Mediasotaa

Täysin ulkopuolisena olen mielenkiinnolla seurannut sitä "keskustelua", mitä Markku Koivisto on julkisuudessa vuosien varrella käynyt vastustajiensa kanssa. Viimeisin yhteenotto oli eilen, kun Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli antoi ensin oman lausuntonsa Koiviston luterilaisuudesta ja Koivisto vastasi saman tien omalla näkemyksellään tuomiokapitulin raamatullisuudesta.

Tunnustan, että itse asian suhteen sympatiani ovat enemmän Koiviston puolella. Toisin sanoen, teologina näen, että Koiviston edustama kristillisyys on selvästi lähempänä UT:n kristillisyyttä kuin tuomiokapitulin edustama tulkinta luterilaisuudesta. (Noin muuten toivon - kaikkien kansankirkkomme jäsenten puolesta - että tuomiokapituli ei todellakaan edusta luterilaisuutta parhaimmillaan...)

Mutta näistä sympatioista huolimatta on silti askarruttanut yksi kysymys: Miksi Koivisto on ylipäätään lähtenyt mukaan tällaiseen mediasodankäyntiin?

Mielessä on käynyt erilaisia vaihtoehtoja. Onko hän niin herkkänahkainen, ettei kestä kritiikkiä, joka välttämättä aina tulee hengellisten johtajien osaksi, vaan yrittää julkisella keskustelulla kerätä itselleen puolustajia tai kannattajia? Toivottavasti ei. Haluaako hän oikeasti herättää keskustelua kirkon tilasta? Ehkäpä, tosin käytettävissä olevia keinoja olisi muitakin. Haluaako hän kerätä ihmisten sympatioita muusta syystä? Luultavasti.

Suomen kansan tavoittamisessa luterilaisuus on eduksi ja Koivisto tietää tämän hyvin. Ihmiset on pienestä pitäen opetettu siihen, että luterilaisuus on normi ja kaikki muu on tavalla tai toisella epäilyttävää. Niinpä luterilaiseen tilaisuuteen on matalampi kynnys mennä kuin muihin tilaisuuksiin. Jos Koivisto olisi saanut harhaoppisen leiman otsaansa hyvin aikaisessa vaiheessa, olisi se vaikeuttanut hänen toimintaansa. Nyt hän on sen sijaan mittauttanut kannatuksensa (muistatko vielä www.markunpuolesta.net-sivuston?) ja todennut, että se on eri paikkakunnilla riittävän laajaa, jotta liike voi erkaantua niistä vähäisistä siteistä, joita sillä on ev.lut. kirkkoon.

Ideaalitilanteessa tuomiokapituli olisi erottanut Koiviston, jolloin hänestä olisi tullut monen silmissä marttyyri, mikä puolestaan olisi entisestään lisännyt hänen kannatustaan. Nyt tuomiokapituli otti kuitenkin selvästi maltillisemman linjan, jolloin laimeaksi jäänyttä kliimaksia piti Nokia Mission verkkosivulla vähän parannella käymällä kirkon kimppuun vielä taistelun tauottuakin. Samalla tehtiin linjanveto tulevaisuutta varten: Miksi kuulua kirkkoon, kun voit yhtä hyvin erota ja liittyä uuteen, Koiviston johtamaan kirkkoon?

Uuden kirkkokunnan myötä Suomen hengellinen kenttä tulee muuttumaan ja todennäköisesti parempaan suuntaan. Nokia Missio ei silti tule olemaan se viimeinen liike ja murros, vaan jää (yhdeksi?) sen edelläkävijäksi.

[Päivitys 8.10.6: Nokia Mission nettisivulla ollutta lausuntoa on muutettu, eikä se käy kirkon kimppuun enää niin aggressiivisesti kuin alkuperäinen versio. Järkevä veto.]

Lue lisää...

Miksi kukaan ei välitä

Edellisessä kirjoituksessani käsittelin sitä (minulle outoa) tilannetta, että kansankirkkomme jäsenistä suurin osa ei edes usko kristinuskon ydinkohtia, saati sitten elä kristillisen uskon mukaisesti - eikä sillä tunnu olevan mitään väliä kirkon johtajille ja päättäjille. Miksi näin?

Syitä tähän on monia, jotkut parempia ja jotkut selvästi huonompia.

Osa vastuussa olevista tahoista todella uskoo niihin teologisiin rakennelmiin, jotka mahdollistavat sen, että suurin osa tyypillisen ev.lut. seurakunnan jäsenistä ei ole uudestisyntyneitä. Tämä on valitettavaa, mutta maassa, jossa näistä asioista eri tavalla ajattelevia ovat valtio ja kirkko historian aikana usein yhdessä vainonneet, ei kannata ruveta tällaisesta taittamaan turhaa peistä.

