"Ahne ja hölmö"

WinCapita-kohun kiihkeimmässä vaiheessa kysyttiin YLEn pääuutislähetyksessä haastateltavalta, millainen on WinCapitaan tai vastaavantyyliseen toimintaan mukaan lähtenyt ihminen. Vastaus ei ollut ainoastaan lyhyt ja ytimekäs - "ahne ja hölmö" - vaan osui myös aika hyvin kohdalleen. Ikävä kyllä, uhriksi oli joutunut myös joukko uskovia nopean ja helpon rahan toivossa.

Kotimaa-lehden jutussa kerrotaan, kuinka toimintaan oli lähtenyt mukaan joukko helluntailaisia, mm. seurakuntien työntekijöitä. Kaikki eivät ole asiasta (ainakaan vielä) kirjoitelleet lehdissä, mutta mukana oli kyllä työntekijöitä ja riviseurakuntalaisia muistakin kuin luterilaisista tai helluntailaisista piireistä. Ovatko uskovat siis yhtä ahneita ja hölmöjä - tai "sinisilmäisiä", kuten asia kauniimmin ilmaistaan - kuin muutkin?

Pelkäänpä, että asia on juuri näin. Harva tietenkään myöntää olleensa ahne, sillä onhan "rahanhimo kaiken pahan alkujuuri" (1 Tim. 6:10). Kukaan ei myöskään varmaan halunnut rahaa itselleen, vaan ainoastaan "Herran työhön". Onhan Herra tehnyt taloudellisia ihmeitä aikaisemminkin, miksei hän siis voisi omiaan suurella määrällä ilmaista rahaa ilman, että sen eteen täytyy tehdä työtä? Sinisilmäisyys ollaan näin valmiita myöntämään, mutta ei sen enempää.

Jotkut perustelivat mukaanlähtöään sillä, että valuuttakauppa on laillista puuhaa. Miksei siis uskovallakin olisi lupa tehdä rahaa siinä missä esim. pankeilla ja suurilla sijoittajillakin (a.k.a. "Business is business, and Moses is Moses")?

Tämä on mielenkiintoinen argumentti, jolla on pitkät perinteet. Samankaltaiseen perusteluun lienevät turvautuneet ne Korintin seurakunnan jäsenet, joiden mielestä osallistuminen "epäjumalien pöytään" ei ollut mitenkään ristiriidassa Herran pöytään osallistumisen kanssa. Olivathan julkiset ateriat yhteistyötahojen kanssa tuohon aikaan yleensä välttämättömiä, mikäli aikoi harjoittaa liiketoimintaa. (Samalla linjalla lienevät olleet monet niissä seurakunnissa, joille Johannes Ilmestyskirjassa kirjoitti.) Jos homma kerran on laillista ja muutkin tekevät sitä, niin mikseivät myös kristityt?

Paavalin vastaus oli, että vaikka "kaikki on luvallista", ei kaikki ole hyödyksi tai rakentavaa. (Johanneksen vastaus oli huomattavasti tylympi, ks. Ilm. 2 & 3.) Uskovien tulisi rakentaa etiikkansa Raamatun eikä yhteiskunnan lakien varaan. Joissain maissa on prostituutio sallittua, mutta se tuskin on hyvä ammatti Jeesuksen seuraajalle. Jotkut maat myyvät aseita kehitysmaille, mutta se tuskin näyttäisi hyvältä merkinnältä taivaallisessa ansioluettelossa. Joissakin maissa eutanasia ja abortti ovat sallittuja, mutta niiden suorittaminen tuntuu vähän evankeliumille vieraalta, vaikka niistä rahallista korvausta saisikin. "Kaikki on luvallista", mutta kaikki ei ole eettisesti kestävää.

Joidenkin mielestä valuuttakaupalla ja osake/optiokaupalla ei ole loppupelissä juurikaan eroa. Olen samaa mieltä, mutta se ei poista kysymysmerkkiä valuuttakaupan perästä vaan pikemminkin lisää sen myös osakekaupan perään. Pörssi on täynnä ilmaa, rahaa tehdään joko tyhjästä tai toisten tappioilla - ja yleensä niin, että kaikkein rikkaimmat rikastuvat entisestään - ja eräänä kauniina päivänä koko systeemi romahtaa. Toivottavasti kovinkaan monen uskovan taloudellinen turva tai toimeentulo ei ole kiinni osakkeista.

