Kasteen pätevyys
On ollut mielenkiintoista seurata keskustelua, jota käydään Ruotsissa vihittyjen Luther-säätiön pappien toimittamista kasteista. Kaikki eivät säätiön toiminnasta tykkää, mutta ongelmana on ollut löytää joku perustelu, jolla kasteiden pätevyys voitaisiin asettaa kyseenalaiseksi. Viimeisin yrittäjä on professori Risto Saarinen, joka Kotimaa-lehdessä selvittää, miksi kasteet ovat kyseenalaisia.
Ongelmana Saarisen mukaan on kasteen intentio, sillä on "ekumeenisesti laajalti hyväksyttyä", että kasteen pitää liittää kastettava paikallisseurakunnan jäseneksi, mutta "LS-kasteessa" tämä ei toteudu. Saarinen lisäksi tietää, että "ainoa poikkeus asiassa ovat kenties eräät aikuis- tai uskovien kastetta noudattaat kirkot" sekä lähetyskentillä tapahtuneet kasteet, joissa saattaa olla vaarallista liittyä virallisesti kirkon jäseneksi.
En haluaisi epäillä Saarisen ekumeenisten asioiden tuntemusta, mutta kieltämättä nousi mieleen kysymys, että mahtaako hän todella tietää noin tarkasti, mitä maailman yli 25000 - nollia on kolme - kirkkokunnassa ajatellaan tästä asiasta? Tai jos otetaan vaikkapa vain maailman suurin protestanttisten kristittyjen ryhmä eli helluntailiike, niin tietojeni mukaan heillä ei yhtenäistä virallista oppia tästä aiheesta ole. Sama pätee ymmärtääkseni myös n. 110 miljoonaan baptistiin, puhumattakaan voimakkaasti leviävistä karismaattisista uusista seurakunnista ja liikkeistä ympäri maailmaa. Saarisen "ekumeeninen konsensus" ei siis välttämättä protestanttisen kristinuskon valtavirtoja, saati sitten enemmistöä kirkkokunnista.
Ajatuksia herättää myös tämä Saarisen lausunto: "Allekirjoittamatta jätetyt dokumentit ovat todistuskappale siitä, että pyrkimys on ollut virheellinen. Koska kastaja ei allekirjoita kaavaketta, hän silloin luopuu oikeasta intentiosta. Se asettaa kasteen pätevyyden kyseenalaiseksi. Tässä on suuri kasteteologinen ongelma."
Siis sakramentti on väärin toimitettu ja kasteteologisesti ongelmallinen, jos joku tietty kaavake on jäänyt täyttämättä? Eksegeettinä on jo tottunut siihen, että dogmaatikoilta voi odottaa vaikka mitä, mutta tällainen argumentointi on kyllä eksynyt jo aika kauas Raamatusta, jonka luterilainen kirkkokin tunnustaa uskonsa perustaksi. Sääliksi käy etiopilaista hoviherraa ja kaikkia muita UT:ssa (ja kautta kirkkohistorian) kastettuja, joiden kastajien intentio täytyy näin asettaa kyseenalaiseksi.
Saarisen avauksesta huolimatta näyttää siltä, että oikeita ja/tai sopivia argumentteja kasteen kyseenalaistamiseksi ei ole vielä löydetty. En usko, että niitä tullaan koskaan löytämäänkään - tai vaikka tultaisiinkin, niin asialla ei tule olemaan mitään käytännön merkitystä. Luterilainen kirkko tuskin haluaa lähteä harrastamaan uudelleenkastamista. Sillä saattaisi nimittäin olla omat implikaationsa niihin ekumeenisiin keskusteluihin, joita se käy niiden kirkkokuntien kanssa, joiden pahimpia syntejä on ollut juuri uudelleenkastaminen.
