12.4.09

Inhimillinen tekijä

Keskiviikon 8.4. Inhimillinen tekijä-ohjelman päävieraana oli kaapista juuri ulos tullut lesbopappi - tai "sankaripappi", kuten hän itse haluaisi itseänsä mielummin kutsuttavan - Laura Mäntylä. Mukana olivat myös Rengon kirkkoherra Soili Juntumaa ja professori Paavo Kettunen Joensuun teologisesta tiedekunnasta. Ohjelma oli kaikessa inhimillisyydessään erittäin avartava.

Mäntylä itse vaikutti hyvin sympaattiselta nuorelta naiselta, vaikkakin oli samalla kovin eksyksissä olevan oloinen. Tämä ei toisaalta ole ihme, sillä oma lesbous oli selvinnyt vasta 31-vuotiaana jonkun ystävättären kanssa tehdyn testin tuloksena. Taipumus ei siis liene synnyinnäinen tai ainakaan kovin voimakas. Sisäistä hämmennystä lienee aiheuttanut myös se, että ensimmäisenä opiskeluvuotenaan teologisessa tiedekunnassa Mäntylä piti homoseksuaalisuutta syntinä ja vastusti sitä.

Ohjelman ensimmäinen mielenkiintoinen pointti liittyykin tähän Raamatun tulkinnassa tapahtuneeseen muutokseen. Mäntylä nimittäin kertoi iloisena, kuinka hänen syötyään teologisen tiedekunnan puusta hänen silmänsä aukenivat ja hänen raamattunäkemyksensä muuttui. Kaikkea sitä, mitä Raamattu kertoo ja opettaa, ei tarvitsekaan uskoa. Onko Jumala todellakin sanonut...? (Teologinen tiedekunta lienee evankeliumia myös monelle muulle raskautetulle sielulle, sillä siellä synti katoaa, totuuden muuttuessa valheeksi ja valheen muuttuessa totuudeksi.)

Toinen katsojan maailmankuvaa avartava hetki tuli silloin, kun Juntumaa niputti naispappeuden ja homoseksuaalisuuden yhteen. Molemmissahan on pohjimmiltaan kyse samasta asiasta ja yhden vastustajat vastustavat toistakin. Koska siis naispappeus on jo hyväksytty, niin samalla logiikalla ja hermeneutiikalla myös homoseksuaalisuus kirkossa tulisi hyväksyä. Näppärä retorinen veto Juntumaalta.

Raamattua ja sen eettisiä ohjeita ei ohjelmassa oikeastaan sivuttu lainkaan. Lähimmäksi päästiin silloin, kun Juntumaa totesi nykylääketieteen osoittaneen Raamatun käsityksen homoseksuaalisuudesta vääräksi ja nykymaailmaan sopimattomaksi. Muuten koko keskustelu ja kaikki siinä käytetyt argumentit nousivat aivan muista asioista ja lähteistä kuin Raamattu.

Toisaalta ohjelman tarkoitus ei ollutkaan keskustella asiasta Jumalan näkökulmasta, vaan tuoda nimenomaan inhimillinen, ihmisen langennut näkökulma esille. Tässä ohjelma onnistuikin loistavasti. Raamattunsa tunteva katsoja ei nimittäin voinut välttää tuntemasta sääliä ihmisiä kohtaan, joiden moraalinen kompassi on rikki ja jotka Jumalan ohjeet hylättyään nyt ajelehtivat vailla ymmärrystä omien mieltymystensä ja maailman tuulten mukaan. Mistä saataisiin apu näille suuntansa menettäneille uskonnon ammattilaisille, joita Suomi on pullollaan?

15 kommentti(a):

Anonyymi,  13.4.2009 2.30  

Niimpä. Kun suola käy mauttomaksi niin mitä silloin tehdään!

Timo Koivisto 13.4.2009 11.51  

Vesa kirjoitit: "Mäntylä nimittäin kertoi iloisena, kuinka hänen syötyään teologisen tiedekunnan puusta hänen silmänsä aukenivat ja hänen raamattunäkemyksensä muuttui. Kaikkea sitä, mitä Raamattu kertoo ja opettaa, ei tarvitsekaan uskoa. Onko Jumala todellakin sanonut...?"

