19.5.07

Sohaisu ja sen seuraukset

Nokia Mission helatorstain Iloa Tulvii -tapahtumassa oli pääpuhujana suomalaisillekin TV7:n kautta tutuksi tullut englantilainen Raamatun opettaja David Pawson. Räväköistä kirjoistaankin tunnettu baptistisaarnaaja ei Tampereellakaan jättänyt ketään kylmäksi, vaan sohaisi kastekommenteillaan suoraan ampiaispesään.

Osa yleisöstä kehui Pawsonia siitä, että hän uskalsi puhua asioista, joista ei yleensä puhuta, kun taas osa oli sitä mieltä, että Pawsonin kommentit vain repivät rikki sitä vielä kovin ohutta yhteyttä, joka Nokia Missiossa eri taustoista tulleiden kesken on ehtinyt muodostua. Myös Koivisto kiirehti antamaan lausunnon, jonka mukaan "Pawson ei kasteesta puhuessaan opettanut Nokia Mission linjan mukaisesti... joka tunnustaa lapsikasteen raamatulliseksi kasteeksi".

Pawsonin puhe ja sen jälkimainingit herättävät muutamia ajatuksia sekä Nokia Mission että koko Suomen suhteen.

Ensimmäiseksi tulee mieleen, että taitaa olla Mission helluntailaissiiven vaikutus liikkeen viralliseen linjaan paljon vähäisempi kuin mitä Tampereen tuomiokapituli pelkää, kun kerran lapsikastetta pidetään raamatullisena kasteena. Liike siis pitää (ainakin julkisuudessa) kiinni luterilaisesta identiteetistään. Tämä puolestaan antanee viitteitä siitä, mistä mahdollisesti perustettava uusi kirkkokunta olettaa jäsentensä pääasiallisesti tulevan.

Mielenkiintoisempi kysymys sen sijaan on, voiko Nokia Missiossa - tai jopa koko Suomessa - muodostua oikeaa yhteyttä sellaisten uskovien välille, jotka ajattelevat kasteesta eri tavoin. Lutherin opetus kasteesta Isossa katekismuksessa on nimittäin aivan selvä: uskovien kasteen kannattajat ovat Perkeleen johdossa toimivia harhaoppisia lahkolaisia. Jos tästä näkemyksestä luovutaan, eikö samalla luovuta jostain Lutherille ja luterilaisuudelle olennaisesta piirteestä?

Nykypäivän tilanne on se, että luterilaiset näkevät lapsikasteen raamatullisena toimenpiteenä, joka hyvin kuvaa Jumalan suurta armoa ihmistä kohtaan: kasteessa pieni lapsi uudestisyntyy ja saa Pyhän Hengen kirkon ja vanhempien uskon vaikutuksesta, veden ja siihen yhdistyneen sanan kautta. Uskovien kasteen kannattajat näkevät myös uskon ja kasteen yhteyden, mutta tulevat Uuden testamentin perusteella siihen tulokseen, että Sanan kuuleminen ja sen vastaanottaminen edeltävät kastetta. Niinpä se, mikä yhdelle on suuri salaisuus ja Jumalan ihme, on toisen silmissä vaarallista taikauskoa ja magiaa.

Kuinka tällaisesta tilanteesta voitaisiin päästä eteenpäin? Jos pitäydytään Lutherissa, niin ei mitenkään, sillä sen verran pysyvästi hän merkitsi rajan paikan. Toisella puolella on tosi kirkko, toisella puolella harhaoppiset lahkolaiset ja hurmahenget.

Mutta jos tingitään hieman, niin eikö seuraavanlainen lähestymistapa olisi mahdollinen:

Luterilainen tunnustaa, että Raamatun opetus lapsikasteesta ei ole aivan niin selkeä kuin Luther antoi ymmärtää ja että erilaiseen kastenäkemykseen päätynyt henkilö ei välttämättä pidä armoa halpana tai ole jollain muulla hyvin ratkaisevalla tavalla harhaoppinen, vaan pyrkii sydämestään palvelemaan samaa Jumalaa kuin lapsikasteen saanut luterilainenkin.

Ei-luterilainen puolestaan tunnustaa, että luterilaistenkin parissa voi olla aidosti uudestisyntyneitä ja palavia kristittyjä; kunnioittaa luterilaisen kastevakaumusta, josta tämä on itse vastuussa omalle Herralleen; ja jättää kasteen suhteen käännyttämisen ja "oikeaan oppiin" johdattamisen Pyhän Hengen tehtäväksi.