7 kommentti(a):
itsekin pidän saarisen kommentteja vähän kummallisina, mutta mielestäni tässä vesa kyllä piirtää pelkän olkiukon saarisen kritiikistä.
saarinen ei sano että "sakramentti on väärin toimitettu ja kasteteologisesti ongelmallinen, jos joku tietty kaavake on jäänyt täyttämättä", vaan: "Eihän kaste tietenkään siitä allekirjoituksesta synny, mutta se todistaa kastajan oikean pyrkimyksen. Vastaavasti tietoinen allekirjoittamatta jättäminen osoittaa, että pyrkimyksessä on jotain vikaa. "
"etiopialaisella hoviherralla ja kaikilla muilla UT:ssä" oli tietenkin eri tilanne koska tuollaisia sääntöjä ei seurakunnassa oltu vielä sovittu. minusta toisaalta ihan hyvä sääntö.
vesan epäilyksestä tunteeko professori saarinen ehkä tarpeeksi hyvin kaikki maailman kirkkokuntien kastekäsitykset, nousee myös minulle kysymys mieleen että epäileekö vesa vain siksi koska ei itse juuri kirkkokuntia tunne?
ehkä saarinen viittaa juuri niihin kirkkokuntiin jotka ovat kyseistä ekumeenista keskustelua käyneet...
Kiitos palautteestasi. Tässä muutama (toivottavasti) selventävä kommentti:
Lainasin suoraan Saarisen omia sanoja. Voi olla, että jonkun paperin täyttämättä jättäminen (jonka täyttöön kastajalla ei välttämättä edes ole pykälien mukaan lupaa) on byrokraattinen ongelma, mutta minusta se ei kuitenkaan ole kasteteologinen ongelma.Eli kasteen teologista pätevyyttä tai kastajan intentiota ei minusta voida ratkaista vetoamalla siihen, onko joku lomake täytetty vai ei.
Toki myönnän, että lähdin kritiikissäni siitä, että kasteen teologiset perusteet löytyvät Raamatusta. Jos sen sijaan avoimesti lähdetään siitä, että kirkon kaste ja sen teologinen arvo tai pätevyys rakentuu myöhempien - ja tässä tapauksessa hyvin myöhäisten - käytäntöjen pohjalle, niin ehkä sitten Saarisen kommentti oli kohdallaan. Tämä on kuitenkin omiaan hämäämään niitä, jotka kuvittelevat fraasin sola scriptura olevan muutakin kuin hassu vieraskielinen slogaani, jota jotkut katolisuudesta irtautuneet papit viljelivät joskus protestanttisen liikehdinnän hämärinä alkuvuosina.
Saarisen ekumeenisesta argumentista minulle jäi sellainen käsitys, että hän halusi jotenkin antaa sellaisen vaikutelman, että "näinhän kaikki muutkin kristilliset kirkot kaikkialla tekevät, yhtä tai kahta poikkeusta lukuunottamatta". Voi tietenkin olla, että Saarinen halusikin sanoa, että "niiden harvojen kirkkokuntien joukossa, jotka ovat teologisesti meitä lähellä, muutamassa muussakin ajatellaan samalla tavalla kuin mitä minä ajattelen."
Eli pointtini oli se, että Saarisen esittämä "laajalti hyväksytty" ajattelutapa edustaa ymmärtääkseni protestanttien vähemmistöä sekä kirkkokuntien laajuudella että niiden lukumäärällä mitattuna.
Parempi (ja yleisesti käytetympi) lähestymistapa olisi ollut mitätöidä kaikki ne kirkkokunnat ja liikkeet, jotka eivät ole riittävän vanhoja (vähintään 200 vuotta, mutta mieluummin esim. 500 vuotta) ja jotka eivät kuulu uskonpuhdistuksen reformoituun tai luterilaiseen haaraan. Näin Saarinen olisi voinut vedota vaikkapa siihen, että "perinteisten[/vanhojen/suurten] kirkkokuntien joukossa ajatellaan yleisesti, että..." Tämä on tietysti argumenttina hieman enemmän tunteisiin vetoava, mutta toisaalta vastaa paremmin totuutta.
