Rauhan asialla

"Autuaita ovat rauhantekijät." Monet pitävät vuorisaarnan ohjeita korkeina eettisinä päämäärinä, mutta harvemmin niihin on määrätietoisesti pyritty. Voisi kuvitella, että ainakin rauhan tekeminen on helppoa, mutta eipä taida kristittyjenkään historiallinen saldo olla tässä asiassa kovin paljoa plussalla. Valitettavan usein poliittiset päättäjät vievät meitä kuin pässiä narussa.

Ennen Irakin sotaa oli pitkään käynnissä propagandakampanja, jonka tavoitteena oli taivutella myös kristilliset tahot tulevan sodan puolelle. Yhdysvalloissahan kristillisen oikeiston tuki on välttämätön tällaisille projekteille, mutta sama propaganda puri myös muualla. Bushia esiteltiin Jumalan valittuna, joka koko maailman hurratessa nujertaa pahan Saddamin. Samaan soppaan sotkettiin vielä Israel, eli vaikka sota muuten olisi kyseenalainen, niin ainakin se sai monien kristittyjen tuen, koska yhtenä mainittuna tavoitteena oli pelastaa Jumalan omaisuuskansa.

Nyt sama propagandakoneisto on jo pitkään pohjustanut hyökkäystä seuraavaan kohteeseen eli Iraniin. Maan johto on toki lisännyt - Saddamin tavoin - itsekin vettä myllyyn, mutta samalla uskonnollisen oikeiston hyvin tuntevat pelurit tekevät ahkerasti työtä, jotta myös kristityt Yhdysvalloissa ja muualla saataisiin tukemaan sotaa. Pöytään on vanhaan malliin lyöty myös Israel-kortti, sillä viimeistään se takaa monien uskovien sympatiat sodalle tai iskulle, jota on jo useampi vuosi suunniteltu.

Yksi esimerkki tästä propagandasta on PowerPoint-esitys, joka Suomessakin kiertää sähköpostissa ja jossa pyritään perustelemaan "ennaltaehkäisevää" iskua Iraniin. Keskitysleireillä otetut kuvat ovat kieltämättä edelleen vaikuttavia ja kukapa ei tuntisi syyllisyyttä siitä, mitä juutalaiset joutuivat kärsimään.

Toinen tuore esimerkki löytyy Nokia Mission sivustolta, jossa Markku Koivisto raportoi olleensa "rauhan asialla poliittisten ja hengellisten johtajien kokouksessa" Pariisissa. Kyseessä oli EFIn eli European Friends of Israel -lobbausjärjestön organisoima tapahtuma, jossa oli Israel-innostuneita poliitikkoja ja pastoreita eri maista.

Huolimatta siitä, että konferenssiin osallistuneet poliittiset ja hengelliset vaikuttajat olivat tarkoin valikoituneita, saatiin tulokseksi yllättävän järkevä yhteinen julkilausuma. Koivisto kuitenkin kieltäytyi allekirjoittamasta asiakirjaa, koska se pitää sisällään ajatuksen siitä, että Lähi-idässä voisi elää rauhanomaisesti rinnakkain kaksi valtiota, Israel ja Palestiina. Koiviston mielestä tällainen ei ole Raamatun mukaista, koska hän näkee, että Israel tulee lopunaikana ottamaan "historiallisen laajuutensa".

Samassa raportissa todetaan, että Iran pitää pysäyttää. Ratkaisuna spekuloidaan sillä, että Israel iskee Iraniin. Kirjoituksen viesti on se, että jos uskova todella pitää kiinni Jumalan Sanasta, hän tukee Israelin iskuja ja laajentumispyrkimyksiä (ja tietysti myös jenkkien, jos he haluavat auttaa). Pyrkimys rauhaan on sallittu vasta sitten, kun profetiat ovat toteutuneet tavalla, jota Koivisto odottaa.

