19.12.06

Evankeliumin aika

Vammalan ev.lut. seurakunnan kappalainen Jari Rankinen kysyy blogissaan, osaavatko papit käyttää tilaisuutta hyväkseen, kun kirkko kerran vuodessa jouluna on täynnä ihmisiä, jotka muuten harvoin osallistuvat seurakunnan tilaisuuksiin. Joku voisi ajatella, että vastaus tuohon kysymykseen on itsestään selvä, mutta valitettavasti näin ei ole.

Olin vuosia sitten viettämässä joulua vieraalla paikkakunnalla ja jossain vaiheessa tuli puhetta joulukirkosta, jonne osa koolla ollutta väkeä halusi lähteä. Pienen neuvottelun jälkeen kirkkoon lähtivät kaikki ja taisipa mukana olla joku ateistikin (joka tosin kuului kirkkoon). Olin innoissani, koska ajattelin, että kerrankin saavat kuulla evankeliumia nekin, jotka eivät muuten kirkossa käy.

Kirkko oli täynnä ihmisiä ja paikkakuntalaisten kommenteista selvisi, että suurin osa oli paikalla ainoastaan siksi, että oli jouluaatto ja joulukirkossa käynti kuului osana joulun traditioihin. Tunnelma oli harras ja ihmiset vastaanottavaisella mielellä.

Vain yksi puuttui, nimittäin evankeliumi. Pappi mainitsi kyllä puheessa jotain epämääräistä joulun tunnelmasta, ja taisi mukana olla myös viittaus "joulun lapseen" tms., mutta mitään selvää ilosanomaa ei tilaisuudessa tullut esille. En voinut uskoa silmiäni ja korviani. Sen ainoan kerran vuodessa, jolloin kirkko on täynnä ihmisiä, heille ei kerrota selkeästi sitä ainoaa asiaa, joka heidän tulisi tietää.

En ole vieläkään toipunut tästä järkytyksestä. Lapsuudesta asti jatkunut joulukirkkoperinne katkesi omalla kohdallani tuona jouluna enkä ole sen koommin uskaltautunut joulukirkkoon. Ajatus siitä, että joutuisi jälleen kerran todistamaan sitä, kun täysi kirkkosali saa olla kuulematta evankeliumia, tuntuu liian raskaalta.

Ymmärrän kyllä, jos normaalit sunnuntaijumalanpalvelukset ovat joskus epämääräisiä, käsittelevät työväenliikkeen historiaa, tai jotenkin muuten onnistuvat välttämään itse asian. Paikallaolijat ovat kuitenkin yleensä uskovia, joille evankeliumi on tuttu. Mutta siitä, että sanomaa ei kerrota silloin, kun sitä kipeimmin kaipaavat ovat kuulolla ja vastaanottavaisimmillaan, joutuu jokainen siihen syyllistynyt vielä kerran tekemään tiliä joulun Herralle.

Herra antakoon viisautta ja rohkeutta jokaiselle papille, jolla on etuoikeus tänäkin jouluna julistaa evankeliumia täydelle kirkkosalille.

2 kommentti(a):

Vesa 19.12.2006 21.23  

Luulen tunteneeni ja kokeneeni jotain samanlaista.

Itse lopetin aikanaan kotiseurakunnan jumalanpalveluksissa käynnin, kun pyhäpäivä meni aina pilalle. Suututti niin kovin se liirumlaarum mitä kirkossakävijöille tarjottiin.

Toisaalta tiedän myös, miltä tuntuu kavuta saarnatuoliin kirkon ollessa täynnä sitä rivijäsenistöä. Ei sekään ole helppoa. Mitä sanoa ja miten, niin että asia ymmärrettäisiin, menisi perille ja jopa kantaisi hedelmää?

vesa 20.12.2006 9.08  

Juuri näistä syistä sitä nostaa hattua entistä herkemmin niille, jotka hoitavat hommansa kunnolla ja jotka todella osaavat puhua seurakunnalle niin, että Sana osuu ja uppoaa. Vastuu on suuri (Jaak. 3:1), mutta niin on parhaassa tapauksessa positiivinen vaikutuskin. Suomi kaipaa lisää hyviä ja rohkeita saarnaajia!