6.6.09

Lähteä vai jäädä?

Kansankirkossamme on taas kerran menossa se vaihe, missä monet Raamatulle uskolliset tahot uhkailevat kirkon jättämisellä. Fiksuimmat ovat onneksi ymmärtäneet, että jatkuva uhkailu ilman käytännön toimia menettää pian tehonsa, mutta osalle ratkaisun tekeminen näyttää edelleen tuottavan vaikeuksia. Lähteä vai jäädä?

Vastaus riippuu monesta seikasta. Teoriassa asia on Jumalan Sanaa kunnioittavalle Jeesuksen opetuslapselle yksinkertainen, eli Raamattu ratkaisee. Käytännössä asiaan kuitenkin vaikuttaa moni muukin asia, vaikka usein perin inhimilliset vaikuttimet halutaankin pukea hengellisempään kaapuun. Jotkut esimerkiksi sanovat, että eivät ole saaneet Jumalalta erityistä kehotusta lähteä kirkosta. Toisten mielestä taas on itsensä pettämistä jäädä odottelemaan jotain henkilökohtaista erikoisilmestystä, jos kerran kirkon meininki poikkeaa selkeän räikeästi Raamatusta.

Riviuskovilla (kirkon työntekijöistä enemmän toisessa kirjoituksessa) asiaan vaikuttavat monesti pelko, perinteet ja puutteellinen teologia. Ajatellaan, että ehkä luterilaisen kirkon ulkopuolella ei oikeasti ole pelastusta tai todellista hengellistä elämää. Kirkko eittämättä on harhassa, mutta eivätkö kaikki muut kristilliset liikkeet ja niissä mukana olevat kristityt ole vielä enemmän harhassa? Näinhän meille monille on annettu rivien välistä ymmärtää, vaikka piispojen virallinen linja muuta olisikin.

Entä kuinka voi jättää kirkon, jossa kaikki omat esi-isät ovat olleet jäseninä? Eikö se ole suvun perinteiden ja jo edesmenneiden pyhien uskon pettämistä? Eikö itse Martti Luther käänny murheellisena haudassaan? Ja mitä sanovat kirkkoon vielä sitoutuneet ystävät ja sukulaiset? Nämä ovat niitä kysymyksiä, jotka vaikuttavat lähtö- tai jäämispäätökseen huomattavasti enemmän kuin äkkipäätään uskoisi.

Monille lähdön esteenä on yksinkertaisesti se, että he ovat koko uskonelämänsä eläneet tyytyväisinä kirkollisen järjestelmän muodostamassa häkissä, jossa joku on heitä ruokkinut ja muutenkin määrännyt tahdin kaikessa. Siirtyminen elinikäisestä vankeudesta luonnolliseen elinympäristöön ei yleensä onnistu villieläimille, koska ne joko joutuvat petojen saaliiksi tai kuolevat nälkään. Sama pelko voi iskeä kirkon jättämistä harkitseville. Joudunko mukaan johonkin harhaoppiseen lahkoon? Kuinka eletään kristittynä ilman pyhien toimitusten suorittamiseen vihittyä pappia? Selviänkö ilman häkkiä?

Joskus jäämistä on perusteltu Raamatulle uskollisten piirissäkin sillä, että kirkko tarjoaa erilaisia palveluita (häät, hautajaiset, kaste, kummeus), joista jää paitsi, jos ei kuulu kirkkoon. Häiden ja hautajaisten kohdalla tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, lapsensa saa kastettua muuallakin eikä kummiksi pääseminenkään ole loppupelissä ongelma, mikäli jostain syystä haluaa virallisen kummin asemaan (vaikka tämä onkin hieman kummillinen perinne). Kirkko tekee myös paljon hyvää ja yleishyödyllistä työtä, mutta sitä voi rahoittaa muutenkin kuin kirkollisveron kautta. Suoraan antamalla voi lisäksi tukea vain niitä asioita, jotka katsoo oikeaksi, eli sateenkaaripappien palkkaamiseen ei ole pakko osallistua.

