Hyvin menee - vai meneekö?

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tutkimuskeskus tutkii kirkon toimintaa ja suomalaisten uskonnollisuutta. Yksi tämän vuoden merkittävimmistä tutkimustuloksista on, että suomalaisten "luottamus kirkkoon" on korkeimmillaan neljännesvuosisataan. Maassa, jossa pelkästään ev.lut. kirkon jäseniä kansasta on yli 85% (muista kristillisistä kirkkokunnisa ja seurakunnissa puhumattakaan) "luottaa" kirkkoon ennätykselliset 63%. Tällaisesta tutkimustuloksesta kannattaakin pitää meteliä, sillä se osoittaa, että ev.lut. kirkko on tehnyt työnsä hyvin ja sen kannattaa olla tyytyväinen.

Vai kannattaako? ISSP:n (International Social Survey Program) vuosien 2003 ja 2004 aineiston mukaan suomalaiset ovat hyvin luottavaista kansaa. Esim. 56% suomalaisista luottaa toisiin suomalaisiin. Tyypillinen 15-74-vuotias suomalainen luottaa siis kirkkoon seitsemän prosenttiyksikköjä enemmän kuin bussissa viereisellä penkillä istuvaan Matti tai Maija Meikäläiseen. Tutkimuksen mukaan suomalaiset luottavat yksityishenkilöitä selvästi enemmän keskeisiin yhteiskunnallisiin instituutioihin, kuten poliisiin, oikeuslaitokseen tai tasavallan presidenttiin. Myös kansainvälisessä vertailussa suomalaisten luottamus näihin instituutioihin on erittäin vahvaa.

Suomalaisten luottamus ev.lut. kirkkoon voi siis olla korkeammalla kuin vuosiin, mutta vertailussa muihin suomalaisiin keskeisiin instituutioihin kirkkoon luotetaan todella vähän. Lisäksi kun luodataan tarkemmin, mitä tämä "luottamus" tarkoittaa, käy ilmi että esim. etiikkaa tai moraalia koskevissa kysymyksissä vain 44% suomalaisista luottaa kirkkoon. Ja kuitenkin tästäkin tuloksesta iloitaan kovasti, koska näin korkeita luottamuslukemia ei olla saatu yli 20 vuoteen.

Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuksista käy ilmi muitakin mielenkiintoisia faktoja. Esim. Suomalaisten uskonnollisuus uuden vuosituhannen alussa -tutkimuksen mukaan yhä harvempi suomalainen uskoo Jumalaan kuten kirkko opettaa. Tutkimuksessa ei mainita kuin muutama kristinuskon keskeinen oppi, joten kovin tarkkaa kuvaa aiheesta ei välttämättä saa, mutta jos Raamatun ilmoittamaan Jumalaan uskoo alle 40% ja helvetin olemassaoloon noin 25% suomalaisista, niin se jo antaa kuvaa siitä, kuinka hyvin kansankirkkomme on onnistunut tehtävässään.

Samainen tutkimus tyypittelee "aktiiviseurakuntalaisiksi" ne, jotka käyvät kirkossa kerran kuussa ja rukoilevat vähintään kerran viikossa. Näitä on suomalaisista n. 14% (vastaava luku eurooppalaisista on 25%). Muissa tutkimuksissa on todettu, että viikoittaisessa seurakuntayhteydessä on n. 2-3% suomalaisista (mukaanlukien myös muiden kuin ev.lut. kirkon kristityt). UT:n (ja varhaisen kirkkohistorian) mukaan kuitenkin nimenomaan tämä indikaattori kertoo maamme hengellisestä tilasta enemmän kuin esim. kysymys siitä, "luottaako" suomalainen kirkkoon.

Oma lukunsa on sitten se tahti, jolla ihmisiä eroaa kirkosta. Väkeä katoaa keskisuuren kaupungin verran joka vuosi, mutta tutkimusten ja tilastojen mukaan silti on syytä iloita: tänä vuonna kirkostaeroamisvauhti ei ole kiihtynyt viime vuodesta.

Suurimmassa osassa maailman kirkkokunnista kaikki nämä tilastot ja tutkimukset otettaisiin merkkinä siitä, että jotain on todella pahasti vialla ja että tällä hetkellä kirkko täyttää sille annettua tehtävää erittäin huonosti. Suomessa sen sijaan iloitaan siitä, että vaikka suurin osa kansankirkon jäsenistä ei uskokaan Jumalaan, kirkon julistukseen tai kristinuskon keskeisiin opinkappaleisiin, niin ainakin yli puolet suomalaisista "luottaa kirkkoon" (joka tosin häviää vertailussa poliisille, oikeuslaitokselle, presidentille, lääkäreille, jne.).

En tiedä, kummasta tässä pitäisi olla huolestuneempi: siitä, että tilanne on tämä, vai siitä, että se ei näytä häiritsevän ketään?