Liennytystä ilmassa

Eilen illalla pidettiin Tampereella Nokia Mission tiloissa "suuri kastekeskustelu", johon oli kutsuttu panelisteiksi David Pawson, Valtter Luoto, Klaus Korhonen, Timo Aro-Heinilä ja Antti Laato. Kolme tuntia kestänyt keskustelu oli mielenkiintoinen, vaikka ei mennytkään aivan niin kuin aikaisemmassa postauksessa olin kuvitellut.

Varsinaiset teologiset argumentit noudattivat linjaa, joka on tullut tutuksi jo alan kirjallisuudesta. Luterilaiset pyrkivät tuomaan esille sekä VT:a ja sen liittoajattelua, että kirkkohistoriallisia argumentteja. Vapaiden suuntien edustajat puolestaan yrittivät rummuttaa, että kasteopin pitäisi nousta siitä, mitä UT:ssa näemme, jolloin esim. liiton jäseneksi tullaan henkilökohtaisen uskon kautta eikä luonnollisen syntymän kautta. Kaiken kaikkiaan panelistien argumentoinnista jäi sellainen kuva, että baptistinen kastenäkemys nousee eksegeesistä, kun taas luterilainen kastenäkemys lepää enemmänkin systemaattisen teologian varassa.

Loppujen lopuksi paneelin aikana ei päästy (tai ei haluttu joutua?) kovinkaan syvälliseen tai yksityiskohtaiseen argumentointiin. Osasyynä tähän saattoi olla keskustelun puheenjohtajan eli Hannu Vuorisen toiminta, mutta osaltaan varmaan vaikutti sekin, että kummallakaan puolella ei keskustelemassa ollut henkilöitä, jotka ovat (akateemisen oikeasti) perehtyneet aiheeseen. Esim. kirkkohistoriallista kehitystä tarkasteltaessa toinen puoli siteerasi vakioargumentteja, jotka tarkempi varhaisten dokumenttien tutkiminen osoittaisi hyvin hauraiksi, mutta toisen puolen tietämys ei riittänyt edes perustason vasta-argumenttien esittämiseen.

Keskustelun akateemisesti alhaisesta tasosta huolimatta yleisölle tarjoiltiin runsaasti erilaisia herkkupaloja. Esim. David Pawson esitti useamman kerran näkemyksiä, jotka eivät sopineet oikein mihinkään perinteisiin raameihin. Jotkut näistä olivat ihan hyviä oivalluksia, mutta (ainakin Pawsonin kirjallisesta tuotannosta päätellen) osa lepää hiukan heikommalla eksegeettiselä pohjalla.

Antti Laato yllätti monet kertomalla, että käytti omien lastensa kastekaavana kirkon vanhaa kaavaa, missä lapset (kummiensa suilla) sanoutuvat irti perkeleestä ja kaikista perkeleen pahoista teoista, jne. Kysymykseen siitä, ovatko kastamattomat mutta Jeesusta silti rakastavat lapset perkeleen vallassa, hän ei suoraan vastannut.

Timo Aro-Heinilä korosti, että luterilaistenkin kastenäkemys nousee Raamatusta (UT:sta?). Häneltä pääsi kuitenkin pieni (freudilainen?) lipsahdus kun hän mainitsi, että kirkkohistoria voi ainoastaan tukea Raamatusta noussutta näkemystä, tai kumota sen. (Tästä jälkimmäisestähän vapaat suunnat usein syyttävät luterilaisia.)

Sekä Laato että Aro-Heinilä moittivat osaltaan sitä kansankirkkomme käytäntöä, että lapsia kastetaan ilman, että kenelläkään paikallaolijoista välttämättä on henkilökohtaista uskoa. Kirkon virallisen opin mukaan tämä on ok (vaikkakaan ei toivottavaa), mutta ymmärrettävistä syistä herätyskristillisille luterilaisille asia on ongelmallinen.

