6.2.09

Sekulaariin valtioon sopimaton jäänne

Vanha parta Erkki Tuomioja on jälleen ylittänyt kristillisten lehtien uutiskynnyksen. Tällä kertaa kohun aiheena on hänen lausuntonsa siitä, että valtiopäivien avausseremonioihin kuuluva jumalanpalvelus olisi poistettava, koska se on "sekulaariin valtioon sopimaton jäänne". Tuomiojan heitto on saanut itsensä arkkipiispankin älähtämään asiasta.

Kuten aikaisemminkin, Tuomioja on sekä oikeassa että väärässä.

Väärässä hän on siinä, että Suomi ei ole sekulaari valtio. Maassamme on muutamalla kirkkokunnalla laissa erityisasema, jota ei muilla kirkko- tai uskontokunnilla ole. Lisäksi kansan - ja eduskunnan - enemmistö kuuluu virallisesti ev.lut. kirkkoon. Tuomioja lienee myös unohtanut, että vielä vuosi sitten hän itse peräänkuulutti valtion ja kirkon erottamista toisistaan muutamilla alueilla. Tilanne näissä asioissa ei ole vuodessa muuttunut mihinkään, joten heitto "sekulaarista valtiosta" lienee vielä toistaiseksi vain Tuomiojan märkä päiväuni.

Toisaalta Tuomiojan sanoissa on samaa profeetallista ironiaa kuin ylipappi Kaifaan sanoissa Jeesuksen kohtalosta (Joh. 11). Kaikesta uskonnollisuuden ulkokuorestaan huolimatta Suomi on nimittäin käytännössä pitkälti sekularisoitunut maa eivätkä osaksi suomalaista kulttuuria muuttuneet kristilliset traditiot tilannetta muuksi muuta. Valtiopäivien avajaisjumalanpalvelus onkin vähän kuin joulukirkko: mukana on muutamia uskoviakin, mutta suurin osa paikalle vaivautunutta porukkaa käy paikalla vain näyttäytymässä tai fiilistelemässä (kaikkia eläviä ja kuolleita tuomitsemaan palaava Jeesus on useimmille hieman hankala ja etäinen aihe, mutta kukapa ei jokavuotista Hoosiannaa haluaisi lauleskella).

Tuomiojan ei siis kannata olla huolissaan valtiopäivien avajaisjumalanpalveluksen - johon on täysi vapaus olla osallistumatta - hapattavasta vaikutuksesta Suomen valtioon tai sen päättäjiin. Jos Tuomioja on johdonmukainen, niin ehkäpä ensi vuonna näemme aloitteen esim. joulukuusen poistosta - onhan se kaikessa pakanallisuudessaan sekulaariin valtioon sopimaton jäänne. Rahaa ja metsääkin säästyisi, kun kuusia ei enää yhteiskunnan varoin pystytettäisi kaikille toreille ja aukioille.

Toinen vaihtoehto seuraavaksi aloitteeksi voisi olla ilotulitusten kieltäminen, sillä ilotulitusraketteja on jo parintuhannen vuoden ajan käytetty pahojen henkien karkottamiseen (puhumattakaan paukkujen ja niiden jälkien siivoamisen vuosittaisesta laskusta yhteiskunnalle). Jos tällaiset kiinalaiset uskonnolliset menot kiinnostavat, niin jokainen ampukoon raketteja kotonansa. Julkisille paikoille tällainen sekulaariin valtioon sopimaton jäänne ei kuitenkaan kuulu.

Jäämme odottamaan lisää hyviä avauksia Tuomiojalta.

1 kommentti(a):

Touko Hjelt 6.2.2009 12.41  

Kerrassaan mainiota satiiria! Lisää tällaista. :)