Siinä ei ole mitään ihmeellistä, että USA ja Israel käyttävät sumeilematta hyväkseen sinisilmäisiä kristittyjä tässäkin asiassa. Sen sijaan on käsittämätöntä, kuinka usein hengellisiksi johtajiksi päätyneillä uskovilla on vakavia aukkoja Raamatun ja sen periaatteiden tuntemisessa. Karismaattinen voitelu ei valitettavasti korvaa Sanan tutkimista eikä pelkillä VT:n profetioilla pötkitä kovin pitkälle.

Uskovat on kutsuttu aina ja kaikkialla olemaan sosiaalisen ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden, rauhan ja vanhurskauden puolesta, riippumatta siitä, kuka niitä ajaa tai minne. Herra pystyy kyllä valvomaan profetioidensa toteutumisen ilman, että vastustamme rauhaa tai kannatamme väkivaltaa. Siksi jokaisen kannattaakin kysyä itseltään peilin edessä, onko oikeasti rauhan asialla - vaiko vain poliittisen propagandan uhri.

Lue lisää...

Monikasvoinen kirkko

Kirkon tutkimuskeskus on hiljattain julkaissut kirkon nelivuotiskertomuksen Monikasvoinen kirkko. Tutkimuskeskuksen omassa tiedotteessa korostettiin ensi sijassa sitä, että suomalaisten "luottamus kirkkoon on vahvistunut". Kirkon tilasta kiinnostuneen kannattaa jälleen kerran tutustua raporttiin lähemmin eikä tyytyä vain viralliseen tiivistelmään.

Kertomus on pitkä ja sisältää paljon mielenkiintoista tietoa suomalaisista, joista 81,7 prosenttia kuului vuoden 2007 lopussa evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Tästä huolimatta suomalaisten suhtautuminen erilaisiin uskonnollisiin liikkeisiin yllättää. Suomalaiset suhtautuvat esim. buddhalaisuuten positiivisemmin kuin mm. juutalaisuuteen tai vaikkapa Suomen Vapaakirkkoon. Hieman huonommassa maineessa on helluntailaisuus, johon on vain yhden prosenttiyksikön verran enemmän myönteisesti suhtautuvia kuin seuraavana tulevaan hindulaisuuteen. Jos puolestaan lasketaan kielteisesti suhtautuvien määrää, niin hindulaisuutta ei pidetä lainkaan niin kielteisenä asiana kuin esim. helluntailaisuutta, joka on melkein tasoissa Krishna-liikkeen, Kabbalan ja Wiccan kanssa.

Sen sijaan huomattavasti negatiivisemmin suhtaudutaan karismaattisuuteen, jota 41% suomalaisista pitää kielteisenä. Kristillisistä liikkeistä huonommin Suomessa pärjää ainoastaan lestadiolaisuus, jonka 48% kansasta näkee negatiivisessa valossa. Syyksi arvellaan, että moraalinen rima esim. lestadiolaisten ja karismaattisten kristittyjen parissa on keskimääräistä korkeammalla, mikä koetaan riviluterilaisten parissa ahdistavana.

Tässä muita valittuja paloja raportin ensimmäisestä luvusta, jossa käsitellään erityisesti suomalaisten uskonnollisuutta:

• Julkisessa uskonnollisuudessa suomalaiset ovat maailmanlaajuisesti vähiten aktiivisten joukossa. Viikottain jumalanpalvelukseen tai vastaavaan tilaisuuteen osallistuu suomalaisista n. 6%, joista 2/3 on kirkon jäseniä ja loput vapaita kristittyjä tai Jehovan todistajia (luterilaisen kirkon pääjumalanpalvelukseen osallistuu 1,9% kirkon väkiluvusta). Erilaiset seurakunnan pienryhmät ja piirit vetävät enemmän väkeä, sillä niihin osallistuu peräti 9% suomalaisista. Jos seurakunnan eri tilaisuuksien (jumalanpalvelukset, konsertit, ihmissuhdekurssit, jne.) sisällön saisi itse päättää eikä oma aikataulu olisi esteenä, peräti 10% suomalaisista olisi kiinnostunut osallistumaan uskonnolliseen - ei siis pelkästään ev.lut. kirkon järjestämään - tilaisuuteen viikottain.


