Pappeudesta ja pedofiliasta

80-luvulta asti on katolisen kirkon piirissä paljastanut tasaisin väliajoin lasten ja nuorten seksuaalista hyväksikäyttöä. Viime päivien lehtiotsikot eivät siis ole mitään uutta, mutta niiden herättämät reaktiot ovat mielenkiintoisia.

Ensimmäinen huomionarvoinen seikka on se, kuinka mediassa on nostettu itsestäänselvyytenä esiin väite "selibaatti aiheuttaa pedofiliaa". Sitä ei varmaankaan käy kieltäminen, etteivätkö pedofiliaan syyllistyneet papit olisi eläneet (ainakin teoriassa) selibaatissa. Sen sijaan on syytä kysyä, voidaanko tästä päätellä, että seksuaalinen pidättäytyminen johtaa pidempään jatkuessaan lasten hyväksikäyttöön. Tämä "seksiaktista pidättäytyminen on vaarallista" -ajattelu sopii tietysti hyvin ajan henkeen, mutta aika huonosti kristilliseen avioliittonäkemykseen, jossa seksi rajataan vain keskenään avioliitossa olevan miehen ja naisen välille.

Toinen aiheeseen liittyvä huomio liittyy katoliseen näkemykseen kirkon pappeudesta. Luterilaisina me tietysti ihmettelemme kovasti katolisen kirkon sokeaa pistettä tässä asiassa. Vatikaanin virallinen näkemys tässä asiassa ei nimittäin perustu Raamattuun, vaan jossain kirkkohistorian mutkassa joidenkin kirkollisten vaikuttajien omaksumaan käytäntöön, joka on ajan myötä kanonisoitu. Ajatus pappien pakollisesta selibaatista on siksi Raamatun valossa pöyristyttävä.

Sokean pisteen ominaisuuksiin kuuluu kuitenkin se, että sen kohdalla ei näe sitä, mikä muille on itsestäänselvää. Niinpä meidänkin kirkkomme näkemykseen pappeudesta liittyy yhtä ja toista sellaista, joka on peräisin ennemminkin kirkon historiasta kuin Uuden testamentin sivuilta. Ulkopuolisille asia on ilmeinen, mutta me elämme sola scriptura-illuusiossa. Toisen kirkon virheet on helppo huomata, mutta halukkuus omien virheiden tunnustamiseen ei ole sen suurempaa kuin paavinkaan halukkuus reformoida oman kirkon oppia raamatullisemmaksi. Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä (Matt. 7:5).

Lopuksi on hyvä vielä muistuttaa siitä, kuinka vallankumouksellinen evankeliumi on. Ensimmäisenä pitkäperjantaina Jeesus sovitti ristillä myös pedofiilien synnit, niin vastenmielistä kuin se saattaakin tavalliselle siivosyntiselle olla. "Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty, joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon" (Snl. 28:13). Jokainen syntinen voi turvautua Jeesuksen lunastustyöhön ja luottaa siihen, että Jumalan armo on häntäkin varten.

Armollista pääsiäistä!