Miksi seurata Jeesusta?

Christianity Todayn lokakuun numerossa oli juttu siitä, miksi muslimit seuraavat Jeesusta. Kirjoituksen pohjana on aineisto, jossa 750 kristinuskoon kääntynyttä muslimia 30 eri maasta kertoo, miksi kääntyi kristinuskoon. Mahtaisiko meillä suomalaisilla kristityillä olla jotain opittavaa tämän tutkimuksen löydoksistä?

Tärkein muslimien kääntymiseen vaikuttanut kokemus oli se, että kristittyjen käytös ja elämäntapa erosivat edukseen muusta yhteiskunnasta ja tekivät näin vaikutuksen. Suomessa sen sijaan uskotaan vahvasti Jumalan lasten syntisyyteen. Niinpä usein Jumalan mielen mukaisella tavalla muista erottautumista jopa varotaan, ettei vain syyllistyttäisi omavanhurskauteen tai jouduttaisi kuulemaan "mikä hurskastelija sinä oikein luulet olevasi" -kommentteja. Tämän tästä tapaa kristittyjä, jotka suorastaan kerskailevat sillä, että ovat "ihan tavallisia ihmisiä" eivätkä mitenkään erotu muista ihmisistä. Tämänkö sitten pitäisi tehdä kristinusko houkuttelevammaksi?

Toinen muslimien kääntymiseen vaikuttanut asia on Jumalan voiman kokeminen rukousvastausten, paranemisten ja demonien vallasta vapautumisten myötä. Tälläkin alueella taidamme me suomalaiset uskovat jäädä todistuksessamme aika heikoille. Koska viimeksi naapurisi koki Jumalan voiman kun rukoilit hänen puolestaan? Koska vimeksi työkaverisi parani kun laskit kätesi hänen päällensä Jeesuksen nimessä? Koska viimeksi kaupungilla kohtaamasi pahojen voimien vallassa oleva henkilö vapautui kun henget pakenivat sitä voimaa ja auktoriteettia, jonka Jeesus seuraajilleen antoi?

Onneksi sentään maa on täynnä teologeja, jotka osaavat luoda teologisia konstruktioita, jotka legitimoivat hengellisesti aneemisen elämämme ja muuttavat status quon hyveeksi.

Lue lisää...

Askel oikeaan suuntaan

Nokia Missiolta ilmestyi reilu viikko sitten julkilausuma, jossa se tiedottaa uudesta linjastaan suomalaisia uskovia pitkään jakaneen kaste-kysymyksen suhteen. Uusi linja on toisaalta hieman yllättävä, toisaalta aimo askel oikeaan suuntaan.

Julkilausuman ydinsisältö on se, että kastekysymyksen suhteen Nokia Missiossa vallitsee täysi omantunnonvapaus eikä ketään pyritä käännyttämään asian suhteen. Tärkeintä on keskinäinen rakkaus ja yhteys. "Tarkoituksenamme ei ole sen enempää luterilaistua kuin tulla helluntailaisiksikaan. Tahdomme vain olla yhtä Kristuksessa, todistuksena tälle maalle."

Mission uusi linja on hieno veto maassa, missä opilliset raja-aidat ovat liian pitkään erottaneet Jumalan omia. Hattua pitää nostaa erityisesti Markku Koivistolle ja Timo Aro-Heinilälle, jotka luterilaisina pappeina ovat aiemmin olleet hyvinkin tiukkalinjaisia kasteasiassa. Esimerkiksi vielä helmikuussa Helsingissä järjestetyssä teologipäivässä Koiviston kommentit kastekysymyksestä olivat vielä kaikkea muuta kuin yhteyttä rakentavia.

Uusi linja herättää myös pari kysymystä. Toinen on se, kuinka tämä linjanmuutos vaikuttaa Koiviston ja Tampereen tuomiokapitulin (ja laajemmalti koko luterilaisen kirkon) suhteisiin. Vaikka Koivisto on teoriassa vain yksi Nokia Mission johtajista, on häntä aikaisemminkin pidetty (pää)vastuullisena Mission tai sen jäsenten toiminnasta.

Mielenkiintoisempi kysymys on sen sijaan se, kuinka Missio aikoo tämän jälkeen toimia ehtoolliskysymyksen kanssa. Tampereellahan missiolaisten osallistuminen Tuomiokirkon ehtoolliseen päättyi ikävästi kun ei-luterilaisille ei tarjoiltu. Aikooko Missio jatkaa luterilaista linjaa ja pidättäytyä edelleen kokonaan yhteisestä ehtoollisesta? Tämä on mahdollista, mutta samalla myös kovin epäjohdonmukaista, koska uskovien yhteyden kannalta ehtoollinen on sekä teologisesti että käytännössä paljon keskeisempi ja merkittävämpi kysymys kuin kysymys kastenäkemyksestä.

Toisena vaihtoehtona olisi tietenkin vierailla silloin tällöin luterilaisen kirkon ehtoollisjumalanpalveluksessa, mutta ei-luterilaisten jättäminen ilman leipää ja viiniä on tuskin omiaan edistämään missiolaisten keskinäistä yhteyttä.

Kolmantena ja johdonmukaisimpana vaihtoehtona on ottaa vielä toinenkin askel oikeaan suuntaan ja avata kaikille missiolaisille - kaikille uskoville taustasta riippumatta - yhteinen ehtoollispöytä. Vaan onko Koivisto jo oikeasti valmis astumaan uskonpuhdistajan saappaisiin vai vieläkö arkaillaan sitä, mitä paavi ja äitikirkko mahtavat ajatella?

