17.1.07

Todellista ekumeniaa

Monille sana "ekumenia" (ks. www.ekumenia.fi) saattaa tuoda mieleen kirkkojen maailmanneuvoston tai muita vastaavia liikehdintöjä ja aloitteita, joiden tarkoitus on usein löytää pienin yhteinen nimittäjä eri kristillisten kirkkokuntien kesken. Jotkut saattavat ajatella oppineuvotteluja, joita ev.lut. kirkko käy pienempien kirkkokuntien kanssa. Toiset ovat ehkä osallistuneet pääsiäisen ajan ristisaattoon tai johonkin muuhun ekumeeniseen tapahtumaan.

Itse olen aina ajatellut, että todellinen ekumenia on ensi sijassa ruohonjuuritason yhteyttä uudestisyntyneiden kristittyjen kesken yli seurakuntarajojen. Tärkeänä elementtinä on siis Pyhän Hengen työ yksilöissä, ei niinkään viralliset neuvottelut erilaisissa komiteoissa. Raamattukin puhuu nimenomaan Pyhän Hengen luomasta yhteydestä ja siteestä uskovien välillä.

Viime aikoina olen pohtinut tätä uskovien yhteyttä enemmän kuin normaalisti. Silmiini on nimittäin osunut useampi kirja tai kirjoitus, joissa on kerrottu tapahtumista, tilanteista, vaiheista ja liikehdinnöistä, joissa mukana olleet ovat ylistäneet sitä, kuinka olivat kokeneet kaikkien kristittyjen yli tunnustuskuntarajojen olleen yhtä. Tämä asia ei suinkaan ole ollut yhdenkään kirjoituksen tai julkaisun pääaiheena, mutta löytyy eri muodoissaan kaikista.

Edellä mainitun lisäksi kaikille näille todistuksille on ollut yhteistä se, että kirjoittajat tai haastatellut olivat olleet mukana jonkinlaisessa karismaattisessa herätyksessä, olipa sitten kyse helluntaiherätyksen tulosta Suomeen, 60-luvun karismaattisesta herätyksestä, 80-luvun "kolmannesta aallosta", tai jostain muusta paikallisesta tai lyhyempiaikaisesta liikehdinnästä Suomessa tai ulkomailla. Pyhä Henki on tehnyt (ja tekee edelleen uudestaan ja uudestaan) yhdessä hujauksessa sen, missä delegaatiot ja kirkonmiehet ovat epäonnistuneet vuosisatojen ajan.

Kun lisäksi ajattelemme sellaisia ilmiöitä kuin

  • paljon kiitetty ja parjattu "Toronton siunaus",
  • Suomessa ja muuallakin maailmassa leviävä, Englannin anglikaanikirkosta lähtöisin oleva New Wine -liikehdintä,
  • Nokia Missio, joka vetää mukaan ihmisiä eri kirkkokunnista, tai
  • maailmanlaajuinen karismaattisuus, johon David Barrettin mukaan kuuluu noin 600 miljoonaa uskovaa yli seurakuntarajojen (suurin yksittäinen ryhmä on helluntailaiset, jotka nykyisellä kasvuvauhdilla tiputtavat katolisen kirkon toiseksi suurimmaksi kristittyjen ryhmäksi alle 20 vuoden sisällä),

niin onkin varsin mielenkiintoista ajatella seurakunnan tulevaisuutta Suomessa ja muuallakin maailmassa.

Kaikki karismaatikot eivät tietenkään automaattisesti käytännön tasolla rakasta kaikkia sisariaan ja veljiään yli seurakuntarajojen. Silti näyttäisi siltä, että yhä useammat kaipaavat sellaista Pyhän Hengen työtä ja läsnäoloa elämäänsä, jota perinteiset ei-karismaattiset seurakunnat eivät tarjoa tai hyväksy. Ja kokemus on näyttänyt, että siellä missä Jumalan Henki saa vapaasti toimia ja vaikuttaa, siellä myös Hengen luoma ekumenia on ihan erilaista kuin (sinänsä hyvän) yhteistyöelimen päätöksellä syntynyt ekumeeninen yhteys ja yhteistyö.

8 kommentti(a):

Anonyymi,  17.1.2007 22.37  

Uskovien yhteydestä eräs yksityiskohta, mitä et tuonut esiin.

Ilmeisesti lähes tulkoon kaikissa suomalaisissa suurissa yliopistoissa toimii nykyisin opiskelijaseurakunta. Sellainen seurakunta, joka on oikeastikin ekumeeninen: eli seurakuntaan kokoontuu useiden eri kirkkokuntien jäsenistöä. Viikottain (tai millä aikavälillä missäkin) sitten yliopistoseurakunnilla on yhteisiä kokoontumisia: esim. iltoja, joissa kuunnellaan jonkin puhujan (jonka kirkkokunta vaihtelee illoittain) opetusta ja lauletaan, erilaisia Raamattupiirejä, rukouspiirejä, peli-iltoja, lauluiltoja, yhteisiä liikunta-aktiviteetteja, yhteisiä illanviettoja muiden yliopistoseurakuntaan kuuluvien kodeissa jne.

