Taloudellisen tuhon jyrkänteellä

Talousrintamalta on viime aikoina kuulunut lähinnä huonoja uutisia. Asiantuntijat yrittävät parhaansa mukaan vakuutella kansalle, että lamaa ei ole tulossa ja että ainakin Suomen talous on hyvissä kuosissa. Toisaalta kaikki eivät ole täysin vakuuttuneita, sillä nimenomaan huolestuneiden kuluttajien rauhoittelu on tyypillinen oire siitä, että alaspäin ollaan menossa. Onko maailma siis oikeasti taloudellisen tuhon jyrkänteellä, niin kuin jotkut kristityt profeetatkin väittävät?

David Wilkerson ei ole ensimmäinen - eikä varmaan viimeinenkään - profeetallinen hahmo, joka varoittelee taloudellisesta kaaoksesta ja sen seurauksista. Jo Ilmestyskirjasta (luku 18) löytyy terävää kritiikkiä Babylonia eli aikansa johtavaa poliittis-taloudellista mahtia vastaan. Siellä imperiumin ytimessä olleet elelivät herroiksi ja nauttivat elintasosta, josta muualla maailmassa vain haaveiltiin. Miekan avulla ylläpidettiin maailmanlaajuista Rooman "rauhaa" ja samalla riistettiin valtakunnan laidoilla olevia kansoja. Vaikka toiminta oli eettisesti kyseenalaista, bisneksestä hyötyivät niin monet, että sen annettiin jatkua. Ilmestyskirja esittääkin Mammonan mahtavana vihollisena, joka käyttää valtaansa aina nykyisen maailmanjärjestyksen viime metreille asti.

Tänä päivänä tilanne on se, että vaikka Yhdysvalloissa konkurssi on toistaiseksi kolkutellutkin lähinnä investointipankkien ovilla, löytyy syyllisiä muualtakin. Aina voidaan toki kiistellä siitä, mistä kaikki johtuu, mutta ainakin osa ongelmasta johtuu yksinkertaisesti siitä, että tavalliset kansalaiset ovat eläneet yli varojensa. Rahaa on siis lainattu (ja kulutettu) enemmän kuin on pystytty maksamaan takaisin. Hallituksen mittavista tukitoimista huolimatta - kulutusjuhlan hinta on ainakin 700 miljardia - myös muu maailma pääsee osallistumaan jenkkien elintason ylläpitämiseen.

Olipa tämä esimakua aikamme Babylonin romahtamisesta (ks. aikaisempi kirjoitus Suuresta Babylonista) tai ei, on selvää että tällaiset kuplat aina puhkeavat. Talousjärjestelmä, jonka ytimessä on ajatus ikuisesti ylöspäin menevistä osakemarkkinoista, ainaisesta vaurastumisesta ja loputtomasta kuluttamisesta, joutuu jossain vaiheessa kohtaamaan todellisuuden eli maapallomme ja ihmisluonteemme asettamat rajat.

Johanneksen yhtenä ongelmana oli se, että monet uskovat olivat liian sidoksissa poliittis-taloudelliseen järjestelmään, jota he pitivät vaurautensa luojana ja rauhansa takaajana. Taivaallinen perspektiivi oli kuitenkin toinen ja Johannes yritti parhaansa mukaan saada lukijansa näkemään virallisen propagandan läpi ja ymmärtämään hyväntekijänä näyttäytyvän järjestelmän todellinen luonne.

Ongelma on osittain sama tänäänkin. Moni on vastaanottanut sen markkinatalouden evankeliumin, jonka uskontunnustus on "kulutan, siis olen" ja jossa ihmisen tärkein tehtävä on tuoda voittoa osakkeenomistajille (jotka muussa tapauksessa siirtävät tuotantonsa johonkin halpaan lapsityövoiman maahan, jossa työntekijöiden oikeudet ovat tuntematon käsite). Siksi Johanneksen antama vihje on edelleen ajankohtainen: kun riistokapitalismin romahdus tulee ja taivaassa lauletaan "Halleluja!", niin on parasta liittyä kuoroon eikä jäädä surkuttelemaan taloudellisia tappioita. Älä ole ahne ja hölmö.

