Valikoivaa tulkintaa

Jari Rankisen ympärillä kiehuu ja kuohuu. Ajoittain vilkastakin keskustelua Rankisesta ja naispappeudesta käydään lehdissä ja eri blogeilla. Yksi näistä on Jarin oma blogi, jossa kommentteja riittää puolin ja toisin. Piristävä lisuke kommenttien joukossa oli linkki Erkki Koskenniemen kirjoitukseen "Kirkon virka - muutamia raamatunkohtia lyhyesti kommentoituna", jossa argumentoitiin Raamatun tekstistä eikä enemmistön mielipiteestä käsin.

Koskenniemen kirjoituksella on monia ansioita, mutta samalla herää myös muutamia kysymyksiä. Ensimmäinen (ja vähemmän oleellinen) on se, että mahtaako Koskenniemi virasta puhuessaan jotenkin lukea tämän päivän ev.lut. kirkon virat UT:n sivuille? Tai peräti vain paimenen=papin/pastorin viran?

Kuten Koskenniemi kirjoituksissaan mainitsee, on osa tutkijoista on kehittänyt teorian, jonka mukaan alussa seurakunnissa oli vain karismaattisia tehtäviä ja vasta myöhemmin syntyi jäykkä hierarkkinen organisaatio, joka esim. verrattain myöhäisistä pastoraalikirjeistä heijastuu. Tämä evoluutioteoria on kätevä selittämään monia puutteita tämän päivän seurakuntien organisaatiorakenteissa ja viroissa. Se ei kuitenkaan valitettavasti pidä paikkaansa sen enempää alussa vallinneen täysin vapaan karismaattisuuden kuin lopussa vallinneen jäykän, hierarkkisen virkakoneistonkaan suhteen. Toisaalta mielikuvitusta kyllä vaaditaan siihenkin, että nähdään ev.lut. kirkon virat ja UT:n "virat" jotenkin yhtenevinä paitsi hyvin kapealta osalta.

Mutta paljon mielenkiintoisempiakin kysymyksiä nousee Koskenniemen Raamattuun nojautuvien perustelujen myötä. Jos pappi/pastori on yhtä kuin UT:n vanhin = paimen = seurakunnan kaitsija (engl. mm. bishop eli piispa), niin missä Raamatussa ovat perustelut esim. piispoille ja arkkipiispoille? Tai kirkon hierarkkiselle valtarakenteelle? Entä missä kerrotaan, kuka saa jakaa ehtoollista? Missä sanotaan, että ehtoollista saa jakaa vain tietyissä rakennuksissa? Entä mistä Raamatun kirjasta löytyvät ehdot sille, kuka saa kastaa? Jne.

Vaikka olenkin Koskenniemen kanssa pitkälti samoilla linjoilla tiettyjen tulkintojen suhteen, on vaikea välttyä ajatukselta, että Raamattua käytetään tässä kovin valikoiden ja tarkoitushakuisesti. Omantunnonvapaus toki sallitaan - tosin vain piispojen suostumuksella - mutta eikö Raamatulla naispappeutta vastustavien tulisi olla barrikadeilla myös monen muun sellaisen asian suhteen, missä kirkkomme on päätynyt kauas Raamatun sanasta?

Vai ovatko naispappeuden puolestapuhujat kuitenkin loppupelissä oikeassa siinä, että tosiassa kyseessä on vain muutosvastarinta? Se, mikä kirpaisee, ei olekaan se, että virkarakennelma ei kokonaisuudessaan nouse Raamatusta vaan se, että muihin historian kulussa tapahtuneisiin poikkeamiin ollaan jo totuttu, mutta nyt osui (jälleen) yksi muutos omalle kohdalle.

On vaikea nähdä, miten Raamattuun vetoaminen voi pitkällä aikavälillä toimia kirkossa, jossa sola scriptura on uskonpuhdistuksesta huolimatta vain kaunis latinankielinen fraasi, joka on jo syntyessään uhrattiin partim scriptura, partim traditio:n alttarilla. Siinäpä riittää aineksia kirkon sisäiseen kahinointiin eri ryhmien välillä vielä pitkäksi aikaa.