Mistä muutos lähtee?

Pieni vilkaisu suomalaisten tilaan osoittaa, että emme ainakaan toistaiseksi ole onnistuneet Jeesuksen meille antamassa missiossa eli koko kansan opetuslapseuttamisessa. Uskonnoltaan kristityiksi laskettavien määrä on laskussa eikä uudestisyntyneidenkään joukko näyttäisi olevan missään selvässä nousussa. Jos emme ole fatalisteja - tai peräti valmiit syyttämään Herraa tästä asioiden tilasta - niin nyt olisi aika katsoa peiliin.

Mikä on seurakunnan suurin ongelma Suomessa? Tätä kysymystä voidaan varmasti lähestyä monin eri tavoin, mutta ainakin yksi ongelma on se, että Ef. 4:11-16 mainittua pyhien varustamista ei tapahdu. Liian usein ne, joiden pitäisi olla varustamassa muita, ovatkin niitä, jotka tekevät kaiken "palveluksen työn" (j. 12).

Paavalin mukaan Jeesus antoi apostolit, profeetat, evankelistat, paimenet ja opettajat lahjaksi seurakunnalle, jotta Kristuksen ruumis tulisi rakennetuksi ja kypsyisi kaikin tavoin. Ikävä kyllä historian saatossa näistä viidestä palveluvirasta kaksi viimeistä ovat pelanneet korttinsa niin hyvin, että kahdesta ensimmäisestä on päästy eroon teologisilla verukkeilla, eikä evankelistojakaan aina katsota hyvällä (vrt. esim. tapaus Markku Koivisto, jonka palvelutyön kautta on tullut Suomessa enemmän ihmisiä uskoon kuin kenenkään muun kautta pitkiin aikoihin).

Voidaanko näitä seurakunnille annettuja lahjoja saada takaisin niin, että koko ruumis pääsee kasvamaan ja kehittymään sillä tavalla, kuin on alunperin tarkoitettukin? Ehkä, mutta helppoa se ei ole, sillä tänä päivänä seurakuntia johtavat useimmiten ne, joilla on kaikkein eniten menetettävää, mikäli Jumalan kansa rupeaa oikeasti toimimaan UT:n mallin ja opetusten mukaisesti. Nykyinen jako maallikoihin ja papistoon on tehokkaasti lamaannuttanut suurimman osan uskovista eivätkä papisto ja teologinen oppineisto luovu helpolla siitä asemasta, mikä niillä on.

Jos muutos ei lähde johtajista, niin kenestä sitten? Uskossaan nuorilla on useimmiten alussa paljon tulta ja näkyä Jumalan valtakunnan eteenpäin viemisestä, mutta johtajat ja vanhemmat uskovat yleensä onnistuvat heittämään märkiä pyyhkeitä näiden uhkaavien palonalkujen päälle. Viimeistään viiden tai kymmenen uskossaolovuoden jälkeen akkulturaatio on tehnyt tehtävänsä ja uusi uskova vihdoin ymmärtää, kuinka vallitseva olotila onkin itseasiassa raamatullinen ja teologisesti kaikin tavoin hyvin perusteltavissa.

Einstein on kuulemma joskus todennut, että "the kind of thinking that will solve the world's problems will be of a different order to the kind of thinking that created those problems in the first place." Samaa voisi soveltaa myös tämän päivän seurakuntiin: Suomi ei koskaan tule opetuslapseutetuksi sillä, että seurakunnat tekevät pelkästään enemmän samaa kuin tälläkin hetkellä.

Vaan mistä löytyvät ne henkilöt, jotka
... uskaltavat ajatella laatikon ulkopuolella ja kuitenkin pysyvät raamatullisina?
... poikkeavat ihmisten traditioista ja tekevät asioita eri tavalla?
... herättävät pyhää tyytymättömyyttä, kysyvät hankalia kysymyksiä ja ottavat riskejä?
... jotka pelkäävät enemmän Jumalaa kuin ihmistä?

Entä missä ovat ne vanhemmat uskovat, jotka eivät ehkä enää itse pääse ulos mukavuusvyöhykkeeltään, mutta jotka ovat siunaamassa, rohkaisemassa ja voimauttamassa niitä, joita Henki kutsuu haastamaan olemassaolevat rakenteet omalla elämällään ja toiminnallaan?

Jos et voi olla daavid, niin ole ainakin jonatan. Saulin päivät eivät kestä ikuisesti.