27.4.07

Kirje Smyrnasta

Moni meistä on saattanut kuulla, että Turkissa on hiljattain tapettu kolme kristittyä. Aiheesta on kirjoiteltu jonkin verran blogeilla ja lehdissä, mutta tällä kertaa ei kannata tyytyä pelkkään tiivistelmään vaan lukea tarkemmin siitä, mitä Jeesuksen seuraaminen äärimmillään merkitsee:

A letter to the Global Church from The Protestant Church of Smyrna

Dear friends,

This past week has been filled with much sorrow. Many of you have heard by now of our devastating loss here in an event that took place in Malatya, a Turkish province 300 miles northeast of Antioch, the city where believers were first called Christians (Acts 11:26).

On Wednesday morning, April 18, 2007, 46 year old German missionary and father of three Tilman Geske prepared to go to his office, kissing his wife goodbye taking a moment to hug his son and give him the priceless memory, "Goodbye, son. I love you."

Tilman rented an office space from Zirve Publishing where he was preparing notes for the new Turkish Study Bible. Zirve was also the location of the Malatya Evangelist Church office. A ministry of the church, Zirve prints and distributes Christian literature to Malatya and nearby cities in Eastern Turkey. In another area of town, 35 year old Pastor Necati Aydin, father of two, said goodbye to his wife, leaving for the office as well. They had a morning Bible Study and prayer meeting that some other believers in town would also be attending. Ugur Yuksel likewise made his way to the Bible study.

None of these three men knew that what awaited them at the Bible study was the ultimate testing and application of their faith, which would conclude with their entrance into glory to receive their crown of righteousness from Christ and honor from all the saints awaiting them in the Lord's presence.

On the other side of town, ten young men all under 20 years old put into place final arrangements for their ultimate act of faith, living out their love for Allah and hatred of infidels who they felt undermined Islam.

On Resurrection Sunday, five of these men had been to a by-invitation-only evangelistic service that Pastor Necati and his men had arranged at a hotel conference room in the city. The men were known to the believers as "seekers." No one knows what happened in the hearts of those men as they listened to the gospel. Were they touched by the Holy Spirit? Were they convicted of sin? Did they hear the gospel in their heart of hearts? Today we only have the beginning of their story.

These young men, one of whom is the son of a mayor in the Province of Malatya, are part of a tarikat, or a group of "faithful believers" in Islam. Tarikat membership is highly respected here; it's like a fraternity membership. In fact, it is said that no one can get into public office without membership in a tarikat. These young men all lived in the same dorm, all preparing for university entrance exams.

The young men got guns, bread knives, ropes and towels ready for their final act of service to Allah. They knew there would be a lot of blood. They arrived in time for the Bible Study, around 10 o'clock.

They arrived, and apparently the Bible Study began. Reportedly, after Necati read a chapter from the Bible the assault began. The boys tied Ugur, Necati, and Tilman's hands and feet to chairs and as they videoed their work on their cellphones, they tortured our brothers for almost three hours*

[Details of the torture--
* Tilman was stabbed 156 times, Necati 99 times and Ugur's stabs were too numerous to count. They were disemboweled, and their intestines sliced up in front of their eyes. They were emasculated and watched as those body parts were destroyed. Fingers were chopped off, their noses and mouths and anuses were sliced open. Possibly the worst part was watching as their brothers were likewise tortured. Finally, their throats were sliced from ear to ear, heads practically decapitated.]

Neighbors in workplaces near the print house said later they had heard yelling, but assumed the owners were having a domestic argument so they did not respond.

Meanwhile, another believer Gokhan and his wife had a leisurely morning. He slept in till 10, ate a long breakfast and finally around 12:30 he and his wife arrived at the office. The door was locked from the inside, and his key would not work. He phoned and though it had connection on his end he did not hear the phone ringing inside. He called cell phones of his brothers and finally Ugur answered his phone. "We are not at the office. Go to the hotel meeting. We are there. We will come there," he said cryptically. As Ugur spoke Gokhan heard in the telephone's background weeping and a strange snarling sound.

