Apologian rajat
Jo kristinuskon alkuajoista lähtien on ollut niitä, jotka ovat olleet kiinnostuneita apologiasta, uskon puolustuksesta. Hyökkäykset kristinuskoa vastaan ovat vaihdelleet vuosisadasta ja yhteiskunnallisesta tilanteesta toiseen, ja niiden mukana myös puolustukset.
Itse olin joskus hyvin kiinnostunut apologiasta ja ahmin kirjallisuutta, jota oli kirjoitettu kristinuskon puolustukseksi. Naiivisti kuvittelin, että jos jollekulle esittää jostain asiasta tarpeksi loogisia faktoja, niin tämä muuttaa näkemyksensä paremmin noita faktoja vastaavaksi.
Jossain vaiheessa kuitenkin ymmärsin, että vanha sanonta "älä sekoita minua faktoilla - olen jo tehnyt päätökseni" pätee erityisen hyvin nimenomaan silloin, kun puhutaan uskoon liittyvistä asioista. En tiedä, törmäsinkö vain väärin keskustelukumppaneihin vai mitä tapahtui, mutta havaitsin, että mikään määrä faktoja ei riitä siellä, missä syyt ovat syvemmällä - eikä vastaani olet tullut vielä ketään, joka vastustaisi kristinuskoa puhtaasti intellektuaalisista syistä.
En väitä, etteikö hyvällä apologialla olisi paikkansa kristinuskossa. Ehkä hyvien vastausten kuuleminen kiperiin kysymyksiin auttaa joitakin heidän matkallaan kohti uskoa. Ja kyllähän Paavalikin puolusti uskoaan, tosin Kirjoituksista käsin. Mutta ymmärrän nyt paljon paremmin, miksi Jeesuksen toimintatapana oli saarnata evankeliumia, parantaa sairaita ja ajaa ulos riivaajia - ja miksi hän opetti ja kehotti seuraajiaan tekemään samoin.
