Saatanan hyökkäys

Luterilaisen kirkon piirissä toimivan herätysliikkeen Nokia Mission taloudellinen tilanne on viime aikoina ollut esillä monessakin lehdessä. Liikkeen menot ovat selvästi suuremmat kuin tulot, minkä Markku Koivisto tulkitsee "Saatanan hyökkäykseksi" liikkeen toimintaa kohtaan. Mitä tästä pitäisi ajatella?

Heti aluksi täytyy todeta, että Nokia Missio on pärjännyt hyvin maassa, missä on totuttu siihen, että kirkko on rikas ja että kirkkorakennuksia ja pappien palkkoja eivät maksa seurakuntalaiset omasta pussistaan. Vapailla suunnilla on toki pitkä kokemus vastuullisesta taloudenhoidosta ja oman toiminnan rahoittamisesta kolehtivaroin, mutta uudeksi liikkeeksi Missio on kuitenkin selvinnyt aika hyvin.

Toisaalta satunnainen tarkkailija on voinut ihmetellä sitä, kuinka löysässä missiolaisten kukkaronnyörien täytyy olla. Onhan lyhyessä ajassa valloitettu kaupunki toisensa jälkeen näyttävillä suurtapahtumilla, kuskattu maahan iso joukko kansainvälisesti tunnettuja suurpuhujia, satsattu moneen ulkomaiseen projektiin, pidetty erilaisia konferensseja ja seminaareja, jne. Koko ajan ollaan menty kohti suurempaa ja kauniimpaa. Jos meno jatkuu tällaisena, niin viime vuodenvaihteen Hartwall-areenalla järjestetty suurtapahtuma lienee tänä vuonna Globen-hallissa ja viimeistään ensi vuonna Wembleyllä, jossa stadion ja areena yhdessä nipinnapin riittävät.

Taloudellisesti uskon varassa eläminen on rankkaa puuhaa. Jos Markku Koivisto on saanut Jumalalta mandaatin tehdä kaikki mahdollisimman näyttävästi ja suurissa puitteissa, se on ihan ok. Kyllä Herralla rahaa riittää. Jos taas raha loppuu, niin se lienee jonkinlainen merkki siitä, että Herra ei ollutkaan tukemassa rahanpuutteeseen kaatunutta projektia taloudellisesti. Toisaalta rahan riittäminenkään ei välttämättä ole merkki siitä, että Jumala on hankkeen takana. Aina on se vaara, että menojen kasvu tuloja suuremmaksi ei olekaan seuraus Jumalan äänen kuulemisesta (tai Saatanan hyökkäyksestä), vaan yksinkertaisesta virhearvioinnista omien resurssien suhteen.

Massatapahtumat ja median käyttö ovat tarpeen silloin, kun yksi puhuja pitää saada riittämään mahdollisimman monelle kuulijalle. Mutta entäpä jos Missio olisi ottanut hieman uusitestamentillisemman lähestymistavan Jumalan valtakunnan levittämiseen? Kansa ei juoksisi massatilaisuuksissa kuuntelemassa yhtä voideltua puhujaa, vaan jokainen olisi aktiivinen ja (myöskin taloudellisesti) sitoutunut omassa pienemmässä yhteisössään, joka ei välttämättä edes tarvitse omaa kirkkorakennusta tai palkattuja työntekijöitä.

Inhimillisesti ajatellen tuntuu hyvältä ajatukselta panostaa mieluummin massiivisiin ja vaikuttaviin norsuihin kuin pieniin ja huomaamattomiin kaneihin. Näillä kahdella eläimellä on kuitenkin hyvin erilaiset tarpeet, toimintatavat - ja lisääntymistiheys. Siinä missä ihanneolosuhteissa norsuja saattaa syntyä kolmessa vuodessa 2-3 kpl, kaneja voi syntyä jopa 476 miljoonaa. Norsuja on kiva katsella sirkuksessa tai eläintarhassa, mutta kestää pitkään, ennen kuin ne täyttävät maan.

Aika näyttää, mikä "norsujen" vaikutus Suomessa tulee olemaan. Se on kuitenkin varmaa, että jos suomalaiset aiotaan tavoittaa evankeliumilla, tarvitaan selkeää panostusta "kaneihin". Näin rahaa säästyisi enemmän sellaiseen toimintaan, mikä on todella välttämätöntä ja vaatii rahaa. Ehkä Nokia Missiollakin on nyt hyvä tilaisuus pysähtyä miettimään, mihin oikeasti tulisi panostaa.

Lue lisää...

Kirkon etu?