Lue lisää...

Kirkko, kirkot ja lopunaika

Raamatussa on nähtävissä tiettyjä kuvioita tai tapahtumaketjuja, jotka toistuvat usein tai ainakin merkittävissä paikoissa. Joskus kuvio on helppo erottaa, joskus se taas vaatii lukijalta vähän enemmän tarkkaavaisuutta. Yksi tällainen kuvio on kansojen hajoittaminen ja yhdistyminen, jota käsitellään Raamatun tärkeissä käännekohdissa.

Vanhan Testamentin ensimmäisissä luvuissa näemme, kuinka Jumala joutui jakamaan ihmiskunnan eri kansoiksi ja kieliksi, koska se oli käynyt liian mahtavaksi ja kuvitteli itsestään liikoja. YYA-toiminta loppui hyvin tehokkaasti ja Babylonin rakennusurakka jäi kesken. Hajaannus ei kuitenkaan ole ikuinen ja lopullinen, vaan mm. Ilmestyskirjasta voimme lukea, kuinka kansat jälleen yhdistyvät. Ensin tulee yhdistyminen Pedon alaisuuteen tämän seuraajina - Babylonin rakennusurakka saa vihdoin huipentumansa - ja lopulta pahan kukistuttua kaikki (jäljelläolevat) kansat palvovat Herraa.

Tämän kansojen tarinan rinnalla Raamatussa kulkee toinenkin tarina, nimittäin sen yhteisön tarina, jonka Jumala kutsui kaikista kansoista omaksi pojakseen. Vanhassa Testamentissa tämä Jumalan kansan tarina päättyy hajaannukseen ja vieraan vallan alla elämiseen. Jeesuksen myötä tilanne kuitenkin muuttuu ja Apostolien teoissa Pyhän Hengen vuodatus ja sitä seuranneet tapahtumat esitetään ikään kuin kansojen ja kielten hajaannuksen tyhjäksi tekevänä tapahtumana ja jopa eräänlaisena uutena luomisena Hengen elävöittäessä opetuslapset. Jeesuksen juutalaiset seuraajat ovat kaikki yhtä, ylittävät erilaiset kielimuurit ja muutenkin kaikki näyttää lupaavalta, varsinkin kun evankeliumi alkaa levitä kaikille kansoille. Jumala on aloittanut uuden kansan luomisen, jossa ihmiset ovat yhtä iästä, sukupuolesta, rodusta tai kielestä riippumatta.

Näin siis teoriassa, eli Jumalan omien yhteyden ja ykseyden (moninaisuudesta huolimatta) tulisi toimia merkkinä kaikille niille, jotka ovat vielä hajaannuksessa ja vihaavat toisiaan - jos eivät aina veljeään, niin sitten viimeistään naapurimaan asukkaita. Mutta kuinka tässä suunnitelmassa kävikään?

Israelin isoimmat ongelmat VT:ssa lähtivät liikkeelle siitä, että heille ei kelvannut asema, jossa Jahve oli kansan kuningas, vaan he halusivat olla niin kuin muut kansat, joilla oli oma kuningas (ja kaikki siihen liittyvä byrokratia, hierarkia, valtapeli, taloudellinen riisto, jne. jne.). Kansa sai mitä halusi ja loppujen lopuksi se vajosi muiden kansojen tasolle ja epäonnistui tehtävässään toimia valona kansoille.

Kuinka ollakaan, kristillisyydessä alkoi jo varhain samansuuntainen kehitys, eli ruvettiin tavoittelemaan asemaa ja valtaa, ensin seurakuntien keskuudessa ja lopulta maailmassa. Kristityt, kaikista "kansoista" vähäisin ja alkuaan sorrettu yhteisö, nousi lopulta valtaan ja muuttui monella tapaa sorretusta sortajaksi. Kirkolle kävi siten yhtä surkeasti kuin Israelille, joka profeettojen muistutuksista huolimatta unohti lunastuksensa Egyptin orjuudesta ja sorrosta.