Osa nykyisen järjestelmän edunsaajista on ns. leipäpappeja, joten heilläkään ei ole mitään varsinaista syytä ryhtyä vaatimaan muutosta.

Osa kirkon uudestisyntyneistä työntekijöistä on teologisesti täysin eri linjoilla työnantajansa kanssa, mutta on siitä huolimatta järjestelmässä mukana. Toiset ovat evankelistoja, jotka vaihtavat oman teologisen vakaumuksensa mahdollisuuteen toteuttaa omaa kutsumustaan: "Pelastan kirkon jäsenistä ne, jotka voin." Toiset taas käyttävät kirkon valtavia resursseja omiin projekteihinsa, koska "katto on niin korkealla ja seinät niin leveällä, että kukaan ei välitä, mihin tiloja ja taloja käytetään".

Mutta eikö yhtenä syynä ole kuitenkin loppujen lopuksi valta ja mammona, jotka ovat tarjolla nykyisten järjestelyjen myötä? Nuo samat vaikuttajat, jotka saivat hengellistä valtaa käsissään pitävät ja temppeli-järjestelmään sitoutuneet juutalaiset torjumaan oman kansansa Messiaan. Nuo samat vaikuttajat, jotka ovat saaneet kirkon vuosisatojen aikana vainoamaan juutalaisia, tekemään ristiretkiä ja tappamaan eri tavalla ajattelevia kristittyjä. Nuo samat vaikuttajat, jotka mainitaan vielä viime metreillä Ilmestyskirjassakin Porton, Pedon ja niiden seuraajien synneiksi.

Vaan kukapa haluaisi vapaaehtoisesti luopua

• suuresta omaisuudesta
• turvallisista viroista
• yhteiskunnallisesta arvokkuudesta (ja kutsusta Linnan juhliin muun maan kerman kanssa - Jeesus kyllä juhli lähinnä yhteiskunnan pohjasakan kanssa, mutta toisaalta olihan Paavali linnassakin...)
• verotusoikeudesta
• lain suomasta etuoikeutetusta asemasta (muutama kirkkokunta on Suomessa edelleen monin tavoin paremmassa asemassa kuin muut)
• paikasta kirkkokunnallisen nokkimisjärjestyksen huipulla
• ilmaisesta tulonsiirrosta veronmaksajilta kirkon työntekijöiden koulutukseen sekulaareissa yliopistoissa
• jne., ad nauseam?

Vallalla ja mammonalla on kuitenkin hintansa. Suomessa se maksetaan kahdella tavalla:

(1) Evankeliumia on pitänyt vesittää sen verran, että se ei synnytä liikaa vastustusta, koska muuten väki voisi kadota. Pidetään katto korkealla ja seinät leveällä, ja annetaan kaikkien kukkien kukkia. (Poikkeuksena on tietysti Markku Koivisto ja muut radikaalit, jotka rohkenevat kutsua ihmisiä parannukseen ja uskoon, ja jotka tekevät kaikkea muutakin sellaista, mikä Tampereen tuomiokapitulin mukaan ei ole luterilaisen uskon mukaista. Tällaiset eivät avaraan kirkkoonkaan mahdu, koska he herättävät kiusallisia kysymyksiä, joten on parempi lyödä otsaan harhaoppisen leima.)

(2) Melkein kaikki suomalaiset on rokotettu kristinuskoa vastaan. Kaikki ovat saaneet sitä lähinnä koulussa, rippileirillä ja muutamassa muussa yhteydessä sellaisen annoksen, että enempi ei voisi vähempää kiinnostaa. Kristinuskosta näin muodostettu kuva on yleensä varsin kaukana siitä, mitä usko todellisuudessa on ja/tai voi olla, mutta vertailukohdan ja paremman ymmärryksen puuttuessa tätä kuvaa pidetään todellisena ja sen pohjalta kristinusko hyljätään.

Tämän hinnan maksamista perustellaan usein sillä, että nykymenetelmällä aina joku jää haaviin kiinni. Mielestäni nyt olisi kuitenkin aika kirkon lopettaa riemuitseminen siitä yhdestä lampaasta ja rientää niiden yhdeksänkymmenenyhdeksän perään, jotka ovat edelleen kateissa. Siellä mukavuusvyöhykkeen ulkopuolella voi jopa tulla hyvä paimen vastaan.

Lue lisää...

Hyvin menee - vai meneekö?

