Kirkko myllerryksessä

Hiljattain ilmestyneessä Kodin Kuvalehdessä oli arkkipiispa Jukka Paarman haastattelu otsikolla "Kirkko myllerryksessä". Paarma ei ole hassumpi mies arkkipiispaksi, mutta en voi vastustaa kiusausta kommentoida muutamaa piispan lausuntoa.

Ensinnäkään Paarma ei pidä korkeita vuosittaisia kirkostaeroamislukuja (lähes 34 000 viime vuonna) "dramaattisen suurena". Yhtenä perusteluna tähän on se, että ev.lut. kirkkoon kuuluvien osuus on Suomessa suurempi kuin naapurimaissa. Kauas on tultu niistä ajoista, jolloin yksi laumasta eksynyt lammas oli tärkeämpi kuin ne yhdeksänkymmentäyhdeksän hyvässä tallessa ollutta. Lisäksi luterilaisen opin mukaan nuo kymmenettuhannet ovat kaikki uudestisyntyneitä Kristuksen ruumiin jäseniä, joten voisi kuvitella, että paimenet tekisivät kaikkensa heidän hyvinvointinsa eteen.

Toiseksi Paarma toteaa, että papin keskeisimmät tehtävät ovat jumalanpalveluksen pyörittäminen ja ehtoollisen jako. Kummallista, että UT antaa kyllä siellä täällä kaikenlaisia ohjeita seurakunnan paimenille, mutta on unohtanut täysin mainita nämä tärkeimmät tehtävät.

Kolmanneksi arkkipiispa odottelee ensimmäistä naispiispaa tällä vuosikymmenellä, tai viimeistään ensi vuosikymmenellä. Tämä epäilemättä toteutuukin, mutta syiksi näin pitkään odotukseen hän mainitsee sen, että naisilla ei tähän asti ole ollut tarpeeksi kokemusta hallinto- ja johtotehtävistä tai miehiin verrattavaa opillista pätevyyttä. En nyt puutu siihen, että nämäkin vaatimukset ovat outoja Raamatun valossa (mutta eipä sieltä toisaalta löydy koko piispajärjestelmääkään), mutta voisin kuvitella, että väitteet naisteologien alemmista opillisista kyvyistä eivät ole kaikkien mieleen.

Neljänneksi kiinnitin huomiota siihen, että Paarma vastustaa henkilöseurakuntia, koska silloin voi syntyä "samoin ajattelevien yhteisöjä". Toisaalta hän kuitenkin haluaa, että kirkolla on tarjota erilaisia juttuja erilaisille ihmisille - "katto korkealla... seinät leveällä ja ovet auki erilaisille suunnille". Miksei henkilöseurakuntia voi siis tarjota niitä kaipaaville? Vai onko niin, että on helpompi hallita yhteisöjä, joissa 99% jäsenistä käy kirkossa vain kolme kertaa elämässään, kun taas omasta tahdostaan (eikä asuinpaikan perusteella) jonkun yhteisön jäseneksi liittyneet voivat muodostaa potentiaalisesti vaarallisen voimatekijän? Divide et impera toimii tehokkaasti tänäänkin.

Viimeisenä silmiini osui se, kuinka kuinka Paarma muotoili sanansa varovaisesti Markku Koivistoa kommentoidessaan, mutta antoi kuitenkin ymmärtää, että "amerikkalaiset vaikutteet" ovat olleet Nokia Missiolle haitallisia. Kuinka ollakaan, samassa lehdessä on heti arkkipiispan haastattelun jälkeen juttu nimeltä "Hurmoksissa", jossa puhutaan mm. Seppo Juntusen ja Pirkko Jalovaaran kokouksista. Jutussa mainitaan mm. se, kuinka Jalovaaran toiminta sai alkunsa siitä, että ulkomailla pidetyssä kokouksessa hänen puolestaan rukoili "amerikkalainen pappi" (John Wimber varmaan kääntyisi haudassaan). Harvemmin kuitenkaan näkee ketään piispaa valittamassa siitä, että Jalovaaran toiminnan juuret ovat amerikkalaisessa Vineyard-liikkeessä, vaikka tällaista "guilty by association" -logiikkaa esim. juuri Koiviston kohdalla usein harrastetaan. (Kukaan ei myöskään tiettävästi ole vielä puuttunut Juntusen "Jumala parantaa" -mainoksiin tai hänen sivustollaan oleviin väitteisiin tuhansien ihmisten paranemisesta.)

Näin siis ajattelee arkkipiispamme. Kaikkia ei voi millään miellyttää - minkä lienee Paarma jo itsekin havainnut.