Jos erityistä ilmoitusta asiasta ei tule, eikä Raamatunkaan tarjoama vastaus riitä, niin silloin paras kriteeri lähtemiselle tai jäämiselle lienee uskovien väliset ihmissuhteet. Opetuslapseus on nimittäin yhteisöllinen projekti: olemme Jeesuksen seuraajia yhdessä muiden kanssa. Uskovien todellinen yhteys on tärkeä, tapahtuipa se missä kontekstissa tahansa. Jos kirkon sisällä toteutuu elävä uskovien yhteys, jossa rukoillaan yhdessä, tutkitaan Raamattua, ylistetään Herraa, ja muillakin tavoilla eletään yhteistä uskoa todeksi, niin sitä ei kannata hyljätä vain siksi, että piispat vievät kirkkoa väärään suuntaan. Toisaalta ev.lut. kirkon jäsenyys ei tietenkään ole edellytyksenä uskovien yhteydelle, eli ihmissuhteet ja osallistuminen ovat mahdollista ilman kirkon jäsenyyttäkin. Samoin on täysin mahdollista - ja joskus jopa helpompaa - uskoa luterilaisen opin mukaan ilman, että kuuluu kirkkoon.

Olipa päätös mikä tahansa, kannattaa turha uhittelu jättää. Se kun on yhtä tehokasta kuin Suomen valitukset naapurin ilmatilanloukkauksista.

9 kommentti(a):

Timo Koivisto 6.6.2009 klo 17.21  

Hyvä kirjoitus, hyviä pointteja ja terävää analyysiä - huu,moria unohtamatta. (Aina välillä tätä blogia lukiessani toivoisin itsekin pystyväni samaan.)

Itse ajattelen, että kirkosta eroamista harkitsevat uskovat voidaan jakaa karkeasti ottaen kahteen ryhmään:

1) ne, joille kirkon ulkonainen jäsenyys ei merkitse juuri mitään, jolloin on sama, missä raameissa uskoa harjoitetaan

2) ne, joille kirkon ulkonainen jäsenyys merkitsee liikaakin, jolloin on käytännössä mahdotonta erota kirkosta

Monilla näyttää myös olevan se harhaluulo, että heidät jossain hamassa tulevaisuudessa erotetaan tai heitetään ulos kirkosta, Höpö höpö, tätä marttyyrikruunua ei tarjota kuin joillekin kaikkein vaarallisimmiksi katsotuille. Muita pidetään kait niin hampaattomina, että heidät voidaan veronmaksajina vallan hyvin pitää kirkon seinien sisäpuolella.

Minun mielestäni koko tämä spekulointi voitaisiin jo vihdoin lopettaa ja siirtyä miettimään rakentavampaa ja enemmän tulevaisuuteen suuntautunutta probleemaa eli sitä, mihin sitten mennään, jos ja kun erotaan kirkosta. Eli mitä sitten nykymenon tilalle? Perustetaanko uusi, entistä puhdasoppisempi, vanhauskoisempi tai maallikkoystävällisempi tai karismaattisempi luterilainen kirkko vai mitä? Löytyisikö lakisääteisiä toimituksia, etuja ja siunauksia jakelevan laitoksen tilalle mitään muuta?

Tämä on mielenkiintoinen kysymys sikälikin, että suurin osa kirkon raamattu-uskollisiksi uskoviksi itseään nimittävistä näyttää kuitenkin käytännössä uskovan ihan toisenlaiseen kirkkoon, kuin mitä UT meille esittelee.

vesa 7.6.2009 klo 11.57  

Kiitos mielenkiintoisista ajatuksistasi. Tässä muutama reaktio:

Noista mainitsemastasi kahdesta ryhmästä tunnistan heti tuon jälkimmäisen, mutta tuohon ensimmäiseen ryhmään kuuluvia on tullut vastaan äärimmäisen harvoin. Tai ehkä siihen voidaan katsoa kuuluvaksi kaikki ne, joiden "kirjat" ovat luterilaisessa kirkossa mutta jotka käytännössä ovat helluntailaisia, missiokirkkolaisia, erilaisten piirien yms. jäseniä, jne. En kuitenkaan näe, miksi nämä harkitsisivat eroa nyt sen enempää kuin aikaisemminkaan, koska eivät ole oikeastaan missään vaiheessa oikeasti välittäneet siitä, mitä heidän rekisteritietojensa säilyttäjä ajattelee tai mihin suuntaan se on menossa.

