15.2.07

Erota vai ei erota?

Olen viimeisen viikon aikana törmännyt yllättävän usein sekä lehdissä että internetin erilaisissa blogeissa ja keskustelufoorumeilla ihmisiin, jotka uhkaavat pian erota kirkosta. Suurin osa tuntuu olevan konservatiiveja, jotka aikovat erota siinä vaiheessa, kun kirkko rupeaa siunaamaan homoliittoja, erottaa Markku Koiviston tai pakottaa naispappeuden vastustajat lähtemään työstään ja/tai kirkosta. Loput ovat sitten niitä, jotka eroavat, mikäli nämä asiat eivät tapahdu.

Tähänastinen kokemus on osoittanut, että uhkailuista huolimatta harva Raamattu-uskollinen kristitty loppujen lopuksi jättää kirkon, vaikka mitä tapahtuisi. Tradition vaikutus ja kansankirkkoon kuulumattomuuden stigma ovat liian suuria voimia voitettavaksi, vaikka iso osa papeista kuinka kieltäisi kristinuskon perustotuudet.

Mutta oletetaan, että seurakuntalaiset ovat tällä kertaa tosissaan. Miten siinä tapauksessa kirkon johdon kannattaisi toimia? Joku voisi ajatella, että valinta on selvä: tehdään sellaisia linjanvetoja, että kaikki Raamattu-uskolliset uskovat jäävät, kun taas ateistit ja kaikki ne, jotka eivät usko klassisen kristinuskon ydinopetuksia, jättävät kirkon.

Asiassa ei ole kuin kaksi muttaa. Ensinnäkin on hyvä kysyä, kumpaan porukkaan kirkon päättävät tahot kuuluvat. Kysymys voi tuntua hieman röyhkeältä, mutta rivikristittynä ei voi kuin ihmetellä, miksi kaikkea muuta suvaitaan rakkauden nimissä paitsi niitä, jotka ottavat Raamatun vakavasti ja haluavat elää sen mukaan? Ja jos johto on jo päättänyt, että Raamattu-uskolliset kristityt saavat tämänhetkisten trendien valossa "tehdä omat johtopäätöksensä", niin ehkäpä noita johtopäätöksiä kannattaisi ihan oikeasti ruveta tekemään.

Toinen mutta on se, että vain uskovien jäädessä kirkko menettäisi ennen pitkää suurimman osan jäsenistään ja sen mukana sekä suuret rahamäärät että sen vallan, mikä sillä nykyisessä asemassaan on. Vastapainona olisi toki hengellisesti elävä ja ydinasioihin keskittyvä kirkko, mutta kuinka moni on oikeasti valmis tällaiseen vaihtokauppaan?

Jeesuksen luo tuli korkeassa asemassa oleva mies, joka kysyi, mitä hänen pitäisi tehdä periäkseen iankaikkisen elämän. Jeesus pyysi häntä luopumaan omaisuudestaan ja seuraamaan häntä, mutta "kun mies kuuli tämän, hän tuli murheelliseksi, sillä hän oli hyvin rikas" (Matt. 18:23). Jeesuksen kokosydäminen seuraaminen on hinta, jota harva on valmis maksamaan.

Lue lisää...

10.2.07

Evankeliumi 2.0

Evankeliumien mukaan Jeesus tuli julistamaan "vangituille vapautta" ja tämä näkyi myös hänen palvelutyössään. Moni vuosikausia, jopa syntymästään asti tavalla tai toisella sidottuna ollut pääsi vapaaksi kohdattuaan Jeesuksen. Hyvät uutiset eli evankeliumi ei suinkaan ollut vain jonkun uskonkappaleen omaksumista, vaan se tuntui ja näkyi käytännön elämässä. Näitä hyviä uutisia Jeesuksesta ja hänen tuomastaan muutoksesta hänen seuraajiensakin tuli julistaa. Niinpä myös Apostolien teoissa näemme, kuinka monet pääsivät vapaaksi kahleistaan seurakunnan toteuttaessa saamaansa tehtävää Pyhän Hengen voimassa.