He phoned the police, and the nearest officer arrived in about five minutes. He pounded on the door, "Police, open up!" Initially the officer thought it was a domestic disturbance. At that point they heard another snarl and a gurgling moan. The police understood that sound as human suffering, prepared the clip in his gun and tried over and over again to burst through the door. One of the frightened assailants unlocked the door for the policeman, who entered to find a grisly scene.

Tilman and Necati had been slaughtered, practically decapitated with their necks slit from ear to ear. Ugur's throat was likewise slit and he was barely alive.

Three assailants in front of the policeman dropped their weapons.

Meanwhile Gokhan heard a sound of yelling in the street. Someone had fallen from their third story office. Running down, he found a man on the ground, whom he later recognized, named Emre Gunaydin. He had massive head trauma and, strangely, was snarling. He had tried to climb down the drainpipe to escape, and losing his balance had plummeted to the ground. It seems that he was the main leader of the attackers. Another assailant was found hiding on a lower balcony.

To untangle the web we need to back up six years. In April 2001, the National Security Council of Turkey (Milli Guvenlik Kurulu) began to consider evangelical Christians as a threat to national security, on equal footing as Al Quaida and PKK terrorism. Statements made in the press by political leaders, columnists and commentators have fueled a hatred against missionaries who they claim bribe young people to change their religion.

After that decision in 2001, attacks and threats on churches, pastors and Christians began. Bombings, physical attacks, verbal and written abuse are only some of the ways Christians are being targeted. Most significant is the use of media propaganda.

From December 2005, after having a long meeting regarding the Christian threat, the wife of Former Prime Minister Ecevit, historian Ilber Ortayli, Professor Hasan Unsal, Politician Ahmet Tan and writer/propogandist Aytunc Altindal, each in their own profession began a campaign to bring the public's attention to the looming threat of Christians who sought to "buy their children's souls". Hidden cameras in churches have taken church service footage and used it sensationally to promote fear and antagonism toward Christianity.

In an official televised response from Ankara, the Interior Minister of Turkey smirked as he spoke of the attacks on our brothers. Amid public outrage and protests against the event and in favor of freedom of religion and freedom of thought, media and official comments ring with the same message, "We hope you have learned your lesson. We do not want Christians here."

It appears that this was an organized attack initiated by an unknown adult tarikat leader. As in the Hrant Dink murder in January 2007, and a Catholic priest Andrea Santoro in February 2006, minors are being used to commit religious murders because public sympathy for youth is strong and they face lower penalties than an adult convicted of the same crime. Even the parents of these children are in favor of the acts. The mother of the 16 year old boy who killed the Catholic priest Andrea Santoro looked at the cameras as her son was going to prison and said, "He will serve time for Allah."

The young men involved in the killing are currently in custody. Today news reported that they would be tried as terrorists, so their age would not affect the strict penalty. Assailant Emre Gunaydin is still in intensive care. The investigation centers around him and his contacts and they say will fall apart if he does not recover.

The Church in Turkey responded in a way that honored God as hundreds of believers and dozens of pastors flew in as fast as they could to stand by the small church of Malatya and encourage the believers, take care of legal issues, and represent Christians to the media.

When Susanne Tilman expressed her wish to bury her husband in Malatya, the Governor tried to stop it, and when he realized he could not stop it, a rumor was spread that "it is a sin to dig a grave for a Christian." In the end, in an undertaking that should be remembered in Christian history forever, the men from the church in Adana (near Tarsus), grabbed shovels and dug a grave for their slain brother in an un-tended hundred year old Armenian graveyard.

Ugur was buried by his family in an Alevi Muslim ceremony in his hometown of Elazig, his believing fiancé watching from the shadows as his family and friends refused to accept in death the faith Ugur had so long professed and died for.

Necati's funeral took place in his hometown of Izmir, the city where he came to faith. The darkness does not understand the light. Though the churches expressed their forgiveness for the event, Christians were not to be trusted. Before they would load the coffin onto the plane from Malatya, it went through two separate xray exams to make sure it was not loaded with explosives. This is not a usual procedure for Muslim coffins.

