13.1.11

Paine kasvaa

Rakas kansankirkkomme on monenlaisten muutosten kourissa. Toisaalta sitä uhkaavat ulkopuoliset muutospaineet, mutta toisaalta myös instituution sisällä olevien ryhmittymien paineet alkavat purkautua kirkon johdon kannalta ei-toivotuissa muodoissa. Tulevaisuuden suuret linjat näyttävät selviltä, mutta yksityiskohdat ja aikataulu ovat vielä avoimia.

Syksyn aikana nähtiin, mitä ulkopuolinen paine saa aikaan. Media vei ja kirkko vikisi - tuloksena kirkon historian tähän asti suurin eropiikki. Raamatusta ja kirkon 2000-vuotisesta perinteestä kiinni pitävät uskovat leimattiin ahdasmielisiksi kiihkoilijoiksi ja anti-kristillinen vihapuhe sai Suomessa aivan uusia ulottuvuuksia. Kansanjoukkojen tyynnyttelemiseksi jopa muutama piispa kiirehti sanoutumaan irti kirkon tähänastisesta virallisesta avioliittokannasta.

Paine kirkossa ei ole suinkaan vielä hellittänyt, vaikka ulkoinen kuohunta tuntuukin hetkeksi tyyntyneen. Maailma ei luovuta, ennen kuin kirkko muuttuu sen kaltaiseksi, joten uusia myönnytyksiä on kirkon johdon taholta varmasti tulossa. Lisäksi moni pappi on lähivuosina eläköitymässä eikä kirkollisveronmaksajia ole varaa menettää tällä vauhdilla.

Mutta myös kirkon sisällä kuohuu. Leif Nummelan esittämä piispaboikotti on vain jäävuoren huippu. Raamatulle uskollisia tahoja on jo pitempään yritetty tavalla tai toisella saada lähtemään kirkosta, mutta useimmat eivät halua luopua niistä eduista (lue: rahoista ja rakennuksista), joita kirkkoon kuuluminen tuo tullessaan. Yhtenä ratkaisuna ongelmalliseen tilanteeseen ovat ns. jumalanpalvelusyhteisöt, joita on ruvennut syntymään virallisen kirkon sisälle eri puolelle Suomea.

[Toim. huom.: "Jumalanpalvelusyhteisö" on organismi, joka pyrkii toimimaan kuin Raamatun seurakunta - toisin kuin kirkon "seurakunta"-nimikkeellä varustetut väestökirjanpidolliset yksiköt - mutta jota ei voi (vielä) kutsua seurakunnaksi, jottei kirkon johto ei hermostu eikä teologeilta mene sormi suuhun.]

Tällaisessa toiminnassa on luonnollisesti omat etunsa. Se auttaa ylläpitämään Pyhän Hengen synnyttämää elämää ilman, että tarvitsee luopua niistä perinteistä, jotka koetaan rakkaiksi. Toisaalta tässä piiree myös omat vaaransa. Esim. Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Timo Rämä mm. varoittelee, että kodeissa ei saa yhdessä murtaa leipää "ilman minkään virallisen tahon lupaa". Näitä impulsseja elää Uuden testamentin mukaista elämää (vrt. Ap.t. 2:46) on liikkeen historiassa ollut aikaisemminkin, joten siinä mielessä varoitus on paikallaan. Joskus voi nimittäin käydä niin, että Raamattu tulee perinnettä tärkeämmäksi.

Näiden paineiden valossa olisi melkoinen ihme, jos kirkon jäsenkato pysähtyisi tai yksikään kirkon sisäinen yhteisö ei lopulta päätyisi tekemään niitä ratkaisuja, joihin kirkon johto niitä rohkaisee. Kansanlähetys harkitsee tilannettaan 2015, mutta muutama muu varmasti jo aikaisemmin. Jäämme odottelemaan, ketkä ensimmäisenä joutuvat valitsemaan ihmisten ja Jumalan miellyttämisen välillä.

0 kommentti(a):