Verkko kiristyy

Elämä Suomen ev.lut. kirkon sisällä on muutaman vuosikymmenen aikana muuttunut monelle uskovalle paljon vaikeammaksi kuin mitä se on ollut pitkään aikaan. Toki kirkosta on aina hengellisen uudistumisen myötä siirtynyt ihmisiä muihin tunnustuskuntiin, mutta nyt meneillään oleva, piispojen johtama "ryhtiliike" on herättänyt tavallista enemmän keskustelua. Tähtäimessä on tällä kertaa joukko pappeja, jotka yrittävät toimia enemmän Raamatun kuin tämänhetkisen virallisen piispojen viitoittaman luterilaisuuden tulkinnan mukaan.

Naispappeudesta ja siihen liittyvistä kysymyksistä olen kirjoitellut viime aikoina useammankin kerran, joten nyt on jälleen karismaattisuuden vuoro. Tapaus Markku Koivisto nytkähti nimittäin eilen Tampereen tuomiokapitulin käsittelyssä jälleen yhden askeleen eteenpäin. Kapitulin päätöksen mukaan Koivisto pidätetään pappisviran toimittamisesta kuuden kuukauden ajaksi. Jos Koivisto ei tuona aikana osoita haluaan pysyä kirkon tunnustuksessa tai hae eroa, tuomiokapituli erottaa Koiviston.

Tässä kysymyksessä ei tietenkään ole kyse siitä, että kirkko savustaisi Koiviston ulos. Loppukädessä on kyse siitä, että muutama henkilö haluaa hänen eroavan. Päätöksen teologiset perusteet - joista ei voi valittaa - ovat piispa Pihkalan käsialaa. Toisaalta päätös hyväksyttiin kapitulissa äänin 4-3, eli tulkinta Koiviston luterilaisuudesta on käytännössä 1-4 hengen masinoima juttu.

Sen sijaan sillä, että joukko teologisten tiedekuntien proffia - kirkon karismaattisesta siivestä puhumattakaan - on Koiviston tulkinnan puolella, ei ole mitään merkitystä tuomiokapitulin toimintaan tai päätöksiin. Mahdollisista luterilaisuuden tulkinnoista on siis valittu yksi ja muita kehotetaan perustamaan oma kirkko. Samoja ehdotuksia ovat piispat esittäneet myös niille, jotka vastustavat naispappeutta. Kaikki siis mahtuvat luterilaiseen kirkkoon ja ateistikin voi olla pappina, mutta voi sellaista, joka ottaa Raamatun vakavasti tai tulkitsee sitä tavalla, joka ei kansan maallistunutta enemmistöä miellytä!

Koivisto ehti jo julkisuudessa ilmoittaa, että uusi kirkkokunta - Missiokirkko? - syntyy piakkoin. Jos hän olisi odottanut vielä kuusi kuukautta, olisi hänet jouduttu erottamaan. Nyt hän ilmeisesti eronnee itse, jolloin hänet voidaan kirkon sisällä leimata skismaattiseksi yhteyden rikkojaksi, joka lähti ovet paukkuen ja erosi omasta tahdostaan. Piispa ja tuomiokapituli sen sijaan esitetään viattomina todellisen uskon puolustajina, jotka yrittivät viimeiseen asti pitää kaikki ovet avoimina.

Mielenkiintoista on nähdä, miten uskovat kirkon sisällä reagoivat uuden kirkkokunnan syntyyn. Lisääntyykö kirkosta eroaminen selvästi vai jatkuuko vanha suomalainen käytäntö siinä, että paperit pidetään ev.lut. kirkossa, mutta hengellinen koti on jossain ihan muualla? Vai uskaltavatko ihmiset sittenkin äänestää jaloillaan ja erota laitoksesta, jonka teologiaan ja toimintaan he eivät enää voi sydämestään yhtyä?

Joka tapauksessa näyttää siltä, että kirkon maallistuneiden jäsenten suhteellinen määrä tulee koko ajan lisääntymään. Se puolestaan näkyy siinä, millaisia päätöksiä piispat tekevät, mikä taas heijastuu kirkon jäseniin, jne. Onneksi rahaa kuitenkin vielä riittää. Niin kauan kuin kirkolla on tarjota turvallisia virkoja, statusta, tiloja yms. uskovien käyttöön, moni tekee mieluummin kompromissin teologiansa kanssa kuin jättää vauraan instituution. Ulkopuolella kun on pakko elää uskon varassa ja sen todeksi eläminen on ihan eri asia kuin siitä saarnapöntössä puhuminen.