Kirjoitin jo aikaisemmin Timo Koiviston räväköistä puheenvuoroista kotiseurakuntien puolesta. Mieleeni nousi kuitenkin vielä muutama ajatus asiaan liittyen, joten ajattelin palata uudelleen aiheeseen.
Ok, myönnetään - Koivisto on oikeassa sen suhteen, että jos UT:sta pitäisi löytää joku malli seurakunnalle, niin kotiseurakunta on huomattavasti lähempänä tuota mallia kuin traditionaaliset seurakunnat. Mutta ei kai raamatullisuus ole ennenkään tällaisia asioita ratkaissut, joten miksi tässä tapauksessa? Kokosinkin tähän joukon sellaisia syitä, minkä takia kotiseurakuntamalli(t) ei(vät) sovi:
- Kuten jo aikaisemmassa kirjoituksessa mainitsin, kotiseurakunta-ajattelu on liian trendikästä. Trendit ovat aina vähintäinkin epäilyttäviä, elleivät suorastaan pahoja. Jos nykyisellä mallilla on selvitty 50-500 vuotta, niin eikö se ole osoitus siitä, että se on se Oikea Malli™?
- Kotiseurakunnassa keskusjohtoinen kontrolli katoaa, ja tällainen kontrollin katoaminen on aina Paha Asia™. Emme kai halua tehdä samoja virheitä kuin Paavali, joka saattoi synnyttää seurakunnan hyvinkin nopeasti ja jättää sen sitten vain Herran (ja suhteellisen tuoreiden uskovien) haltuun? Teoriassa tietysti Herra kykenee siihen, mutta emme voi olettaa, että Herra huolehtisi meidän seurakunnistamme.
- Suuri on kaunista ja mitä suurempi porukka, sen parempi. Se luo turvallisuutta, tehokkuutta ja näkyvyyttä (ja tuo lisäksi enemmän kolehtituloja ja/tai veromarkkoja, jotta voidaan pitää kiinteistöistä parempaa huolta). Esimerkki: Siinä missä pienen (15 henkeä tai alle) kotiseurakunnan kautta tulee vuodessa uskoon 2-3 henkeä, voi 1500 hengen seurakunnan kautta tulla vuodessa uskoon jopa 30 henkeä. Lapsikin osaa laskea, että tuo massiivinen seurakunta hoitaa evankelioinnin paremmin.
- Pienessä kotiseurakunnassa suurten puhujien lahjat menevät hukkaan. Kuka nyt haluaisi opettaa esim. vain 12 henkeä, kun olisi mahdollisuus puhua sadoille tai jopa tuhansille? Kokemus lisäksi opettaa, että massaluennointi kantaa parempaa hedelmää kuin henkilökohtainen tai pienessä ryhmässä tapahtuva opetus.
- Ihmiset haluavat mieluummin perinteistä seurakuntaelämää kuin kotiseurakuntia. Tähän on monia syitä: perinteisessä seurakunnan kokoontumisessa ei tarvitse puhua kenenkään kanssa vaan voi keskittyä yksin "minä ja Herra" -kristillisyyteen; ilman läheisiä ihmissuhteita on paljon helpompi elää synnissä (ja kukapa meistä on täydellinen?); ikävien tai epämiellyttävien uskovien kanssa ei tarvitse olla tekemisissä; jne. jne.
- Mikä tärkeintä, Herra toimii perinteistenkin seurakuntien kautta, joten eikö se jo todista sen puolesta, että se on parempi kuin kotiseurakunnat? Kristittyjen määrä on tosin koko ajan laskussa, mutta eiköhän tilanne siitä muutu, kun järjestetään pari isoa evankeliointikampanjaa Kalevi Lehtisen tai jonkun muun tunnetun puhujan kanssa; ollaan näkyvämmin esillä mediassa; toteutetaan tehokas G12-malli, joka on avain herätykseen; tullaan vähän lähemmäksi ihmisiä luopumalla muutamista jo vanhoiksi käyneistä opinkappaleista ja ajatusmalleista; jne.
Hyviä syitä perinteisessä mallissa pitäytymiseen on toki muitakin eli nuo edellä esitetyt ovat vain esimerkinomaisia. (Ja sehän on selvää, että kotiseurakunta-ajattelun vastustamisella ei ole mitään tekemistä vallanhalun, rahan tai pelon kanssa.)
Jos tästä kyseenalaisesta liikehdinnästä haluaa tietää lisää, niin yksi mahdollisuus siihen on HNMKY:n järjestämä jokavuotinen Johtajuusseminaari, jossa yhden kanavan pitää yksi liikkeen tunnetuimmista edustajista, Neil Cole.
3 kommentti(a):
Olen samaa mieltä siitä, ettei perinteistä kirkkomallia ole syytä purkaa. Asiassa on kuitenkin yksi mutta. Isossa seurakunnassa käy helposti niin, ettei seurakuntalaisia sitouteta tai he eivät edes saa mahdollisuutta sitoutua. Laitosmainen kirkko etäännyttää toisista seurakuntalaisista, eikä varmasti edistä seurakuntayhteyttä, joka on itsessään tärkeä asia.
Ratkaisu voisi ehkä olla pienryhmien, esimerkiksi Raamattu-piirien lisääminen ja muutkin sellaiset tilaisuudet, joissa ihmiset saisivat pienemmällä porukalla olla Sanan äärellä. Isossa kirkossa kun on helppo tulla ja mennä ilman, että kukaan edes huomaa olemassaoloa.
Kirkon ensisijainen tehtävä ei ole tietenkään sosiaalisena yhteisönä toimiminen, mutta ihmismieli toimii siten, että myös itse asiasta on helpompi innostua, jos innostuu sen ympärillä olevista ihmisistä.
Tuota en ihan kokonaan niele, että iso seurakunta olisi tehokkaampi. Kokonaisuutena ehkä (riippuu toki siitäkin, mitä tuolla tehokkuudella tarkoitetaan). Takuulla 10 hengen seurakunnassa aktiivisuus yhtä henkeä kohden on suurempi kuin 1000 hengen seurakunnassa. Vapaamatkustajan ongelma.
Ironia on vaikea laji hallittavaksi :-)
Havainnoistasi olen toki samaa mieltä. Vastaavanlaiset havainnot lienevätkin taustalla siinä, että yhä useampi haluaisi toisenlaista seurakuntayhteyttä kuin mitä useimmat perinteiset seurakunnat tarjoavat.
Vanhoja leilejä ei tietenkään kannata tuhota tai heittää pois, mutta uusi viini kannattaa laskea uusiin leileihin. Kestänee tosin aikansa, ennen kuin ihmiset ymmärtävät, että se malli, mihin me olemme tottuneet, ei välttämättä ole nyky-yhteiskunnassa paras mahdollinen, saati sitten ainoa - varsinkaan Raamatun valossa.
Ironia toki oli havaittavissa, mutta hämäräksi jäi, oliko koko teksti sitä. Sen yritin onkia tekstilläni esiin.
Lähetä kommentti