Necati's funeral was a beautiful event. Like a glimpse of heaven, thousands of Turkish Christians and missionaries came to show their love for Christ, and their honor for this man chosen to die for Christ. Necati's wife Shemsa told the world, "His death was full of meaning, because he died for Christ and he lived for Christ. Necati was a gift from God. I feel honored that he was in my life, I feel crowned with honor. I want to be worthy of that honor."

Boldly the believers took their stand at Necati's funeral, facing the risks of being seen publicly and likewise becoming targets. As expected, the anti-terror police attended and videotaped everyone attending the funeral for their future use. The service took place outside at Buca Baptist church, and he was buried in a small Christian graveyard in the outskirts of Izmir.

Two assistant Governors of Izmir were there solemnly watching the event from the front row. Dozens of news agencies were there documenting the events with live news and photographs. Who knows the impact the funeral had on those watching? This is the beginning of their story as well. Pray for them.

In an act that hit front pages in the largest newspapers in Turkey, Susanne Tilman in a television interview expressed her forgiveness. She did not want revenge, she told reporters. "Oh God, forgive them for they know not what they do," she said, wholeheartedly agreeing with the words of Christ on Calvary (Luke 23:34).

In a country where blood-for-blood revenge is as normal as breathing, many many reports have come to the attention of the church of how this comment of Susanne Tilman has changed lives. One columnist wrote of her comment, "She said in one sentence what 1000 missionaries in 1000 years could never do."

The missionaries in Malatya will most likely move out, as their families and children have become publicly identified as targets to the hostile city. The remaining 10 believers are in hiding. What will happen to this church, this light in the darkness? Most likely it will go underground. Pray for wisdom, that Turkish brothers from other cities will go to lead the leaderless church. Should we not be concerned for that great city of Malatya, a city that does not know what it is doing? (Jonah 4:11)

When our Pastor Fikret Bocek went with a brother to give a statement to the Security Directorate on Monday they were ushered into the Anti-Terror Department. On the wall was a huge chart covering the whole wall listing all the terrorist cells in Izmir, categorized. In one prominent column were listed all the evangelical churches in Izmir. The darkness does not understand the light. "These that have turned the world upside down are come hither also." (Acts 17:6)

Please pray for the Church in Turkey. "Don't pray against persecution, pray for perseverance," urges Pastor Fikret Bocek.

The Church is better having lost our brothers; the fruit in our lives, the renewed faith, the burning desire to spread the gospel to quench more darkness in Malatya .all these are not to be regretted. Pray that we stand strong against external opposition and especially pray that we stand strong against internal struggles with sin, our true debilitating weakness.

This we know. Christ Jesus was there when our brothers were giving their lives for Him. He was there, like He was when Stephen was being stoned in the sight of Saul of Tarsus.

Someday the video of the deaths of our brothers may reveal more to us about the strength that we know Christ gave them to endure their last cross, about the peace the Spirit of God endowed them with to suffer for their beloved Savior. But we know He did not leave their side. We know their minds were full of Scripture strengthening them to endure, as darkness tried to subdue the un-subduable Light of the Gospel. We know, in whatever way they were able, with a look or a word, they encouraged one another to stand strong. We know they knew they would soon be with Christ.

We don't know the details. We don't know the kind of justice that will or will not be served on this earth.

But we pray-- and urge you to pray-- that someday at least one of those five boys will come to faith because of the testimony in death of Tilman Geske, who gave his life as a missionary to his beloved Turks, and the testimonies in death of Necati Aydin and Ugur Yuksel, the first martyrs for Christ out of the Turkish Church.

Reported by Darlene N. Bocek (24 April 2007)

izmirprotestan@gmail.com // http://www.izmirprotestan.org


Ylläolevaa lukiessa tuli mieleen mm. nämä kaksi ajatusta: (1) Ilmestyskirjan sanoma on tänäänkin ajankohtainen, ja (2) Turkistako EU:n jäsen?

Lue lisää...