Tänä päivänä meillä on yhden kirkon sijasta (kymmeniä) tuhansia kirkkoja ja kirkkokuntia, jotka elävät hajaannuksessa sekä teologisesti että keskinäisen yhteyden ja rakkauden näkökulmasta katsoen. Siitä voidaan tietysti keskustella, onko tuo kirkkojen lukumäärä ja moninaisuus hyvä vai huono asia, mutta se on varmaa, että todellisen, paikallistasolla toteutuvan uskovien yhteyden ja keskinäisen rakkauden puute on Herramme silmissä aina syntiä ja Hänen tahtonsa vastainen tila.

Tähänkin ongelmaan on tarjolla kaksi ratkaisua. Ilmestyskirjan mukaan lopun aikana pedon tukena on väärä profeetta, joka kokoaa ja yhdistää kansat hengellisesti yhden sateenvarjon alle ja samalla pedon päämääriä palvelemaan. Toisaalta Jumala yhdistää keskenään ne, jotka loppupelissä seisovat keskenään samalla puolella. Niin kuin Ilmestyskirja aivan alkuluvuista lähtien antaa ymmärtää, osa seurakuntien jäsenistäkin on vaarassa huomata olevansa väärällä puolella tässä lopunajan taistelussa ihmisten mielistä ja sydämistä.

Tästä ei ehkä vielä kannata vetää sellaista johtopäätöstä, että pyrkimys ekumeniaan ja opilliseen yksimielisyyteen olisi pedon pussiin pelaamista. Toisaalta ei kannata myöskään kuvitella, että oppikeskustelut ja yhteiset lausumat ovat se tapa, jolla Jeesuksen rukous seuraajiensa yhteydestä ja keskinäisestä rakkaudesta saa lopulta vastauksensa. Turha on myöskään valitella yhteyden virallisia esteitä ja selitellä seurakuntalaisille, että yhteyden toteutumisen voi jättää taivaassa tapahtuvaksi.

Minkälaista tulevaisuutta me haluamme? Odotammeko ylhäältä tulevaa lupaa tai käskyä toteuttaaksemme yhteyttä käytännössä omassa elämässämme, ihmissuhteissamme, valinnoissamme ja toimissamme? Haaveilemmeko jälleen kirkon kulta-ajasta, jolloin pakanat ja eri tavoin ajattelevat uskovat pannaan lailla - ja tarvittaessa vaikka miekalla - järjestykseen? Kaipaammeko yhteiskunnallista uskottavuutta ja salonkikelpoisuutta? Vai kelpaako meille kirkko, jonka turva on Ikiaikojen Jumala, jonka pää on Jeesus Kristus, joka vaeltaa Pyhän Hengen täyteydessä? Kirkko, jonka voima on heikkoudessa, joka tunnetaan keskinäisestä yhteydestä ja rakkaudesta - ja jota maailma vihaa?

Huominen rakentuu tämän päivän valinnoista.

Lue lisää...

"Ahne ja hölmö"

WinCapita-kohun kiihkeimmässä vaiheessa kysyttiin YLEn pääuutislähetyksessä haastateltavalta, millainen on WinCapitaan tai vastaavantyyliseen toimintaan mukaan lähtenyt ihminen. Vastaus ei ollut ainoastaan lyhyt ja ytimekäs - "ahne ja hölmö" - vaan osui myös aika hyvin kohdalleen. Ikävä kyllä, uhriksi oli joutunut myös joukko uskovia nopean ja helpon rahan toivossa.