Pari viikkoa sitten ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä oli eläkkeelle jääneen Raija Sollamon haastattelu, joka on puhuttanut jo Sana-lehdessä ja parillakin blogilla. Tässä ei ole tarpeen toistaa jo muiden tekemiä hyviä huomioita, mutta jotain ajattelin samasta artikkelista vielä minäkin sanoa.

Sollamo antaa ymmärtää, että "on lopulta kirkon etu", mikäli eksegetiikan opetus säilyy teologisilla tiedekunnilla (eli käytännössä Helsingin teologisen tiedekunnan eksegeeteillä). Niiden rinnalla Suomen Teologinen Instituutti ja muut vastaavat yritykset haastaa valtaa pitävän joukon eksegeettinen monopoli ovat vaarallisia, koska "jotkut opiskelijat eivät opi ajattelemaan" joistain asioista (esim. naispappeus tai homoseksuaalisuus) samalla tavalla kuin Sollamo ja kumppanit.

Artikkeliin sisältyy paljonkin kommentoimisen arvoista, mutta mielenkiintoista on jälleen se, kuinka vankasti suomalainen eksegeetti uskoo omaan osaamiseensa. Suomessa voi turvallisesti uskotella olevansa teologisen osaamisen ja tutkimuksen kärjessä, vaikka maailmalla suomalaista UT:n ja VT:n tutkimusta pidetään - jos siitä yleensä on kuultu - lähinnä ajastaan jäljessä olevana historiallis-kriittisenä kuriositeettina. Kun vaihtoehtoiset teologiset lähestymistavat, metodit ja instituutiot on maasta joko eliminoitu tai demonisoitu, ei ole ketään, joka katsoisi bluffin. Jäljellä on vain omia poikia ja tyttöjä, jotka laulavat sen laitoksen lauluja jonka leipää syövät.

Akateeminen ja oikealla tavalla kriittinen Raamatun tutkiminen on tervetullutta ja varmasti kirkollekin eduksi, mutta Sollamon edustaman "kriittisen raamatuntutkimuksen" hedelmä on jo kirkossa nähty ja (toivottavasti) huonoksi havaittu. Nyt olisi jo aika jonkun dekonstruoida tämä teologinen valtarakennelma.

Lue lisää...

Käytännön ekumeniaa?

Ev.lut. kirkon syyskuun piispainkokouksessa käsiteltiin mm. sellaista asiaa kuin ehtoollisvieraanvaraisuus. Siinä missä lähes kaikissa luterilaisissa kirkoissa ympäri maailman ovat ehtoolliselle tervetulleita kaikki kastetut kirkkokunnasta riippumatta, pidetään Suomessa vielä pöytä virallisesti suljettuina niille, jotka eivät kuulu opillisesti samalla tavalla tavalla ajattelevaan kirkkokuntaan.

Tämä on tietysti Raamatun valossa aika härskiä - eivätkä Suomen luterilaiset toki ole ainoita tähän syyllistyviä. Mutta kun vuosisatojen ajan on totuttu, että ehtoollinen pikemminkin erottaa kuin yhdistää uskovia, niin suunnan muutos ei tietenkään voi tapahtua kovin nopeasti. Mutta on silti hyvä, että kirkon kaikkien muutospaineiden joukossa on tällaisia esimerkkejä positiivisestakin kehityksestä.

Virallisen linjan valossa on joka tapauksessa melko mielenkiintoista, että Nokia Missio aikoo Tampereella mennä nauttimaan ehtoollista luterilaiseen kirkkoon. Mission luterilaisten jäsenten suhteen asia ei tietenkään ole mikään ongelma, mutta monet päävastuunkantajista ja useat rivijäsenet kuuluvat ainakin paperilla sellaisiin kirkkokuntiin ja liikkeisiin, joiden jäseniltä on pääsy luterilaisen kirkon ehtoolliselle evätty.

Tampere on viime vuosina niittänyt mainetta kaupunkina, jossa luterilaista oppia tulkitaan tiukimman mukaan. Siksi onkin syytä ajatella, että ulkopuolisten kutsuminen luterilaiselle ehtoolliselle on ainakin tässä tapauksessa jonkin porsaanreiän tai säännöksen pohjalta perusteltavissa. Ajojahtia virallisesta linjasta poikkeaminen ei siis aiheuta, korkeintaan kulmien kurtistelua.

Tilanne kirkon sisällä on kuitenkin mielenkiintoinen. Toisessa laidassa ovat papit, jotka eivät jaa ehtoollista edes oman kirkon piispalle. Toisessa laidassa taas ollaan valmiita päästämään ehtoolliselle kastettuja uskovia riippumatta siitä, mihin kirkkokuntaan he kuuluvat. Toivottavasti jälkimmäinen trendi on näistä kahdesta se, joka jää eloon.

Lue lisää...