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tutkimuskeskus tutkii kirkon toimintaa ja suomalaisten uskonnollisuutta. Yksi tämän vuoden merkittävimmistä tutkimustuloksista on, että suomalaisten "luottamus kirkkoon" on korkeimmillaan neljännesvuosisataan. Maassa, jossa pelkästään ev.lut. kirkon jäseniä kansasta on yli 85% (muista kristillisistä kirkkokunnisa ja seurakunnissa puhumattakaan) "luottaa" kirkkoon ennätykselliset 63%. Tällaisesta tutkimustuloksesta kannattaakin pitää meteliä, sillä se osoittaa, että ev.lut. kirkko on tehnyt työnsä hyvin ja sen kannattaa olla tyytyväinen.

Vai kannattaako? ISSP:n (International Social Survey Program) vuosien 2003 ja 2004 aineiston mukaan suomalaiset ovat hyvin luottavaista kansaa. Esim. 56% suomalaisista luottaa toisiin suomalaisiin. Tyypillinen 15-74-vuotias suomalainen luottaa siis kirkkoon seitsemän prosenttiyksikköjä enemmän kuin bussissa viereisellä penkillä istuvaan Matti tai Maija Meikäläiseen. Tutkimuksen mukaan suomalaiset luottavat yksityishenkilöitä selvästi enemmän keskeisiin yhteiskunnallisiin instituutioihin, kuten poliisiin, oikeuslaitokseen tai tasavallan presidenttiin. Myös kansainvälisessä vertailussa suomalaisten luottamus näihin instituutioihin on erittäin vahvaa.

Suomalaisten luottamus ev.lut. kirkkoon voi siis olla korkeammalla kuin vuosiin, mutta vertailussa muihin suomalaisiin keskeisiin instituutioihin kirkkoon luotetaan todella vähän. Lisäksi kun luodataan tarkemmin, mitä tämä "luottamus" tarkoittaa, käy ilmi että esim. etiikkaa tai moraalia koskevissa kysymyksissä vain 44% suomalaisista luottaa kirkkoon. Ja kuitenkin tästäkin tuloksesta iloitaan kovasti, koska näin korkeita luottamuslukemia ei olla saatu yli 20 vuoteen.

Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuksista käy ilmi muitakin mielenkiintoisia faktoja. Esim. Suomalaisten uskonnollisuus uuden vuosituhannen alussa -tutkimuksen mukaan yhä harvempi suomalainen uskoo Jumalaan kuten kirkko opettaa. Tutkimuksessa ei mainita kuin muutama kristinuskon keskeinen oppi, joten kovin tarkkaa kuvaa aiheesta ei välttämättä saa, mutta jos Raamatun ilmoittamaan Jumalaan uskoo alle 40% ja helvetin olemassaoloon noin 25% suomalaisista, niin se jo antaa kuvaa siitä, kuinka hyvin kansankirkkomme on onnistunut tehtävässään.

Samainen tutkimus tyypittelee "aktiiviseurakuntalaisiksi" ne, jotka käyvät kirkossa kerran kuussa ja rukoilevat vähintään kerran viikossa. Näitä on suomalaisista n. 14% (vastaava luku eurooppalaisista on 25%). Muissa tutkimuksissa on todettu, että viikoittaisessa seurakuntayhteydessä on n. 2-3% suomalaisista (mukaanlukien myös muiden kuin ev.lut. kirkon kristityt). UT:n (ja varhaisen kirkkohistorian) mukaan kuitenkin nimenomaan tämä indikaattori kertoo maamme hengellisestä tilasta enemmän kuin esim. kysymys siitä, "luottaako" suomalainen kirkkoon.

Oma lukunsa on sitten se tahti, jolla ihmisiä eroaa kirkosta. Väkeä katoaa keskisuuren kaupungin verran joka vuosi, mutta tutkimusten ja tilastojen mukaan silti on syytä iloita: tänä vuonna kirkostaeroamisvauhti ei ole kiihtynyt viime vuodesta.

Suurimmassa osassa maailman kirkkokunnista kaikki nämä tilastot ja tutkimukset otettaisiin merkkinä siitä, että jotain on todella pahasti vialla ja että tällä hetkellä kirkko täyttää sille annettua tehtävää erittäin huonosti. Suomessa sen sijaan iloitaan siitä, että vaikka suurin osa kansankirkon jäsenistä ei uskokaan Jumalaan, kirkon julistukseen tai kristinuskon keskeisiin opinkappaleisiin, niin ainakin yli puolet suomalaisista "luottaa kirkkoon" (joka tosin häviää vertailussa poliisille, oikeuslaitokselle, presidentille, lääkäreille, jne.).

En tiedä, kummasta tässä pitäisi olla huolestuneempi: siitä, että tilanne on tämä, vai siitä, että se ei näytä häiritsevän ketään?

Lue lisää...