Vaan entäpä kulta? Eikö siihen kannattaisi uskovankin sijoittaa, varsinkin näinä epävarmoina aikoina? Kun pörssi romahtaa, pankit kaatuvat ja asunnot menevät alta, niin kullan arvo ainakin säilyy ja näin ei tarvitse pelätä henkilökohtaista konkurssia - eikö niin?

Tällaisia neuvoja on annettu useammassakin aihetta käsittelevässä dokumentissa, jotka ovat viime vuosina kiertäneet Suomea ja leviävät uskovien(kin) keskuudessa. Voi niitä, joiden teologinen ymmärrys on sillä tasolla, että panevat toivonsa tällaisiin!

Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle... Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen... Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.

Ja saman apokalyptinen versio:

Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston. Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet.

Siinä muutama WinCapitaa ja muita vaihtoehtoisia kohteita parempi sijoitusvinkki Nazaretin puusepältä.

Lue lisää...

Ketä uskoa?

Kristinuskon alusta asti on ollut ongelmana se, että samasta uskonelämään liittyvästä asiasta tai Raamatun tekstistä on eri kristityillä ollut erilaisia tulkintoja ja mielipiteitä. Tänään tilanne on vielä pahempi: netti, kristilliset tv-kanavat, kirjat ja kiertävien puhujien saarnat vilisevät keskenään ristiriitaisia tulkintoja - puhumattakaan siitä, että omankin kirkon tai seurakunnan edustajat riitelevät keskenään. Miten siis voi tavallinen, teologiaa opiskelematon seurakuntalainen enää saada selville, mikä tulkinta on oikea ja mikä ei?

Tähän ongelmaan ei valitettavasti ole mitään helppoa patenttiratkaisua, joka päästäisi hämmentyneen rivikristityn pälkähästä. Kaksi asiaa auttavat kuitenkin jo hyvin pitkälle:

1. Raamatun säännöllinen tutkiminen ja sopivien Raamattuun ja sen teemoihin syvemmälle johtavien kirjojen lukeminen. Kaikista ei tule ammattiteologeja, mutta kaikki voivat lisätä ymmärrystään Raamatusta ja sen kokonaissanomasta.
   
2. Säännöllinen rukouselämä. Paimenen äänen oppii tunnistamaan vain viettämällä aikaa paimenen kanssa.
   

Niitä, jotka tuntevat sekä kirjoitetun että elävän Sanan, on vaikea viedä kuin pässiä narussa.

Monet eivät kuitenkaan jaksa nähdä sitä vaivaa, mikä näihin lähestymistapoihin liittyy, vaan haluavat vaivattomamman ratkaisun ongelmalleen. Tässä muutama ehdotus heitä varten:

Ketä ei kannata kuunnella?

• Ei kannata kuunnella niitä, jotka eivät tunnusta kristinuskon perustotuuksia. Toki heiltäkin saattaa ajoittain löytyä oikeita tulkintoja Raamatusta, mutta jyvien ja akanoiden erottaminen voi osoittautua liian vaativaksi puuhaksi.
  
• Ei kannata kuunnella niitä, jotka sanovat Pyhän Hengen paljastaneen heille selkeästi, mikä on totta ja mikä ei. Ei niin, etteikö Pyhä Henki puhuisi tänäkin päivänä, mutta useimmiten tällainen auktoriteettiin vetoaminen on vain yritys kätkeä se, että puhujalla/kirjoittajalla ei ole mitään todellisia perusteita näkemyksensä tueksi.
  
• Ei kannata kuunnella niitä, jotka huutavat. Jos puhuja puhuu asiaa, ei hänen tarvitse korottaa ääntänsä, jotta kuulijat uskoisivat hänen sanaansa. Hyvät perustelut, Jumalan Henki ja Sana itse pitävät kyllä huolen kuulijan vakuuttamisesta.
  