Tänä päivänä tilanne on toinen, ainakin Suomessa. Kirkko on usein voimaton tuomaan sitä todellista ilosanomaa, joka vapauttaa vangitut. Tilanne onkin kehittynyt niin, että siinä missä ennen kahleissa ollut sai vapautuksen, nyt kirkko siunaa - joskus jopa pyhittää - nuo kahleet ja julistaa niiden olevan ihan ok. Niiden, jotka tarvitsevat parantajaa, julistetaan rakkauden nimessä olevan jo terveitä. Armoa ei enää ole se, että Jumala kohtaa voimattoman ja antaa hänelle voiman, tai vapauttaa syntisen synnin orjuudesta. Armoa ja rakkautta on tänä päivänä se, että voimaton saa pysyä voimattomana ja syntinen saa jatkaa synnissä elämistä.

Ja jos jotakuta häiritsee se, että Raamattu ei näin opeta, niin aina löytyy joku professori tai dosentti - tai tarvittaessa vaikka piispa - joka tekee mustasta valkoisen ja valkoisesta mustan, tai julistaa kaiken harmaaksi. Jeesus ja Paavali eivät toki olisi tällaista evankeliumia tunnistaneet, mutta he olivatkin aikansa lapsia. Evankeliumista on nimittäin sittemmin ilmestynyt versio 2.0. Sen perusajatuksena on, että emme enää tyydy siihen, mitä meille on kauan sitten annettu, vaan jokainen meistä saa itse tuottaa siihen sisältöä sen mukaan, mikä tänään tuntuu hyvältä.

Lue lisää...

8.2.07

Paavalin ongelmia

Edellisessä postauksessa viittasin professori Lauri Thurénin kysymykseen siitä, mitä Paavali sanoisi tänään, mikäli tulisi vierailulle luterilaiseen kirkkoon. Mutta karismaattisuus - tai sen puute - ei varmaankaan olisi ainoa asia, joka Paavalia kovasti ihmetyttäisi. Yksi vähintään yhtä hämmentävä piirre kirkon toiminnasta käy ilmi Kotimaa-lehden tuoreesta artikkelista "Mieheni ei saanut liittyä kirkkoon".

Lehdessä kerrotaan Suomesta turvapaikkaa hakeneesta miehestä, joka ei saanut liittyä kirkkoon. Syynä tähän oli se, että kirkkolain mukaan ei saa kastaa, ellei kastettavalla ole kotikuntaa. Ilman kastetta ei puolestaan saa osallistua ehtoolliselle.

Luterilaiset suhtautuvat kovin nuivasti ns. vapaiden suuntien edustajiin, jotka sentään perustelevat kastenäkemystään (= usko ennen kastetta) Raamatulla. Tämän valossa luterilainen toiminta (= kotikunta ennen kastetta) kuulostaa perin omituiselta.

Asiaan on yritetty saada muutosta jo piispainkokouksessa 2003, mutta tällä hetkellä asia makaa toista vuotta kirkkohallituksen jatkovalmistelussa. Tunnelin päässä ei juuri valoa näy, sillä kirkkohallituksen hallinto-osaston hallintopäällikkö Mikko Tähkäsen mukaan "juuri nyt on vältettävä kirkkolain muutoksia, jotka eivät ole aivan välttämättömiä". Sanoma on hyvin selvä: kirkolla on muutakin tekemistä kuin kastaa ihmisiä, jotka haluaisivat liittyä seurakuntaan.

Sen vielä ymmärtää, että portti on ahdas, mutta kun ovella on kaiken lisäksi lainoppineita, jotka estävät muita menemästä sisälle, niin saattaa turvapaikanhakijalla olla vähän ihmettelemistä. Mutta maassa maan tavalla, eikö niin?

Lue lisää...

6.2.07

Karismaattisuus kirkossa

Helsingin kristillisellä opistolla pidettiin maanantaina teologipäivä, jonka aiheena oli "Karismaattisuus - teologinen haaste Suomen kirkolle". Tilaisuus veti paljon väkeä, sillä pelkästään ennakkoilmoittautuneita oli lähemmäs 150 henkeä. Osa tilaisuuden vetovoimasta oli mm. siinä, että Suomen kolmesta teologisesta tiedekunnasta oli puhumassa yhteensä viisi professoria ja yksi dosentti. Toisaalta aihe selvästi kiinnostaa pappeja ja teologeja. Vain piispat loistivat poissaolollaan.

