Kirkon etu?

Pari viikkoa sitten ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä oli eläkkeelle jääneen Raija Sollamon haastattelu, joka on puhuttanut jo Sana-lehdessä ja parillakin blogilla. Tässä ei ole tarpeen toistaa jo muiden tekemiä hyviä huomioita, mutta jotain ajattelin samasta artikkelista vielä minäkin sanoa.

Sollamo antaa ymmärtää, että "on lopulta kirkon etu", mikäli eksegetiikan opetus säilyy teologisilla tiedekunnilla (eli käytännössä Helsingin teologisen tiedekunnan eksegeeteillä). Niiden rinnalla Suomen Teologinen Instituutti ja muut vastaavat yritykset haastaa valtaa pitävän joukon eksegeettinen monopoli ovat vaarallisia, koska "jotkut opiskelijat eivät opi ajattelemaan" joistain asioista (esim. naispappeus tai homoseksuaalisuus) samalla tavalla kuin Sollamo ja kumppanit.

Artikkeliin sisältyy paljonkin kommentoimisen arvoista, mutta mielenkiintoista on jälleen se, kuinka vankasti suomalainen eksegeetti uskoo omaan osaamiseensa. Suomessa voi turvallisesti uskotella olevansa teologisen osaamisen ja tutkimuksen kärjessä, vaikka maailmalla suomalaista UT:n ja VT:n tutkimusta pidetään - jos siitä yleensä on kuultu - lähinnä ajastaan jäljessä olevana historiallis-kriittisenä kuriositeettina. Kun vaihtoehtoiset teologiset lähestymistavat, metodit ja instituutiot on maasta joko eliminoitu tai demonisoitu, ei ole ketään, joka katsoisi bluffin. Jäljellä on vain omia poikia ja tyttöjä, jotka laulavat sen laitoksen lauluja jonka leipää syövät.

Akateeminen ja oikealla tavalla kriittinen Raamatun tutkiminen on tervetullutta ja varmasti kirkollekin eduksi, mutta Sollamon edustaman "kriittisen raamatuntutkimuksen" hedelmä on jo kirkossa nähty ja (toivottavasti) huonoksi havaittu. Nyt olisi jo aika jonkun dekonstruoida tämä teologinen valtarakennelma.