Siinä olen samaa mieltä kanssasi, että porukkaa tuskin tullaan mitenkään laajasti potkimaan ulos kirkosta. Korkeintaan niskuroivilta papeilta saatetaan viedä pappisoikeudet (mikä tosin saattaa olla statukseensa tykästyneille kova paikka).

Onko sinun mielestäsi luterilainen kirkko mahdoton ajatus, eli eikö sitä voisi toteuttaa toisella tavoin (vrt. esim. maat, joissa se on vain yksi kirkko toisten joukossa, vailla verotusoikeuksia yms.)? Olisiko Helsingin Verkosto yksi mahdollisuus? Vai onko luterilaisen kirkon tapauksessa niin, että teologia sanelee sen, että seurakunta ei missään oloissa voi oikeasti toimia?

Timo Koivisto 8.6.2009 klo 21.12  

"Luterilainen kirkko mahdoton ajatus?" No joo, kyllä. Tarkoitan, että en yksinkertaisesti näe sille mitään käyttöä. En ylipäätään ole valtiokirkkojärjestelmän kannattaja missään muodossa. Näen mm. evl. kirkon epäraamatullisen degeneroitumiskehityksen tuloksena, kuten kaikki blogiani seuranneet varmaan tietävätkin.

Jos joku kuitenkin haluaa ylläpitää jotain luterilaista perinnettä maassamme, niin se on hänen asiansa. Jokainen meistä vastaa itse Herralle oman kutsumuksensa täyttämisestä. Sanottakoon tämä nyt myös selvästi: en kyseenalaista kenenkään osallisuutta Kristukseen sen takia, että hän toimii luterilaiselta pohjalta.

Mutta jos lähdetään liikkeelle helpoimmasta päästä, niin joo, verotusoikeuden ottaminen pois evl:ltä "tasoittaisi" voimasuhteita huomattavasti. En kyllä periaatteessa pidä Vapaa- kuin Helluntai- tai mitään muutakaan kirkkoa raamatullisen seurakunnan vertaisena. Jos kuitenkin kaikki uskonnolliset yhdyskunnat Suomessa olisivat tässä suhteessa samalla viivalla, niin se eräällä tavalla voisi vapauttaa hengellistä ilmapiiriä maassamme. Tämä puolestaan voisi poikia uusia mahdollisuuksia sellaiselle orgaaniselle hengelliselle kasvulle, jossa voisi löytyä eri lailla tilaa esim. uusille verkostomaisille yhteisöille, joista itsekin olet joissain yhteydessä kirjoittanut.

Verkostoseurakunnan tilanne on mielestäni kaksijakoinen. Se voi olla merkki kasvusta oikeaan suuntaan, mutta tämä edellyttää loogista ja määrätietoista raamatullisuutta. Toisaalta kyse voi olla vain yrityksestä parannella sellaista, mikä ei toimi. Esim. Luther-säätiön jumalanpalvelusyhteisöt ja Nokia Missio Church ovat syntyneet pitkälti tämän agendan pohjalta: rakennetaan paranneltu versio luterilaisesta kirkosta. Tämä ei vain onnistu, koska sama dna vain siirtyy mukana uuteen yhteisöön.