Loppujen lopuksi "kiellettyjä kysymyksiä" ei ole useinkaan kovin montaa tällaisissa ekumeenisissa seurakunnissa. Ilmauksella viittaan lähinnä siihen, että kyse on aiheista, joista yhteistä opetusta ei voida esittää, koska joku voisi siitä pahastua. En viittaa siihen, etteikö aiheista voitaisi keskustella, ja jopa keskusteltaisi seurakuntalaisten kesken - tosin yleensä pienemmissä porukoissa - asiallisesti keskustellen ja riitelemättä.

Tämän yksityiskohdan halusin nostaa esiin siksi, että yliopistojen opiskelijaseurakunnat eivät useinkaan ole erityisen karismaattisia. Osa näiden seurakuntien yksilöistä toki voi olla karismaattisia liikkeitä ihannoivia, mutta koko seurakunnan tasolla näin ei voitane sanoa kuitenkaan olevan. Nämä seurakunnat kun ovat jäsenistöltään varsin kirjavia, mutta siltikin usein hämmästyttävän hyvin toimivia yhteisöjä.

vesa 18.1.2007 9.38  

Kiitos kommentistasi. En tietenkään alkuperäisellä kirjoituksellani tarkoittanut, etteikö todellista yhteyttä voisi löytyä muutenkin kuin herätyksen tai voimakkaan karismaattisen liikehdinnän keskellä. Itsellänikin on kokemusta molemmista.

Mitä tulee opiskelijaseurakuntiin, niin niistä ja niiden sosiologiasta voisi kirjoittaa paljonkin. Omat kokemukseni rajoittuvat siihen, että näissä yhteisöissä saattoi ja saattaa olla ihan mukavaa (erityisesti juuri noiden perinteisesti "oheistoiminnoiksi" ajateltujen aktiviteettien takia). Toisaalta juuri karismaattisuus loistaa usein poissaolollaan ja tiedänpä sellaisiakin tapauksia, joissa karismaatikot on savustettu ulos. Joku voisi jopa todeta, että ekumenia pelaa, kunhan on hyväksynyt yhteisön säännöt ja opin (toki "your mileage may vary").

Alkuperäisessä postauksessa hain osittain takaa sitä, että perinteiset oppikiistat saattavat nykytrendien valossa muodostua vähemmän merkittäviksi tulevaisuudessa, kun yhä suurempi joukko ihmisiä löytää yhteyden toisella tasolla. Kokemus Pyhästä Hengestä, joka toimii yhtä voimallisesti niin sinussa kuin minussakin, voi saattaa meidät käytännön tasolla hyväksymään toisemme.

Toisaalta tähän voisi joku kyynikko vastata, että kysymyshän on vain yhden opin vaihtuminen toiseen ja suvaitsemattomuus eriuskoisia kohtaan pysyy ennallaan. Toivottavasti kuitenkaan ei...

anonymous,  18.1.2007 11.22  

Näen, että moni yliopistojen opiskelijaseurakunta edustaa syvällisempää seurakuntayhteyttä, kuin millainen yhteys esim. monessa "tavallisessa" luterilaisessa seurakunnassa on.

Tällaisissa seurakunnissa nimittäin jaetaan usein ilot ja surut, ja vietetään joskus todella paljonkin aikaa yhdessä. Opiskellaan yhdessä, eletään vapaa-aikaa yhdessä, käydään yhdessä lenkeillä tai muuta liikuntaa harrastamassa, laitetaan ruokaa yhdessä, käydään yhteisessä opiskelijaseurakunnassa, yhteisissä Raamattupiireissä, käydään oman kirkkokunnan tilaisuuksissa, ja mennään vastaavasti kaverin kirkkokunnan tilaisuuksiin...

Karismaattisuus-kysymys ei liene aivan helppo. Omat kokemukseni ovat olleet sellaisia, että muita häiritseviä karismaattisia ilmiöitä on pyritty välttämään yhteisissä kokoontumisissa. Tarkoitan, että kokoontumisissa esim. kielillä puhuminen on "sallittua", vain jos ei tee sitä kovaan ääneen, eikä siten häiritse muita. Pienemmissä piireissä (esim. seurakunnan sisälle muodostuneet rukouspiirit tai Raamattupiirit) asiasta ei ole ongelmaa.

Syy, joka ajaa ekumeenisiin yhteyksiin voi olla - jo mainitsemassasi Pyhän Hengen yhdistävässä voimassa, mutta myös - siinä, että yhdistävät tekijät alkavat näkyä selvemmin silloin, kun oman kirkkokunnan sisällä on suuremmat ajatteluerot, kuin eri kirkkokuntien välillä. Tuntuu, että jostain syystä etenkin viidennen herätysliikkeen väki, SLEY ja vapaat suunnat kykenevät näkemään helposti paljon yhdistäviä tekijöitä. Toisessa maailmansodassa kansalaissodan arpeuttaman Suomen kansan yhdisti yhteinen vihollinen. Sama tilanne lienee tässäkin asiassa: Raamatun arvovaltaa murentavan liberaaliteologian vastustus yhdistää ihmisiä, kirkkokuntarajoista välittämättä.

vesa 18.1.2007 12.56  

Olen samaa mieltä kanssasi siitä, mitä sanot opiskelijaseurakuntien syvällisemmästä seurakuntayhteydestä. En myöskään pidä kaikenlaisesta karismaattisuuden nimissä kulkevasta ja kokemuksiini karismaatikoista mahtuu muitakin kuin hyviä kokemuksia.