Ketä kannattaa kuunnella?

• Kannattaa kuunnella niitä, joiden argumentit nousevat Raamatusta. Kaikki Raamatulla argumentoivat eivät tietenkään ole automaattisesti oikeassa, mutta ainakin teologia rakentuu oikealle pohjalle.
  
• Kannattaa kuunnella niitä, jotka ovat uhranneet vuosia Raamatun ja/tai teologian opiskeluun. Kaikki ovat yhdenvertaisia Jumalan edessä eikä ihmisen hurskaus ole teologisesta oppineisuudesta kiinni, mutta kaikki mielipiteet ja kaikki tulkinnat eivät ole samanarvoisia.
  
• Kannattaa kuunnella niitä, jotka ovat kasvaneet yhdessä traditiossa mutta ovat siirtyneet toiseen. On helppoa mennä tutun ja turvallisen joukon mukana, mutta asioita tulee pohdituksi ihan eri tavalla silloin, kun joutuu asettamaan kyseenalaiseksi oman traditionsa rakkaimmatkin tulkinnat.
  
• Kannattaa kuunnella niitä, joilla ei ole mitään menetettävää. Niin ikävää ja inhimillistä kuin se onkin, oma sosiaalinen sijainti usein sanelee sen, mikä totuus voi olla. Harva on valmis tuomaan totuuden julki silloin, kun sillä voi olla voi olla vaikutusta omaan asemaan tai kontekstiin.
  
• Kannattaa kuunnella niitä, jotka eivät suoraan tai välillisesti saa taloudellista hyötyä siitä, että kuulija/lukija uskoo nimenomaan heidän tulkintansa tai versionsa totuudesta. Kiusaus julistaa ja opettaa kuulijoiden/lukijoiden korvasyyhyn mukaan on suuri silloin, kun oma taloudellinen tilanne on siitä kiinni.
  
• Kannattaa kuunnella niitä, joiden toiminta tuottaa hyvää hedelmää. Hyvästä teologiasta ja hyvästä käytännstä seuraa yleensä hyvää hedelmää ja huonosta teologiasta ja huonosta käytännöstä seuraa huonoa hedelmää. Hedelmistään puu tunnetaan, teologiassakin.
  

Niin, tätäkään blogausta ei kannata pureksimatta niellä.

Lue lisää...

"Houston, meillä on ongelma"

Naispappeuskysymys, homojen asema kirkossa, karismaattisuus, liberaalit teologiset kannanotot, Luther-säätiön ja Suokonaukion kasteet - siinä muutamia uutiskynnyksen ylittäneitä kysymyksiä, joiden kanssa evankelis-luterilainen kirkko tälläkin hetkellä painii. Tavalliselle, hengellisistä asioista etääntyneelle tallaajalle ei kirkosta ja kristinuskosta tällaisten aiheiden kautta muodostu kovinkaan houkuttelevaa kuvaa.

Taannoisessa Kotimaa-lehden haastattelussa piispa Pihkala povasi vaikeita aikoja uudelle Missiokirkolle. Rohkenen kuitenkin epäillä, että Koiviston ja kumppaneiden ongelmat tulevat olemaan aika pieniä verrattuna siihen, minkälaisia ongelmia kansankirkolla on - ja tulee vastakin olemaan.

Ensiksikin kaikki gallupit, tilastot ja tutkimukset (joita tässäkin blogissa on usein käsitelty) viittaavat vahvasti siihen, että vain murto-osa ev.lut. kirkon jäsenistä on (Raamatun mukaisessa) uskossa. Kirkon opin mukaan kaikki sen jäsenet ovat kuitenkin uudestisyntyneitä. Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että joko oppi on väärässä - mikä vetäisi maton koko luterilaisuuden alta - tai sitten kirkko epäonnistuu surkeasti päätehtävässään, koska uskovina elämänsä aloittaneista yli 90% joko (a) luopuu uskostaan tai (b) ei koskaan opi aiheesta riittävästi erottuakseen näkemyksiltään ja elämäntavoiltaan ateisteista, agnostikoista, pakanoista yms. ryhmistä. Riippumatta siitä, kumpi selitysmalli valitaan, on ongelma Raamatun valossa aikamoinen.