Luterilaisen kirkon perusongelma on se, että sen lähtökohta ja rakenne on väärä ja epäraamatullinen. Sama koskee niin roomalais- kuin kreikkalaiskatolistakin kirkkoa. Eli kuka käski muuttaa UT:n mallin mukaisen ekklesian, uloskutsuttujen joukon kaikista ei-uskovista pakanoista koostuvaksi laitoskirkoksi, jonka jäsenyys määräytyy - ei uudestisyntymän - vaan johonkin kansaan syntymisen perusteella?

vesa 9.6.2009 klo 10.51  

Ymmärrän kritiikkisi laitoskirkkomallia kohtaan, ja siksi ehdotinkin, että ehkä luterilisuus voisi toimia - vai voisiko? - Suomessakin samalla tavalla kuin niissä maissa, missä sillä ei ole mitään erikoisasemaa, eli pappien palkat hoidetaan kolehtivaroilla, jne. Sinusta tämä ei siis kuitenkaan toimisi?

Samalla nimität ortodokseja ja katolisia epäraamatullisiksi, kuten myös helluntai- ja vapaakirkkoa. Tältä pohjalta oletan, että mielestäsi kaikki muutkin perinteiset kirkkokunnat, kaikki ns. vapaat suunnat, sekä kaikki ns. uudemmat seurakunnat ovat mielestäsi epäraamatullisia. Mutta eikö tässä jo ole se vaara, että oikeassa on vain kourallinen ihmisiä, jotka sitten käpertyvät itseensä ja saavat voimansa muiden väärässäolosta?

Entä voisiko olla niin, että kaikki me olemme enemmän tai vähemmän väärässä, ja kysymys onkin vain siitä, millaisen vääryyden kanssa kukin jaksaa/viitsii tulla toimeen?

Jos sinun pitäisi määritellä oikea rakenne mahdollisimman tarkasti, niin millainen se olisi?

Timo Koivisto 9.6.2009 klo 18.01  

"Mutta eikö tässä jo ole se vaara, että oikeassa on vain kourallinen ihmisiä, jotka sitten käpertyvät itseensä ja saavat voimansa muiden väärässäolosta?"

Vaarojahan aina on olemassa, mutta ei niiden mukaan tule elää peloista käsin. Mitä tarkoitat sanalla "kourallinen"? Mistä lähtien totuus on ollut jollain enemmistöpäätöksellä ratkaistavissa? Entä mihin perustuu ajatuksesi jostain "käpertymisestä" johonkin?

Eivät kai kristityt tähänkään asti ole pyydelleet anteeksi totuuden tuntemistaan? Itse tunnustan Jumalan lapsia kaikissa olemassa olevissa kirkkokunnissa, vaikka ne eivät raamatullisia olekaan rakenteeltaan. Yritän sitten itse elää niin kuin näitä raja-aitoja ei olisikaan. Tunnen omassa kotikaupungissani, Suomessa ja eri puolilla maailmaa vinon pinon kanssani samoin ajattelevia uskovia, mutta emme kuvittele olevamme mikään erikoisjoukko. Haluan olla ihan tavisuskovainen. Se, jos ajatukseni ja käsitykseni eivät noudattele suurten kirkkokuntien tunnustuskirjoja on heidän ongelmansa, ei minun.

"Entä voisiko olla niin, että kaikki me olemme enemmän tai vähemmän väärässä, ja kysymys onkin vain siitä, millaisen vääryyden kanssa kukin jaksaa/viitsii tulla toimeen?"

Tämä on hyvin usein ja minullekin ainakin kahden eri kirkkokunnan oppilaitoksessa liikuttavalla innolla opetettu argumentti. Se edustaa kuitenkin tyypillistä länsimaisen kristinuskon perusongelmaa eli humanistisen moniarvoisuuden reunaehtojen hyväksymistä, eikä se kestä lähempää kriittistä tarkastelua. Ei meitä ole uskon tielle kehotettu lähtemään millään puolivillaisella "himmeät valot päällä"-asenteella.

Sitä paitsi tuon ajattelun loogisena jatkona tulee vastaan todellinen pluralismi ja relativismi: "kun me nyt kaikki kerran kuitenkin ollaan syntisiä ja vajavaisia, niin..." Periaatteessa mikä tahansa voidaan tämän jälkeen aikaa myöten hyväksyä. Näinhän on juuri käynyt kirkossa.

"Jos sinun pitäisi määritellä oikea rakenne mahdollisimman tarkasti, niin millainen se olisi?"