Tempaus Ilmestyskirjassa (2)

Jae, joka usein nostetaan esille tempauksen yhteydessä, on 1 Tess 5:9: "Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta." (Uudempi käännös sanoo jopa, että "pelastuisimme Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa", mutta kreikaksi tuossa jakeessa ei puhuta "tulemisesta" mitään.) Eikö tämä siis tarkoita sitä, että seurakunta temmataan ennen Ilmestyskirjassa esiintyvää "vihan" aikaa?

Vastaus riippuu siitä, miten ymmärrämme jakson, jota jotkut Ilmestyskirjan tutkijat kutsuvat "vihan ajaksi". On totta, että uskovat eivät ole Jumalan vihan kohteena ja sama näkemys löytyy Paavalin lisäksi myös Johannekselta. Luvussa 16 nimittäin vuodatetaan seitsemän "Jumalan vihan maljaa" maan päälle, eikä niiden kohteena selvästikään ole Jumalan omat, vaan niiden tarkoituksena on "tuhota ne, jotka tuhoavat maata" (11:18). Luvussa ei myöskään ole mitään viitteitä siitä, että uskovat olisivat vielä maan päällä mukana kuvioissa, joten voidaan hyvällä syyllä ajatella, että tempaus on jossain muodossa tapahtunut.

Ongelma ei olekaan siinä, ovatko uskovat Jumalan vihan kohteena vai eivät, vaan siinä, että tämä "viha" yhdistetään Ilmestyskirjan tulkinnoissa 3,5 tai 7 vuoden pituiseen ajanjaksoon, jota ennen tempauksen oletetaan tapahtuvan. Luvussa 16 ei kuitenkaan ole mitään aikamääreitä, vaan ne löytyvät lähinnä luvuista 11-13, joissa taas ei varsinaisesti lainkaan käsitellä tuota Jumalan vihan vuodatusta maan päälle. Ilmestyskirjan kronologiassa ei olekaan mitään estettä sille, etteikö seurakunta olisi mukana toiminnassa aina vihan maljoihin asti. Tämä pitää sisällään myös lukujen 11-13 aikamääreet "1260 päivää", "42 kuukautta", ja "aika, kaksi aikaa, ja puoli aikaa".

Mitään seitsemän vuoden ajanjaksoa Ilmestyskirjasta ei muuten löydy, vaan se perustuu hyvin monimutkaiseen teologiseen rakennelmaan, joka pohjautuu suurimmilta osin Danielin kirjan 9:24-27 tiettyyn tulkintaan, joka puolestaan on hyvin ongelmallinen monessakin suhteeessa (ks. vaikkapa viime viikkojen keskustelu aiheesta Biblical Hebrew -postituslistan arkistoissa). Mutta se on taas aivan oma aiheensa...

Lue lisää...

Tempaus Ilmestyskirjassa (1)

Ns. "tempaus" eli "seurakunnan ylösotto" on tärkeä osa monen uskovan teologista horisonttia. Vaikka ko. käsitettä ei sellaisenaan mainitsekaan, käyttää Paavali verbiä αρπαζω, joka on suomeksi käännetty sanalla "temmata":

Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa. (1 Tess 4:16-17)

Samaa verbiä käytetään muuallakin Raamatussa, mutta uskovien "tempaukseen" löytyy ainoastaan tuo yksi viite. Siitä huolimatta ko. tapahtuman ja nimenomaan sen ajankohdan varaan on rakennettu yhtä sun toista teologista rakennelmaa. Mieleen tulee mm. Left Behind -sarja, jonka juoni riippuu täysin siitä, koska tuo tempaus tapahtuu (ja jonka kirjoittajista on tullut moninkertaisia miljonäärejä...).

Minulta kysytään joskus, missä Ilmestyskirjassa löytyy tempaus. Nostan aina hattua näille kysyjille! Kokemukseni mukaan nimittäin suurin osa ei asiasta kysy, koska he tietävät, että se löytyy jakeiden 4:0 ja 4:1 välistä.

Oma vastaukseni on, että Ilmestyskirjassa ei puhuta "tempauksesta" mitään (paitsi "poikalapsen" eli Jeesuksen tempaus luvun 12 jakeessa 5). Tämä ei toki tarkoita sitä, etteikö Ilmestyskirjassa voisi olla viittauksia tapahtumaan, johon Paavali viittaa. Teemme kuitenkin vääryyttä Johannekselle, jos vaadimme häntä vastaamaan meidän kysymyksiimme sen sijaan, että kuuntelisimme, mitä hän itse haluaa meille kertoa.

