja on nyt 27%.

Vastaavanlaista laskua havaittiin myös suomalaisten suhtautumisessa keskeisiin kristillisiin oppeihin. Esim. Jeesusta piti Jumalan Poikana vuonna 2007 vielä 63%, mutta nyt luku oli laskenut 41%:iin. Samansuuntaisia, yli 20 prosenttiyksikön notkahduksia oli kaikkien muidenkin opinkappaleiden kohdalla.

Tutkimuksen ainoa selkeästi kasvanut ryhmä olivat ne, jotka uskovat ettei Jumalaa ole. Heitä on nyt 21% kansasta, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Kaikki merkit viittaavat siis vahvasti siihen, että Suomi jälkikristillistyy kovempaa vauhtia kuin on osattu odottaa.

Kristinuskon julkikuvasta Suomessa vastaava ev.lut. kirkko on nyt siinä tilanteessa, että ns. "tarttis tehrä jotain" - eikä yön yli nukkuminen tai kahvin juominen enää auta. Jos suurin osa kirkon jäsenistä uskoo muuhun kuin kristinuskon Jumalaan - ja osa on peräti ateisteja - niin tarvitaan muutakin kuin kasteen armoa, että tilanne muuttuu. Tähän mennessä on toki kokeiltu mm. homoliikkeen kosiskelua ja Raamattu-uskollisten ainesten ajamista joko kirkosta ulos tai ainakin omiin jumalanpalvelusyhteisöihinsä, mutta nämäkään toimet eivät ole oikein toimineet.

Jos kirkon johdosta löytyisi nyt vastuullisia päättäjiä, niin kirkon toimintastrategiaa tultaisiin näiden realiteettien valossa muuttamaan niin, että kirkko tunnustaa elävänsä lähetystilanteessa ja rupeaa aktiivisesti tavoittamaan vähintäinkin tuota kolmea neljäsosaa kansasta, joka ei usko Jumalaan. Mutta tällä hetkellä näyttää ikävästi siltä, että Kreikan selviytyminen omasta velkakriisistään ennen juhannusta on huomattavasti todennäköisempää kuin se, että kirkkolaiva muuttaisi kurssiaan tulevina vuosina parempaan suuntaan.

Lue lisää...