Niinpä. Muistan itsekin jo nuoruudessani 70-luvulla kuulleeni tällaisia esimerkkejä siitä, miten ihmisten uskolle käy teologisessa. Jo silloin ja etenkin myöhemmin, luopumuksentäytteisellä 80-luvulla (usein käsi kädessä taloudellisen nousukauden kanssa) näille kertomuksille "aloitti Hengessä, lopetti teologisessa" avoimesti naureskeltiin ja huokailtiin. No, nyt yksi tämän tehtailun tulos itse kertoo näin todellakin käyneen hänen kohdallaan. MOT.

Edelleen Vesa: "Juntumaa niputti naispappeuden ja homoseksuaalisuuden yhteen. Molemmissahan on pohjimmiltaan kyse samasta asiasta ja yhden vastustajat vastustavat toistakin. Koska siis naispappeus on jo hyväksytty, niin samalla logiikalla ja hermeneutiikalla myös homoseksuaalisuus kirkossa tulisi hyväksyä."

Ilman mitään itsekehua: näihin asioihin olen usein ottanut radikaalistikin kantaa omassa blogissani. Samaan aikaan itselläni on omassa tuttavapiirissäni lukuisia uskovia luterilaisia, joiden juuret usein ovat ns. viidesläisyydessä. Olen huomannut näissä uskonystävissäni yllättävän ilmiön, nimittäin "kärsivällisyyden kahteen suuntaan". He ovat yllättävän hyvänsuopaisen, suorastaan hurskaan kärsivällisiä:
- sekä minuun päin (joka usein häiritsen heidän kirkollista rauhaansa esim. näillä blogikirjoituksillani)
- että myös itse tuohon baabelilaiseen systeemiin nähden (aivan kuin tuo kaikki demonisoitunut kehitys tapahtuisi jossain kaukana muualla).

Tämä haaleus hämmentää minua. Mietin, kuinka pitkälle siinä voidaan mennä? Kun kuitenkin koko tuo laittomuus ja jumalattomuus tehdään häpeämättä kaikkien silmien edessä. Tarkoitan sitä, ettei oteta oikein mitään kantaa mihinkään, vaan keskitytään vain omaan tekemiseensä. Mihin tuolla tiellä lopulta päädytäänkään...?

Siitä, mitä luopuneelle kirkkolaitokselle (tai -laitoksille) tapahtuu, ei ole minulle mitenkään epäselvää: Jumalan tuomiohan siitä seuraa, ellei totaalista kääntymystä tapahdu. (Ja siltikin sitä kyselee, että onko jo liian myöhäistä? Jumala sen yksin tietää.

Mutta miten käy siinä samassa hötäkässä noille ikuisesti kaikkea ymmärtävile ja de facto nykykehityksen hyväksyville, vilpittömille uskoville?

Hyvä kirjoitus, Vesa! Jatka samaa rataa - tällaista tarvitaan, todella.

vesa 13.4.2009 14.38  

Hei Timo,

Hyviä kysymyksiä kyselet. Ajattelisin, että osa ongelmaa on suomalaisten herrapelko ja suhtautuminen vallitsevaan järjestelmään, mikä näkyy yhteiskunnassa monellakin eri tavalla.

Kirkossa se näkyy mm. niin, että ihmiset kokevat olevansa voimattomia näiden muutosten edessä, ja koska järjestelmään ei siis voi kuitenkaan mitenkään vaikuttaa, niin miksi hötkyillä? Myös selkeä jako ammattilaisiin ja amatööreihin - papistoon ja maallikoihin - vaikuttaa sen, että enemmistö ei ole tottunut ajattelemaan omilla aivoillaan vaan seuraa kiltisti johtajiensa talutusnuorassa. Kun tähän vielä lisätään se, että yhtenä kirkon parhaimmista puolista on pitkään rummutettu katon korkeutta ja seinien leveyttä, sekä se, että pelastusta tuskin on ev.lut. kirkon ulkopuolella, niin eipä tavalliselle penkinlämmittäjälle jää montaakaan vaihtoehtoa reagoida.

Miten sinusta ihmisten pitäisi reagoida ja mitä tapahtuu niille, jotka kaikessa rauhassa tilaavat vielä yhden paukun Titanicin painuessa pohjaan?

Timo Koivisto 13.4.2009 15.43  

Vesa kysyit, "miten sinusta ihmisten pitäisi reagoida ja mitä tapahtuu niille, jotka kaikessa rauhassa tilaavat vielä yhden paukun Titanicin painuessa pohjaan?"