26.4.07

Verkko kiristyy

Elämä Suomen ev.lut. kirkon sisällä on muutaman vuosikymmenen aikana muuttunut monelle uskovalle paljon vaikeammaksi kuin mitä se on ollut pitkään aikaan. Toki kirkosta on aina hengellisen uudistumisen myötä siirtynyt ihmisiä muihin tunnustuskuntiin, mutta nyt meneillään oleva, piispojen johtama "ryhtiliike" on herättänyt tavallista enemmän keskustelua. Tähtäimessä on tällä kertaa joukko pappeja, jotka yrittävät toimia enemmän Raamatun kuin tämänhetkisen virallisen piispojen viitoittaman luterilaisuuden tulkinnan mukaan.

Naispappeudesta ja siihen liittyvistä kysymyksistä olen kirjoitellut viime aikoina useammankin kerran, joten nyt on jälleen karismaattisuuden vuoro. Tapaus Markku Koivisto nytkähti nimittäin eilen Tampereen tuomiokapitulin käsittelyssä jälleen yhden askeleen eteenpäin. Kapitulin päätöksen mukaan Koivisto pidätetään pappisviran toimittamisesta kuuden kuukauden ajaksi. Jos Koivisto ei tuona aikana osoita haluaan pysyä kirkon tunnustuksessa tai hae eroa, tuomiokapituli erottaa Koiviston.

Tässä kysymyksessä ei tietenkään ole kyse siitä, että kirkko savustaisi Koiviston ulos. Loppukädessä on kyse siitä, että muutama henkilö haluaa hänen eroavan. Päätöksen teologiset perusteet - joista ei voi valittaa - ovat piispa Pihkalan käsialaa. Toisaalta päätös hyväksyttiin kapitulissa äänin 4-3, eli tulkinta Koiviston luterilaisuudesta on käytännössä 1-4 hengen masinoima juttu.

Sen sijaan sillä, että joukko teologisten tiedekuntien proffia - kirkon karismaattisesta siivestä puhumattakaan - on Koiviston tulkinnan puolella, ei ole mitään merkitystä tuomiokapitulin toimintaan tai päätöksiin. Mahdollisista luterilaisuuden tulkinnoista on siis valittu yksi ja muita kehotetaan perustamaan oma kirkko. Samoja ehdotuksia ovat piispat esittäneet myös niille, jotka vastustavat naispappeutta. Kaikki siis mahtuvat luterilaiseen kirkkoon ja ateistikin voi olla pappina, mutta voi sellaista, joka ottaa Raamatun vakavasti tai tulkitsee sitä tavalla, joka ei kansan maallistunutta enemmistöä miellytä!

Koivisto ehti jo julkisuudessa ilmoittaa, että uusi kirkkokunta - Missiokirkko? - syntyy piakkoin. Jos hän olisi odottanut vielä kuusi kuukautta, olisi hänet jouduttu erottamaan. Nyt hän ilmeisesti eronnee itse, jolloin hänet voidaan kirkon sisällä leimata skismaattiseksi yhteyden rikkojaksi, joka lähti ovet paukkuen ja erosi omasta tahdostaan. Piispa ja tuomiokapituli sen sijaan esitetään viattomina todellisen uskon puolustajina, jotka yrittivät viimeiseen asti pitää kaikki ovet avoimina.

Mielenkiintoista on nähdä, miten uskovat kirkon sisällä reagoivat uuden kirkkokunnan syntyyn. Lisääntyykö kirkosta eroaminen selvästi vai jatkuuko vanha suomalainen käytäntö siinä, että paperit pidetään ev.lut. kirkossa, mutta hengellinen koti on jossain ihan muualla? Vai uskaltavatko ihmiset sittenkin äänestää jaloillaan ja erota laitoksesta, jonka teologiaan ja toimintaan he eivät enää voi sydämestään yhtyä?

Joka tapauksessa näyttää siltä, että kirkon maallistuneiden jäsenten suhteellinen määrä tulee koko ajan lisääntymään. Se puolestaan näkyy siinä, millaisia päätöksiä piispat tekevät, mikä taas heijastuu kirkon jäseniin, jne. Onneksi rahaa kuitenkin vielä riittää. Niin kauan kuin kirkolla on tarjota turvallisia virkoja, statusta, tiloja yms. uskovien käyttöön, moni tekee mieluummin kompromissin teologiansa kanssa kuin jättää vauraan instituution. Ulkopuolella kun on pakko elää uskon varassa ja sen todeksi eläminen on ihan eri asia kuin siitä saarnapöntössä puhuminen.