Osapuolet tuntuivat olevan yhtä mieltä siitä, että kastekysymys on vain näkyvä osa suuremmasta kokonaisuudesta, jossa vapaiden kristittyjen ja luterilaisten välillä on eroja. Kysymys on siitä, miten ja milloin ihminen uudestisyntyy - Sanan ja sakramentin vaikutuksesta kasteessa, vai evankeliumin kuulemisen ja vastaanottamisen myötä.

Tämän valossa mielenkiintoista keskustelussa olikin se, mistä ei puhuttu. Moni olisi halunnut kuulla Aro-Heinilältä ja Laatolta, mitä he ajattelevat kirkon virallisesta opista eli siitä, että kirkon ja vanhempien/kummien uskon vaikutuksesta lapsi saa kasteessa Pyhän Hengen ja oman uskon ja näin uudestisyntyy. Tätä näkemystä eivät läheskään kaikki herätyskristilliset luterilaiset nimittäin allekirjoita ja kuitenkin se on erottamaton osa luterilaista kasteoppia.

Joillekin oli varmaan yllätys, kuinka paljon yhteistä luterilaisella ja baptistisella kastenäkemyksellä loppujen lopuksi on. Klaus Korhonen ja Valtter Luoto toivat monessa yhteydessä esille (mm. helluntaikirkon virallisia asiakirjoja siteeraten) sen, kuinka pelastus on Jumalan armoteko eikä millään lailla ihmisen oma suoritus. Samalla he sanoutuivat myös selväsanaisesti irti omavanhurskaudesta yms. leimoista, joita luterilaiset ovat baptistiseen kastenäkemykseen aikojen kuluessa liittäneet. Tämä oli hienoa kuulla, vaikka viralliseen luterilaiseen tulkintaan uskovien kasteesta sillä ei luonnollisesti ole mitään vaikutusta.

Liennytystä oli myös siinä, kun Korhonen ja Luoto vakuuttivat, että heidän silmissään uudestisyntyneet luterilaiset ovat "rakkaita veljiä ja sisaria" siitä huolimatta, että kastenäkemyksissä on eroa, ja että he ovat yhtä lailla pelastettuja. Samoin he pyysivät anteeksi mahdollisia ylilyöntejä ja mahdollista yksittäisten luterilaisten painostusta kastekysymyksessä. Sekä he että Pawson korostivat, että tärkeintä on toimia sen mukaan, mitä Herra asiasta sanoo.

On mielenkiintoista jäädä kuuntelemaan, millaisia signaaleja kentältä tämän jälkeen kuuluu. Keskustelu käytiin hyvässä hengessä eikä samanlaista vastakkainasettelua päässyt syntymään kuin helatorstain tilaisuudessa. Sympatiapisteet menivät ehkä tällä kertaa helluntailaisille, mutta ovet tuskin tulevat käymään normaalia vilkkaammin kummassakaan kirkkokunnassa. Sen sijaan Nokia Mission sisällä sopu kasteasiassa on varmasti tämän paneelin jälkeen helpommin löydettävissä - ja omien rauhoittelu lieneekin ollut yksi Koiviston päämotiiveista paneelikeskustelun järjestämiselle.

Päivitys 22.9.:
Alustavista reaktioista päätellen keskustelua on tulkittu molemmissa leireissä oman ryhmän voitoksi. Helluntailaisten RV-lehti ylistää David Pawsonia ja sitä, kuinka hänen mukaansa Uuden testamentin selkeä opetus on ratkaiseva. Toisaalta luterilainen Kotimaa-lehti vetää vähintään yhtä tiukasti kotiinpäin viitatessaan "kirkkohistorian tosiasioihin", joista professori Laaton mukaan "tiedetään, että lapsikaste oli ensimmäisten kristillisten vuosisatojen aikana vallitseva käytäntö". Liekö tässä siis esimerkki ns. win-win -tilanteesta? :-)