Mutta eivätkö Johannes ja Paavali ole yhtä mieltä lopunajoista? Se on sangen mahdollista, mutta se ei tarkoita, että he puhuisivat siitä samalla tavalla ja samoilla kielikuvilla, tai että molemmat mainitsisivat samat tapahtumat ja lähestyisivät niitä samasta perspektiivistä. Vertailukohtana voisi käyttää vaikka evankeliumeja, jotka kaikki puhuvat samasta henkilöstä mutta jotka kertovat kaikki vähän erilaisen kertomuksen. Jos esitämme vaatimuksen, että jokaisen evankelistan pitää kertoa samasta tapahtumasta samalla tavalla ja esittää kaikki tapahtumat samassa kronologisessa järjestyksessä, niin joudumme päätymään siihen lopputulokseen, että evankeliumit eivät ole kaikilta osiltaan täysin yhteensopivia. Samalla tavalla emme voi vaatia Paavalia ja Johannesta mukautumaan meidän skeemoihimme ja vastaavaan kysymyksiin sellaisista aiheista, joita he eivät edes käsittele.

Ok, mutta eikö se tempaus voisi sittenkin olla siellä juuri ennen jaetta 4:1? Ei. Tekstin mukaan ovi taivaaseen on auki Johannesta varten, ei suinkaan seurakunnan tempauksen takia. Lisäksi seurakunnan ylösotto aivan kirjan alkupuolella sotii koko Ilmestyskirjaa vastaan monin tavoin, sillä kirjan tarkoituksena on puhua nimenomaan seurakunnalle (tai seurakunnille), jotka kamppailevat monenlaisten ongelmien kanssa. Jos ajattelemme, että suurin osa Ilmestyskirjaa ei itse asiassa ole kirjoitettu ennen Jeesuksen paluuta eläville kristityille, niin mitä ihmettä se edes tekee Raamatussa? Tyydyttää meidän uteliaisuuttamme?

Ajatus siitä, että seurakunta temmataan pois maan päältä ennen kuin vaikeudet alkavat, haiskahtaa pahasti länsimaisten kristittyjen keksinnöltä. Monessa muussa maanosassa - jossa kristittyjä on viimeisen sadan vuoden aikana kidutettu ja tapettu enemmän kuin aikaisempina vuosisatoina yhteensä - on turha mennä kertomaan, että tempaus tulee, ennen kuin vainon aika alkaa. Ei, kyllä ainakin Ilmestyskirjan sanoma on aivan toinen: Jeesuksen seuraajilta vaaditaan uskollisuutta kuolemaan asti - ja se voi hyvinkin tulla pedon ja hänen seuraajiensa käsissä.

Jatkuu...

Lue lisää...

"Think theology, not time!"

Paljastin jo aikaisemmassa kirjoituksessani kaksi tärkeintä, monelle hyvin salaiseksi jäänyttä avainta Ilmestyskirjan ymmärtämiseen. Jos ne kuitenkin tuntuvat liian raskailta, niin tällä kertaa tarjoan yhden pika-avaimen. Sillä ei tosin aukea läheskään kaikki, mutta parempi sekin kuin ei mitään, eikö niin?

Eräs maailmanlaajuisesti hyvin tunnettu tutkija ja opettaja toisti usein samaa lausetta Ilmestyskirjaa opettaessaan: Think theology, not time! Hänen mukaansa meillä on tapana aina kysyä aikaan liittyviä kysymyksiä, kun taas Johannes profeettana oli kiinnostunut enemmän teologiasta kuin kronologiasta. Tässä emme toki häviä Jeesuksen opetuslapsille, joita painoi sama kysymys: "Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin palautat valtakunnan Israelille?" (Apt. 1:6). Jeesus ei kuitenkaan tyydytä omiensa uteliaisuutta, vaan toteaa, että ei ole heidän asiansa tietää aikoja tai hetkiä (1:7). Sen sijaan hän kertoo, mitä heidän tulee tehdä odottaessaan: "Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka" (1:8).

Jeesuksen sanoista ja opetuksista huolimatta meillä nykypäivän Ilmestyskirjaa tutkivilla kristityillä on kuitenkin jostain syystä usein päällimmäisenä nuo kronologiaan liittyvät kysymykset. Koska Jeesus tulee? Milloin on "tempaus"? Kuinka pitkä on "vaivan aika"? Mitä tapahtuu kolmen ja puolen vuoden jälkeen? Paljonko on "Israelin kello"? Lisäksi meillä on usein vielä hienot kaaviot siitä, mikä tapahtuma seuraa mitäkin ja kuinka monen kuukauden päästä, eli tarkat laskelmat maapallon viimeisten vuosien tapahtumista. Ja kaikki tämä siis siitä huolimatta, että Jeesus - ja UT kokonaisuudessaan - rohkaisee meitä valvomaan jatkuvasti ja suorastaan antaa ymmärtää, että aikalaskelmat eivät kuulu meille.