Tämä onkin sitten jo isompi kysymys...

Sori, että tykitän näin suoraan. En tarkoita olla hyökkäävä, enkä ehdollista hyväksyntääni mihinkään opin kappaleisiin tms.

Jatketaan vielä...

vesa 10.6.2009 klo 17.59  

Eihän totuus tietenkään ole äänestämisestä kiinni, siinä olet oikeassa. Toisaalta jos minulla on teoria tai näkemys, joka edellyttää sitä, että Pyhä Henki ei ole kykenyt puhumaan n. 99% uskovista vaan ainoastaan minulle ja kouralliselle muita, niin terveeseen itsekritiikkiin kuulunee kysyä muutamia kysymyksiä, eikö vain?

Käpertymisellä tarkoitin sitä vanhaa (suomalaista?) ilmiötä, jossa Piskuinen Lauma on yksin kaikkia muita eksyksissä ja väärässä olevia uskovia vastaan. Tällainen vastakkainasetteluhan äkkiä syntyy, kun kaikki muut ovat väärässä ja vain itse on oivaltanut totuuden (tai oikean seurakuntarakenteen, tms.). Mutta jos tällaista protestihenkeä tai vastakkainasettelua ei siellä teidän piireissänne ole, niin hieno juttu.

Sain kommentistasi sen kuvan, että "enemmän tai vähemmän väärässä oleminen" ja tiettyjen vääryyksien kanssa eläminen on poissuljettu. Eroat siis monista muista uskovista siinä, että he tietävät olevansa mukana epätäydellisessä systeemissä, kun taas sinä et mielestäsi ole. Siksipä olenkin entistä kiinnostuneempi kuulemaan, mikä se oikea rakenne on ja miten se toimii, jos/kun sellaisessa olet itse mukana.

Lava on sinun - me muut olemme pelkkänä korvana :-)

Timo Koivisto 10.6.2009 klo 22.33  

"Toisaalta jos minulla on teoria tai näkemys, joka edellyttää sitä, että Pyhä Henki ei ole kykenyt puhumaan n. 99% uskovista vaan ainoastaan minulle ja kouralliselle muita, niin terveeseen itsekritiikkiin kuulunee kysyä muutamia kysymyksiä, eikö vain?" - No, entäpä jos se näkemys löytyy UT:sta, eikä kukaan tai monikaan kristitty aseta sitä teoriassa kyseenalaiseksi? Tässä suhteessa tuo Sinun toteamuksesi ei oikein toimi. Eli kyllähän jokainen UT:a lukeva voi nähdä mikä ja millainen srk-näkemys sieltä nousee esille. Ja jospa kyseenalaistaminen sitten koskeekin lähinnä sitä, voidaanko tätä UT:n kuvaamaa todellisuutta enää elää todeksi?

Mielestäni Sinä lukeudut niihin kristittyihin, jotka kyllä hyväksyvät UT:n srk-näkemyksen teologisesti, mutta kieltävät sen käytännössä. Näin valtaosa kristityistä tekee, valitettavasti.

"Sain kommentistasi sen kuvan, että "enemmän tai vähemmän väärässä oleminen" ja tiettyjen vääryyksien kanssa eläminen on poissuljettu." - Hyväksyt siis itse tietoisen väärässä olemisen, kompromissit käytännössä totuuskysymyksissä ja standardien muuttamisen? Tällainen kuva kirjoituksestasi väistämättä tulee.

Käytännössä: UT kyllä opettaa srk:sta näin, mutta käytännössä tämä ei enää onnistu, monistakin eri syistä. Onko myös jopa niin, että esim. Apt. eivät olekaan meitä velvoittavia?

Eli pitäisikö meidän hyväksyä tällainen degeneroitumiskehitys vai pyrkiä täydellisyyteen kaikessa vajavaisuudessammekin. Mietitäänpä mitä Herramme tästä "täydellisenä olemisesta" Vuorisaarnassa sanoi.