Päivään mahtui monta mielenkiintoista esitelmää, osanottajien kommenteista puhumattakaan. Erityisesti jäi mieleen prof. Lauri Thurénin esitys karismaattisuudesta Uudessa testamentissa. Siinä missä Paavali saattoi vedota Hengen toimintaan ja ihmeisiin - ihmisten kokemuksiin - seurakunnan keskellä evankeliuminsa puolustamiseksi, Thurén epäili, että näin ei Paavali voisi enää tänään tehdä ainakaan luterilaisessa kirkossa.

Prof. Jouko Talonen puolestaan esitteli karismaattisuutta suomalaisissa herätysliikkeissä 1800-luvulla. Silminnäkijätodistusten ja aikalaisten kertomusten perusteella näyttää siltä, että rukoilevaisuus, herännäisyys ja lestadiolaisuus ovat alunperin olleet vähintään yhtä villiä menoa kuin ns. "torontolaisuus" (Talosen oma vertaus). Näihin herätysliikkeisiin ja niissä esiintyneisiin ilmiöihin verrattuna Nokia Mission ja/tai Markku Koiviston toiminta näyttääkin yhtäkkiä melko kesyltä.

Ehkä mielenkiintoisin osuus oli kuitenkin Sammeli Juntusen esitys siitä, miksi hän kirjoitti syksyllä keskustelua herättäneen mielipidekirjoituksen Kotimaa-lehteen yhdessä Antti Laaton kanssa. Koska Juntusella ei ole mitään siteitä Koivistoon tai Nokia Missioon eikä hän näyttänyt välttämättä olevan kovin sympaattinen karismaattisuuttakaan kohtaan, kaikki tietysti halusivat kuulla, miksi hän asettui Koiviston taakse. Juntusen mukaan oli kuitenkin enemmänkin kyse siitä, että Luther-tutkijana hänestä Tampereen tuomiokapitulin lausunnot ja tulkinnat luterilaisuudesta olivat täysin kestämättömiä ja että Koiviston tapauksessa oli hänen nähdäksensä menossa selvä oikeusmurha.

Koska teologipäivän taustalla oli kysymys siitä, että kuka on luterilainen ja kuka ei, kulutti osa puhujista yllättävän paljon aikaa oman luterilaisuutensa korostamiseen. Välillä olikin epäselvää, oliko kyseessä karismaattisuutta käsittelevä seminaari vai kenties kilpailu siitä, kenen kastenäkemys on luterilaisin. Itse asia tuli kuitenkin selväksi: karismaattisuus on - tai ainakin sen tulisi olla - osa todellista luterilaisuutta sekä Raamatun että kirkkohistorian valossa.

Jää nähtäväksi, ymmärtävätkö piispa Pihkala ja Tampereen tuomiokapituli ottaa tästä vaarin. Meneillään oleva eksodus on kirkolle tarpeeksi paha ilman, että sen karismaattiset jäsenet pakotetaan osallistumaan siihen. Pihkala on kuulemma älykäs mies - pian nähdään se, onko hän myös viisas.

Lue lisää...

1.2.07

How long...?

Joskus tulee tilanteita, jolloin jo olemassaoleva, valmiiksi kirjoitettu rukous osuu paremmin asian ytimeen kuin oma yritys pukea sanoiksi sisällä olevat ajatukset. Samoin joskus käy niin, että jonkun laulun sanat kiteyttävät hyvin sen, mitä mielessä liikkuu. Tänään tuli sellainen hetki, kuunnellessani erästä vanhaa tuttua laulua:

We have sung our songs of victory
We have prayed to You for rain;
We have cried for Your compassion
To renew the land again.
Now we’re standing in Your presence,
More hungry than before;
Now we’re on Your steps of mercy,
And we’re knocking at Your door.

How long before You drench the barren land?
How long before we see Your righteous hand?
How long before Your name is lifted high?
How long before the weeping turns to songs of joy?


Lord, we know Your heart is broken
By the evil that You see,
And You’ve stayed Your hand of judgement
For You plan to set men free.
But the land is still in darkness,
And we’ve fled from what is right;
We have failed the silent children
Who will never see the light.

But I know a day is coming
When the deaf will hear His voice,
When the blind will see their Saviour,
And the lame will leap for joy.
When the widow finds a Husband
Who will always love His bride,
And the orphan finds a Father
Who will never leave her side.

How long before Your glory lights the skies?
How long before Your radiance lifts our eyes?
How long before Your fragrance fills the air?
How long before the earth resounds with songs of joy?


Stuart Townend, 1997

Lue lisää...