Mutta siirrytäänpä Ilmestyskirjaan ja katsotaan, miten tämä kaikki liittyy sen ymmärtämiseen:

Mainitsin aikaisemmin, että Ilmestyskirjan ilmestys on vastaus Danielin esittämään kysymykseen, johon hän ei koskaan saanut vastausta. Kirjan ensimmäiset jakeet siis kertovat heti lukijalle, missä kirjoituksen pihvi on ja miten sen löytää. Mutta tämän pihvin seuralaiseksi kuuluu vielä perunatkin, vaikka se ei vielä ensimmäisistä jakeista käy suoraan ilmi. Lukijan ei tarvitse kuitenkaan odotella pitkään, sillä kun Johanneksen varsinainen kirje alkaa 1:4, tulee pääasia heti ensimmäisenä prologin päättävän doksologian (1:6) jälkeen: "Katso, hän tulee pilvissä, ja jokainen silmä saa nähdä hänet..." (1:7). Eli osana asioita, jotka tapahtuvat "pian" (1:1), on Jeesuksen paluu. Tämä tosiasia ja sen tärkeys käy Ilmestyskirjassa esille monin tavoin ja yhdessä jo aikaisemmin mainitsemieni asioiden kanssa muodostaa koko kirjan ytimen.

Mutta eikös Jeesus Ilmestyskirjassa useamman kerran sano tulevansa "pian"? Ja jos näin on, niin kuinka se tulisi ymmärtää tänään, 2000 vuotta myöhemmin? Hyviä kysymyksiä - jotka samalla paljastavat sen, että kysyjän ajattelu pyörii teologian sijasta kronologiassa.

Liberaaleilla on tähän näennäiseen ongelmaan ratkaisu tarjolla: Johannes kuvitteli Jeesuksen tulevan pian, mutta erehtyi. Ilmestyskirja puhutteli siis ensimmäisen vuosisadan kristittyjä, mutta sen profetioita ei kannata ottaa vakavasti enää tänä päivänä. (Samoin myös Jeesus erehtyi omissa eskatologisissa odotuksissaan, Paavalista puhumattakaan.)

Konservatiivien parissa on kahdenlaisia reaktioita. Toisaalta sanaa "pian" (ταχυ, εν ταχει) yritetään kääntää "äkisti" tms., joka voi ehkä olla teoreettisesti mahdollinen vaihtoehto, mutta joka ei lainkaan sovi kontekstiin ("tehkää parannus, sillä tulen äkisti 2000 vuoden kuluttua"?). Toisaalta keskittyminen kronologiaan saa jotkut laskemaan päiviä ja aikoja Jeesuksen paluulle ja muille tapahtumille. (Hal Lindsayn laskelmalmat ovat jo yhtä legendaarisia kuin pieleen menneitäkin, monesta muusta puhumattakaan.)

Molemmat lähestymistavat missaavat täysin Ilmestyskirjan (ja monen muun raamatunkohdan) pointin. Aivan kuin VT:n profeetat, ei Johanneskaan ole kiinnostunut antamaan meille hetki hetkeltä -kuvausta lopunajan tapahtumista. Häntä kiinnostaa vain se, että hänen lukijansa tekevät parannuksen ja että heidän käytöksensä ja ajattelunsa ojentautuu Jumalan Sanan ja tiettyjen faktojen mukaisesti. Johannes ei siis halua tyydyttää uteliaisuuttamme, vaan saada meidät toimimaan Jumalan tahdon mukaisesti. VT:ssa sama ilmiö näkyy siinä, että joskus näennäisesti lähitulevaisuutta koskeva profetia täyttyikin esim. vasta satojen vuosien päästä. Tärkeintä ei siis ollut aika, vaan teologia - oikealla tavalla reagointi siinä vaiheessa, kun Jumala kutsuu parannukseen.

Ilmestyskirjan viesti siis kuuluu:
KOSKA Jeesus tulee pian, ja
KOSKA Jumalan kansan viimeinen vaino päättyy pian radikaaliin osien vaihtumiseen (portolle käy kalpaten ja morsiamen häät koittavat),
NIIN elä jo nyt tuon tosiasian valossa.

Riippumatta siitä, koska Jeesus oikeasti palaa - tänään tai sadan vuoden päästä - meidän tulee elää joka hetki aivan kuin hänen paluunsa olisi juuri nyt käsillä. Näinhän Jeesus vertauksissaankin opetti. Monien mielestä Ilmestyskirja on täynnä monimutkaisia asioita, jotka ovat kovin vaikeita, mutta usein minusta näyttää siltä, että nämä yksinkertaisimmat asiat ovat niitä kaikkein vaikeimpia...?

Lue lisää...

Kirkko seurakunnassa vai seurakunta kirkossa?