Kotimaa-lehden jutussa kerrotaan, kuinka toimintaan oli lähtenyt mukaan joukko helluntailaisia, mm. seurakuntien työntekijöitä. Kaikki eivät ole asiasta (ainakaan vielä) kirjoitelleet lehdissä, mutta mukana oli kyllä työntekijöitä ja riviseurakuntalaisia muistakin kuin luterilaisista tai helluntailaisista piireistä. Ovatko uskovat siis yhtä ahneita ja hölmöjä - tai "sinisilmäisiä", kuten asia kauniimmin ilmaistaan - kuin muutkin?

Pelkäänpä, että asia on juuri näin. Harva tietenkään myöntää olleensa ahne, sillä onhan "rahanhimo kaiken pahan alkujuuri" (1 Tim. 6:10). Kukaan ei myöskään varmaan halunnut rahaa itselleen, vaan ainoastaan "Herran työhön". Onhan Herra tehnyt taloudellisia ihmeitä aikaisemminkin, miksei hän siis voisi omiaan suurella määrällä ilmaista rahaa ilman, että sen eteen täytyy tehdä työtä? Sinisilmäisyys ollaan näin valmiita myöntämään, mutta ei sen enempää.

Jotkut perustelivat mukaanlähtöään sillä, että valuuttakauppa on laillista puuhaa. Miksei siis uskovallakin olisi lupa tehdä rahaa siinä missä esim. pankeilla ja suurilla sijoittajillakin (a.k.a. "Business is business, and Moses is Moses")?

Tämä on mielenkiintoinen argumentti, jolla on pitkät perinteet. Samankaltaiseen perusteluun lienevät turvautuneet ne Korintin seurakunnan jäsenet, joiden mielestä osallistuminen "epäjumalien pöytään" ei ollut mitenkään ristiriidassa Herran pöytään osallistumisen kanssa. Olivathan julkiset ateriat yhteistyötahojen kanssa tuohon aikaan yleensä välttämättömiä, mikäli aikoi harjoittaa liiketoimintaa. (Samalla linjalla lienevät olleet monet niissä seurakunnissa, joille Johannes Ilmestyskirjassa kirjoitti.) Jos homma kerran on laillista ja muutkin tekevät sitä, niin mikseivät myös kristityt?

Paavalin vastaus oli, että vaikka "kaikki on luvallista", ei kaikki ole hyödyksi tai rakentavaa. (Johanneksen vastaus oli huomattavasti tylympi, ks. Ilm. 2 & 3.) Uskovien tulisi rakentaa etiikkansa Raamatun eikä yhteiskunnan lakien varaan. Joissain maissa on prostituutio sallittua, mutta se tuskin on hyvä ammatti Jeesuksen seuraajalle. Jotkut maat myyvät aseita kehitysmaille, mutta se tuskin näyttäisi hyvältä merkinnältä taivaallisessa ansioluettelossa. Joissakin maissa eutanasia ja abortti ovat sallittuja, mutta niiden suorittaminen tuntuu vähän evankeliumille vieraalta, vaikka niistä rahallista korvausta saisikin. "Kaikki on luvallista", mutta kaikki ei ole eettisesti kestävää.

Joidenkin mielestä valuuttakaupalla ja osake/optiokaupalla ei ole loppupelissä juurikaan eroa. Olen samaa mieltä, mutta se ei poista kysymysmerkkiä valuuttakaupan perästä vaan pikemminkin lisää sen myös osakekaupan perään. Pörssi on täynnä ilmaa, rahaa tehdään joko tyhjästä tai toisten tappioilla - ja yleensä niin, että kaikkein rikkaimmat rikastuvat entisestään - ja eräänä kauniina päivänä koko systeemi romahtaa. Toivottavasti kovinkaan monen uskovan taloudellinen turva tai toimeentulo ei ole kiinni osakkeista.

Vaan entäpä kulta? Eikö siihen kannattaisi uskovankin sijoittaa, varsinkin näinä epävarmoina aikoina? Kun pörssi romahtaa, pankit kaatuvat ja asunnot menevät alta, niin kullan arvo ainakin säilyy ja näin ei tarvitse pelätä henkilökohtaista konkurssia - eikö niin?

