Monikasvoinen kirkko

Kirkon tutkimuskeskus on hiljattain julkaissut kirkon nelivuotiskertomuksen Monikasvoinen kirkko. Tutkimuskeskuksen omassa tiedotteessa korostettiin ensi sijassa sitä, että suomalaisten "luottamus kirkkoon on vahvistunut". Kirkon tilasta kiinnostuneen kannattaa jälleen kerran tutustua raporttiin lähemmin eikä tyytyä vain viralliseen tiivistelmään.

Kertomus on pitkä ja sisältää paljon mielenkiintoista tietoa suomalaisista, joista 81,7 prosenttia kuului vuoden 2007 lopussa evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Tästä huolimatta suomalaisten suhtautuminen erilaisiin uskonnollisiin liikkeisiin yllättää. Suomalaiset suhtautuvat esim. buddhalaisuuten positiivisemmin kuin mm. juutalaisuuteen tai vaikkapa Suomen Vapaakirkkoon. Hieman huonommassa maineessa on helluntailaisuus, johon on vain yhden prosenttiyksikön verran enemmän myönteisesti suhtautuvia kuin seuraavana tulevaan hindulaisuuteen. Jos puolestaan lasketaan kielteisesti suhtautuvien määrää, niin hindulaisuutta ei pidetä lainkaan niin kielteisenä asiana kuin esim. helluntailaisuutta, joka on melkein tasoissa Krishna-liikkeen, Kabbalan ja Wiccan kanssa.

Sen sijaan huomattavasti negatiivisemmin suhtaudutaan karismaattisuuteen, jota 41% suomalaisista pitää kielteisenä. Kristillisistä liikkeistä huonommin Suomessa pärjää ainoastaan lestadiolaisuus, jonka 48% kansasta näkee negatiivisessa valossa. Syyksi arvellaan, että moraalinen rima esim. lestadiolaisten ja karismaattisten kristittyjen parissa on keskimääräistä korkeammalla, mikä koetaan riviluterilaisten parissa ahdistavana.

Tässä muita valittuja paloja raportin ensimmäisestä luvusta, jossa käsitellään erityisesti suomalaisten uskonnollisuutta:

• Julkisessa uskonnollisuudessa suomalaiset ovat maailmanlaajuisesti vähiten aktiivisten joukossa. Viikottain jumalanpalvelukseen tai vastaavaan tilaisuuteen osallistuu suomalaisista n. 6%, joista 2/3 on kirkon jäseniä ja loput vapaita kristittyjä tai Jehovan todistajia (luterilaisen kirkon pääjumalanpalvelukseen osallistuu 1,9% kirkon väkiluvusta). Erilaiset seurakunnan pienryhmät ja piirit vetävät enemmän väkeä, sillä niihin osallistuu peräti 9% suomalaisista. Jos seurakunnan eri tilaisuuksien (jumalanpalvelukset, konsertit, ihmissuhdekurssit, jne.) sisällön saisi itse päättää eikä oma aikataulu olisi esteenä, peräti 10% suomalaisista olisi kiinnostunut osallistumaan uskonnolliseen - ei siis pelkästään ev.lut. kirkon järjestämään - tilaisuuteen viikottain.


• Kun kysyttiin, miksi kirkon tilaisuudet eivät kiinnosta, 68% ilmoitti haluavansa hoitaa jumalasuhdettaan mieluummin yksityisesti ilman kirkkoa. Lähes kolmasosa ilmoitti lisäksi, ettei seurakunnan toiminta yksinkertaisesti kiinnosta, ja toinen mokoma ilmoitti kiinnostamattomuuden vaikuttavan asiaan ainakin jonkin verran. Kaiken kaikkiaan 46% koki hengellisen elämän itselleen vieraaksi. Liiasta ahdasmielisyydestä kirkkoa syytti 39% ja liiasta vapaamielisyydestä 15%.


• Hieman yllättäen uudestisyntyneenä kristittynä itseään piti vain 5% vastanneista, vaikka Seurakunnan kasvu ry:n hiljattain tekemän tutkimuksen mukaan (ks. aiempi postaus) uudestisyntyneitä kristittyjä olisi Suomessa peräti 10%. Vain 78% suomalaisista kielsi olevansa uudestisyntyneitä kristittyjä, joten liekö jäljelle jääneiden 17% joukossa sellaisia, joiden vastaus vaihtelee tutkimuksesta toiseen?


• Kirkko sai suomalaisilta yleisarvosanan 7½. Tyytyväisiä oltiin erityisesti kirkollisten toimitusten hoitoon. Noin 90% pitääkin tärkeimpinä syinä kirkkoon kuulumiselleen mahdollisuutta saada kirkkohäät, tulla haudatuksi kirkon toimesta, päästä kummiksi tai saada oma lapsensa kastetuksi.

Nelivuotiskertomuksen johdannossa sanotaan, että sen "tarkoitus on tarjota kirkon tilanteen ja kehityssuuntien kuvaus ja analyysi, jonka pohjalta on mahdollista tehdä päätöksiä kirkon tulevaisuudensuunnitelmiksi". On mielenkiintoista nähdä, millaisia johtopäätöksiä ylläolevien faktojen perusteella tehdään. Tässä muutama ehdotus:

1) Pienryhmät yms. vetävät käytännössä selvästi paremmin väkeä kuin muodolliset isommat tilaisuudet. Tämä ei ole uhka vaan mahdollisuus, joten pienryhmätoimintaan kannattaisi satsata kunnolla.

2) Nykyisellään maksimissaan vain 10% on halukas osallistumaan seurakunnan tilaisuuksiin, vaikka ne saisi räätälöidä oman mielensä mukaiseksi, ja silloinkin eri ihmisten mieltymykset menisivät usein pahasti ristiin. Suuren yleisön kosiskelu ei siis ideaalitapauksessakaan johda tilanteen kohenemiseen, joten paukkuja ei kannata kovin paljoa tuhlata kosmeettisiin muutoksiin tai sanoman vesittämiseen.

3) Kirkon raamatullinen missio tehdä opetuslapsia on suurimmaksi osaksi epäonnistunut. Suurin osa ihmisistä ei ole kiinnostunut kirkosta, sen toiminnasta tai hengellisestä elämästä ylipäätään, ja vain 5% koko kansasta pitää itseään uudestistynyneenä. On hienoa, että kasuaalitoimitukset ovat suosittua ja että ihmiset kuuluvat niiden takia kirkkoon. Toisaalta pitäisi olla itsestään selvää, että käytännössä ne ovat täysin toissijaisia asioita sen rinnalla, mitä Raamatussa opetetaan seurakunnan tehtävästä.

Voitaisiinko jo pikkuhiljaa lakata onnittelemasta itseämme siitä, että olemme onnistuneet siivilöimään hyttysiä - ja alkaa kiinnittämään huomiota niihin kameleihin, joita koko ajan nielemme?