Käytännön ekumeniaa?

Ev.lut. kirkon syyskuun piispainkokouksessa käsiteltiin mm. sellaista asiaa kuin ehtoollisvieraanvaraisuus. Siinä missä lähes kaikissa luterilaisissa kirkoissa ympäri maailman ovat ehtoolliselle tervetulleita kaikki kastetut kirkkokunnasta riippumatta, pidetään Suomessa vielä pöytä virallisesti suljettuina niille, jotka eivät kuulu opillisesti samalla tavalla tavalla ajattelevaan kirkkokuntaan.

Tämä on tietysti Raamatun valossa aika härskiä - eivätkä Suomen luterilaiset toki ole ainoita tähän syyllistyviä. Mutta kun vuosisatojen ajan on totuttu, että ehtoollinen pikemminkin erottaa kuin yhdistää uskovia, niin suunnan muutos ei tietenkään voi tapahtua kovin nopeasti. Mutta on silti hyvä, että kirkon kaikkien muutospaineiden joukossa on tällaisia esimerkkejä positiivisestakin kehityksestä.

Virallisen linjan valossa on joka tapauksessa melko mielenkiintoista, että Nokia Missio aikoo Tampereella mennä nauttimaan ehtoollista luterilaiseen kirkkoon. Mission luterilaisten jäsenten suhteen asia ei tietenkään ole mikään ongelma, mutta monet päävastuunkantajista ja useat rivijäsenet kuuluvat ainakin paperilla sellaisiin kirkkokuntiin ja liikkeisiin, joiden jäseniltä on pääsy luterilaisen kirkon ehtoolliselle evätty.

Tampere on viime vuosina niittänyt mainetta kaupunkina, jossa luterilaista oppia tulkitaan tiukimman mukaan. Siksi onkin syytä ajatella, että ulkopuolisten kutsuminen luterilaiselle ehtoolliselle on ainakin tässä tapauksessa jonkin porsaanreiän tai säännöksen pohjalta perusteltavissa. Ajojahtia virallisesta linjasta poikkeaminen ei siis aiheuta, korkeintaan kulmien kurtistelua.

Tilanne kirkon sisällä on kuitenkin mielenkiintoinen. Toisessa laidassa ovat papit, jotka eivät jaa ehtoollista edes oman kirkon piispalle. Toisessa laidassa taas ollaan valmiita päästämään ehtoolliselle kastettuja uskovia riippumatta siitä, mihin kirkkokuntaan he kuuluvat. Toivottavasti jälkimmäinen trendi on näistä kahdesta se, joka jää eloon.