Tällaisia neuvoja on annettu useammassakin aihetta käsittelevässä dokumentissa, jotka ovat viime vuosina kiertäneet Suomea ja leviävät uskovien(kin) keskuudessa. Voi niitä, joiden teologinen ymmärrys on sillä tasolla, että panevat toivonsa tällaisiin!

Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle... Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen... Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.

Ja saman apokalyptinen versio:

Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston. Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet.

Siinä muutama WinCapitaa ja muita vaihtoehtoisia kohteita parempi sijoitusvinkki Nazaretin puusepältä.

Lue lisää...

Ohi on

Suomen kristillisen kentän historiassa käännettiin pääsiäissunnuntaina uusi sivu kun Nokia Mission johtaja Markku Koivisto ilmoitti eroavansa kirkosta ja perustavansa uuden kirkkokunnan. Vuosien tasapainoilu Raamatun ja suomalaisen luterilaisuuden välillä päättyi näin lopulta kirkon tappioon - tai voittoon, näkökulmasta riippuen.

Ilmoituksen taustalla näyttää olevan selkeä teologisen paradigman muutos. Vanha, monen suosima paradigma - Harrastakaa sen kaupungin menestystä, johon minä olen teidät siirtänyt, ja rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidän menestyksenne (Jer. 29:7) - on saanut tehdä tilaa profeetallisemmalle ja ajankohtaisemmalle paradigmalle: Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa (Ilm. 18:4).

Nokia Missio oli liikkeenä selvästi päätynyt tilanteeseen, jossa oli mahdotonta miellyttää kaikkia ja jossa yritys istua yhtä aikaa kahdella tuolilla aiheutti vähintään yhtä paljon ongelmia kuin se, että olisi selkeästi valittu jompikumpi tuoli. Samalla tuolit tuntuivat lisäksi koko ajan etääntyvän toisistaan. Nyt valinta on tehty ja vaikka se ei täysin ongelmaton olekaan, lienee se kuitenkin pitkällä tähtäimellä oikea.

Kirkon kannalta Koiviston ero ja sen myötä syntyvä kirkkokunta on sikäli hyvä juttu, että riidat kirkon sisällä vähenevät ja kirkko saa rauhassa jatkaa sillä tiellä, jonka se on valinnut. Toisaalta voidaan tietysti kysyä, onko konservatiivien kiihtyvä kato kirkosta (ks. "vapaa-ajattelija" Petri Karisman kommentit viimeaikaisesta trendistä kirkostaeroamisten syissä A-talkissa torstaina 20.3.2008) hyvä asia vai ei.

Mission kannalta syntyvä kirkkokunta on myöskin hyvä asia, koska se mahdollistaa missiolaisille oikealla tavalla riippumattoman, raamatullisen seurakuntaelämän ilman tuomiokapitulin tai jonkin muun vastaavan instanssin seurantaa ja ohjausta. Toisaalta ne liikkeen jäsenet, jotka kuuluvat muihin kirkkokuntiin, eivät voi enää uskotella itselleen, että heidän mukanaolonsa on heidän oman seurakuntansa kannalta ongelmatonta, koska "Nokia Missio ei ole oikea seurakunta". Liikkeessä mukana olevat joutuvat siis hekin valitsemaan, mihin kirkkoon he oikeasti haluavat kuulua.

Koko Suomen kristillisen kentän kannalta uusi kirkkokunta on monellakin tavalla hyvä asia. Se mm. auttaa suomalaisia entistä paremmin ymmärtämään, että Kristuksen kirkko ei ole sama asia kuin ev.lut. kirkko, vaikka kansankirkonmiesten ja -naisten kommenteissa näiden kahden väliin usein oletetaankin yhtäsuurusmerkki. Uusi kirkko saa nyt myös entistä vapaammin toimia koko kansan tavoittamiseksi ja opetuslapseuttamiseksi. Se ei voi olla uhka muille kuin Viholliselle, joka on kansamme valheillaan sokaissut - sekä niille traditioille ja yhteisöille, joilta on matkan varrella fokus kadonnut ja jotka näin saattavat menettää status quon pönkittäjiä elinvoimaisemmalle toiminnalle.