Ev.lut. kirkon virallinen oppi ei tietenkään anna näihin myönnytyksiin mahdollisuutta, mutta ruohonjuuritasolla tämä voisi toimia esim. juuri Nokia Missiossa, joka korostaa henkilökohtaista uskoontuloa (tai kasteessa saatuun uskoon palaamista, näkökulmasta riippuen).

Jos vielä kaiken lisäksi luterilaiset voisivat pyytää anteeksi historian saatossa Suomessakin esiintyneitä "lahkolaisten" vainoja ja sanoutua niistä irti, ja toisaalta nuo "lahkolaiset" voisivat pyytää anteeksi hengellistä ylpeyttään ja luterilaisia halveksivia asenteitaan, niin ehkä jonkinlainen hengellinen läpimurto ja uskovien välisten raja-aitojen todellinen kaatuminen voisi jonain päivänä tapahtua Suomessakin.

12 kommentti(a):

jjmarkka 19.5.2007 16.29  

Aamen!

Olen tosin käsittänyt, että Lutherin mukaan pieni lapsi ei saisi Pyhää Henkeä vanhempiensa uskon perusteella, vaan kasteessa Jumala juuri lahjoittaisi hänelle oman uskon, jonka perusteella hänet vanhurskautetaan ja otetaan Jumalan perheväkeen. Mutta tämä on vain käsitys, eikä täysin on topic.

Sitä puolestaan en tiedä, mihin laumaan minut kelpuutetaan, kun pidän kristittyjen vanhempien lasten kastamista raamatullisena ja lasten kannalta äärimmäisen oleellisena käytäntönä contra vapaat suunnat, mutta en kieli- ja kulttuuritaustan valossa yhdy ajatukseen, että usko olisi lahja tai että Jumala lahjoittaisi uskoa kenellekään, contra luterilaisuus.

Eroan kirkosta, kun homoseksuaaleja aletaan virallisesti siunata, mutta en voi liittyä uutta kastetta vaativiin seurakuntiin. En liioin voi tehdä älyllistä itsemurhaa liittymällä pystykorvaluterilaiseen seurakuntaan, jossa ei voida tunnustaa, että jotain Raamatun alkuperäissanomasta olisi voitu oppia ymmärtämään paremmin sen jälkeen, kun ukko Luther (tai Calvin tai kuka muu tahansa paitsi apostolit) kirjoitti viimeisen pisteensä. :)

"Minne voin mennä, minne voin mennä..."

vesa 19.5.2007 17.23  

Olet ihan oikeassa, eli lapsi saa tosiaan ihan oman uskon kasteessa. Mutta kyllä muistaakseni ainakin jonkun Lutherin kirjoituksen mukaan sen vaikuttaa nimenomaan kirkon ja vanhempien usko (ja taidetaan kummien rukouksetkin mainita jossain). Ks. esim. kirjoitusta "Luterilainen kasteteologia ja sen liturgiset seuraukset".

Et varmaan ole yksin oman positiosi kanssa, mikäli ymmärsin kommenttisi oikein. Tunnen monia uskovia luterilaisia, jotka pitävät lapsikastetta täysin raamatullisena ja ovat omat lapsensa kastattaneet, mutta jotka toisalta - uudestisyntymisen itse jossain vaiheessa kokeneina - eivät usko siihenkään, että lapsi uudestisyntyy kasteessa ja saa Pyhän Hengen.

Toki luterilaisen opin mukaan vanhempien asenteella ei ole vaikutusta kasteen pätevyyteen tai siihen, mitä kasteessa tapahtuu, mutta ilmiö on sinänsä aika mielenkiintoinen. Tällaiset ihmiset ovat siis ikään kuin toiminnaltaan luterilaisia mutta teologialtaan vapaakristillisiä. Julkisuudessa käydyn keskustelun perusteella on jäänyt vähän sellainen vaikutelma, että Markku Koivistokin kuuluu tähän saman porukkaan, vaikka syytteet häntä kohtaan ovat nimenomaan päinvastaisia (eli teologia on myönnetty luterilaiseksi, mutta toiminta liian vapaakristilliseksi).

jjmarkka 20.5.2007 13.34  

Positioni on vielä hieman hienosäätöisempi: pidän kastetta liittymisenä Kuningas Jeesukseen ja osallisuutena kaikkeen, mitä hänen yhteydessään saa, myös Pyhään Henkeen. Kaikesta tästä ollaan osallisia uskon kautta, ja lapsen ja aikuisen tie on nähdäkseni sama. Sylilapsi siis pelastuu kasteessa ja saa Pyhän Hengen, mutta ei naapureiden, vaan oman pistiksensä kautta.