Toiseksi, kansankirkkomme papeiksi vihittyjen joukossa on ateisteja, leipäpappeja, panteisteja, yms. henkilöitä (toisin kuin esim. piispa Björkstrand taannoin television A-talk -ohjelmassa väitti). Toisaalta pappeina toimii myös paljon aidosti Jumalaa ja Raamattua rakastavia henkilöitä, jotka kaikessa etsivät ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa. Näiden kahden ääripään välillä tuntuu sitten olevan suuri joukko ihmisiä, joilla on halu tehdä hyvää tai palvella hengellisessä tehtävässä, mutta joilta ympäröivä yhteiskunta ja liberaali teologinen koulutus ovat riistäneet eväät ja sen myötä selkeän ymmärryksen siitä, mitä Raamattu monista asioista opettaa. Joku voisi pitää tätäkin tilannetta melko ongelmallisena.

Kolmanneksi, kirkossa näyttää olevan hyvin erilaisia käsityksiä siitä, mille sen toiminta ja oppi perustuu. Teologisissa kädenväännöissä käy yleensä äkkiä ilmi, että sola scriptura -periaatteesta tunnetussa kirkkokunnassa on ainakin kolme auktoriteettia, joiden perusteella asiat ratkotaan: ympäröivä yhteiskunta ("Enemmän tulee pelätä Jumalaa kuin ihmistä"?), tunnustuskirjat/kirkkolaki/kirkkojärjestys ("Näin te olette perinnäissäännöillänne tehneet tyhjäksi Jumalan sanan"?) ja Raamattu. Viimeiseen vetoavien joukossa on tosin paljon niitäkin, jotka ovat tarpeen vaatiessa valmiit unohtamaan Raamatun ja ottamaan aseeksi kirkkohistorian, mikäli jälkimmäinen on paremmin linjassa omien teologisten preferenssien kanssa. Sopua ja yhteistä näkemystä on vaikea löytää, koska eri auktoriteetit ovat usein ristiriidassa keskenään. Niinpä ainakin yhdeksi ratkaisuksi on otettu se, että vallassa olevat potkivat eri tavalla ajattelevat - ja sen julki tuovat - pois kirkon viroista.

Kirkon soppaa ovat hämmentämässä lisäksi seuraavat seikat:

• Syyt kirkkoon kuulumiselle ovat useimmiten kaikkea muuta kuin hengellisiä, eli "olla suomalainen" = "olla luterilainen".
  
• Kirkolla on paljon rahaa ja omaisuutta sekä erityisasema suhteessa valtioon - kukapa näistä eduista haluaisi vapaaehtoisesti luopua?
  
• Moni olisi valmis lähtemään kirkosta, mutta eroamiseen ja toiseen kristilliseen kirkkoon liittymiseen liittyy uskoville sekä teologisesti että yhteiskunnallisesti vielä niin suuri stigma, että moni jää mieluummin verorahoillaan tukemaan järjestelmää, joka etääntyy koko ajan yhä kauemmaksi Jumalasta ja hänen Sanastaan. Tämä puolestaan takaa sen, että riitoja, napinaa ja ongelmia riittää kirkossa vielä vuosiksi eteenpäin.
  

Ok, ongelmat on helppo tuoda esiin, vaan mistä niihin löytyisi ratkaisuja? Tässä muutamia ehdotuksia, jotka todennäköisesti pitemmällä tähtäimellä parantaisivat tilannetta kirkossa:

• Siirrytään monissa kirkoissa käytössä olevaan malliin, jossa seurakunta itse kutsuu omat työntekijänsä (mahdollisuuksien mukaan) omasta keskuudestaan. Näin esim. papeiksi päätyy henkilöitä, jotka ovat seurakunnalle tuttuja, joiden luonne ja palvelualttius on jo testattu, jne.
  
• Toteutetaan niiden herätyskristillisten pappien toive, jotka haluaisivat kastaa vain uskovien vanhempien lapsia. Kirkolta ei kastettujen lasten opetuslapseuttaminen näytä onnistuvan, mutta uskovilla vanhemmilla voisi olla hieman paremmat mahdollisuudet.
  