Kun Luther aikanaan otti ja lähti kirkosta, teki hän uudessa kirkkokunnassaan toisissa asioissa selvän pesäeron vanhaan, mutta toisissa asioissa säilytti kirkkohistorian aikana syntyneitä tapoja ja opinkappaleita. Toivotaan, että Koivisto ja kumppanit ymmärtävät nyt samanlaisessa tienhaarassa tehdä sellaisia valintoja, ettei kenenkään tarvitse sadan vuoden päästä lähteä Suomen evankelis-koivistolaista kirkosta perustamaan uutta, Raamatun opetuksille uskollista kirkkokuntaa.

Lue lisää...

Isänmaa, Israel ja Ilmestyskirja

Kristikunnan suurinta juhlaa, pääsiäistä, vietetään tällä viikolla. Juhlan kunniaksi Nokia Missio järjestää suuren pääsiäistapahtuman, jonka aiheena on "Suomi, Israel ja lopunajat". Juhlan päävieraana on yhdysvaltalainen Chuck Pierce, joka hänen oman www-sivustonsa mukaan on sekä apostoli että profeetta. Kaikesta päätellen on siis luvassa tapahtuma, joka ei jätä ketään kylmäksi.

Tapahtuman mainoksen nähdessäni jäin miettimään, että miten nuo kolme asiaa - Suomi, Israel ja lopunajat - liittyvät toisiinsa. Raamattu puhuu lopunajoista, mutta ei sano mitään Suomesta tai tämän päivän Israelin valtiosta, joten ainakaan Jumalan Sana ei ole näitä kolmea teemaa yhdistävä tekijä. Onneksi asia kuitenkin selvisi Nokia Mission sivustolta: Chuck Pierce tulee Suomeen kertomaan suomalaisille, kuinka Suomi tulee olemaan avainasemassa juutalaisten suuressa eksoduksessa Israeliin (joka oletettavasti jotenkin liittyy Ilmestyskirjaan tai Raamattuun).

Lisää tietoa asiasta on saatavilla liikkeen verkkokaupassa myynnissä olevasta kirjasta, MOMENTUM - Suomi, Israel ja lopunajat. Kirjan esittelyssä jopa varoitetaan, että sen lukemisen myötä saattaa lukijassakin "puhjeta profeetallisuus". Nyt on siis mahdollisuus tehdä kertaheitolla täyttä totta Paavalin kehotuksesta tavoitella profetian lahjaa - ja vielä halvalla, vain 15 eurolla.

Ok, yllä olevista kommenteista paistaa läpi tietty skeptisyys. Tapahtuman markkinointi muistuttaa nimittäin niin paljon erään Leo M:n meininkiä, joka on pitänyt osaa Suomen uskovista varpaillaan jo kymmeniä vuosia näillä "NYT"-opetuksillaan samasta pyhästä kolminaisuudesta eli isänmaasta, Israelista ja Ilmestyskirjasta. Haluaako Nokia Missio leoksi Leon paikalle? Tulevatko suurimmat rahavirrat Israelin ystäviltä? Vai onko Missio kenties jälleen laajentamassa työnäkyään?

Markku Koiviston ydinosaamista on suomalaisten luterilaisten tavoittaminen evankeliumilla. Toivottavasti Ilmestyskirjaan ja lopunaikoihin liittyvät hörhöilyt jätetään muille ja liike keskittyy omaan missioonsa - sikäli kun se on sille itselleen selkeä ja kirkas.

Lue lisää...

Loppu on lähellä!