Yllä mainittu vaikuttaa mielenkiintoiselta mm. tämän uuden uutisen valossa: "Vatikaani tuskin hyväksyisi Suokonaution kiisteltyjä kasteita".
Suokonaution kasteita ei lähdetty uusimaan, vaikka niitä ei oltu edes toimitettu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ilmeisesti kyseisessä tapauksessakin tai etenkin siinä, kasteen intentio on ollut väärä.
Kasteen ekumeeninen intentio ei ole hallinnollinen, vaan hengellinen. Kasteessa luterilainen kirkko uskoo oikeasti tapahtuvan jotain erityistä. Eikä kastetta suoriteta vain siksi, jotta saadaan nimet paperiin ja koska kirkko sitä lainsäädännössään vaatii. Jos kastamisen syy on vain hallinnollinen, silloin aika erityisellä syyllä voidaan väittää, että kasteen intentio on ollut väärä.
Ks. uutinen
http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=4539&Itemid=38
Mietiskelin itsekin tuota Suokonaution tapausta. On selvää, että hänen valitsemansa sanamuoto saattaa herättää hämmennystä ja kysymyksiä, varsinkin jos tavoitteena on välttää maskuliinisia ilmauksia. Toisaalta en ole varma, pitääkö väärillä sanoilla (tai ilman oikean lomakkeen käyttämistä) kastettu lapsi kastaa uudelleen, jos hänet kuitenkin on kastettu kristittyjen toimesta ja kristittyjen yhteyteen.
Oma kysymyksensä on tietysti vielä sekin, onko vain Jeesuksen nimeen tapahtunut kaste - eli se UT:n normaali käytäntö - oikea, vai jyrääkö tässäkin myöhemmin muodostettu pykälä intention. Jotenkin minusta tuntuu että olemme välillä kuin niitä fariseuksia ja kirjanoppineita, jotka ovat omine lakeineen ja lisäyksineen pyrkineet vartioimaan Jumalan lakeja sillä seurauksella, että olennaisin on unohtunut...
Eikö mitään merkitystä ole Suokonaution todellisilla kastesanoilla? Hän sanoi "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" heti termien "Elävän Jumalan, Luojan, Lunastajan ja Pyhittäjän nimeen". Tätä Kotimaa-lehden kirjoitusversio ei kerro, mutta asian saattoi kuulla selvästi Ylen uutisten jutusta(http://areena.yle.fi/toista?id=1126380).
Näin kyllä itsekin tuon pätkän, mutta uutisoinnista eri lähteissä jäi kuitenkin sellainen kuva, että Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä ei kaikissa kastetilanteissa ole mainittu. Jos tuo pitää paikkansa, niin ongelmana ei siis ole niinkään ollut ylimääräisen aineksen lisäys vaan ydinaineksen poisjättö.
Tuon uuden tavan, jossa luetellaan nimityksiä läjäpäin (ainakin 6 erilaista peräkkäin), Suokonautio otti vasta sen jälkeen, kun tuomiokapituli oli todennut hänen kastetoimintansa virheelliseksi, ja kieltänyt häntä jatkamasta toimintaa, jossa hän ei käyttänyt ollenkaan kristinuskosta tuttua "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" kastamista.
Sittemmin Suokonautio potkittiin paikallisen tuomiokapitulin toimesta pois silloisesta seurakunnastaan. Kuopion piispa Riekkinen kutsui hänet kuitenkin omaan hiippakuntaansa, ja siellä hän toimii hieman eri tavalla kuin aiemmin. Hän kuitenkin haluaa yhä lausua kolme omaa termiään kastaessaan, mutta suostuu nykyisin sen lisäksi sanomaan myös traditionaalisen kristinuskon kastesanoja.
Edmundillekin siis tiedoksi, että Suokonautio toimi aiemmin niin, että ei aina Isästä, Pojasta sekä Pyhästä Hengestä puhunut kastaessaan mitään, vaan kastoi vain jonkin muun nimeen.
Lähetä kommentti