• Pyritään tavoittamaan jokainen seurakuntalainen huomattavasti useammin kuin kirkon strategiamietinnön ehdottamat viisi kertaa vuodessa. Jos kerran kirkon päätehtävä (Raamatun mukaan) on ihmisten tavoittaminen evankeliumilla ja uskooon tulleiden opetuslapseuttaminen, niin se ei varmasti voi toteutua viidellä tapaamisella, joista useimmat liittyvät kaiken lisäksi johonkin riittiin tai seremoniaan.
  
• Avataan tie kirkon papiksi muillekin kuin niille, jotka ovat suorittaneet opintonsa sekulaarin yliopiston teologisessa tiedekunnassa.
  
• Siirretään konfirmaatio 10 vuotta myöhemäksi, tai otetaan käyttöön 2. konfirmaatio henkilön täyttäessä esim. 25 vuotta. Tuossa vaiheessa ei yleensä mennä enää muiden mukana tai toisteta konfirmaatiosanoja vain siksi, että saataisiin "naimalupa". (Koska Raamatussa ei puhuta mitään ensimmäisestäkään konfirmaatiosta, ei toisen konfirmaation käyttöönotolle pitäisi olla ainakaan teologisia esteitä.)
  
• Hyväksytään kummiksi vain sellaisia, jotka ovat kuuluneet pitkään johonkin kristilliseen kirkkoon (ev.lut. tai jokin muu). Näin ei kenellekään tule tarvetta liittyä kirkkoon vain siksi, että ei halua tuottaa pettymystä parhaalle kaverilleen, jonka lapsen kummiksi on pyydetty.
  
• Tarjotaan ihmisille helppo mahdollisuus tukea kirkon työtä kirkollisveron määrällä ilman, että on kirkon jäsen.
  
• Siirretään hautausmaat valtion hoidettaviksi niin, että kenenkään ei tarvitse liittyä kirkkoon halvan hautapaikan takia.
  
• Avataan kirkkohäät kaikille sitä haluaville (mies-naispareille) ilman, että on pakko liittyä kirkon jäseneksi. Jos joku ei-kristitty tai ei-luterilainen haluaa pyytää Jumalan siunausta liitolleen, niin se ei liene paha asia.
  
• Palautetaan kirkon perustehtävä - joka siis ei suinkaan ole sakramenttien jakaminen vaan ihmisten kutsuminen uskoon ja parannukseen - aivan uudella tavalla kunniaan.
  
• Ollaan enemmän huolestuneita laadusta kuin määrästä. Se, että yli 80% kansasta kuuluu kirkkoon voi olla hyvä juttu taloudellisesti, mutta sen, että suurin osa heistä on matkalla ikuiseen kadotukseen, tulisi myös painaa vaakakupissa jonkin verran.
  

Keksiikö joku vielä lisää ehdotuksia?

Lue lisää...

Oikea seurakunta

Yhdeksi syyksi uuden kirkkokunnan perustamiseksi Nokia Mission johtajat mainitsevat sen, että he voivat siten nauttia ehtoollista ja kastaa niitä, jotka ovat tulleet uskoon. Itse päämäärä on hyvä ja raamatullinen, mutta lähettääkö liike tässä samalla signaalin, joka tulisi juuri Raamatun valossa kyseenalaistaa?

Mikä tekee seurakunnasta todellisen seurakunnan? Se, että siellä saarnataan Sanaa ja oikein toimitetaan sakramentteja? Se, että se on osa kirkkokuntaa? Se, että sen paimenet toimivat piispan alaisuudessa ja johdossa? Se, että sillä on oma kirkkorakennus, palkattuja kokopäiväisiä työntekijöitä, omia lähettejä, laaja diakoniatyö ja oma edustaja ekumeenisissa neuvotteluissa?

Näinhän me usein ajattelemme. Raamatusta näitä vaatimuksia ei kuitenkaan tällaisenaan löydy, vaikka tiettyjä yhtymäkohtia yllä mainittuihin "oikean seurakunnan" kriteereihin onkin olemassa.