• Kun kysyttiin, miksi kirkon tilaisuudet eivät kiinnosta, 68% ilmoitti haluavansa hoitaa jumalasuhdettaan mieluummin yksityisesti ilman kirkkoa. Lähes kolmasosa ilmoitti lisäksi, ettei seurakunnan toiminta yksinkertaisesti kiinnosta, ja toinen mokoma ilmoitti kiinnostamattomuuden vaikuttavan asiaan ainakin jonkin verran. Kaiken kaikkiaan 46% koki hengellisen elämän itselleen vieraaksi. Liiasta ahdasmielisyydestä kirkkoa syytti 39% ja liiasta vapaamielisyydestä 15%.


• Hieman yllättäen uudestisyntyneenä kristittynä itseään piti vain 5% vastanneista, vaikka Seurakunnan kasvu ry:n hiljattain tekemän tutkimuksen mukaan (ks. aiempi postaus) uudestisyntyneitä kristittyjä olisi Suomessa peräti 10%. Vain 78% suomalaisista kielsi olevansa uudestisyntyneitä kristittyjä, joten liekö jäljelle jääneiden 17% joukossa sellaisia, joiden vastaus vaihtelee tutkimuksesta toiseen?


• Kirkko sai suomalaisilta yleisarvosanan 7½. Tyytyväisiä oltiin erityisesti kirkollisten toimitusten hoitoon. Noin 90% pitääkin tärkeimpinä syinä kirkkoon kuulumiselleen mahdollisuutta saada kirkkohäät, tulla haudatuksi kirkon toimesta, päästä kummiksi tai saada oma lapsensa kastetuksi.

Nelivuotiskertomuksen johdannossa sanotaan, että sen "tarkoitus on tarjota kirkon tilanteen ja kehityssuuntien kuvaus ja analyysi, jonka pohjalta on mahdollista tehdä päätöksiä kirkon tulevaisuudensuunnitelmiksi". On mielenkiintoista nähdä, millaisia johtopäätöksiä ylläolevien faktojen perusteella tehdään. Tässä muutama ehdotus:

1) Pienryhmät yms. vetävät käytännössä selvästi paremmin väkeä kuin muodolliset isommat tilaisuudet. Tämä ei ole uhka vaan mahdollisuus, joten pienryhmätoimintaan kannattaisi satsata kunnolla.

2) Nykyisellään maksimissaan vain 10% on halukas osallistumaan seurakunnan tilaisuuksiin, vaikka ne saisi räätälöidä oman mielensä mukaiseksi, ja silloinkin eri ihmisten mieltymykset menisivät usein pahasti ristiin. Suuren yleisön kosiskelu ei siis ideaalitapauksessakaan johda tilanteen kohenemiseen, joten paukkuja ei kannata kovin paljoa tuhlata kosmeettisiin muutoksiin tai sanoman vesittämiseen.

3) Kirkon raamatullinen missio tehdä opetuslapsia on suurimmaksi osaksi epäonnistunut. Suurin osa ihmisistä ei ole kiinnostunut kirkosta, sen toiminnasta tai hengellisestä elämästä ylipäätään, ja vain 5% koko kansasta pitää itseään uudestistynyneenä. On hienoa, että kasuaalitoimitukset ovat suosittua ja että ihmiset kuuluvat niiden takia kirkkoon. Toisaalta pitäisi olla itsestään selvää, että käytännössä ne ovat täysin toissijaisia asioita sen rinnalla, mitä Raamatussa opetetaan seurakunnan tehtävästä.

Voitaisiinko jo pikkuhiljaa lakata onnittelemasta itseämme siitä, että olemme onnistuneet siivilöimään hyttysiä - ja alkaa kiinnittämään huomiota niihin kameleihin, joita koko ajan nielemme?

Lue lisää...