"Eroat siis monista muista uskovista siinä, että he tietävät olevansa mukana epätäydellisessä systeemissä, kun taas sinä et mielestäsi ole." - Koen kommenttisi vikoilevana ja vääristelevänä. En ole tietääkseni missään yhteydessä koskaan väittänyt eläväni täydellisessä pyhien yhteydessä. Edellisessä kommentissani totesin: "Itse tunnustan Jumalan lapsia kaikissa olemassa olevissa kirkkokunnissa, vaikka ne eivät raamatullisia olekaan rakenteeltaan. Yritän sitten itse elää niin kuin näitä raja-aitoja ei olisikaan."

Pidätkö itse jotain tiettyä srk-rakennetta epäraamatullisena vai hyväksytkö yksiselitteisesti kaikki? Millä perusteella pidät jotain srk-rakennetta raamatullisempana kuin toista?

Itse en pidä esim. valtiokirkkorakennetta raamatullisena. Pidätkö Sinä?

Oma srk-yhteyteni koostuu tavallisista uskovista, kokoonnumme pääosin kodeissa, rukoilemme, ylistämme, luemme ja opetamme Sanaa, nautimme ehtoollista jne. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, paitsi se, että esim. omassa kotikaupungissani on lukuisia pastoreita, jotka eivät pidä meitä seurakuntana. Ajatteletko Sinäkin kenties samoin?

"Siksipä olenkin entistä kiinnostuneempi kuulemaan, mikä se oikea rakenne on ja miten se toimii, jos/kun sellaisessa olet itse mukana."

Meillä oli juuri äsken kotisrk:mme kokoontuminen. Koolla oli viitisentoista uskovaa, iältään 20-58v. Olemme kokoontuneet suurin piirtein tuolla porukalla jo useamman vuoden. Olemme sitoutuneita tähän yhteyteen ja elämän jakamiseen. On monia asioita, joissa voisimme kasvaa vielä eteenpäin. Monia asioita olemme toki oppineetkin.

Porukalla on sekä entistä taustaa että nykyisiä siteitä mm. viidesläisyyteen, uusiin srk:iin, helluntailaisuuteen ja vapaakirkollisuuteen, lestadiolaisuuteen ym. Joku saattaa jopa nauttia palkkaa hengellisestä työstä. Se, että kokoonnumme suht säännöllisesti ja aina välillä vaihtuvalla kokoonpanollakin yhteen ei estä meitä harrastamasta yhteyttä "muiden" kanssa, käymästä "muissa srk:ssa" jne. Haluamme kyllä siunata kaikkia Herran omia omalla kotipaikkakunnallamme, mutta eme välttämättä kaikkia heidän rakenteitaan. (Emme ole tässä suhteessa mitenkään homogeeninen ryhmä, vaan käsityksiä on monenlaisia, samoin kastenäkemyksiä ym.) Tämä ei kuitenkaan ole estänyt meitä rakentamasta uskoamme yhdessä ja vieläpä hyvin läheisissä ihmissuhteissa.

Haluamme yksinkertaisesti elää todeksi UT:n mallin mukaista srk-elämää ilman kirkollisia menoja ja rakenteita. Mikä tässä tekee meistä silmissäsi epäilyttäviä?

vesa 11.6.2009 klo 9.57  

UT:n seurakuntanäkemys:
Osa porukasta oikeasti uskoo, että Raamatusta nousee nimenomaan sellainen srk-näkemys, mikä heidän kirkkokunnassaan on (vrt. esim. Jari Rankisen kirjoitus "Millainen seurakunnan tulisi olla?", jossa hän kertoo omasta visiostaan - tosin lipsauttaen tekstiin välillä myös sen toisen auktoriteetin, "luterilaisen tunnustuksen"). Osa taas tietää, että oma rakenne ei vastaa UT:n srk:n rakennetta, mutta ei pidä sitä ongelmana, koska (a) UT:n ihannerakenne ei käy riittävän selkeästi ja yksinkertaisesti ilmi; (b) UT:ssa nähdään useammanlaisia rakenteita; (c) nähdään, että srk-rakenne on valinnainen (kunhan se on "toimiva"); tai (d) rakenne johdetaan joka tapauksissa myöhemmältä ajalta, vaikkapa toisen vuosisadan vaihteesta.

