11.3.07

STOP-merkki ja teologia (3)

Ei kahta ilman kolmatta... Tässä vielä muutamia esimerkkejä STOP-merkin ja teologisen ajattelun suhteesta:

  • Ortodoksijuutalainen valitsee ajoreitin, jossa ei ole STOP-merkkiä, jotta hän ei vahingossakaan rikkoisi lakia.

  • Jos kuitenkin käy niin, että STOP-merkkiä ei voi millään välttää, ortodoksijuutalainen pysähtyy merkin eteen; sanoo "Siunattu olet Sinä, oi Herra Jumalamme, maailmankaikkeuden kuningas, joka olet antanut meille käskysi pysähtyä"; katsoo kelloaan ja odottaa kolme sekuntia; ja jatkaa sitten matkaa.

  • Uskontotieteilijä tarkkailee miten ihmiset käyttäytyvät nähdessään STOP-merkin ja vertaa havaintojaan muiden merkkien kohdalla tekemiinsä havaintoihin. STOP-merkin aiheuttamien reaktioiden sekä niitä seuranneiden käyttäytymismallien yhtäläisyys joidenkin toisten merkkien vastaavien vaikutusten kanssa vakuuttaa uskontotieteilijän merkin yleismaailmallisesta pätevyydestä tiettyjen vaikutusten aiheuttajana. Siksi hän arvostaa merkkiä ainutlaatuisena kulttuurihistoriallisena tuotoksena, jolla on suuri arvo antropologisessa tutkimuksessa, mutta hän ei pidä sitä itseään velvoittavana.

  • Feministi teologi päättelee, että STOP-merkki on patriarkaalisen yhteiskunnan tuotos ja että sen tarkoitus on vain naisten pysäyttäminen ja alistaminen. Niinpä hän vähät välittää merkistä ja ajaa hidastamatta eteenpäin - ja joutuu kuolonkolariin vasemmalta tulevan rekka-auton kanssa.

  • Radikaalifeministi näkee, mitä ensimmäiselle feministille tapahtui ja tulee siihen tulokseen, että kyseessä on misogynistinen juoni, jonka tarkoituksena on saada kaikki feministit tapettua kiihottamalla heitä olemaan vähät välittämättä STOP-merkistä. Niinpä hän astuu ulos autostaan ja rupeaa julkisesti protestoimaan liikennemerkeissä esiintyvää seksismiä vastaan.

  • Profeetallisessa voitelussa oleva saarnaaja huomioi, että kirjainten S, T, O ja P numerollisen merkityksen (kreik. sigma, tau, omikron & pii) neliöjuuri kerrottuna 40:llä (koetuksen luku - Matt 4:2) ja jaettuna neljällä (maan neljä kulmaa ja neljä tuulta - Ilm. 7:1) tuottaa luvun 666, pelätyn "pedon luvun". Kaikki STOP-merkit ovat siksi saatanallisia.

  • Uudestisyntynyt, Pyhällä Hengellä täyttynyt Jeesuksen opetuslapsi havaitsee STOP-merkin ja muistelee siihen liittyvää opetusta, jonka on saanut: "Pysähdy merkin kohdalle ja jos vaaraa ei näy, voit jatkaa matkaa." Hän toimii saamansa opetuksen mukaan ja kiittää eteenpäin ajaessaan Jumalaa tästä ja muistakin liikennemerkeistä, jotka on annettu turvaksi matkaajille.

3 kommentti(a):

Jekkis 13.3.2007 klo 23.51  

Lisäys edellisiin:

* Jehovan todistaja pysähtyy STOP-merkin eteen perin juurin epäluuloisena. "Tämä on taas niitä Saatanan vallassa olevan maailman ja Suuren Babylonin salajuonia!", tiukasti totuudessa oleva todistaja jupisee itsekseen ja jää odottamaan "uuden valon lankeamista Uskolliselta ja aina niin Ymmärtäväiseltä Orjalta" eli tuttavallisemmin, Vartiotorni-seuralta, kunnes äkillinen ennustamaton auringonpimennys saa todistaja-paran pois tolaltaan.

t. Jekkendaahl
http://jplehto.blogspot.com/

vesa 14.3.2007 klo 9.04  

Vaikka tunnenkin useita todistajia, en tunne heidän sielunelämäänsä tarpeeksi voidakseni arvioida tätä. Lueskelin blogiasi ja siitä päätellen sinä ilmeisesti tiedät asiasta enemmän. Aidoltahan tuo kuulostaa :-)

Se kyllä jäi vähän epäselväksi, että mikä tuon auringonpimennyksen osuus on...?

Jekkis 15.3.2007 klo 13.08  

Moi! Auringonpimennyksellä viittaan Jehovan todistajien alati uudistuviin laskelmiin maailmanlopusta. Jos maailmanloppu olisi tullut JT:n ennusteiden mukaan, olisi se tullut esim. vuosina 1914, 1915, 1918, 1925, 1951, 1975 ja kuinkas muutenkaan vuonna 2000 - eli lähestulkoon yhtä usein kuin täydellinen auringonpimennys tapahtuu. xD
Yritin lähinnä olla vertauskuvallinen, kuten JT:tkin kuulemma ovat noissa maailmanloppuennusteissaan... selityksen maku on karvas... =D