Ohi on
Suomen kristillisen kentän historiassa käännettiin pääsiäissunnuntaina uusi sivu kun Nokia Mission johtaja Markku Koivisto ilmoitti eroavansa kirkosta ja perustavansa uuden kirkkokunnan. Vuosien tasapainoilu Raamatun ja suomalaisen luterilaisuuden välillä päättyi näin lopulta kirkon tappioon - tai voittoon, näkökulmasta riippuen.
Ilmoituksen taustalla näyttää olevan selkeä teologisen paradigman muutos. Vanha, monen suosima paradigma - Harrastakaa sen kaupungin menestystä, johon minä olen teidät siirtänyt, ja rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidän menestyksenne (Jer. 29:7) - on saanut tehdä tilaa profeetallisemmalle ja ajankohtaisemmalle paradigmalle: Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa (Ilm. 18:4).
Nokia Missio oli liikkeenä selvästi päätynyt tilanteeseen, jossa oli mahdotonta miellyttää kaikkia ja jossa yritys istua yhtä aikaa kahdella tuolilla aiheutti vähintään yhtä paljon ongelmia kuin se, että olisi selkeästi valittu jompikumpi tuoli. Samalla tuolit tuntuivat lisäksi koko ajan etääntyvän toisistaan. Nyt valinta on tehty ja vaikka se ei täysin ongelmaton olekaan, lienee se kuitenkin pitkällä tähtäimellä oikea.
Kirkon kannalta Koiviston ero ja sen myötä syntyvä kirkkokunta on sikäli hyvä juttu, että riidat kirkon sisällä vähenevät ja kirkko saa rauhassa jatkaa sillä tiellä, jonka se on valinnut. Toisaalta voidaan tietysti kysyä, onko konservatiivien kiihtyvä kato kirkosta (ks. "vapaa-ajattelija" Petri Karisman kommentit viimeaikaisesta trendistä kirkostaeroamisten syissä A-talkissa torstaina 20.3.2008) hyvä asia vai ei.
Mission kannalta syntyvä kirkkokunta on myöskin hyvä asia, koska se mahdollistaa missiolaisille oikealla tavalla riippumattoman, raamatullisen seurakuntaelämän ilman tuomiokapitulin tai jonkin muun vastaavan instanssin seurantaa ja ohjausta. Toisaalta ne liikkeen jäsenet, jotka kuuluvat muihin kirkkokuntiin, eivät voi enää uskotella itselleen, että heidän mukanaolonsa on heidän oman seurakuntansa kannalta ongelmatonta, koska "Nokia Missio ei ole oikea seurakunta". Liikkeessä mukana olevat joutuvat siis hekin valitsemaan, mihin kirkkoon he oikeasti haluavat kuulua.
Koko Suomen kristillisen kentän kannalta uusi kirkkokunta on monellakin tavalla hyvä asia. Se mm. auttaa suomalaisia entistä paremmin ymmärtämään, että Kristuksen kirkko ei ole sama asia kuin ev.lut. kirkko, vaikka kansankirkonmiesten ja -naisten kommenteissa näiden kahden väliin usein oletetaankin yhtäsuurusmerkki. Uusi kirkko saa nyt myös entistä vapaammin toimia koko kansan tavoittamiseksi ja opetuslapseuttamiseksi. Se ei voi olla uhka muille kuin Viholliselle, joka on kansamme valheillaan sokaissut - sekä niille traditioille ja yhteisöille, joilta on matkan varrella fokus kadonnut ja jotka näin saattavat menettää status quon pönkittäjiä elinvoimaisemmalle toiminnalle.
Kun Luther aikanaan otti ja lähti kirkosta, teki hän uudessa kirkkokunnassaan toisissa asioissa selvän pesäeron vanhaan, mutta toisissa asioissa säilytti kirkkohistorian aikana syntyneitä tapoja ja opinkappaleita. Toivotaan, että Koivisto ja kumppanit ymmärtävät nyt samanlaisessa tienhaarassa tehdä sellaisia valintoja, ettei kenenkään tarvitse sadan vuoden päästä lähteä Suomen evankelis-koivistolaista kirkosta perustamaan uutta, Raamatun opetuksille uskollista kirkkokuntaa.
2 kommentti(a):
"Kirkon kannalta Koiviston ero ja sen myötä syntyvä kirkkokunta on sikäli hyvä juttu, että riidat kirkon sisällä vähenevät ja kirkko saa rauhassa jatkaa sillä tiellä, jonka se on valinnut."
Tai sitten ei. Uuden kirkkokunnan synty aiheuttaa todella paljon käytännön ongelmia. Vähäisin niistä ei ole se, että Tampereen seurakuntien vapaaehtoisista maallikoista merkittävä osa on jollain tavoin tekemisissä myös Nokia Mission kanssa. Tampereella on tähän asti vallinnut jonkinlainen "ekumenia": samat ihmiset toimivat useissa järjestöissä ja samalla myös kotiseurakunnassaan. Nämä vapaaehtoiset varmaan itse haluavat jatkaa myös tähän astisessa paikallisseurakunnassaan. Eri asia on sitten se, aikovatko paikallisseurakunnat vaikkapa kieltää näitä tulemasta puhujiksi jatkossa, jos he toimivat myös toisessa kirkkokunnassa. Vapaaehtoisia maallikoita ei ole juuri ylimäärin tarjolla, joten jos nykyisistä maallikoista esim. joka kymmenes jäisi Nokia Mission ev lut. kirkosta kokonaan eriytymisen seurauksena pois vapaaehtoistoiminnasta ev lut kirkossa, aiheutuisi tästä näkyviä seurauksia myös evankelisluterilaisten seurakuntien toimintaan.