Minä en kiellä UT:n srk-näkemystä ja myönnän heti, että luterilainen kirkko isoilta linjoiltaan on aika kaukana siitä. Siksi kysyinkin, olisiko luterilaisen uskovan mitenkään mahdollista pyrkiä kohti uusitestamentillisempaa toimintatapaa. Jos on, niin kuinka? Entä miten saada tällainen siirtyminen aikaan isomman joukon kohdalla? Eli en usko tavoitteiden suhteen olevan jotenkin eri planeetalla sinun kanssasi, vaan kysymys on lähinnä siitä, mikä tarkkaan ottaen on tuo ideaalitila ja miten sinne voidaan päästä isommalla joukolla.

Tästä syystä olen jo kahteen kertaan kysynyt sinulta, mikä tuo ihanne tarkkaan ottaen on. Koska tyrmäsit kaikki muut, "epäraamatulliset" mallit, oletin sinun itsesi olevan mukana siinä oikeassa mallissa (eli en siis tahallani vikoillut tai vääristellyt, vaan pyrin seuraamaan kirjoituksesi logiikkaa loppuun asti).

Vastasit, että kokoonnutte "tavallisten" uskovien kanssa pääosin kodeissa ja teette niitä asioita, joita UT:ssakin tehdään. Mutta tällaisia ryhmiähän löytyy jokaisesta kirkkokunnasta (myös luterilaisten keskuudesta - kaikkien mielestä UT ei vaadi, että ehtoollista voi jakaa vain joko papiksi vihitty teologian kandi). Mikä siis tekee teidän jutusta raamatullisen ja muiden jutuista epäraamatullisen?

Timo Koivisto 14.6.2009 klo 10.06  

Kai se juttu noiden "jokaisesta kirkkokunnasta löytyvien ryhmien" suhteen on siinä, että mielletäänkö niissä itsessään niiden luonne aitona srk:na ja siten osana Kristuksen ruumista vai vain osana jotain kirkkokuntaa. Monissa kirkkokuntapohjaisissa srk:ssa puhutaan tällaisista ryhmistä "meidän virallisina piireinämme" (oikeesti!), eikä niille itselleen haluta tai uskalleta antaa aitoa seurakunnallista statusta. Itse en näe niiden suhteen mitään eroa esim. Apt. 2:42 tilanteen suhteen.

Kyse on siitä, millaisena miellämme Kristuksen seurakunnan, joka on Hänen ruumiinsa: onko se luettelo alueella kokoontuvista tunnustuskuntapohjaisista srk:sta (ja mahdollisesti muistakin) vai nähdäänkö se enemmänkin verkostomaisena solurakenteena? (Enkä puhu nyt mistään kirkkokuntapohjaisesta solusrk:sta.)

Ajatellaanpa vaikka Paavalin Roomalaiskirjeen 16. lukua, jossa hän lähettää terveisiä eri kodeissa kokoontuville uskovien ryhmille, jotka sitten yhdessä muodostivat Rooman koko srk:n.

Jutun voisi esittää myös kysymyksen muodossa:

Mistä näistä kolmesta srk-mallista UT ei puhu mitään:

1) tunnustuskuntapohjainen srk

2) kotona kokoontuva uskovien srk

3) kaupunginlaaja Kristuksen srk?

Siinä kait tulee vähän valoa siihen raamatullisuus kontra epäraamatullisuus-kysymykseenkin?

Ajattelen, että olemme monelta osin vasta menossa kohti Kristuksen kaupunginlaajan srk:n rakentumista UT:n mallin pohjalta. Itselläni on sellainen usko, että tämä on sitä työtä, jota Jumala on parhaillaan tekemässä.

Muuten olen sitä mieltä, että ajattelumme ja lähestymistapamme näyttävät olevan siinä määrin kaukana toisistaan, että koko keskustelu vain pyörii lähtökuopissaan. Omalta osaltani keskustelu loppuu tähän.