Lue lisää...

Tarkoituksetonta sattumaa

Elämä on vain tarkoituksetonta sattumaa... pitkän evolutiivisen kehityksen ja monien syiden ja tekijöiden tulosta.
Näin ajatteli Pekka-Eric Auvinen ja lopulta myös toimi sen mukaisesti.

Odotan mielenkiinnolla, mitkä ovat Richard Dawkinsin ensimmäiset kommentit Jokelan koulun tragediasta. Jos elämä on sattumalta syntynyttä eikä Jumalaa ole, niin ei ole myöskään mitään absoluuttisia arvoja. Loppupelissä Auvisen valinta hyökätä kouluun ei siis ole sen kummempi kuin minun valintani pistää aamulla kravatti kaulaan.

Toivotaan kuitenkin, että Dawkins ja muut Jumalan sijasta evoluutioon uskovat henkilöt eivät laajemmalti innostu miettimään asioita ja viemään omia uskomuksiaan niiden loogiseen loppupäätökseen.

Jos oman vakaumuksen syvällisempi pohdinta tuntuu haasteelliselta, niin tässäkin voi hyödyntää muiden ajatuksia. Jo kauan aikaa sitten Saarnaaja pohdiskeli elämän mielekkyyttä ilman Jumalaa: "Turhuuksien turhuus... kaikki on turhuutta." Joten "[t]ässä on lopputulos kaikesta, mitä nyt on kuultu: pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä. Tämä koskee jokaista ihmistä. Jumala vaatii tuomiolle kaikista salatuistakin teoista, niin hyvistä kuin pahoista" (Saarn. 12:8, 13-14).

Jumala on antanut meille vapauden joko uskoa tai olla uskomatta häneen. Jokelan koulusurmien valossa Jumalan olemassaolo vaikuttaa selvästi mielekkäämmältä hypoteesilta.

Lue lisää...

Älä tapa - paitsi jos käsketään

Silmiini osui eilen Jari Rankisen tuore blogikirjoitus, "Älä tapa". Rauhanturvatehtävissä toimivana sotilaana hän ottaa kantaa siihen, voiko uskova tappaa eli kuinka sotilaan tulisi ymmärtää esim. viides käsky, "älä tapa".

Rankisen oma näkemys Raamatun sanomasta on, että yksilönä ei saa tappaa, mutta järjestäytyneen yhteiskunnan luvalla ja edustajana saa. Perusteluna on se, että silloin se tapahtuu yhteiskunnan hyväksi ja kansalaisten suojelemiseksi. Sotaan ja tappamiseen voidaan siis turvautua oletetun suuremman pahan välttämiseksi.

Tällainen Raamatun luku herättää paljon mielenkiintoisia kysymyksiä ja ajatuksia. Suomessa abortti on sallittu, samoin kansan vihollisten tappaminen. Miksei siis myös kuolemanrangaistus ole käytössä? Toivottavasti joku kirkonmies on riittävän johdonmukainen aloittaakseen ankaran lobbauksen kuolemanrangaistuksen palauttamiseksi.

Viime vuosisadalla nähtiin moneen kertaan mitä seurauksia on sillä, että sotilaat vain noudattavat ylempiensä (eli loppupelissä esivallan) käskyjä. Natseistakin oikeasti pahoja oli vain muutama - tai yksi ainoa - loput ainoastaan tottelivat esivaltaa. On kätevää, että yksilö voi näin paeta vastuutaan yhteiskunnan selän taakse. Kristuksen tuomioistuimen edessä sitten punnitaan, oliko tällainen retorinen siirto pätevä vai onko yksilö loppupelissä kuitenkin vastuussa omista teoistaan.

Näissä "oikeutettu sota" -kehitelmissä lähdetään yleensä siitä, että "me" olemme hyviä ja "ne" ovat pahoja, jolloin "meillä" on oikeus yhteiskunnan nimissä tappaa "niitä". Harvemmin kiinnitetään huomiota siihen, että sama retoriikka toimii molemmilla puolilla. Niissä sodissa, joissa molemmilla puolilla on ollut kristittyjä, molempien maiden papit ovat olleet yhtä lailla siunaamassa rintamalle lähtijöitä. Parhaassa tapauksessa ollaankin tilanteessa, jossa kaksi eri puolilla olevaa uskovaa yrittää parhaansa mukaan saada toisensa hengiltä - vanhan vihtahousun nauraessa hurskaille teologiselle rakennelmille, jotka legitimoivat tällaisen mielettömyyden.

UT ei ikävä kyllä anna meille listaa kaikista niistä ammateista, jotka eivät ole uskoville soveliaita. Sen sijaan se antaa meille periaatteita ja yleisiä linjoja, antaen meidän tehdä omat johtopäätöksemme. Apostolien mukaan "enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä", vaan liekö tappaminen poikkeus? On ihmisen luontainen reaktio vastata pahaan pahalla, mutta näinkö Herramme opetti?

Ymmärrän, että on poliittisesti epäkorrektia asettaa sotiminen kyseenalaiseksi maassa, jossa monet uskovatkin ovat kuolleet rintamalla. Jonkun kellon pitäisi kuitenkin aina alkaa soida, kun hengenmiehet legitimoivat yhteiskunnan nimissä ja sen eduksi tapahtuvaa tappamista. Vai liekö tässäkin voimassa kaksoisstandardi: jenkkien sotia paheksutaan, mutta suomalaisena ollaan valmiita rintamalle, jos käsky käy?

Lue lisää...