Askel oikeaan suuntaan

Nokia Missiolta ilmestyi reilu viikko sitten julkilausuma, jossa se tiedottaa uudesta linjastaan suomalaisia uskovia pitkään jakaneen kaste-kysymyksen suhteen. Uusi linja on toisaalta hieman yllättävä, toisaalta aimo askel oikeaan suuntaan.

Julkilausuman ydinsisältö on se, että kastekysymyksen suhteen Nokia Missiossa vallitsee täysi omantunnonvapaus eikä ketään pyritä käännyttämään asian suhteen. Tärkeintä on keskinäinen rakkaus ja yhteys. "Tarkoituksenamme ei ole sen enempää luterilaistua kuin tulla helluntailaisiksikaan. Tahdomme vain olla yhtä Kristuksessa, todistuksena tälle maalle."

Mission uusi linja on hieno veto maassa, missä opilliset raja-aidat ovat liian pitkään erottaneet Jumalan omia. Hattua pitää nostaa erityisesti Markku Koivistolle ja Timo Aro-Heinilälle, jotka luterilaisina pappeina ovat aiemmin olleet hyvinkin tiukkalinjaisia kasteasiassa. Esimerkiksi vielä helmikuussa Helsingissä järjestetyssä teologipäivässä Koiviston kommentit kastekysymyksestä olivat vielä kaikkea muuta kuin yhteyttä rakentavia.

Uusi linja herättää myös pari kysymystä. Toinen on se, kuinka tämä linjanmuutos vaikuttaa Koiviston ja Tampereen tuomiokapitulin (ja laajemmalti koko luterilaisen kirkon) suhteisiin. Vaikka Koivisto on teoriassa vain yksi Nokia Mission johtajista, on häntä aikaisemminkin pidetty (pää)vastuullisena Mission tai sen jäsenten toiminnasta.

Mielenkiintoisempi kysymys on sen sijaan se, kuinka Missio aikoo tämän jälkeen toimia ehtoolliskysymyksen kanssa. Tampereellahan missiolaisten osallistuminen Tuomiokirkon ehtoolliseen päättyi ikävästi kun ei-luterilaisille ei tarjoiltu. Aikooko Missio jatkaa luterilaista linjaa ja pidättäytyä edelleen kokonaan yhteisestä ehtoollisesta? Tämä on mahdollista, mutta samalla myös kovin epäjohdonmukaista, koska uskovien yhteyden kannalta ehtoollinen on sekä teologisesti että käytännössä paljon keskeisempi ja merkittävämpi kysymys kuin kysymys kastenäkemyksestä.

Toisena vaihtoehtona olisi tietenkin vierailla silloin tällöin luterilaisen kirkon ehtoollisjumalanpalveluksessa, mutta ei-luterilaisten jättäminen ilman leipää ja viiniä on tuskin omiaan edistämään missiolaisten keskinäistä yhteyttä.

Kolmantena ja johdonmukaisimpana vaihtoehtona on ottaa vielä toinenkin askel oikeaan suuntaan ja avata kaikille missiolaisille - kaikille uskoville taustasta riippumatta - yhteinen ehtoollispöytä. Vaan onko Koivisto jo oikeasti valmis astumaan uskonpuhdistajan saappaisiin vai vieläkö arkaillaan sitä, mitä paavi ja äitikirkko mahtavat ajatella?