Joku nuorempaa polvea edustava lukija on saattanut panna merkille, että olen pääsääntöisesti käyttänyt sanaa "kirkko" (ilman määreitä) viittaamaan rakennukseen, kun taas sana "seurakunta" on varattu ihmisille, jotka tuossa rakennuksessa (tai jossain muualla) kokoontuvat. Suomen luterilainen kirkko onkin jo pitempään sekä raamatunkäännöksessään että muuallakin ajanut sanaa "kirkko" korvaamaan sanaa "seurakunta", vrt. esim. Kotimaa-lehden ohje seurakuntien luottamushenkilöille: "Kirkko ei ole ensi sijassa organisaatio, järjestelmä eikä instituutio, laitos. Kirkko on ennen muuta Jumalan kansa." (Kotimaa 5.1.1995.)

Itse kuulun kuitenkin siihen sukupolveen, jonka Raamatussa Jumalan kansaa kutsutaan - sekä VT:ssa että UT:ssa - "seurakunnaksi", ja jolle toisaalta "kirkko" on ensi sijassa rakennus. Aila Mielikäinen kirjoittaakin aiheesta Kielikellon artikkelissa "Kirkko seurakunnassa vai seurakunta kirkossa?" mm. näin:

Kirkko- ja seurakunta-sanojen osittaisesta synonyymisyydestä huolimatta seurakunta on suomen kielessä ollut kristittyjen yhteisön ensisijainen vastine, sillä se on kuulunut tässä merkityksessä Raamatun ja sen mukaisesti katekismuksen ja kristinopin sanastoon sekä evankelisluterilaisen kirkon käyttämiin uskontunnustuksiin...

Samassa artikkelissa hän toteaa, että "seurakunta-sanan käyttö liturgisissa teksteissä ja raamatunkäännöksissä palautuu jo kirjasuomen alkuaikoihin, 1500-luvulle". "Kirkko" tulee suomen kielessä yhtä varhaiselta ajalta, jolloin se tarkoitti etupäässä rakennusta. Mutta ajat muuttuvat ja kieli sen mukana. Siinä missä piispainkokous vielä 30 vuotta sitten hylkäsi kirkolliskokouksen yrityksen korvata seurakunta kirkolla, 15 vuotta myöhemmin raamatunkäännöksessä otettiin "kirkko" käyttöön.

No, on tietysti pitkälle sopimuskysymys, kutsutaanko Jumalan kansaa "seurakunnaksi" vai "kirkoksi", tai "seurakkeeksi" tai vaikkapa "räyskikseksi". Mutta valitaanpa mikä sana tahansa, täytyisi sen käytössä olla johdonmukainen. Kuten Kielikellon artikkelistakin käy ilmi, tämä johdonmukaisuus puuttuu sekä vuoden -92 raamatunkäännöksestä että kirkon käsikirjasta. Lisäksi ongelmiksi mainitaan mm. kielen köyhtyminen ja se, että kun sanalle "kirkko" annetaan liian monta merkitystä, ei kuulija/lukija enää välttämättä aina tiedä, mistä puhutaan. Onko "kirkko" yhteen kokoontuneet ihmiset, erityinen pyhä rakennus, kristillinen tunnustuskunta tai -suunta, vai jotain muuta?

Joku salaliittoteorioista innostunut voisi ajatella, että tähän "kirkko"-sanan sekavaan ja epäjohdonmukaiseen käyttöön on kuitenkin syynsä ja että ne ovat teologisia. Suomi ei nimittäin ole ensimmäinen maa eikä tämä olisi ensimmäinen kerta, kun enemmistö luo ja käyttää teologisia termejä tavalla, joka legitimoi toisia Raamatun tulkintoja ja kyseenalaistaa toisia. Ja jos teologista kieltä ollaan valtakirkon puolesta muuttamassa, niin silloin täytyy tietysti kysyä, miksi. Vai onko tämä kaikille niin itsestäänselvä juttu, että kukaan ei viitsi edes ihmetellä asiaa?

Lue lisää...

Seurakunta kirkossa

Viittasin jo aikaisemmassa kirjoituksessani siihen, että kotiryhmät tai kotiseurakunnat vastaavat paremmin Raamatun ajan käytäntöä kuin perinteisemmät, kirkossa tapahtuvat seurakunnan kokoontumiset. Ensimmäiset tiedot kirkon tapaisesta rakennuksesta ovatkin vasta kolmannelta vuosisadalta Dura-Europoksesta, jossa tavallisesta asunnosta oli poistettu väliseinä kahden huoneen väliltä, jotta samaan tilaan mahtuisi 20-30 henkeä. Varsinaisia kirkkoja ryhdyttiin toden teolla rakentamaan vasta sitten, kun kristinusko oli ensin laillistettu ja muuttui myöhemmin valtion viralliseksi uskonnoksi.