Näkemykseni poikkeaa kai luterilaisesta siinä, että lapsen ajatellaan saavan kasteessa lahjaksi oman uskon. Kieli- ja kulttuuritaustan valossa en voi olla sitä mieltä, että kukaan, sen paremmin lapsi kuin aikuinenkaan, saisi "lahjaksi" uskon, jolla hän pelastuisi. Sellainen lause olisi nähdäkseni ollut apostolien ja alkukristittyjen sanakirjan perusteella käsittämätön. :)

vesa 20.5.2007 16.49  

Ok. Jos ymmärsin näkemyksesi oikein, niin lapsi siis pelastuu kastehetkellä omistamansa uskon avulla, mutta tuota uskoa ei kuitenkaan ole hänelle lahjoitettu, vaan se on tullut jotenkin muuten? Kieltämättä hyvin epäluterilainen ajatus (kuten aikaisemmin totesitkin)...

Mistä tai miten tuo usko siis esim. sylivauvalle tulee?

jjmarkka 21.5.2007 10.51  

Sylivauva, kuten ihmiset yleensäkin, pelastuvat armosta. Uskosta heidät vanhurskautetaan eli julistetaan, että heillä on jo asiat kunnossa (Wright). Usko on siis osoitus siitä, että joku on jo pelastettu, kuuluu jo Jumalan perheeseen ja että Jumala on jo tehnyt ratkaisevan uudistustyön hänen sydämessään. Hän pelastuu "armosta uskon kautta" (Ef. 2:8), ja tuo pelastus on lahja.

Aikuisen tapauksessa tämä usko eli kognitiivinen uskominen Jumalan olemassaoloon, luottamus häneen ja lojaalius häntä kohtaan ovat usein jossain määrin mitattavissa. Niistä voidaan kutakuinkin päätellä, kuka kuuluu Jumalan kansaan eli kuka on vanhurskautettu.

Sylilapsi osoittaa näitä kaikkia siinä määrin kuin on hänelle mahdollista. Jumalan olemassaolo ei ole vauvalle pelkkä kognitiivinen fakta, vaan jotain olemisen kannalta kokonaisvaltaista. Vauva osoittaa luottamusta Jumalaan vastustamatta sitä, mitä hän tarjoaa, ja käytännön lojaalius täyttää varmaan ne kriteerit, joita Jumala sen ikäiseltä edellyttää. :)

Jumalan toiminta saa aikaan uskoa ihmissydämessä, mutta mikään lahja se ei kaiketi ole.

vesa 21.5.2007 19.16  

Mielenkiintoinen näkökulma... (Olen toki tietoinen Wrightin lähestymistavasta vanhurskauttamiseen, mutta en ole tarkkaan pohtinut kaikkia sen implikaatioita tai mahdollisia sovelluksia.)

Usko (ja myös vanhurskautus) kertovat siis siitä, että henkilö on jo oikeassa suhteessa Jumalaan, ja tuohon suhteeseen pääseminen tapahtuu armosta. Vauva puolestaan "osoittaa kaikkia näitä" ikäänsä vastaavalla tavalla.

Vai ymmärsinkö vieläkään oikein?

Anonyymi,  21.5.2007 21.08  

Lapsikaste ei ole ollut käytössä varhaisina aikoina

Lapsikasteen puoltajat väittävät, että kirkkoisä Origenes 185-254 on sanonut että lapsikaste olisi ollut käytössä jo 250 luvulla ja että kirkolla on ollut tapana kastaa lapsia. Tämä on väite on peräisin Hieronymuksen ja Rufinuksen tekemästä väärästä latinankielisestä käännöksestä. He ovat itse tunnustaneet tehneensä lisäyksiä Origeneen lausuntoihin. Tällainen väite puuttuu Origeneksen alkukielisestä tekstistä kokonaan.
Martti Luther arvosteli voimakkaasti katolisen kirkon lapsikastetta, mutta ei luopunut siitä, ja sanoi kirjassaan: Galatalaiskirjeen selitys, (vanhempi käännös) sivulla 100, saaneensa vanhurskauttamisopin Jumalalta, mutta lapsikasteen paavilta.

vesa 22.5.2007 9.12  

Myönnän kyllä tuon ongelman Origeneen latinankielisen tekstin suhteen, mutta en kyllä tiennyt, että alkuperäisen kreikankielisen Roomalaiskirjeen kommentaarin teksti on saatavilla ja että käännökseen vertailemalla siitä selviäisi Rufinuksen ja Hieronymuksen tekemät lisäykset. Sinulla on ilmeisesti parempaa tietoa asiasta?