UT:n valossa näyttäisi esimerkiksi siltä, että Jeesuksen kuoleman muistoateriaa vietettiin melko säännöllisesti. Tutkijat ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että kyseessä ei ollut symbolinen leivänmuru tai öylätti joka huuhdeltiin kitalaesta irti ruokalusikallisella viiniä, vaan todellinen ateria, aivan kuten Jeesuksenkin nauttima illallinen - ehtoollinen - oli todellinen ateria.

Samoin näyttäisi siltä, että jokaisella seurakunnalla oli paimenia, jotka tavalla tai toisella valittiin tai asetettiin tehtäväänsä ennen pitkää, mutta ei vielä välttämättä seurakunnan syntyessä. Heidän tehtävistäänkään ei ole kovin tarkkaa tietoa, sillä esim. Paavali on paljon kiinnostuneempi siitä, että paimenet ovat nöyriä ja (varsinkin kansan silmissä) moitteettomia Kristuksen seuraajia, jotka omalla elämällään näyttävät hyvää esimerkkiä laumansa lampaille. Siitä, kenellä oli lupa kastaa tai murtaa leipää, ei UT sano mitään. Kaikki kuitenkin viittaa siihen, että näitä toimintoja ei ollut mitenkään rajattu vain johtajien tehtäviksi.

"Oikea seurakunta" -klubin sisäänpääsyvaatimuksissa ei yleensä mainita sellaisia asioita, jotka alkuseurakunnissa tuntuivat olevan itsestäänselvyyksiä. Tutkijat vahvistavat esimerkiksi sen, minkä satunnainenkin lukija äkkiä huomaa: ensimmäisen vuosisadan seurakunnat kokoontuivat kodeissa. Se tapa, jota tämän päivän Suomessa pidetään vaarallisena perversiona, oli siis alkuseurakunnassa normi. (Nykypäivän normin kannattajat tosin hakevat henkistä selkänojaa sekä Apostolien teoissa temppelissäkäyntiä jatkaneista juutalaisista että Paavalin kaksi vuotta jatkuneista päivittäisistä keskusteluista Tyrannuksen luentosalissa.)

Samoin on mielenkiintoista, kuinka tietyt erityisesti mainitut, seurakuntaa ja sen olemusta koskevat ohjeet ja määrittelyt on kätevästi unohdettu: seurakunnan muodostavat Jeesukseen uskovat ja hänet Herrakseen tunnustavat yhteen kokoontuneet ihmiset; seurakunnan jäsenet eivät saa sietää keskuudessaan siveettömästi eläviä; seurakuntalaisten ei tule haastaa toisiaan maalliseen oikeuteen; seurakunnan kokoontuessa kaikilla on jotain annettavaa ja jokainen voi vuorotellen käyttää lahjojaan; jne.

Jos siis katsomme Raamatusta kriteerejä sille, milloin tietyt ihmiset muodostavat oikeasti seurakunnan, niin pelkäänpä, että aika harva itsensä seurakunnaksi mieltävä ryhmä on oikeasti sellainen. Juuri siksi suuren enemmistön onkin pakko rummuttaa oman kriteerikokoelmansa puolesta. Ensiksikin se vie huomion pois epämiellyttävistä tosiasioista. Toiseksi kokemus näyttää viittaavan siihen, että valheesta tulee monelle totuus, kunhan sitä toistetaan tarpeeksi usein ja tarpeeksi voimakkaasti.

On ihan ok, että Missio haluaa selkeyttää linjaansa ja perustaa uuden kirkkokunnan. Toivottavasti kukaan ei kuitenkaan kuvittele, että tarvitaan patentti- ja rekisterihallituksen päätös ennen kuin seurakunta voi olla seurakunta. Raamatusta meille selviää todellisen seurakunnan reunaehdot - jotka ovat kovin erilaiset kuin yleisesti uskotaan. Ehkäpä piispankin tehtäväksi sopisi ennemminkin kirkon raamatullisuuden kuin kirkon ykseyden vaalinta?

Lue lisää...

