Viikon reaktioita

Viimeisen parin viikon aikana sekä kristillinen että sekulaari media ovat tarjoilleet varsinaisia herkkupaloja kirkon asioista kiinnostuneille. Viimeisin Kotimaa-lehti lopulta provosoi jakamaan muutaman ajatuksen kahdesta viime viikkojen suosikkiaiheesta: tapaus Tuomioja ja Tampereen hiippakunnan piispanvaali.

Tuomiojan kommentit ovat kirvoittaneet runsaasti kritiikkiä eri tahoilta. Yhtä suuntausta edustaa hyvin entisen piispan Ilkka Kantolan mielipidekirjoitus uusimmassa Kotimaassa. Kantolan mukaan kirkon yhteys valtioon mm. hillitsee "yhteiskunnan kannalta tuhoisaa fundamentalismia".

Kuten kaikki tietävät, "fundamentalisti" on yleensä sellainen retoris-fiktiivinen henkilö, joka suhtautuu johonkin asiaan konservatiivisemmin kuin puhuja/kirjoittaja itse. Kantola ei erittele, ketkä ev.lut. kirkossa hänen mielestään ovat näitä "pienissä teologisissa ääriryhmissä" olevia fundamentalisteja. Hän antaa kuitenkin ymmärtää, että siinä missä esim. kirkon omat pappisseminaarit voisivat ruokkia tällaista ääriainesta, opiskelu teologisessa tiedekunnassa takaa, että kirkko säilyy riittävän "haaleana".

On vaikea sanoa varmuudella, minkälaisia luterilaisia ääriryhmiä Kantola (ja muut samassa hengessä kirjoittaneet) pelkäävät, mutta jos jotain pitäisi veikata, niin tällä listalla ovat ainakin SLEY, Luther-säätiö, karismaatikot, homoliittojen vastustajat ja yleensäkin kaikki Raamatun vakavasti ottavat luterilaiset. Tuomiojan ei siis tarvitse olla huolissaan, koska yliopistollinen teologia tehokkaasti neutralisoi näiden "uskonnollista väkivaltaa" harjoittavien fundamentalistien vaikutusta.

Samanlaisia kommentteja on näkynyt muissakin kirjoituksissa: "Tuomioja pelkää suotta, sillä yliopisto ei ole pappisseminaari eikä edes anna valmiuksia papin työhön", vaan opettaa ihan toisenlaisia asioita ja antaa toisenlaisia valmiuksia. Edelleen ihmettelen (ja muutamissa viikon varrella luetuissa kommenteissa muutkin ovat ihmetelleet), kuinka tämä voi olla "kirkon etu" ja sen päättäjien tahto?


Huomattavasti hauskempaa luettavaa ovat olleet lausunnot ja mielipiteet Tampereen hiippakunnan piispanvaalista. Kuluneen viikon varrelta on jäänyt mieleen erityisesti kaksi tapausta.

Ensimmäinen liittyy Kotimaa-lehden äänestykseen siitä, kuka olisi paras henkilö piispaksi. Äänestyksen voitti ylivoimaisesti Markku Koivisto. Koska Koivisto ei tietenkään voi olla paras ehdokas piispaksi - tämänhän fiksuimmat tiesivät jo ennen kuin muiden mielipidettä oli edes kysytty - on tulos pistetty vaalivilpin piikkiin. Jos joku muu olisi voittanut äänestyksen, ei kukaan olisi reagoinut mitenkään, mutta Koiviston voiton seurauksena on päätelty, että joidenkin on täytynyt osallistua nettiäänestykseen monta kertaa päivässä eri koneilta. Onhan selvää - kuten fiksuimmat tietävät äänestämättäkin - että vuosikausien ajan ympäri Suomea puhumassa kiertänyt Koivisto ei mitenkään voi olla maanlaajuisessa äänestyksessä suositumpi kuin muutama paikallinen pappi, joista suurin osa kirkkomme jäsenistä ei ole koskaan kuullutkaan.

Toinen mieleen jäänyt juttu on jossain lehdessä ollut haastattelu, jossa arkkipiispa Paarma valitteli siitä, että yksi ehdokkaista on ryhtynyt - vastoin pitkää kirkollista perinnettä - vaalikampanjaan tullakseen valituksi. Paarma ei itse suoraan mainitse tämän (selvästi epäkelvon) ehdokkaan nimeä, mutta tässä muutama vihje tunnistamisen helpottamiseksi: ehdokasta on haastateltu mediassa ja hänen valitsijayhdistyksellään on omat kampanjasivut. Ihan hyvä, että itse arkkipiispa kommentoi näinkin härskiä kampanjointia.