Näkyjä, näkymiä ja näkemyksiä
Lehdissä uutisoidaan nykyään usein siitä, kuinka jossain on loukattu lapsen fyysistä koskemattomuutta ja kuinka se on johtanut sakkoihin tai vieläkin vakavampiin toimenpiteisiin. Alaikäisten raiskaukset ja lapsen muu seksuaalinen hyväksikäyttö tosin harvemmin johtavat mihinkään rangaistukseen, mutta mm. tukistus, luunappi ja juutalaisten poikalasten ympärileikkaus ovat vakavia pahoinpitelytapauksia, joihin tulisi aina puuttua ankaralla kädellä.
Tämän valossa on yllättävää, kuinka vähän on puhuttu yhdestä räikeimmästä väkivallan muodosta, jota lapset joutuvat elämänsä aikana kohtaamaan. Tämä pahoinpitelyn laji on niin syvällä yhteiskuntamme rakenteissa, että monikaan ei ole vielä havahtunut sitä kyseenalaistamaan. Silti useimmat meistä kantavat sen johdosta elinikäisiä traumoja ja pelkoja. Viimeistään nyt olisi siis viisaiden päättäjien aika herätä vaatimaan, että tämä toiminta - lasten hampaiden paikkaaminen (ja muutama muu hammashoidon piiriin kuuluva aktiviteetti) - diskriminalisoidaan välittömästi. (Tai oikeastaan lakihan jo selkeästi takaa lapsen ruumiillisen koskemattomuuden - sitä ei vain noudateta eikä valvota.)
Hampaiden poraamista (ja joissain tapauksissa myös hammaskiven poistoa tai hampaiden oikomishoidon tarvetta) on yritetty perustella sillä, että kivuliaisuudestaan huolimatta se on pitkällä tähtäimellä lapsen omaksi parhaaksi, aivan kuin tällaiset hoitotoimenpiteet olisivat jotenkin välttämättömiä lapsen kehityksen kannalta. Fiksut lainsäätäjät tietävät kuitenkin, että lapselle saadaan hyvät hampaat pelkällä harjauksella, hammaslangalla ja makean välttämisellä. Hammaslääkärit protestoivat siis aivan turhaan, että joskus tarvitaan myös äärimmäisiä toimia. Lapsen fyysinen koskemattomuus on tärkeintä eikä siihen voida sallia poikkeuksia edes oireilevan hampaan vuoksi. (Sitä paitsi kipulääkkeitä on aina olemassa ja niillä voidaan todellinen ongelma peittää siihen asti, kunnes lapsi on aikuinen.)
Hammaslääkärit ovat myös yrittäneet osoittaa, että esim. hampaiden poraaminen on sisältö- eikä muotokysymys. Toisin sanoen, on eroa sillä, onko poraaja kauhuelokuvista tuttu, rääkkäämisestä nauttiva sadisti, joka saa tyydytystä uhriensa tuskista, vaiko hampaiden ja lasten hyvinvoinnista huolestunut henkilö, joka tekee vain sen, minkä ihmiskunnan pitkä kokemus on osoittanut oikeaksi. Väkivalta on kuitenkin väkivaltaa, eikä tällaisilla argumenteilla sumuteta päättäjiä, jotka tietävät, mikä on lapselle oikeasti parasta.
Tutkimusten mukaan yhteiskunnassamme on selvästi nähtävissä jo pitkään jatkunut haitallinen kierre, eli vanhemmat ihmiset hyväksyvät hammaslääkäri-instituution vain siksi, että ovat itse joutuneet hammashoidon uhriksi pienenä ja haluavat nyt pistää vahingon kiertämään. Jotkut tosin ovat jälkikäteen väittäneet, että lapsena aiheesta saatu hammashoito oli loppujen lopuksi hyvä asia, mutta kyllä faktat puhuvat puolestaan. Hampaiden poraaminen on aina tuskallinen ja nöyryyttävä kokemus, ja voi synnyttää elinikäisiä pelkotiloja. Vanhempien sukupolvien on siis turha vedota mihinkään "joka hammaslääkärittä kasvaa, se hampaitta kuolee" -tyylisiin viisauksiin. On käsittämätöntä, kuinka typerää tavallinen kansa voi olla tällaisessa yksinkertaisessa ja itsestäänselvässä asiassa.
Mikäli Suomi aikoo olla maailman ensimmäisiä maita, jossa lasten hammaslääkärillä käynti joko kielletään kokonaan tai ainakin sitä rajoitetaan merkittävästi, alkaa lainsäätäjillä olla jo kiire. Pistetään siis töpinäksi ja osoitetaan koko maailmalle, että täällä otetaan lapsen pitkän tähtäimen hyvinvointi vakavasti.
80-luvulta asti on katolisen kirkon piirissä paljastanut tasaisin väliajoin lasten ja nuorten seksuaalista hyväksikäyttöä. Viime päivien lehtiotsikot eivät siis ole mitään uutta, mutta niiden herättämät reaktiot ovat mielenkiintoisia.
Ensimmäinen huomionarvoinen seikka on se, kuinka mediassa on nostettu itsestäänselvyytenä esiin väite "selibaatti aiheuttaa pedofiliaa". Sitä ei varmaankaan käy kieltäminen, etteivätkö pedofiliaan syyllistyneet papit olisi eläneet (ainakin teoriassa) selibaatissa. Sen sijaan on syytä kysyä, voidaanko tästä päätellä, että seksuaalinen pidättäytyminen johtaa pidempään jatkuessaan lasten hyväksikäyttöön. Tämä "seksiaktista pidättäytyminen on vaarallista" -ajattelu sopii tietysti hyvin ajan henkeen, mutta aika huonosti kristilliseen avioliittonäkemykseen, jossa seksi rajataan vain keskenään avioliitossa olevan miehen ja naisen välille.
Toinen aiheeseen liittyvä huomio liittyy katoliseen näkemykseen kirkon pappeudesta. Luterilaisina me tietysti ihmettelemme kovasti katolisen kirkon sokeaa pistettä tässä asiassa. Vatikaanin virallinen näkemys tässä asiassa ei nimittäin perustu Raamattuun, vaan jossain kirkkohistorian mutkassa joidenkin kirkollisten vaikuttajien omaksumaan käytäntöön, joka on ajan myötä kanonisoitu. Ajatus pappien pakollisesta selibaatista on siksi Raamatun valossa pöyristyttävä.
Sokean pisteen ominaisuuksiin kuuluu kuitenkin se, että sen kohdalla ei näe sitä, mikä muille on itsestäänselvää. Niinpä meidänkin kirkkomme näkemykseen pappeudesta liittyy yhtä ja toista sellaista, joka on peräisin ennemminkin kirkon historiasta kuin Uuden testamentin sivuilta. Ulkopuolisille asia on ilmeinen, mutta me elämme sola scriptura-illuusiossa. Toisen kirkon virheet on helppo huomata, mutta halukkuus omien virheiden tunnustamiseen ei ole sen suurempaa kuin paavinkaan halukkuus reformoida oman kirkon oppia raamatullisemmaksi. Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä (Matt. 7:5).
Lopuksi on hyvä vielä muistuttaa siitä, kuinka vallankumouksellinen evankeliumi on. Ensimmäisenä pitkäperjantaina Jeesus sovitti ristillä myös pedofiilien synnit, niin vastenmielistä kuin se saattaakin tavalliselle siivosyntiselle olla. "Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty, joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon" (Snl. 28:13). Jokainen syntinen voi turvautua Jeesuksen lunastustyöhön ja luottaa siihen, että Jumalan armo on häntäkin varten.
Armollista pääsiäistä!