Se, että seurakunta tai jumalanpalvelus/kokous on karismaattinen, ei tarkoita sitä, että se olisi automaattisesti osa sellaista suvereenia Jumalan Hengen toimintaa, mitä yleensä tapahtuu herätysten ja vastaavien liikehdintöjen puitteissa. Alunperin kiinnitin huomiota juuri siihen, mitä ihmiset kertoivat tällaisissa herätyksissä tapahtuneen.

Mitä tulee toiseen mainitsemaasi asiaan, niin yhteinen vihollinen toki yhdistää, ja niin sen pitäisikin. Hienointa olisi, jos tällainen yhdistyminen ei jää vain aselevoksi, vaan jatkuisi oikeasti sittenkin, kun alkuperäinen "vihollinen" on lyöty. Loppupelissä kun on kuitenkin niin, että Jeesus ei rukoillut turhaan seuraajiensa yhteyden puolesta. Nyt olisi jo aika sille, että uskovien yhteys on todistuksena maailmalle. Tällä hetkellähän tuo yhteyden puute on yhtenä tekosyynä maailmalle olla uskomatta sitä, mitä heille kerromme Jeesuksen rakkauden muuttavasta vaikutuksesta.

Juhani 7.10.2009 14.14  

Todella hyvä ja asiallinen kirjoitus ekumeniasta, joka pistää ajattelemaan:


http://koti.phnet.fi/petripaavola/ekumenia.html

vesa 7.10.2009 18.08  

Minusta tuo Paavolan kirjoitus on lähinnä karmea ja aika kaukana asiallisesta. Mutta se kieltämättä tosiaankin pistää ajattelemaan, mistä ja miksi näitä harhaopin metsästäjiä aina pulpahtelee esille.

pasi toikka,  8.11.2009 0.15  

Minusta taas tuo Paavolan kirjoitus on todistettavissa olevaa faktaa uskonnollisuuden ja uskon välisestä ristiriidasta ajassamme.

Uskonnollisuuden suvaitsevaisuus ja humaani tapa kohdata nyky hetki polkee alleen uskoon perustuvan Raamattu uskollisuuden.

Jäljelle jää kysymys; kumpaako tulee totella, ihmistä vai Jumalaa?

vesa 8.11.2009 9.57  

Kiitos Pasi ajatuksistasi!

Tässä muutama kommentti niiden suhteen:

- Faktojen esittely (sikäli ja siinä määrin kuin niitä Paavolan kirjoituksessa oli) ei tee kirjoituksesta automaattisesti "hyvää" tai "asiallista".

- Olen samaa mieltä siitä, että uskonnollisuuden ja uskon välillä on ristiriita ajassamme, ja vastustan sitä että kaikesta tulee hyväksyttävää "suvaitsevaisuuden" nimissä. Olen myös vahvasti sitä mieltä, että tulee totella ennemmin Jumalaa kuin ihmistä (mikä varmaankin käy helposti selväksi, jos luet kirjoituksiani tällä blogilla).

- Tästä huolimatta minusta ekumeniaakin suurempi eksytys on veljen nouseminen veljeä vastaan ja esim. kaikkien jollain lailla ekumenian kanssa tekemisissä olevien uskovien leimaaminen "eksytetyiksi". Paavolan kirjoituksia lukiessa tulee sellainen olo, että vain hyvin pieni porukka - kenties hän yksin - läpäisee hänen luomansa opillisen seulan. Minusta tämä on hyvin epätervettä, olipa mukana kuinka paljon faktoja tahansa.

- Ekumenia on kuin lääke, joka lievittää tietyn vaivan oireita. (Se voi esim. auttaa meitä ymmärtämään eri tavalla ajattelevia kristittyjä sen sijaan että vain huudamme toistemme ohitse ja demonisoimme toisiamme.) Sitä voidaan käyttää oikein tai sitä voidaan käyttää myös väärin, vaikkapa hehkuttaen sitä kaiken ratkaisevana ihmelääkkeenä. Paavola selvästi reagoi jonkinlaista kuvittelemaansa väärinkäyttöä vastaan, ja saman tien julistaa kaikki lääkärit, lääkkeet ja potilaat saatanan eksyttämiksi. Hänellä on tietysti oikeus mielipiteisiinsä, mutta minusta tuollaisella tarmolla kannattaisi keskittyä ihan muihin asioihin kuin Pohjolan tee-se-itse -harhaopinmetsästäjien johtotähdeksi pyrkimiseen (tai Suomen "Bible Answer Man" -tittelin riistämiseen Leo Melleriltä).