Pulssin mittaus

Tampereen hiippakunnalle ollaan valitsemassa uutta piispaa. Ehdokkaita on asetettu kuusi ja valitsijahenkilöinä toimii noin 500 pappia ja 500 maallikkoa. Tulee olemaan hyvin mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan nämä päättäjät haluavat kirkkoa viedä.

Jokaisella ehdokkaalla on omat nettisivunsa, joista saa jonkinlaisen käsityksen siitä, millainen ehdokas on ja miten hän suhtautuu tiettyihin kirkkoa puhuttaviin haasteisiin. Tarjolla on monenlaisia näkemyksiä ja monenlaisia visioita.

Yksi haluaisi kirkkoon lisää moniäänisyyttä ja moniarvoisuutta, toinen haluaisi kirkon palaavan Raamatun opetuksiin. Joku torjuu naispappeuden vastustajat suoralta kädeltä, toinen olisi valmis etsimään ratkaisuja, jotka mahdollistavat myös erilaisen virkanäkemyksen omaavien pappien toiminnan kirkossa. Yksi on valmis suoralta kädeltä hyväksymään homoliitot ja homopapit suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon nimissä, toinen sanoo yhtä suoraan, että se ei ole Raamatun mukaista. Yksi vaikuttaa kovin korkeakirkolliselta, toinen tuntuu olevan kaikkea muuta. Jollekin luterilaisuus ajaa ohi Raamatun, toiselle on tärkeää tulkita luterilaisuutta raamatullisella tavalla. Yksi haluaa olla koko kansan piispa, toinen olisi selvästi enemmän kotonaan nimenomaan uskovien piispana. Joku tunnetaan karismaatikkona, toinen on niittänyt mainetta karismaattisuuden vastustajana. Jopa piispan tehtävä ymmärretään kovin eri tavoin (mikä ei sinänsä ole ihme, sillä järjestelmä ei perustu Raamattuun, vaan myöhemmälle kirkkohistorialliselle kehitykselle).

Jos asiaa kysyttäisiin tavallisilta uskoaan todeksi eläviltä aktiivikristityiltä, niin suurimman äänisaaliin saisi varmasti Markku Koivisto. Hänellä tuntuu olevan erityinen kyky tavoittaa sanomallaan tavallisia luterilaisia riviseurakuntalaisia. Hänen vahvuutensa eli raamatullisuus ja "arjen uskon" korostaminen vetoavat erityisesti konservatiiveihin.

Sen sijaan pappiskollegoiden ja muiden päättäjien joukossa Koivisto ei näytä olevan lainkaan yhtä suosittu kuin muut ehdokkaat, joiden tukijalistat vilisevät pappeja ja teologisia silmäätekeviä. Jos kyseessä ei ole vain optinen harha, niin on todettava että syystä tai toisesta papit eivät mielellään näkisi Koivistoa esimiehenään. Edelleen olisi kiinnostava tietää, johtuuko tämä Koiviston ihmissuhdekyvyistä vai onko vain niin, että kirkon työntekijöille ovat tärkeämpiä muut asiat kuin ne, joita Koivisto korostaa.

Todennäköistä lieneekin, että vaalin voittaa joku "hyvänä tyyppinä" riittävän laajasti tunnettu henkilö, jonka lausunnot ja näkemykset ovat tarpeeksi diplomaattisia ja ympäripyöreitä. Tämä mahdollistaa sen, että jokainen voi lukea niihin omat toiveensa ja kuvitella, että tämän henkilön valitseminen edistää juuri niitä asioita, joiden takana itsekin haluaisi seisoa.

Kävi miten kävi, kevään piispanvaali toimii hyvänä indikaattorina siitä, mitä Tampereen hiippakunnan tärkeimmät kirkolliset vaikuttajat ajattelevat ja minkälaisen kirkon he haluaisivat nähdä. Suomen suurimpana hiippakuntana se myös heijastelee kirkon tämän hetken sykettä laajemmaltikin. Nyt kannattaa varmaan rukoilla parasta ja pelätä pahinta.