Lue lisää...

20.4.07

WWJD?

Anglosaksisessa maailmassa useimmat kristityt tuntevat suositun akronyymin WWJD, joka tulee lauseesta What Would Jesus Do? Suomessa vastaava slogaani - MJt? - ei ymmärrettävistä syistä ole yleistynyt; onhan kaikenlainen hengellinen tekeminen epäilyttävää ja voidaan pahimmillaan jopa tulkita yritykseksi ansaita pelastus.

On aina helpompi kirota pimeyttä kuin sytyttää kynttilä. Tähän olen itsekin usein tällä blogilla syyllistynyt, ja varmaan tulen vastakin syyllistymään. Mutta mitä Jeesus tekisi? On totta, että hänkin aina välillä kirosi aikansa uskonnollisten ihmisten pimeyttä, mutta useimmiten hän vaikutti sytyttämällä sen kynttilän. Saman ohjeen hän antoi myös vuorisaarnassaan (Matt. 5:14-16):

Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa."
Varsin ongelmallista puhetta suomalaiselle kristitylle! Vaan jatko ei ole sen helpompaa (Matt. 5:17-20 vanhasta käännöksestä; nykyisen kirkkoraamatun kääntäjillä on mennyt pupu täysin pöksyyn tässä kohdassa):
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Mitä Jeesus tässä sanoo? Viittaako ilmaisu "näistä pienimmistä käskyistä" tässä kontekstissa taaksepäin, eli jakeissa 17 ja 18 mainittuun lakiin ja sitä kautta esim. johonkin VT:n seremonialaeissa löytyvään käskyyn? Jeesus ja alkuseurakunta eivät näyttäneet pitävän näitä tärkeinä, mutta onko tässä nyt poikkeus? Pitääkö niitä sittenkin opettaa ja noudattaa?

Vai viittaako kreikan sana ουτος tässä eteenpäin - mikä on kielen ja syntaksin puolesta täysin mahdollista - Jeesuksen jakeesta 21 alkaen antamiin käskyihin? Pitäisikö vuorisaarna sittenkin nähdä VT:ssa luvattuna eskatologisena Siionin toorana, joka tulee uutena aikana ja jonka oli määrä lähteä vuorelta?

Vuorisaarnan synnyttämään kysymykseen on tarjolla monia vastauksia. Yksi niistä on se Suomessa usein kuultu selitys, että Jeesuksen esittämien käskyjen tarkoituksena oli saada meidät tuntemaan itsemme vieläkin surkeammiksi ja kyvyttömimmiksi täyttämään lain vaatimuksia, jotta voisimme sitten kunnolla arvostaa armoa. Jeesus täytti lain eikä meidän tarvitse (eikä pidäkään) enää mitään tehdä.

On totta, että Jeesus puhuu vuorisaarnassaan kovia sanoja. Varsinkin uskosta osattomalle Jeesuksen käskyt ovat mahdottomia toteuttaa. Mutta Pyhän Hengenkin kanssa tekee välillä tiukkaa. Syynä ei kuitenkaan ole se, että Jeesus pyytää mahdottomia, vaan useimmiten se, että meidän hengellinen elämämme ei yleensä ole siinä kunnossa, että voisimme tehdä, mitä Jeesus teki.

Se, mitä Jeesus ihmisenä teki, perustui moneen asiaan. Raamattu antaa meille välähdyksiä kurinalaisesta rukouselämästä, hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä vietetystä ajasta, hyvästä Sanan tuntemisesta, läheisestä suhteesta Jumalaan, Pyhän Hengen täyteydestä, jne. Nämä ovat sitä treenausta, jonka turvin Jeesus pystyi tositilanteessa toimimaan ja reagoimaan tavalla, joka heijasti Isän luonnetta.