On oma kysymyksensä, miten ja miksi kehitys kristinuskon ensimmäisten 200-300 vuoden aikana johti pienehköistä kotikokoontumisista erillisiin (ja yleensä - koteihin verrattuna - massiivisiin) kirkkorakennuksiin ja katedraaleihin. Lisäksi voidaan kysyä, oliko tuo kehitys hyvä vai huono asia.

Kaikki ovat yleensä samaa mieltä siitä, että Jumala ei ole sidottu tiettyyn paikkaan tai tiettyihin tapoihin, ja olen täysin samaa mieltä tästä. Mutta silti minua häiritsee tässä kahityksessä kaksi asiaa:

1) Kokoontumistapaa, joka on Raamatun ja historian valossa varsin myöhäistä perua, pidetään esim. Suomessa ainoana oikeana ja "raamatullisena". Konventikkeliplakaatti on poistunut aikaa sitten, mutta edelleen nähdään, että "oikea" seurakunta kokoontuu erillisessä, sitä varten rakennetussa tilassa - kirkossa. (Näin ei toki ole joka puolella maailmaa, vaan joissain maissa kodeissa kokoontuvat kotiseurakunnat ovat se normaali tapa.)

2) Jokainen joskus pienryhmässä mukana ollut tietää, että ryhmädynamiikka, kokoontumisen kulku, ihmissuhteet, avoimuus, yms. yms. yms. ovat täysin erilaisia pienessä joukossa kuin 100-2000 ihmisen kanssa. Kokoontumisen ulkopuolella ihmiset voivat tietysti olla mitä tahansa, mutta siitä ei pääse mihinkään, että näiden kahden erilaisen kokooontumistyypin edustama kristillisyys on käytännön tasolla hyvin erilaista.

Mistä tämä kaikki johtuu? En tiedä, mutta mielessäni on käynyt mm. seuraavia vaihtoehtoja:

• Iso, näkyvä kokoontumistila viestii voimasta. Mitä enemmän on kerralla koolla, sitä voimakkaammaksi myös seurakunta tuntee itsensä.

• Kirkkoa tarvitaan, jotta seurakunta olisi uskottava. Kodeissa kokoontuvat kristityt voidaan sivuuttaa, mutta maailmassa, missä eri uskonnoilla on omat viralliset temppelinsä, myös kristityt tarvitsevat "pyhän" rakennuksen.

• Pitkiä traditioita ei voida tai uskalleta kyseenalaistaa edes silloin, kun ne eivät ole tarpeeksi pitkiä.

• Iso kokoontumistila ruokkii kristillisyyttä, jossa yksi tai muutama tekee (johtaa, puhuu, rukoilee muiden puolesta, tms.) ja muut katselevat. Vaikka katselijat usein haluaisivat tähän muutosta, eivät seurakuntien ja kirkkokuntien johtajat halua luopua siitä vallasta ja kontrollista, jonka nykyinen systeemi tarjoaa.

• Seurakuntalaiset eivät tunne Raamattua eivätkä näin osaa vaatia muutosta.

• Suurin osa seurakuntalaisista on itse asiassa tyytyväisiä siihen, että voi käydä kiillottamassa kilpeään kerran viikossa. He eivät edes kaipaa sitä, että he tuntisivat kaikki muut seurakunnan jäsenet (edes nimeltä), että he voisivat löytää lahjansa ja kasvaa niiden käytössä toisia palvelemalla, että he voisivat avautua ja päästää toisia ihmisiä lähelleen, jne. yms.
  

Tämän listan ei ole tarkoitus olla provosoiva vaan minua ihan oikeasti kiinnostaisi tietää, miksi Suomessa vallitsevaa käytäntöä (=seurakunta kokoontuu isona laumana erillisessä, sitä varten nimenomaan rakennetussa paikassa) pidetään ainoana oikeana tai ainakin parhaimpana vaihtoehtona. Tiedätkö sinä?

Lue lisää...

Blogivinkkejä (1)

Tässä joitakin vakavasti otettavia ja mielenkiintoisia blogeja niille, joilta kolmas kotimainen sujuu:

Café Apocalypsis - Brewed with a metaphorical, esoteric, and eschatological blend of aromatic Biblical Studies
NT Gateway Weblog - Mark Goodacre's blog for academic New Testament studies and related material
Better Bibles Blog - Ideas for improving English Bible translations

Ja vielä yksi niille, joilta sujuvat muutkin kielet:

Evangelical Textual Criticism - A forum for people with knowledge of the Bible in its original languages to discuss its manuscripts and textual history from the perspective of historic evangelical theology

Lue lisää...