Tässä muutama linkkivinkki niille, joita kiinnostavat maailmanloppu, Ilmestyskirja, uskovien tempaus, eskatologiset profetiat ja kaikki muut samoihin sfääreihin liittyvät asiat:

A Brief History of the Apocalypse

Frontline: Apocalypse!

It's the End of the World As We Know It... Again

The Millennium and End-of-the-World Prophecies

The Rapture Index

Ja sokerina pohjalla: "Lappeenrannan profeetta" Harri Veijonen.

Sivustojen arviointi jätetään lukijan omalle vastuulle...!

Lue lisää...

Kirje Smyrnasta

Moni meistä on saattanut kuulla, että Turkissa on hiljattain tapettu kolme kristittyä. Aiheesta on kirjoiteltu jonkin verran blogeilla ja lehdissä, mutta tällä kertaa ei kannata tyytyä pelkkään tiivistelmään vaan lukea tarkemmin siitä, mitä Jeesuksen seuraaminen äärimmillään merkitsee:

A letter to the Global Church from The Protestant Church of Smyrna

Dear friends,

This past week has been filled with much sorrow. Many of you have heard by now of our devastating loss here in an event that took place in Malatya, a Turkish province 300 miles northeast of Antioch, the city where believers were first called Christians (Acts 11:26).

On Wednesday morning, April 18, 2007, 46 year old German missionary and father of three Tilman Geske prepared to go to his office, kissing his wife goodbye taking a moment to hug his son and give him the priceless memory, "Goodbye, son. I love you."

Tilman rented an office space from Zirve Publishing where he was preparing notes for the new Turkish Study Bible. Zirve was also the location of the Malatya Evangelist Church office. A ministry of the church, Zirve prints and distributes Christian literature to Malatya and nearby cities in Eastern Turkey. In another area of town, 35 year old Pastor Necati Aydin, father of two, said goodbye to his wife, leaving for the office as well. They had a morning Bible Study and prayer meeting that some other believers in town would also be attending. Ugur Yuksel likewise made his way to the Bible study.

None of these three men knew that what awaited them at the Bible study was the ultimate testing and application of their faith, which would conclude with their entrance into glory to receive their crown of righteousness from Christ and honor from all the saints awaiting them in the Lord's presence.

On the other side of town, ten young men all under 20 years old put into place final arrangements for their ultimate act of faith, living out their love for Allah and hatred of infidels who they felt undermined Islam.

On Resurrection Sunday, five of these men had been to a by-invitation-only evangelistic service that Pastor Necati and his men had arranged at a hotel conference room in the city. The men were known to the believers as "seekers." No one knows what happened in the hearts of those men as they listened to the gospel. Were they touched by the Holy Spirit? Were they convicted of sin? Did they hear the gospel in their heart of hearts? Today we only have the beginning of their story.

These young men, one of whom is the son of a mayor in the Province of Malatya, are part of a tarikat, or a group of "faithful believers" in Islam. Tarikat membership is highly respected here; it's like a fraternity membership. In fact, it is said that no one can get into public office without membership in a tarikat. These young men all lived in the same dorm, all preparing for university entrance exams.

The young men got guns, bread knives, ropes and towels ready for their final act of service to Allah. They knew there would be a lot of blood. They arrived in time for the Bible Study, around 10 o'clock.

They arrived, and apparently the Bible Study began. Reportedly, after Necati read a chapter from the Bible the assault began. The boys tied Ugur, Necati, and Tilman's hands and feet to chairs and as they videoed their work on their cellphones, they tortured our brothers for almost three hours*

[Details of the torture--
* Tilman was stabbed 156 times, Necati 99 times and Ugur's stabs were too numerous to count. They were disemboweled, and their intestines sliced up in front of their eyes. They were emasculated and watched as those body parts were destroyed. Fingers were chopped off, their noses and mouths and anuses were sliced open. Possibly the worst part was watching as their brothers were likewise tortured. Finally, their throats were sliced from ear to ear, heads practically decapitated.]

