Joulun sanoma

Kaikki tietävät, koska joulua vietetään, ja useimmat tietävät vielä senkin, että se liittyy (teoriassa) jotenkin Jeesukseen - kaikesta kaupallisuudesta ja pakanallista perua olevista tavoista huolimatta. Kristityt osannevat kertoa senkin, että jouluna juhlitaan Jeesuksen syntymää. Tämä juhla olisi kuitenkin merkityksetön ilman Jeesuksen kuolemaa ja sen seurauksia. Liian harva pysähtyy miettimään sitä, että nämä kaksi liittyvät oleellisesti yhteen.

Jouluevankeliumissa toivotetaan rauhaa maahan niille ihmisille, joita kohtaan Jumalalla on hyvä tahto (ks. aikaisemmat ko. tekstiin liittyvät kommenttini). Jumalan ja ihmisten välillä - ja loppupelissä myös ihmisten kesken - voi olla rauha vain sen tähden, mitä Jeesus on tehnyt puolestamme. Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa paha saa palkkansa ja synniltä ja jopa kuolemalta viedään pahin terä pois. Jeesuksen työn tähden Jumala voi antaa meille anteeksi meidän pahat tekomme.

Monissa uskonnoissa uskotaan "silmä silmästä ja hammas hampaasta" -jumalaan. Anteeksiantamusta pidetään heikkouden osoituksena, jolloin ei suhtauduta tarpeeksi reilusti ja oikeudenmukaisesti pahuuteen. Onkin vaikea kuvitella, että esim. Lähi-Idän kriisin osapuolet tekisivät muuta kuin vastaavat väkivallalla väkivaltaan (joidenkin kristittyjen noustessa jopa barrikadeille sen puolesta, että pitää pystyä maksamaan potut pottuina ja mahdollisesti vielä korkojen kera).

Kristinuskon Jumala sen sijaan suhtautuu anteeksiantamiseen vakavasti. Jeesuksen välittämä kuva rakastavasta Isästään ärsytti suunnattomasti fariseuksia, joiden jumalakuvaan armo ja anteeksiantamus ei oikein sopinut, eikä tuo asetelma ole 2000 vuodessa juuri muuttunut.

Anteeksiantamus on aivan uskomme ytimessä. Sen takia saamme syntimme anteeksi. Sen tähden meillä on rauha Jumalan kanssa. Sitä rukoillaan Isä Meidän -rukouksessa. Se on itse asiassa niin vakava asia, että ilman sen osoittamista toisille ei ole asiaa taivaaseen (Matt. 6:14-15; 18:21-35).

Mutta mikä parasta - ja tässä on joulun sanoma - Taivaallinen Isämme tarjoaa sitä lahjana tänäkin jouluna jokaiselle, joka sen haluaa vastaanottaa.

Hyvää joulua!

Lue lisää...

Yli ymmärryksen

Maailma seuraa jälleen ihmeissään Venäjän lähestyviä vaaleja ja Putinin otteita oman aseman varmistamiseksi. Poliittisilla toimittajilla on vaikeuksia ymmärtää, miten maan johto voi toimia niin härskisti kuin se toimii. Vielä yllättävämpää on se, että monet tavalliset kansalaiset hyväksyvät tämän venäläisen "demokratian".

Minä seuraan vähintään yhtä ihmeissäni kirkon sisällä käytävää keskustelua ja sitä, miten se toimii, mihin se on menossa, ja millaista sen "raamatullisuus" on.

Tuoretta ihmettelyn aihetta (homokeskustelu ei ihmetytä lainkaan, vaan sitä on jo odotettu monta vuotta) antoi viime viikolla julkaistu Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimus, joka analysoi suomalaisten suhtautumista uskontoon.

Tutkimuksen mielenkiintoisimpia tuloksia olivat suomalaisten suhtautuminen uskonnollisten oppien totuuteen ja suomalaisten käsitys omasta uskonnollisuudestaan.

• 37% oli sitä mieltä, että uskontojen totuudellisuutta ei voi vertailla, eli ei ole mahdollista sanoa, onko esim. kristinuskossa enemmän totta tai oikeaa kuin islamissa.


• 23% piti kaikkia uskontoja yhtä tosina, eli kaikki opettavat pohjimmiltaan samaa asiaa.


• 15% oli sitä mieltä, että kaikki uskonnot perustuvat epätosiin uskomuksiin, mutta niistä voi silti löytyä tärkeitä inhimillisiä arvoja.


• 4% oli sitä mieltä, kaikki uskonnot perustuvat epätosiin uskomuksiin, mutta ovat sen lisäksi vielä ihmisille haitallisia.

Siis 79% suomalaisista - eli vähintään 75% kirkon jäsenistä - ei pidä kristinuskoa sen oikeampana tai todempana kuin muitakaan uskontoja.

Loput jakautuvat kahteen ryhmään: 15% piti yhtä uskontoa (ei siis välttämättä kristinuskoa) muita parempana, vaikka muissakin on jossain määrin totuutta, ja 6% piti vain yhtä uskontoa totuudelle perustuvana. Kun vielä muistetaan, että Suomessa on muitakin vakaumuksellisia uskonnonharjoittajia kuin luterilaiset, niin todelliset luvut ovat kirkon jäsenten osalta vieläkin pienempiä.

Entä mitä tutkimus kertoo suomalaisten uskonnollisesta identiteetistä? 68% näkee itsensä kristittynä - ja sehän on hyvä asia, eikö niin? Valitettavasti ei, mikäli lukua verrataan muihin tarjolla olleisiin vaihtoehtoihin. Esim. vain 6% kertoi olevansa uudestisyntyneitä kristittyjä. Vastaavasti 78% tiesi, että ei ole uudestisyntynyt, ja loput olivat epävarmoja siitä, ovatko uskossa vai ei. Luvut korreloivat yllättävän hyvin sen kanssa, miten uskontoon suhtaudutaan.

Tutkimuksen tulokset eivät yllättäneet. Sen sijaan täysin käsittämätöntä on, kuinka evankelis-luterilaisen kirkon johdolle on tärkeämpää yhteiskunnallinen salonkikelpoisuus ja verorahat kuin se, että vain pieni osa kirkon jäsenistä uskoo siihen, mitä varten kirkko yleensä on olemassa.

Lähes yhtä käsittämätöntä on, että Raamatun vakavasti ottavat, uudestisyntyneet luterilaiset kuvittelevat, että kirkko jotenkin jatkossa muuttaisi suuntaansa ja palaisi noudattamaan sitä Raamattua, jonka sanomasta ja opetuksista se on jo aikaa sitten irtaantunut.

Kirkon linjanvetoja ja sen johdon toimintaa seuratessa rajan itäpuolen hulluudet alkavat äkkiä näyttää hyvinkin mielekkäiltä. Saavutetusta valta-asemasta ja kansan suosiosta täytyy pitää kiinni, vaikka kovallakin kädellä. Jo ylipappi Kaifas ymmärsi, että on parempi raivata muutama toisinajattelija pois tieltä kuin että koko kansa hukkuu. Kristuksen todellinen kirkko ei tietenkään tähän kaadu, mutta kuinka käy Suomen luterilaiselle kirkkoveneelle, jossa alkaa olla vettä enemmän sisä- kuin ulkopuolella?

Lue lisää...