28.3.07

Ympärileikkaus ja puuttuvat suomalaiset

Nahkurin orsi kirjoitti hiljattain 300.000 puuttuvasta suomalaisesta. Samoihin aikoihin lehdissä ja blogeissa oli runsaasti kirjoittelua siitä, kuinka ympärileikkaus on lailla kiellettävä, koska se on lapsen koskemattomuutta loukkaava. Vanhemmilla ei näiden (osin raivokkaidenkin) kirjoitusten mukaan pitäisi olla mitään oikeutta päättää lapsensa ruumiista.

Tunnustan, että minun on vaikea ymmärtää nuorten tyttöjen ympärileikkausta (tai silpomista, miten siitä nyt sitten halutaankaan puhua). Sen sijaan suomalaisten yhtäkkinen hätä ympärileikattavien poikien puolesta tuntuu oudolta - ovathan juutalaiset ympärileikanneet poikansa jo tuhansien vuosien ajan, ja Suomessakin niin pitkään kuin ovat maassa olleet. Missä ovat siis kaikkien näiden vuosikymmenten aikana olleet ne ympärileikkauksesta huolestuneet ihmiset, jotka vasta muslimien määrän lisääntyessä maassamme ovat avanneet sanaisen arkkunsa? Vai onko niin, että taustalla vaikuttaa enemmän rasismi kuin oikea huoli poikien pippeleistä?

Mutta palataanpa noihin Nahkurin orren mainitsemiin puuttuviin suomalaisiin. Jotenkin maalaisjärjellä ajateltuna voisi kuvitella, että jos ympärileikkauksen vastustajat ovat oikeasti kovin huolissaan lasten koskemattomuudesta ja siitä, että vanhempien vallan ei tulisi ulottua heidän lastensa ruumiiseen, niin samaiset henkilöt lienevät monin verroin huolestuneempia noista 10.000 lapsesta, jotka lain turvin joka vuosi tapetaan Suomessa. (Samaan suurilukuiseen porukkaan kuulunevat myös kaikki ne, jotka samoin perusteluin vastustavat lasten ruumiillista kuritusta.)

Odottelenkin, koska kaikki nämä lasten ruumiillisesta koskemattomuudesta ja hyvinvoinnista erittäin huolestuneet tahot johdonmukaisina kokoavat voimansa yhteen ja tekevät jotain sille, että laki sallii vuosittain tuhansien lasten tappamisen ilman minkäänlaisia terveydellisiä syitä. Lainmuutoksen myötä ratkeaisi sekin ongelma, että tuhannet suomalaiset parit joutuvat odottamaan vuosia saadakseen adoptiolapsen ulkomailta, koska Suomessa ne mieluummin tapetaan kuin annetaan adoptoitavaksi.

Voi teitä, lainsäätäjät ja fariseukset! Te teeskentelijät! ... Te sokeat oppaat! Hyttysen te siivilöitte, mutta nielaisette kamelin!

2 kommentti(a):

Anonyymi,  5.4.2007 klo 15.22  

Oli ajatuksia herättävä postaus sinulla. Kiitos!

***

Ps.
Ympärileikkauksiin liittyen muistui mieleeni hiljattaiset uutiset, joissa kerrottiin että YK on päätynyt suosittelemaan miesten ympärileikkaamista eräänä HIV:n leviämisen rajoittamiskeinona:
on arvioitu, että miesten ympärileikkaus saattaisi vähentää HIV:n tartuntariskiä jopa 60% (Saharan eteläpuolisessa Afrikassa).

Siteeraan uutisen Suomen Lääkärilehden julkaisemana versiona tähän:

***

YK suosittelee ympärileikkausta HIV:n torjuntaan
29.03.2007

Yhdistyneet Kansakunnat suosittelee heteromiesten ympärileikkausta yhdeksi keinoksi HIV-tartuntojen ehkäisyyn.

Suosituspäätöksen tukena ovat myös YK:n alaiset järjestöt WHO ja UNAIDS.

Tutkimusten mukaan ympärileikkausten määrän lisääminen voi estää 5,7 miljoonaa uutta tartuntaa ja 3 miljoonaa kuolemaa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana.

Viime vuonna julkistetut tutkimukset ovat osoittaneet, että esinahan poistaminen voi vähentää HIV:n tartuntariskiä jopa 60 prosenttia.

– Suositukset ovat merkittävä askel eteenpäin HIV:n ehkäisyssä, WHO:n AIDS-ohjelman johtaja Kevin De Cock sanoo YK:n tiedotteessa.

Ympärileikkausten lisäämisen tuloksia saadaan De Cockin mukaan kuitenkin odottaa vuosia. Hän korostaa myös, että ympärileikkaukset ovat vain yksi osa sairauden ehkäisytoimenpiteiden joukossa.


Lähde: Lääkärilehden uutisia: YK suosittelee ympärileikkausta HIV:n torjuntaan, 29.03.2007

vesa 5.4.2007 klo 15.39  

Kiitos kommentistasi! Tuo siteeraamasi uutinen lienee varmaan osasyynä siihen, että kirjoittelu miesten ympärileikkauksen haitoista näyttää täysin tyrehtyneen...

Joku toinen tiesi myös kertoa, että joissain länsimaissa suurin osa pojista ympärileikataan syntymän yhteydessä riippumatta siitä, mihin uskontokuntaan vanhemmat kuuluvat. Ilmeisesti eri maissa ko. toimenpiteen brutaalisuus ymmärretään vähän eri tavoin kuin asiasta vakavasti huolestuneiden suomalaisten parissa.