Kaikilla Jumalan omilla on sama kutsu heijastaa Isän luonnetta. Meiltä kuitenkin yleensä puuttuu tuo pitkäjänteinen hengellinen harjoittelu ja kun sitten emme tositilanteessa pystykään samanlaisiin suorituksiin kuin Jeesus, niin päättelemme, että karsintaraja oli vedetty liian tiukalle. Eikä tämä edes vielä riitä, vaan olemme tehneet hengellisten harjoitusten puutteesta suorastaan hyveen: autuaita ovat ne, jotka eivät yritäkään viettää kurinalaista hengellistä elämää, sillä yritykseen syyllistyvät pitävät armoa halpana.

Olisiko nyt jo aika unohtaa ne teologiset rakennelmat, jotka tekevät hengellisestä voimattumuudesta ja aneemisuudesta tavoiteltavia päämääriä ja keskittyä sen sijaan noudattamaan kaikkea sitä, mitä Jeesus opetti?

Lue lisää...

14.4.07

Lottovoitto

Keskustelu naispappeudesta jatkuu kiivaana Jari Rankisen blogin kommenteissa. Taistelun tiimellyksessä muutama keskustelija on yrittänyt kysellä, että mistä tietää, kenen tulkinta Raamatusta on oikea. Tämä onkin erittäin hyvä kysymys.

Suomessa on ymmärrettävistä syistä kiusaus ajatella, että vaikka vilkasta keskustelua oikeasta tulkinnasta käydäänkin eri ryhmien välillä, totuus löytyy joka tapauksessa kuitenkin jostain ev.lut. kirkon sisältä. Naispappeuskeskustelussakin näyttää useammalla olevan se käsitys, että luterilaisen kirkon ylin ohje ja auktoriteetti on Raamattu (jota tosin pitää tulkita Tunnustuskirjojen kautta, jotta se oikealla tavalla avautuisi). Olipa sellaistakin ajattelua, että kirkon traditiot (mm. virkakäsitys ja se, että miespapit jakavat ehtoollista) ovat kuin suoraan UT:n sivuilta.

Mutta entäpä jos otamme hieman laajemman perspektiivin? Kaivelin hieman tilastoja (luvut vuosilta 2000-2007) siitä, mistä kirkkokunnista löytyvät maailman pari miljardia itseään kristityksi kutsuvaa ihmistä. Katolisia on n. 943 miljoonaa, ortodokseja 211 miljoonaa, helluntailaisia 120 miljoonaa, baptisteja 110 miljoonaa, metodisteja 75 miljoonaa, anglikaaneja 73 miljoonaa ja luterilaisia 70 miljoonaa. Loput 328 miljoonaa kuuluvat muihin kirkkokuntiin.

Näiden tilastojen valossa on selvää, että on teologinen lottovoitto syntyä suomalaiseksi, luterilaiseksi kristityksi, jonka oppi ja käytäntö tulevat suoraan Uudesta testamentista. Voin jopa sieluni silmin nähdä esim. Paavalin hiljattain perustaman seurakunnan, jossa papit pitkiin kaapuihin pukeutuneena toimittavat messun parisataapäiselle, parhaimpiinsa pukeutuneelle seurakunnalle, joka kirkonkellojen kutsumana on aikaisin sunnuntaiaamuna kokoontunut jumalanpalvelukseen paikkakunnan korkeimmalla paikalla sijaitsevaan kirkkoon. Papit (joista yksi on vain kuukausi aikaisemmin valmistunut läheisestä yliopistosta teologian maisteriksi), lehtorit ja muut kirkon kokopäiväiset työntekijät odottavat tilaisuuden alkua innoissaan - kanttorikin on harjoitellut uutta urkusooloa tavallista tarmokkaammin - koska Paavalin lisäksi paikalla on tällä kertaa sekä hiippakunnan piispa että itse arkkipiispa. Jne.

On hienoa, että tämä UT:n seurakuntamalli on säilynyt liki muuttumattona ihan näihin päiviin asti. Raamatulle muuten kaikessa uskollinen luterilainen kirkkomme onkin toiminnassaan poikennut tuosta alkuperäisestä mallista vain siinä, että nykyään messun voi toimittaa myös naispappi. Mutta koska tuo on ainoa asia, jossa kirkkomme oppi ja toiminta eroavat siitä, mitä löydämme Uudessa testamentissa, niin rivikristityllä ei ole syytä hätääntyä. Yhden virheen takia ei kannata ainoasta oikeasta kirkosta lähteä tai isien uskosta luopua - varsinkin kuin loput n. kaksi miljardia kristittyä ovat paljon pahemmin harhassa. On lottovoitto olla suomalainen.