Varhaisempi (ja samalla ensimmäinen eksplisiittinen) Raamatun ulkopuolinen todiste lapsikasteen puolesta löytyy kuitenkin jo Tertullianokselta (joka muistaakseni kirjoitti aiheesta n. vuonna 200). (Tässä täytyy lisäksi olettaa, että hänen sanavalintansa - parvulus vs. infans - ei ole merkittävä.)

Tutkijat ovat tosin kysyneet, miten on mahdollista, että sellainen apostolisen tradition vankka puolustaja kuin Tertullianos puhuisi lasten kastamista vastaan, jos kyseessä on todella apostolinen traditio (jota on siis harjoitettu aina kaikkien toimesta jokaisessa seurakunnassa - quod semper, quod ubique, quod omnibus).

Kyllä nämä ovat vaikeita kysymyksiä, varsinkin kun populaareissa teoksissa (esim. IRT, tai useimmat lapsikasteen puolesta/vastaan kirjoitetut kirjaset) usein esitetään aika heppoisia ja suorastaan virheellisiä argumentteja, jotka harvemmin menevät asiaan oikeasti perehtyneiden tutkijoiden seulasta läpi.

Tunnustan, että eksegeettinä en ole lainkaan niin kiinnostunut Lutherista, Tartullianoksesta tai Origeneesta kuin itse Raamatun tekstistä, varsinkin kun kirkkohistorian kursseilta muistan, että kristinuskoon alkoi hyvin nopeasti hiipiä yhtä sun toista traditiota (jopa "apostolista"), jota ei löydy Raamatusta.

Mimo 24.5.2007 9.36  

Heip! Kirjoititpa taas hyvin! Tai siis osuvasti asiat yhteen tuoden. Kiitos!

Mimosa

Anonyymi,  5.7.2007 11.11  

joo, sitä mä vaan ihmettelen että aina siteerataan Lutheria....se sanoi sitä ja tätä....eihän Lutherin sana ole mitään Jumalan sanaa, eikö olis parempi unohtaa postillat ja muut ja lukea ja siteerata vaan raamattua ja etsiä sieltä vastaukset...

vesa 5.7.2007 11.33  

Luterilaisesta näkökulmasta katsoen Lutherin siteeraaminen ei (useimmissa asioissa) ole ongelma, koska Lutherin tulkinta ja ymmärrys Raamatusta on se oikea tulkinta. Toisin sanoen, Lutheria voidaan siteerata, koska hänen näkemyksensä on yhtä kuin Raamatun näkemys.

Ulkopuoliselle tämä voi tietysti näyttää vähän oudolta, mutta luterilainen voi huomauttaa, että ei kukaan muukaan lue Raamattua ikään kuin tyhjiössä, vaan jokainen tulkinta on peräisin jostain tai joltakulta, vaikka sitä ei itse ajattelisi. Oppineet tyrmäävät kyllä nopeasti kaikenlaiset "minä luen vain Raamattua" -lähestymistavat.

Kysymys lienee lähinnä siitä, hyppääkö luterilaisuus Raamatusta silmille, vai vaatiiko luterilaisten erityispainotusten löytäminen sitä, että Raamattua ensin luetaan luterilaisuuden valossa. Ikävä kyllä vastaus tähänkin riippuu pitkälti siitä, kysytäänkö asiaa luterilaiselta vai ei-luterilaiselta eksegeetiltä :-)

Anonyymi,  24.4.2008 19.39  

Aivan oikein jätetään ne "kirkkoisit" omaan arvoonsa - Itse olen käynyt kasteella v. 2004 ja koin sen Pyhän Hengen kehoitukseksi . ja Rippikoulussa olessani ihmetelin Papin opetusta aiheesta Jeesus ja Nikodeemus. Hän kyllä osasi hyvi sepittää tradition tuomat höpötykset Raamatun sisälle , mutt ei onneksi pään sisään:) jjmarkan kommnetiin Vapaakirkon liittymiseen ei tarvita kastetta aonoastaan henkilökohtainen usko rittää jäsenyyteen - ja Luterilaisuus ei ole myöskään este osallistumasta toimintaan :)
Mesopotamias.blogspot.com

En ole fanaattisesti sen puolesta , että olisi mentävä kasteelle uskoontulon jälkeen , kyllä PyhäHenki sitten kehoitaa.