Verkko- ja paperilehdet ovat ovat viime päivinä uutisoineet Erkki Tuomiojan joulukuussa esittämiä kommentteja uskonnosta, kirkosta ja teologian opiskelusta. Keskustelua ovat herättäneet erityisesti ateistiksi tunnustautuneen Tuomiojan vaatimukset kirkon ja valtion erosta, ehdotus teologian opiskelun siirtämisestä pois valtion ylläpitämistä yliopistoista ja näkemys siitä, että uskon(no)n välittäminen lapselle myrkyttää tämän mielen.
Kuvittelin Tuomiojan olevan fiksu mies, mutta ilmeisesti usko Jumalan olemassaolemattomuuteen on tehnyt aivoille samanlaista hallaa kuin usko Jumalan olemassaoloon monien ateistien mielestä tekee. On oppineelta mieheltä aika naiivia ajatella, että ateismi olisi jotenkin neutraali, arvovapaa ja luonnollinen tila, kun taas ei-ateistinen kasvatus vaikeuttaisi maailman hahmottamisessa oikealla tavalla. Epäilen myös, että Tuomioja ei oikeasti tiedä, minkälaista yhteiskuntaa hän peräänkuuluttaa. Tai ehkäpä hän ihan oikeasti haikailee esimerkiksi entiseen Neuvostoliittoon, Albaniaan tai Romaniaan, missä maailma hahmotettiin oikealla tavalla?
Vaatimus valtion ja kirkon erosta on jo järkevämpi. Todellinen uskontojen tasavertaisuus ei kuitenkaan toteudu vielä vähään aikaan edes kristillisten kirkkojen välillä, saati sitten kaikkien uskonnollisten yhdyskuntien kesken. Toisaalta sisäministeriön keskiviikkona julkistetun vision mukaan Suomesta aiotaan viidessä vuodessa tehdä "Euroopan moniarvoisin maa", joten ehkäpä valtion ja ev.lut. kirkon siteet ohenevat nopeammin kuin mitä kirkon jäsenmäärän lasku antaa olettaa.
Kaikkein ymmärrettävin kommentti Tuomiojalta koski valtion tarjoamaa, yliopistojen teologisen koulutuksen muotoon puettua ilmaista tulonsiirtoa ev.lut. kirkolle. Toisin kuin kansanedustaja Tuomioja kuvittelee, ongelma ei silti ole siinä, että yliopistoissa tehtävä teologia olisi huuhaata (korkeakouluissa on paljon muitakin vähintään yhtä suurta huuhaata olevia aineita, opiskelulinjoja ja suuntautumisvaihtoehtoja). Ongelma on pikemminkin siinä, että joillakin laitoksilla teologian tekeminen on aika kaukana kirkon uskosta ja tarpeista (ja näin Tuomiojan pelko on turha), kun taas toisilla laitoksilla se on vahvasti tunnustuksellista ja yhteen kirkkokuntaan sidottua.
On ymmärrettävää, että kirkko ei halua luopua ilmaisesta rahasta eivätkä yliopistojen teologiset tiedekunnat omasta monopolistaan, mutta pitkällä tähtäimellä molemmat saattaisivat olla viisaita ratkaisuja.
Kirkolla voisi olla oma (tai mieluummin vielä kaikkien kristittyjen yhteinen) teologinen oppilaitos, jossa opiskelun se voisi kustantaa niille, jotka se kutsuu virkoihinsa. Tällaisen oppilaitoksen tarjonta olisi helposti muokattavissa sellaiseksi, että se palvelee huomattavasti nykyistä paremmin kirkon ja sen tulevien työntekijöiden tarpeita (ilman, että kristinuskon perusasiat asetetaan kyseenalaisiksi).
Teologisten tiedekuntien näkemys siitä, että vain niissä voidaan tehdä "objektiivista" ja "rehellistä" teologista tutkimusta on kupla, joka on voinut kestää näinkin pitkään vain Suomen kaltaisessa teologisessa ghetossa. Tuo(kin) kupla puhkeaa ennen pitkää - ja mitä pikemmin, sen parempi. Eri tutkimusalojen terävimmät teologit maailmalla eivät läheskään kaikki tee tutkimustaan valtion ylläpitämissä yliopistoissa. Suomessa on jossain vaiheessa on mennyt jotain pahasti pieleen, jos kirkonmiesten ja teologien esiolettamus on, että ainoastaan sekulaareissa yliopistoissa sekulaarilta pohjalta nouseva teologinen tutkimus on hyvää.
Tuomioja jakoi näkemyksiään teologisesta koulutuksesta ilman, että välttämättä ymmärsi asiasta paljoakaan. Mielestäni teologisen koulutuksen vapauttaminen valtiollisesta monopolista ei kuitenkaan ole uhka, vaan mahdollisuus. Miksei rikas kirkkomme käyttäisi tilaisuutta hyväkseen ja varmistaisi, että saa Raamattunsa osaavia ja Jumalaan uskovia, hyvin koulutettuja ja tuleviin tehtäviinsä varustettuja työntekijöitä palvelukseensa?
Lue lisää...