Lue lisää...

6.4.07

Unohdettu pääsiäisrukous

Pääsiäisen aikaan ympäri kristikuntaa vietetään ehtoollista muistellen sitä, mitä Jeesus teki puolestamme. Suomessa kilpailun tärkeimmästä "juhlapyhästä" ovat voittaneet Mammonan palvontaan keskittynyt joulu ja pakanallinen juhannus, mutta joissain muissa maissa pääsiäinen on vielä aidosti tärkeä juhla eikä ainoastaan kirkkokalenterin teoreettisesti tärkein tapahtuma.

Ikävä kyllä, tämä tärkeä juhla muistuttaa meitä kaikkia ympäri maailmaa myös siitä, kuinka rikkinäinen Kristuksen ruumis on. Jo pelkästään pääsiäisen ajankohta on näytellyt merkittävää osaa yhdessä kirkon monista hajaannuksista. Tänä vuonna maailman ortodoksit juhlivat samana päivänä lännen kirkkojen kanssa, mutta tämäkin ilo osuu kohdalle vain joka kolmas vuosi.

Toinen asia, joka korostuu viimeisen (vai ensimmäisen?) ehtoollisen muistoateriassa on se, että siihen eivät saa osallistua esimerkiksi ne kanssakilvoittelijat ja Jeesuksen opetuslapset, jotka ymmärtävät sen merkityksen eri tavoin. (Ks. edellinen postaukseni sekä aiheesta käymäni keskustelu toisessa blogissa.)

Käytännössä tämä tilanne ilmenee esim. ev.lut. kirkossa niin, että pahimmillaan ehtoollista voi messussa olla ateistille jakamassa toinen ateisti, mutta uskovalla toisesta kirkosta ei ole asiaa samalle yhteyden aterialle. Raamatullisia perusteluja kyseltäessä kovastikin Raamattuun (esim. naispappeuskysymyksessä) vetoava teologi yllättäen lakkaakin vetoamasta siihen ja tyytyy vain valittelemaan tilannetta. Tämä on hyvä esimerkki siitä valikoivasta tulkinnasta, jota tietyissä piireissä valitettavasti esiintyy.

Paavali kyllä puhuu siitä, että kaikkien veljiksi tai sisariksi kutsuttujen kanssa ei tule olla edes ateriayhteydessä, jos he elävät synnissä (1 Kor. 5:11). Jotenkin kirkossa on kuitenkin päädytty siihen, että se, mitä Raamattu opettaa selvästi (seurakuntakuri), on korvattu sellaisella, mitä Raamatusta ei lainkaan löydy (oikeassa suhteessa Herraan oleva eri tunnustuskunnan uskova ei ole tervetullut ehtoollisyhteyteen). Jumalan synnyttämää Hengen yhteyttä tärkeämpi on ihmisten kehittämä opillinen yhteys.

Pääsiäisenä muistelemme sitä, mitä Jeesus teki puolestamme. Ehkäpä nyt olisi aika ruveta muistelemaan myös sitä, mitä hän rukoili puolestamme. Viimeisellä aterialla Jeesus rukoili Isäänsä, että kaikki ne, jotka tulevat uskomaan häneen, voisivat olla yhtä, "jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut" (Joh. 17:21). Olemme kuitenkin kunnostautuneet pistämällä nimenomaan ateriayhteyden poikki - eikä maailma ole jostain kumman syystä uskonut Jeesukseen.

Ne tahot, jotka ovat elämällään ja opillaan sitoutuneet uskovien hajaannukseen, mielellään ajattelevat - ja opettavat muitakin - että tuo Jeesuksen toive on kyllä ihan kaunis, mutta toteutuu vasta taivaassa (niiden oikeaoppisten kanssa, jotka sinne pääsevät). Koska ehtoollisyhteyden puutetta ei voi perustella Raamatulla, perustellaan sitä sitten erilaisilla teologisilla rakennelmilla ja isien perinnäissäännöillä. Samalla ilmeisesti toivotaan, että Jeesuksen suhtautuminen näihin on muuttunut 2000 vuoden aikana hieman suopeammaksi.