Tuohon viime mainittuun osaan kysymyksestäsi voin vain vastata, että viime kädessä he ovat Jumalan kädessä, mutta eihän se todellakaan hyvältä näytä. Tiedän omasta kokemuksestani, että monelle hurskaalle luterilaiselle on riittävinään tuo "viime kädessä he ovat Jumalan kädessä". Tosiasiassa se on kuitenkin lievimmilläänkin oman leiviskän maahan kaivamista ja pahimmillaan samaan luopumukseen osallistumista.

Mutta joo, Titaniciin rinnastettuna: he upposivat laivan mukana...

Ensimmäinen osa kysymyksestäsi herättää taas monenlaisia ajatuksia (ehkä vähän anarkistisiakin).

Mites olisi esim. räväkkä mielenosoitus kirkolliskokouksessa? Kengän hakkaamista pöytään á la Hrutsev, "rötösherra"-huutelua aitoon Vennamo-tyyliin, kunnes kannetaan ulos kokoussalista tai vanhatestamentillisesti säkkiin ja tuhkaan pukeutuneita, kirkon tilasta huolestuneita kirkolliskokouksen jäseniä etc.

Vai mitä nämä rikurinteet ja kumppanit oikein tarkoittavat sillä, että he aikovat muuttaa kirkon sisältä päin, kun he valituttavat itsensä kirkolliskokoukseen?

Ei tämä nyt ihan mikään läppä ole, koska sen verran kilttiä, sisäsiistiä tai poliittisesti korrektia raamattu-uskollisten piirien "mielen osoittaminen" kirkossa on ollut. Tiedän, tiedän, taloudelliset realiteetit painavat paljon vaakakupissa, mutta ei kai sitä nyt ihan halvasta esikoisuuttaan myydä...

Eli kyllä jonkinlainen demonstraatio olisi paikallaan ja suoranainen velvollisuuskin. Vaikka en itse usko tähän sinisilmäiseen ajatukseen "kirkon muuttamisesta sisältä päin", niin uskon kyllä, että tulemme näkemään aidon profeetallisen äänen esille tulon kirkon johdonkin kuullen. Jos ei muuten, niin todistukseksi heille ja muille.

Jotain aitoa, jokin oikea käyttäytymismalli ja vaihtoehto tulee tarjota tilalle. Niille nimittäin, jotka etsivät sitä mikä edistää aitoa Jeesus-uskoa, eivätkä mieti sitä, kuinka kauan kuolleissa rakenteissa uskaltaa roikkua mukana.

Siteeraan tässä omaa tekstiäsi: ihmiset "tarvitsevat erilaisia uusitestamentillisia pienryhmiä, verkostoja ja yhteisöjä, joissa he voivat sekä kasvaa hengellisesti että löytää omat lahjansa ja oman paikkansa". Tähän aamen ja vielä askel eteenpäin: mitä jos alkaisimme kutsumaan näitä "pienryhmiä, verkostoja ja yhteisöjä" seurakunnaksi? Näinhän Uusi testamenttikin tekee.

Käytännössä: joku voisi ottaa tehtäväkseen perustaa evl. kirkon sisälle maanalaisten pienryhmien verkoston toimimaan nykypäivän elioiden piilopaikkoina, saulusten varustamoina, timoteusten kasvualustoina ja johannesten turvakaupunkeina. Nimi voisi olla vaikka "huomisen kätköpaikka".

vesa 13.4.2009 18.27  

Mielenkiintoisia vaihtoehtoja tuot esille. Pelkäänpä kuitenkin, että kaikille oppositiovoimille käy helposti vähän niin kuin politiikassakin: heille annetaan juuri sen verran valtaa ja vastuuta, että he alkavat tuntea itsensä tärkeiksi. Näin heidät saadaan hiljennetyksi ilman, että mikään tulee muuttumaan, ja ahdistavan systeemin vastustamisen sijaan he alkavat puhua sen puolesta.

Mitä taas tulee noihin tulevaisuuden kätköpaikkoihin, niin voitaisiinko Vuorisen Hannun ja hänen seuraajiensa ajatella puuhaavan juuri tällaisten verkostojen kutojina?

