23.6.09

Ilmaista mainosta

Vapaa-ajattelijain liitto pääsi vihdoin aloittamaan jo paljon julkisuutta saaneen ateistibussikampanjansa. Kristittyjen kannattaa iloita tästä kampanjasta, monestakin syystä.

Ensiksikin kampanja auttaa näyttämään maailmalle sen, että kristityt suhtautuvat oikeanlaiseen sananvapauteen eri tavalla kuin monet muut uskonnot ja kiihkomieliset ryhmät. Bussikampanjan myötä ei synny mellakoita, autoja ei polteta kaduilla, kukaan ei saa tappouhkauksia eikä maassa ala pyhä sota eri mieltä olevia vastaan. Kristinuskon nimissä suoritetut - liian usein jopa aitojenkin kristittyjen masinoimat - vääryydet ovat historiaa, eivätkä tule toistumaan. Kristinusko kestää kritiikkiä ja arvostelua, ja se pystyy vastaamaan vapaa-ajattelijoidenkin heittämiin haasteisiin. Hävettävää sillä on vain silloin, kun se ei ole valmis kuuntelemaan niitä, jotka ovat eri mieltä.

Toiseksi on hienoa, että vapaa-ajattelijat nostavat keskusteluun asioita, joista puhutaan aivan liian vähän. Vaikka Suomi on tilastojen valossa kristillistä kansaa, tosiasiassa Jumalasta puhuminen on usein tabu. Suurin osa kansasta pitää uskoa - jos sellaista yleensä on - yksityisasiana, josta ei paljon hiiskuta muille. Sama ongelma vaivaa myös monia uskovia. On naurettavaa ajatella, että joku uskova luopuisi uskostaan bussin kyljessä olevan mainoksen perusteella, mutta on hyvin mahdollista, että kampanja pysäyttää monen uskosta osattoman miettimään Jumalaa ja tämän elämän ainutlaatuisuutta. Onkin ironista, että uskovien vaietessa ateistit ottavat Jumalan puheeksi näin näkyvällä ja vaikuttavalla tavalla.

Kolmas hyvä syy kiittää ateistibussikampanjaa on se, että sen myötä kansa näkee yhä paremmin, kuinka epäloogista ja fundamentalistista porukkaa vapaa-ajattelijat ovat. (Tosin alle 2000 henkilön jäsenmäärä viittaa siihen, että asia on jo laajalti tiedossa joka tapauksessa.) Liikkeessä kun ei ole kyse mistään vapaasta ajattelusta - kuten yhdistyksen nimi harhaanjohtavasti antaa ymmärtää - vaan tiettyyn asiaan uskomisesta ja saman uskon tuputtamisesta muillekin. Into, jolla omaa evankeliumia ("Jumalaa ei ole, voit siis huokaista helpotuksesta ja olla tuntematta tunnontuskia synneistäsi") viedään eteenpäin, vetää helposti vertoja fundamentalisteille tai palavimmille kristityille saarnamiehille. Enää puuttuu vain täydelle olympiastadionille puhuva ateismin voideltu evankelista Dawkins ja tunteisiin voimakkaasti vetoavan saarnan jälkeen esitettävä alttarikutsu.

Ateistit ampuvat itseään säännöllisesti nilkkaan, mutta harvoin näin näyttävällä tavalla. Toivotetaan siis vapaa-ajattelijoiden ateistibussikampanja tervetulleeksi ja käytetään tilaisuutta hyväksemme.

[Päivitys 29.6.: Tätä ilmaista mainosta hyödynnetään näköjään ainakin Suomen Raamattuopiston "Jumala on" -kampanjassa.
Päivitys 6.7.: Huomasin vasta, että Pasi Turunen oli ollut - niin kuin monta kertaa aikaisemminkin - osittain samalla asialla, mutta muutamia päiviä aikaisemmin.]

2 kommentti(a):

Anonyymi,  24.6.2009 klo 8.07  

hyvä teksti. kommentoisin enemmänkin jos ehtisin, mutta kristityn täytyy tehdä töitä, niinkuin monen fellow ateistinkin (joiden kanssa ollaan pääsääntöisesti sulassa sovussa ainakin meidän työpaikalla..) :)

R Bonny 24.6.2009 klo 10.19  

Brittein saarilla vastaava kampanja tuli ja meni. En ole nähnyt mitään analyysiä sen vaikutuksista. Ei ollut ehkä sen arvoista.

Ihmeellistä, että vapaa-ajattelijat näyttävät ajattelevan elämästä nauttimisen liittyvän jotenkin kysymykseen Jumalan olemassaolosta,vaikka harvan elämä alkaa maistua sen takia, että lakkaa uskomasta Jumalaan. Ateistisessa arjessa luulisi tyytyväisyyden liittyvän ihmissuhteisiin, työhön ja taloudelliseen tilanteeseen.