Emansipaatio

Satunnaisella surffausreissulla törmäsin sivustoon, jonka keskustelupalstan eräässä ketjussa kyseltiin, pitäisikö aikoinaan käytössä ollut konventikkeliplakaatti saattaa jälleen voimaan. Ketjun aloittaja, itsensä Ahabiin rinnastanut kirjoittaja lienee ainoastaan halunnut heittää vähän normaalia rankempaa herjaa (tai sitten ei tunne Raamattuaan), mutta muiden reaktiot paljastivat sen pelottavan tosiasian, että jotkut kannattavat vielä tänäkin päivänä uskovien tiukkaa hengellistä valvontaa.

Konventikkeliplakaatti oli vuonna 1726 säädetty laki, jolla kiellettiin hengelliset kokoontumiset kodeissa ilman papin läsnäoloa. Tarkoituksena oli estää erityisesti herätysten leviäminen, mutta samalla myös kaikki muukin kirkon virallisesta linjasta poikkeava ajattelu. Laki kumottiin vuonna 1869 mutta vielä senkin jälkeen rikoslaki velvoitti pyytämään kirkkoherralta luvan kotona tapahtuvaan kokoontumiseen.

Uskonnonvapauslaki ja kansan sivistystason nousu ovat saaneet aikaan sen, että pieni eliitti ei enää voi miekan uhalla kontrolloida kristittyjen (tai muihinkaan uskontoihin kuuluvien) ihmisten kodeissa tapahtuvaa hartauselämää. Toki kirkon sisällä ruodusta poikkeavien osittainen kontrolli on edelleen mahdollista, mutta se ottaa nykyisin muita muotoja (vrt. Vammalan ehtoolliskiista ja Luther-säätiön piirissä suoritetut kasteet).

Siinä missä pappeja varten on vielä olemassa omat sanktionsa, alkaa maallikoiden hallinta olla entistä vaikeampaa. Kaikki eivät välttämättä edelleenkään tunne Raamattuaan, mutta tänä päivänä yhä useampi lukee sitä ja huomaa, ettei kaikki olekaan niin kuin kirkkokansalle on kerrottu. Joissain asioissa kirkko on selvästi liberaalimpi kuin Jumalan Sana antaisi myöten, kun taas toisissa asioissa myöhempien vuosisatojen tiukat perinnäissäänöt ovat sumentaneet Raamatun selkeät toimintamallit.

Tässä yhteydessä pitää taas nostaa hattua uudelle Missiokirkolle, joka luterilaisesta pohjastaan huolimatta aikoo sallia ehtoollisen vieton kodeissa ilman kirkon viralliseksi työntekijäksi vihityn henkilön läsnäoloa. Myös muutamassa muussa asiassa Nokia Missio on emokirkkoaan selkeästi lähempänä sitä, mitä Raamatussa opetetaan. Ajan kuluessa nämä valinnat tulevat varmasti vaikuttamaan koko Suomen kristilliseen kenttään.

Uskovien laajamittaista vapautumista hidastaa hieman se, että teologinen koulutus on pitkälti niiden käsissä, joiden etujen mukaista on pitää kansa edelleen tiukassa talutusnuorassa. Toisessa ääripäässä ovat ne dogmaatikot, jotka sovittelevat Raamatun tekstejä kirkon viralliseen tunnustukseen tavalla, joka saa eksegeetit lähinnä raivon ja/tai epätoivon partaalle. Toisessa ääripäässä ovat Räisänen ja muut näitä dogmaatikkoja (oikeutetusti) kritisoivat eksegeetit, jotka ovat kuitenkin heittäneet lapsen pesuveden mukana ja samalla menettäneet uskottavuutensa uudestisyntyneiden kristittyjen silmissä. Kumpikaan linja ei auta niitä, jotka haluavat totella enemmän Jumalaa kuin ihmistä.

Kirkkohistoriasta opimme onneksi sen, että vaikka aina voi osan ajasta viilata osaa porukasta linssiin, on tavattoman vaikeaa viedä koko ajan koko porukkaa kuin pässiä narussa. Jumala toimii ja vaikuttaa, ja elävä vesi etsii aina uomansa. Toki kristittyjen kotikokoontumiskiellot saattavat vielä olla arkipäivää jossain Kiinan kaltaisessa diktatuurissa, mutta Suomessa ne ovat auttamattomasti ohi. Ei toivottavasti kestä enää kauaa, että uskovat huomaavat häkin oven olevan auki.