Timo Koivisto 13.4.2009 20.07  

No periaatteessa joo, mutta ajattelen kyllä tämän "maanalaisen" verkoston edellyttämästä anonymiteetistä olevan tiettyä hyötyä - juuri tuossa mainitsemassasi merkityksessä, jossa "heidät saadaan hiljennetyksi ilman, että mikään tulee muuttumaan, ja ahdistavan systeemin vastustamisen sijaan he alkavat puhua sen puolesta." Tällaisella "maanalaisella" verkostolla tulee olla selkeä "piilo-opetussuunnitelma", joka toimii ohjaavan näyn tavoin sisällä olijoille, mutta jota ei ääneen kuulutetakaan kirkollis- tai piispainkokouksen edustajille.

Tai mistäs minä tiedän Patrosen Petrin ajatuksia tässä suhteessa?

tuomo-tp,  13.4.2009 22.49  

Takavuosina julistettiin erääseen profetiaan perustuvaa sanomaa erityisesti Tampereen suunnalla;

"Herätys lähtee kirkosta"

Kun tuon profetian ääni oli kuuluvimmallaan ja odotukset korkeimmillaan tuli mieleeni ajatus, että taitavat tulkita väärin tuota ilmoitusta.

He kuvittelivat, että kirkon sisälle tulee herätys. Totuus oli kuitenkin toinen. Se oli juuri niin kuin ilmoitus sanoi: "Herätys lähtee kirkosta." Tuolloin kirkossa olikin herätyksen tuulet ainakin paikallisesti.

Herätys on nyt lähtenyt kirkosta ja tilalle on tulemassa paatumus ja hengellinen alennustila.

Tuo aiemmin mainittu Titanic vertaus sopii hyvin tähän tilanteeseen kun huomioimme sen, että ne jotka jäivät laivaan hukkuivat, kun taas ne, jotka pääsivät pelastusveneisiin pelastuivat.

En oikein usko siihenkään, että tehtäisiin kirkon sisälle....hmmmm...se on; Titanicin pohjakerroksiin salaisia "turvapaikkoja".

Se mikä on tuomitu uppoamaan vie kaiken mennessään. Nuo "mmanalaiset" on soudettava rantaan ja siellä niiden on palveltava eläviä eikä kuolleita.

Kirkon tämän hetkinen tilanne on ainutlaatuinen ja Suomessa ennen kokematon. Samaan aikaan kun kirkko on huolissaan merkityksensä hupenemisesta kansankirkkona se tekee itse itsensä hengellisessä mielessä tarpeettomaksi.

Sen minkä luultiin olevan uppoamaton on uppoamassa!

vesa 14.4.2009 10.39  

Tuomo-tp:

Kiitos tämän hauskan anekdootin ("herätys lähtee kirkosta") jakamisesta. Tuossahan on tosiaan ihan vanhatestamentillisen profeetallinen sanaleikki :-)

Mitä tulee herätykseen, niin se usein alkaa sieltä, mistä sen ei kuvitella alkavan. Siinä mielessä kirkkokin on vielä ihan hyvä kandidaatti - melkeinpä paras sellainen, jos Suomen seurakunnallista kenttää ajatellaan (vrt. VT, jossa joku tuomari aina nousi pelastamaan Israelin sen pahimmasta ahdingosta aikana, jolloin "jokainen teki sitä, mikä hänen omasta mielestään oli oikein").

Toisaalta taas herätys alkaa sinusta ja minusta. Mitähän se mahtaisi merkitä?

tuomo-tp,  14.4.2009 12.42  

Provosoimatta aihetta enää enempää on toki totuuden nimissä todettava, että herätys voi toteutua ainoastaan siellä missä on ihmisiä.

Kun katsotaan suomalaista uskonnollista kenttää, niin tietenkin todennäköisintä on, että evl.n kuuluvien keskuudessa on todennäköisintä syntyä herätys koska heitä on maassamme lukumääräisesti eniten.

Tosin herätys käsitteestä on hyvä todeta myös se, että sehän ei sisällöllisesti ole muuta kuin, että herätyksen aikana ihmisiä tulee uskoon enemmän kuin yleensä. Useimmiten tällainen herääminen on enempi paikallista, kuin koko kansaa tai uskonsuuntaa koskeva.

Käytännön todellisuus on, että herätys ei pelasta kirkkokuntaa, vaan yksilöitä sen sisällä.