Ohi on

Suomen kristillisen kentän historiassa käännettiin pääsiäissunnuntaina uusi sivu kun Nokia Mission johtaja Markku Koivisto ilmoitti eroavansa kirkosta ja perustavansa uuden kirkkokunnan. Vuosien tasapainoilu Raamatun ja suomalaisen luterilaisuuden välillä päättyi näin lopulta kirkon tappioon - tai voittoon, näkökulmasta riippuen.

Ilmoituksen taustalla näyttää olevan selkeä teologisen paradigman muutos. Vanha, monen suosima paradigma - Harrastakaa sen kaupungin menestystä, johon minä olen teidät siirtänyt, ja rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidän menestyksenne (Jer. 29:7) - on saanut tehdä tilaa profeetallisemmalle ja ajankohtaisemmalle paradigmalle: Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa (Ilm. 18:4).

Nokia Missio oli liikkeenä selvästi päätynyt tilanteeseen, jossa oli mahdotonta miellyttää kaikkia ja jossa yritys istua yhtä aikaa kahdella tuolilla aiheutti vähintään yhtä paljon ongelmia kuin se, että olisi selkeästi valittu jompikumpi tuoli. Samalla tuolit tuntuivat lisäksi koko ajan etääntyvän toisistaan. Nyt valinta on tehty ja vaikka se ei täysin ongelmaton olekaan, lienee se kuitenkin pitkällä tähtäimellä oikea.

Kirkon kannalta Koiviston ero ja sen myötä syntyvä kirkkokunta on sikäli hyvä juttu, että riidat kirkon sisällä vähenevät ja kirkko saa rauhassa jatkaa sillä tiellä, jonka se on valinnut. Toisaalta voidaan tietysti kysyä, onko konservatiivien kiihtyvä kato kirkosta (ks. "vapaa-ajattelija" Petri Karisman kommentit viimeaikaisesta trendistä kirkostaeroamisten syissä A-talkissa torstaina 20.3.2008) hyvä asia vai ei.

Mission kannalta syntyvä kirkkokunta on myöskin hyvä asia, koska se mahdollistaa missiolaisille oikealla tavalla riippumattoman, raamatullisen seurakuntaelämän ilman tuomiokapitulin tai jonkin muun vastaavan instanssin seurantaa ja ohjausta. Toisaalta ne liikkeen jäsenet, jotka kuuluvat muihin kirkkokuntiin, eivät voi enää uskotella itselleen, että heidän mukanaolonsa on heidän oman seurakuntansa kannalta ongelmatonta, koska "Nokia Missio ei ole oikea seurakunta". Liikkeessä mukana olevat joutuvat siis hekin valitsemaan, mihin kirkkoon he oikeasti haluavat kuulua.

Koko Suomen kristillisen kentän kannalta uusi kirkkokunta on monellakin tavalla hyvä asia. Se mm. auttaa suomalaisia entistä paremmin ymmärtämään, että Kristuksen kirkko ei ole sama asia kuin ev.lut. kirkko, vaikka kansankirkonmiesten ja -naisten kommenteissa näiden kahden väliin usein oletetaankin yhtäsuurusmerkki. Uusi kirkko saa nyt myös entistä vapaammin toimia koko kansan tavoittamiseksi ja opetuslapseuttamiseksi. Se ei voi olla uhka muille kuin Viholliselle, joka on kansamme valheillaan sokaissut - sekä niille traditioille ja yhteisöille, joilta on matkan varrella fokus kadonnut ja jotka näin saattavat menettää status quon pönkittäjiä elinvoimaisemmalle toiminnalle.

Kun Luther aikanaan otti ja lähti kirkosta, teki hän uudessa kirkkokunnassaan toisissa asioissa selvän pesäeron vanhaan, mutta toisissa asioissa säilytti kirkkohistorian aikana syntyneitä tapoja ja opinkappaleita. Toivotaan, että Koivisto ja kumppanit ymmärtävät nyt samanlaisessa tienhaarassa tehdä sellaisia valintoja, ettei kenenkään tarvitse sadan vuoden päästä lähteä Suomen evankelis-koivistolaista kirkosta perustamaan uutta, Raamatun opetuksille uskollista kirkkokuntaa.

Lue lisää...