Itse kuulun niihin, jotka uskovat Jeesuksen rukousten voimaan. Jos Jeesus on rukoillut, että olisin yhtä veljieni ja sisarteni kanssa, ja Paavalikin kehottaa säilyttämään Hengen luoman yhdyssiteen, niin mikä minä olen kieltämään heitä osallistumasta samalle ehtoolliselle vain siksi, että ymmärrämme sen sisällön eri tavoin? Antakoon Herra meille rohkeutta totella enemmän Jumalaa kuin ihmistä.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Lue lisää...

4.4.07

Saatanan juonet

Maailmalla on paljon kristillistä populaarikirjallisuutta, jossa käsitellään hengellistä sodankäyntiä, demonologiaa, yms. Usein perusteena näihin asioihin keskittymiselle on se, että "meidän tulee tuntea viholliset juonet ja menetelmät", joihin jo Paavalikin toisessa kirjeessään Korinttilaiselle vetoaa (2:11).

Valitettavasti Paavali ei anna ohjeita siitä, kuinka alueelliset henkivallat pitää voittaa ennen kuin evankeliumia voi kertoa. Hän ei myöskään kerro yksityiskohtaisesti siitä, kuinka tärkeää on tietää langenneiden enkeleiden tarkka hierarkia, tai miksi jokaisen uskovan esim. pitäisi olla riittävästi perillä noituudesta, tms. Juonet, joihin Paavali kirjeessään viittaa, ovat paljon yksinkertaisempia.

Pahimpia Saatanan metkuja ovat Paavalin mielestä ne, jotka rikkovat uskovien keskinäisen yhteyden. Esimerkiksi anteeksiantamattomuus on syntilistan pahimmasta päästä. (Tässä Paavali toki vain seuraa Jeesuksen opetusta siitä, että taivaaseen ei ole asiaa, ellei ole antanut sydämestään anteeksi kaikille "velallisilleen".) Muitakin mahdollisuuksia yhteyden rikkomiseen toki on. Myös tämänhetkistä naispappeuskeskustelua seuratessa tuntuu ajoittain siltä, että Saatanan juonien oleellisin sisältö on joiltakin vaarassa unohtua.

Toinen ehdoton no-no Paavalilla on kaikki se, mikä tulee uskovien keskinäisen ateriayhteyden esteeksi, kuten Galatalaiskirjeestä käy selvästi ilmi. Ympärileikkaus, käsien pesut yms. ovat toimintoina ok niin kauan, kun niistä ei tehdä rajapyykkejä sen suhteen, kenen kanssa voi olla samassa pöydässä.

Se, että kristillisillä kirkkokunnilla on vuosikymmenten ja jopa vuosisatojen ajan ollut tapana sulkea ehtoollisyhteydestään ulkopuolisia - mutta silti uudestisyntyneitä uskovia - on mitä irvokkainta kommentaaria siitä, kuinka vähän välitämme siitä, mikä oli Jeesukselle ja aposteleille tärkeää. Tältä osin olemme kuin Israel pahimmillaan Vanhassa testamentissa: muotomenot ovat kyllä kohdallaan, mutta vanhurskautemme on Herran silmissä "saastaista kuin kuukautisveri".

Oma lukunsa on sitten se, että saman kirkkokunnan sisällä - jossa ehtoollispöydän molemmilta puolilta voi parhaimmillaan (tai pahimmillaan) löytää ateisteja - yksi uskova on valmis kieltämään ateriayhteyden toiselta uskovalta siksi, että ollaan jostain teologisesta kysymyksestä eri mieltä.

"Samoin on ilo helvetissä suurempi yhdestä vanhurskaasta, jonka yhteys toisiin rikkoutuu, kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä syntisestä, joiden suhteet eivät rikkomista enää tarvitse." Vanha visukinttu korkannee jälleen pullollisen kuohujuomaa juhlan kunniaksi.

Lue lisää...