FraterJ 15.4.2009 15.27  

T. Koivisto ja kumppanit. Ei tekisi teillekään pahaa hiukan avartaa tuota ahdasmielistä maailmankuvaanne. Koettakaapa perehtyä nyt edes jonkin verran vaikkapa historiallis-kriittiseen Raamatuntutkimukseen, laajemminkin akateemiseen teologiaan, historiaan ja uskontotieteeseen. Hankkikaa sivistystä!

vesa 15.4.2009 16.29  

FraterJ:

Kiva, että tuot toisen vuoden teologian opiskelijan perspektiiviä mukaan keskusteluun. Kertoisitko kuitenkin, miten kehotuksesi liittyy tämän kommenttiketjun aiheeseen? Tällä hetkellähän kommenttisi lähinnä vahvistaa alkuperäisen kirjoituksen näkemystä siitä, miten teologian opiskelu valitettavan usein vaikuttaa niihin opiskelijoihin, jotka kritiikittömästi nielevät kaiken, mitä Helsingissä tarjoillaan.

Timo Koivisto 15.4.2009 16.47  

FraterJ:lle:

Entäpä jos juuri tuo mainitsemiisi aiheisiin perehtyminen poikiikin edustamaani ajattelua?

Yst. terv.
Timo Koivisto (ei nimimerkki)
http://timokoivisto.blogspot.com/

Anonyymi,  17.4.2009 9.19  

"Jos se valo, joka teissä on, on pimeyttä, niin kuinka suuri onkaan pimeys!"

Arkkipiispa Paarma sanoi kevättalvella kirkolliskokpuksen yhteydessä uutisissa, että homojutun käsittely kirkossa on niin vaikeaa, koska Raamattu on yksiselitteisen kielteinen homoseksuaalisuudelle.

Jos kirkko kerran pitää Raamattua edes jonkinlaisena ohjenuorana, niin luulisi olevan jo älyllisestikin perusteltua lukea sieltä Jumalan tahdosta ja myös toimia sen mukaan.

Homousjutussa kirkko tulee yhteiskunnan paatumusta seuraillen "ressiinalla perässä" - niin kuin VT:n ekdegetiikan professori Martti Nissinen TV-haastattelussa totesi. Hänen mukaansa Raamatun houmouden kieltävät kirjoitukset liittyvät homouteen liitttyvään alistamiseen, jota kuulemma esiintyy heterosuhteissa paljon enemmän.

Minusta Jumalan rakkaus ja armo ja Hänen siunauksensa sekoitetaan esimerkiksi tässä homousjutussa totaalisesti.

Se on totta, että Jumala rakastaa kaikkia. Niin kuin terve isä rakastaa lapsiaan heidän menestymisestään/menestymättömyydestään riippumatta.

Mutta ei Hänen siunauksensa ole kaikkien/kaiken osana. Ei hän voi siunata tahtoaan ja periaatteitaan vastaan sotivia asioita elämässämme. Eihän huumeisiin sotkeutunutta poikaansa rakastava isäkään anna autoaan pojan käyttöön huumekuljetuksiin.

Kyllähän itse luontokin opettaa, ettei samaa sukupuolta olevien liitto voi olla Luojan tarkoituksen mukainen. Ei vaikka kuinka inhimillisillä tekijöillä sitä pönkitettäisiin. Jumalan siunaus ei tule homo- ja lesboliittoihin, vaikka suu vaahdossa papit sitä pyytäisivät. Olisi viisaampaa keskittyä tekemään sitä, mitä Jumala siunaa, kuin epätopivoisesti pyytää Häntä siunaamaan sitä, mitä teemme.

Surullinen on kirkon tie...

Pekka Sahimaa

Anonyymi,  21.4.2009 21.55  

Tuoretta opetusta Helsingin teologisesta tiedekunnasta aihepiirin tiimoilta tulee olemaan mm. tällainen seminaari:

http://www.helsinki.fi/teol/tdk/pdf/Steol_DW8/Symposium_Love_of_love.pdf

Opettajina - ketäs muukaan kuin Wille Riekkinen, Vesa Hirvonen jne. Eli tässä asiassa jatkuvasti aktiiviset, suomalaisen teologisen kentän eräänlaisen epävirallisen "pro homo" -liikkeen edustajat. Tuo on kai nyt sitten sitä, mitä teologian ylioppilaille tällä hetkellä Helsingissä opetetaan.

Timo Koivisto 21.4.2009 22.34  

Ja tuo on nyt kai sitten sitä, mihin pitäisi innolla perehtyä?

Ei hirveesti innosta...