Älä tapa - paitsi jos käsketään
Silmiini osui eilen Jari Rankisen tuore blogikirjoitus, "Älä tapa". Rauhanturvatehtävissä toimivana sotilaana hän ottaa kantaa siihen, voiko uskova tappaa eli kuinka sotilaan tulisi ymmärtää esim. viides käsky, "älä tapa".
Rankisen oma näkemys Raamatun sanomasta on, että yksilönä ei saa tappaa, mutta järjestäytyneen yhteiskunnan luvalla ja edustajana saa. Perusteluna on se, että silloin se tapahtuu yhteiskunnan hyväksi ja kansalaisten suojelemiseksi. Sotaan ja tappamiseen voidaan siis turvautua oletetun suuremman pahan välttämiseksi.
Tällainen Raamatun luku herättää paljon mielenkiintoisia kysymyksiä ja ajatuksia. Suomessa abortti on sallittu, samoin kansan vihollisten tappaminen. Miksei siis myös kuolemanrangaistus ole käytössä? Toivottavasti joku kirkonmies on riittävän johdonmukainen aloittaakseen ankaran lobbauksen kuolemanrangaistuksen palauttamiseksi.
Viime vuosisadalla nähtiin moneen kertaan mitä seurauksia on sillä, että sotilaat vain noudattavat ylempiensä (eli loppupelissä esivallan) käskyjä. Natseistakin oikeasti pahoja oli vain muutama - tai yksi ainoa - loput ainoastaan tottelivat esivaltaa. On kätevää, että yksilö voi näin paeta vastuutaan yhteiskunnan selän taakse. Kristuksen tuomioistuimen edessä sitten punnitaan, oliko tällainen retorinen siirto pätevä vai onko yksilö loppupelissä kuitenkin vastuussa omista teoistaan.
Näissä "oikeutettu sota" -kehitelmissä lähdetään yleensä siitä, että "me" olemme hyviä ja "ne" ovat pahoja, jolloin "meillä" on oikeus yhteiskunnan nimissä tappaa "niitä". Harvemmin kiinnitetään huomiota siihen, että sama retoriikka toimii molemmilla puolilla. Niissä sodissa, joissa molemmilla puolilla on ollut kristittyjä, molempien maiden papit ovat olleet yhtä lailla siunaamassa rintamalle lähtijöitä. Parhaassa tapauksessa ollaankin tilanteessa, jossa kaksi eri puolilla olevaa uskovaa yrittää parhaansa mukaan saada toisensa hengiltä - vanhan vihtahousun nauraessa hurskaille teologiselle rakennelmille, jotka legitimoivat tällaisen mielettömyyden.
UT ei ikävä kyllä anna meille listaa kaikista niistä ammateista, jotka eivät ole uskoville soveliaita. Sen sijaan se antaa meille periaatteita ja yleisiä linjoja, antaen meidän tehdä omat johtopäätöksemme. Apostolien mukaan "enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä", vaan liekö tappaminen poikkeus? On ihmisen luontainen reaktio vastata pahaan pahalla, mutta näinkö Herramme opetti?
Ymmärrän, että on poliittisesti epäkorrektia asettaa sotiminen kyseenalaiseksi maassa, jossa monet uskovatkin ovat kuolleet rintamalla. Jonkun kellon pitäisi kuitenkin aina alkaa soida, kun hengenmiehet legitimoivat yhteiskunnan nimissä ja sen eduksi tapahtuvaa tappamista. Vai liekö tässäkin voimassa kaksoisstandardi: jenkkien sotia paheksutaan, mutta suomalaisena ollaan valmiita rintamalle, jos käsky käy?
4 kommentti(a):
En ota kantaa siihen, mikä loppujen lopuksi on oikein ja onko väärin taistella maansa puolesta, mutta tänä aamuna Radio Dein Raamattuavain -ohjelmassa Jarmo Sormunen puhui siitä, kuinka "Älä tapa" -käskyn alkukielinen muoto tarkoittaa lähinnä murhaamista eikä sillä näin ollen voisi perustella pasifismia.
Kannattaa katsoa www.avaimia.net tai kuunnella lauantaiaamuna 8.35 alkava Raamattuavain ekstra - en ole kovin varma tarkoista sanamuodoista.
Pidän kovasti Jarmon puheista ja itsekin mielelläni kuuntelen häntä. Alkukieltä eli hepreaa kuvittelisin myöskin osaavani vähintään yhtä hyvin. Verbi, joka on käännetty suomeksi "tappaa", voi tosiaan tuossa viidennen käskyn yhteydessä hyvinkin merkitä nimenomaan "murhaamista".
Itse en perustelisi pasifismia viidennellä käskyllä. Toisaalta en ymmärrä sitäkään, kuinka käsky "älä murhaa" kääntyy ei-pasifistien käsittelyssä sotaa ja tappamista tukevaksi.
Hyvin paljon yksinkertaistettuna voisin ehkä sanoa, että tappamisen ja väkivallan suhteen minulle riittää Herran Jeesuksen oma esimerkki sekä hänen sanansa: "kaikki jotka miekkaaan tarttuvat, ne miekkaan hukkuvat".
Hyvin sanottu. Sitten voidaan taas kysyä, onko varusmieheksi meno Suomen olosuhteissa vielä sitä, mitä Jeesus kuvaa miekkaan tarttumiseksi. Voisin varusmiessoittokunnan käyneenä itse arvella, että kyseessä on erityisesti se, jos aiheuttaa sodan syttymisen eikä niinkään suuresti se, puolustaako isänmaataan tarvittaessa aseellisesti. Arvostan veteraaneja, koska itse saattaisin yrittää löytää keinon välttää rintamaan joutumisen, jos sellainen tilanne vielä eteen tulee. Toivottavasti ei tule - Herra siltä varjelkoon.
Itselleni ei vastuun siirtäminen esimiehelle taikka sanan "puolustaminen" käyttö tee tappamisesta sen hyväksyttävämpää, mutta näihin kysymyksiin pitää tietysti jokaisen löytää oma vastauksensa. Joudumme - onneksi ja/tai ikävä kyllä - kaikki tekemääm tiliä vain omista teoistamme.
Lähetä kommentti