31.1.07

Kaikki on (vielä) mahdollista

Keskustelin hiljattain erään kollegani kanssa kansankirkkomme tilasta ja hän totesi, että näkemykseni ovat kovin kriittisiä. Pysähdyin hetkeksi miettimään tuota kommenttia - olenko todella turhan kriittinen? Samalla kelasin mielessäni viime aikoina esillä olleita asioita:

  • yhden hiippakunnan piispa yrittää saada Raamattua noudattamaan pyrkivät papit eroamaan virasta
  • toisen hiippakunnan piispa yrittää saada karismaattisen papin eroamaan virasta
  • kolmannen hiippakunnan piispa uhkaa usuttaa poliisit papin perään, mikäli tämä kastaa jonkun
  • neljännen hiippakunnan piispa silittelee sellaisen papin päätä, joka siunasi samaa sukupuolta olevien liiton
  • kirkon jäsenmäärä vähenee pienen kaupungin asukasmäärän verran joka vuosi
  • yhä harvempi nuori uskoo kristinuskon Jumalaan
  • suurin osa kirkon papeista koulutetaan laitoksessa, joka tunnetaan maailmalla lähinnä radikaaleista teologeistaan
  • iso osa kirkon työntekijöistä ei usko klassisen kristinuskon keskeisiä opinkappaleita
  • jne.

Jos lisäksi muistetaan, että tämä tilannekatsaus kirkon tämänhetkisiin trendeihin on vain jäävuoren huippu, niin ehkäpä erityinen optimismi kirkon tulevaisuuden suhteen ei todellakaan ole paikallaan.

Vaan mitä tekee Herra, jonka seurakunnasta (ainakin teoriassa) on kyse? Pohdiskelin eräänä iltana pitkään kirkon tilaa ja menin aika masentuneena nukkumaan. Ennen nukahtamistani pyysin Herralta, että hän puhuisi minulle unessa kirkon tilasta.

Kuinka ollakaan, yöllä näin hyvin mielenkiintoisen unen, joka huipentui keskusteluun Herran kanssa ev.lut. kirkon tilanteesta. Hän vertasi sitä erääseen toiseen hyvin vaikeaan tilanteeseen, jolloin totesin epätoivoisena, että sittenhän on mahdotonta enää pelastaa kirkkoa. Minulle on kaikki mahdollista, Herra vastasi.

Herättyäni mietin tämän unen sanomaa. Herra ei sanonut, että hän tulee pelastamaan ev.lut. kirkon, tapahtui mitä tapahtui, vaan että hän voi sen tehdä. Uskon jopa, että hän myös haluaa sen tehdä. Mutta uskon myös, että tämä mahdollisuus - niin kuin suuri osa Raamatunkin lupauksista - on myös kiinni siitä, miten me ihmiset siihen reagoimme.

Löytyykö kansankirkostamme enää tänään uskonpuhdistajia, jotka uskaltavat vaarantaa uransa ja asemansa ja tarttua haasteeseen?

2 kommentti(a):

Matilda 31.1.2007 15.51  

Minä ajattelen, että kristinuskon historia on niin verinen ja hirvittävä, että on suuri Jumalan ihme, että se yleensä on vielä jossain muodossa olemassa. Joidenkin ristiretkien ja noitavainojen rinnalla luterilainen pullamössökristillisyys on pikkujuttu. Ehkä sieluja ei pelastu niin paljon kuin voisi toivoa, mutta eipä ihmisiä joukkomitassa rääkätä ja tapetakaan. Ne jotka kokevat olevansa luterilaisessa kirkossa vainottuja, voisivat halutessaan perustaa oman kirkkokuntansa ja olla siellä kaikessa rauhassa niin oikeaoppisia kuin ikinä kykenevät.

Minulle luterilainen kirkko kaikkine inhimillisine puutteineen on osoitus siitä, että Jumala haluaa sen olevan olemassa. Jos se ei olisi Jumalan kannattelema, se olisi aikaa sitten kadonnut maailmasta ja sama koskee kyllä kaikkea muutakin kristillistä toimintaa. Kyllä me ihmiset niin toivottomia olemme. Ihan sama huseeraammeko Nokia-missiossa vai missä.

vesa 31.1.2007 19.08  

Niin, onhan se Jumalan armoa, että Jumala ei aloittanut alusta heti syntiinlankeemuksen jälkeen. Samoin osut oikeaan sen suhteen, että kristinuskon nimissä on tehty paljon pahaa - eikä kaikki suinkaan nimikristittyjen taholta.

Sen sijaan en ole varma, haluaisinko jonkun asian olemassaolosta vetää välttämättä sen johtopäätöksen, että Jumala haluaa sen olevan olemassa. Uskon toki Jumalan suvereeniuteen, mutta Raamatun valossa minun on vaikea ajatella, että mikä tahansa käy.

Oikeaoppisuus lienee käytännössä tavoittamaton unelma - kukaan ei varmaan tieten tahtoen ole "harhaoppinen". Toisaalta ei myöskään ole pakko hyväksyä "ateisteja alttarilla". Jostain näiden kahden välistä löytynee se oikea raja sen suhteen, mitä Jumala "haluaa" ja mitä ei.