Tosin Tampereella tilanne on jo pitkään ollut se, ettei seurakunnilla ole ollut omaa nuorisotyötä rippikouluiän ylittäneille, mistä syystä suuri osa niistä nuorista ja nuorista aikuisista, jotka käyvät evankelisluterilaisen kirkon toiminnassa, käyvät myös jossain vapaiden suuntien toiminnoissa. Nyt tilannetta on yritetty alkaa korjata, mutta helluntaiseurakunnan ja Nokia Mission nuorten aikuisten tarjonta erittäin pitkälti harjoiteltuine lauluja säestävine bändeineen jne. on silti jotain sellaista, jota vastaavaa luterilaisilla seurakunnilla ei ole tarjota. Eikä ole varmaan jatkossakaan, jos seurakuntien taloutta joudutaan tasapainottamaan eroaallon seurauksena. Luterilaiset nuoret aikuiset käynevät siksi jatkossakin Nokia Mission ja helluntaiseurannan toiminnoissa.
Ongelmana kirkon jatkamisella sillä tiellä, "jonka se on valinnut", on ainakin se, ettei kukaan tunnu tietävän, mitä tietä kirkko nyt oikein kulkee. Ei edes kirkko itse. Nokia Missiokin pyrittiin erojen välttämiseksi ilmeisesti pitämään kirkon sisällä, vaikka opillisesti oltiinkin eri linjoilla. Nokia Mission odotettiin tekevän itse irtioton. Tätä tosin odotettiin jo vuonna 2000. Nyt se sen sitten virallisestikin tekikin.
En usko, että riidat kirkon sisällä vähenevät yhtään Nokia Mission irtioton seurauksena. Nokia Missio ei ole kirkon sisällä missään vaiheessa edes riidellyt. Se on ollut jo pitkään irtaantuneena, eikä se ole puuttunut kirkon sisäisiin asioihin - vaan elänyt eräänlaista rinnakkaiselämää luterilaisen kirkon ja helluntaiseurakuntien kanssa.
Karismaattista liikettä on yhä kirkon sisällä, ja Nokia Mission eron seurauksena saattaa ongelmat alkaa kärjistyä entistä enemmän. Uudeksi tilanteen luo vieläpä se, että nyt piispakuntakin on alkanut haikailla enemmän kokemusperäisen kristinuskon perään. Esimerkiksi piispa Mikko Heikka on kertonut haluavansa kaivaa "mystiikan työkalupakista" pölyt pois, ja että ne otetaan jatkossa luterilaisessakin kirkossa enemmissä määrin käyttöön. "Mystiikaksi" hän kutsui tässä yhteydessä kirkon sisällä toimineita liikkeitä ("Yksilöllinen hengellisyys ja kriittisyys instituutioita kohtaan ovat tuttuja ilmiöitä kirkon historiassa. Vastauksena näihin trendeihin kirkon sisällä on syntynyt voimakkaita ilmiöitä, joita kutsumme mystiikaksi, pietismiksi ja herätysliikkeiksi." http://www.pod.fi/heikka/?p=60 ).
Kirkon linja jatkossa kokemuksellisen kristillisyyden kohdalla ei siis vaikuta läheskään selvältä. Toisaalta sitä vieroksutaan, toisaalta sitä kohti luterilaista kirkkoa näemmä haluttaisiin viedä. Aihe lienee useiden riitojen kohde tulevaisuudessa.
Toit esille juuri senkaltaisia ongelmia kuin mitä ajattelinkin syntyväksi. Varsinaisesti "riidoilla" tarkoitin kylläkin esim. piispan ja tuomiokapitulin masinoimaa Koiviston kadonneen luterilaisen metsästystä; liberaalimman siiven valitusta "änkyräkonservatiiveista"; yms. Tällaisessa tilanteessa ei tarvitse erikseen haastaa riitaa, sillä pelkkä Raamatusta kiinni pitäminen aiheuttaa ongelmia.
"Kirkon valitseman tien" mielsin siksi jatkumoksi, jota pitkin on pitkään kuljettu ja joka ehkä parhaimmillaan - tai pahimmillaan - on nähtävissä pääkaupunkiseudun luterilaisuudessa, esim. sen pappien toiminnassa, äänenkannattajien sisällössä, eksegeettien opetuksessa, jne. Kaikki eivät kirkon sisällä tietenkään tästä tiestä pidä, mutta "vastarintaliike" ei toistaiseksi ole onnistunut muuttamaan kirkkolaivan suuntaa, ainoastaan hidastamaan sen uppoamista.
Kokemuksellisuuden kaipuun suhteen en ihmettelisi lainkaan, mikäli kansankirkossamme tapahtuisi yhä lisääntyvässä määrin samanlaista liikehdintää kuin mitä joissain maissa on tapahtunut jo 10-20 vuotta sitten. Toki karismaattisuus on yksi vastaus tähän kaipuuseen, mutta toisena linjana lienee sellainen "smells and bells"-kokemuksellisuus kuin mitä esim. ortodoksisessa ja/tai katolisessa kirkossa on. Jälkimmäinen lienee ainakin helpommin inhimillisesti kontrolloitavissa ja säädeltävissä, joten se ei varmaan tule kohtaamaan paljoakaan vastustusta.
Lähetä kommentti