Neighbors in workplaces near the print house said later they had heard yelling, but assumed the owners were having a domestic argument so they did not respond.

Meanwhile, another believer Gokhan and his wife had a leisurely morning. He slept in till 10, ate a long breakfast and finally around 12:30 he and his wife arrived at the office. The door was locked from the inside, and his key would not work. He phoned and though it had connection on his end he did not hear the phone ringing inside. He called cell phones of his brothers and finally Ugur answered his phone. "We are not at the office. Go to the hotel meeting. We are there. We will come there," he said cryptically. As Ugur spoke Gokhan heard in the telephone's background weeping and a strange snarling sound.

He phoned the police, and the nearest officer arrived in about five minutes. He pounded on the door, "Police, open up!" Initially the officer thought it was a domestic disturbance. At that point they heard another snarl and a gurgling moan. The police understood that sound as human suffering, prepared the clip in his gun and tried over and over again to burst through the door. One of the frightened assailants unlocked the door for the policeman, who entered to find a grisly scene.

Tilman and Necati had been slaughtered, practically decapitated with their necks slit from ear to ear. Ugur's throat was likewise slit and he was barely alive.

Three assailants in front of the policeman dropped their weapons.

Meanwhile Gokhan heard a sound of yelling in the street. Someone had fallen from their third story office. Running down, he found a man on the ground, whom he later recognized, named Emre Gunaydin. He had massive head trauma and, strangely, was snarling. He had tried to climb down the drainpipe to escape, and losing his balance had plummeted to the ground. It seems that he was the main leader of the attackers. Another assailant was found hiding on a lower balcony.

To untangle the web we need to back up six years. In April 2001, the National Security Council of Turkey (Milli Guvenlik Kurulu) began to consider evangelical Christians as a threat to national security, on equal footing as Al Quaida and PKK terrorism. Statements made in the press by political leaders, columnists and commentators have fueled a hatred against missionaries who they claim bribe young people to change their religion.

After that decision in 2001, attacks and threats on churches, pastors and Christians began. Bombings, physical attacks, verbal and written abuse are only some of the ways Christians are being targeted. Most significant is the use of media propaganda.

From December 2005, after having a long meeting regarding the Christian threat, the wife of Former Prime Minister Ecevit, historian Ilber Ortayli, Professor Hasan Unsal, Politician Ahmet Tan and writer/propogandist Aytunc Altindal, each in their own profession began a campaign to bring the public's attention to the looming threat of Christians who sought to "buy their children's souls". Hidden cameras in churches have taken church service footage and used it sensationally to promote fear and antagonism toward Christianity.

In an official televised response from Ankara, the Interior Minister of Turkey smirked as he spoke of the attacks on our brothers. Amid public outrage and protests against the event and in favor of freedom of religion and freedom of thought, media and official comments ring with the same message, "We hope you have learned your lesson. We do not want Christians here."

It appears that this was an organized attack initiated by an unknown adult tarikat leader. As in the Hrant Dink murder in January 2007, and a Catholic priest Andrea Santoro in February 2006, minors are being used to commit religious murders because public sympathy for youth is strong and they face lower penalties than an adult convicted of the same crime. Even the parents of these children are in favor of the acts. The mother of the 16 year old boy who killed the Catholic priest Andrea Santoro looked at the cameras as her son was going to prison and said, "He will serve time for Allah."

The young men involved in the killing are currently in custody. Today news reported that they would be tried as terrorists, so their age would not affect the strict penalty. Assailant Emre Gunaydin is still in intensive care. The investigation centers around him and his contacts and they say will fall apart if he does not recover.

The Church in Turkey responded in a way that honored God as hundreds of believers and dozens of pastors flew in as fast as they could to stand by the small church of Malatya and encourage the believers, take care of legal issues, and represent Christians to the media.

When Susanne Tilman expressed her wish to bury her husband in Malatya, the Governor tried to stop it, and when he realized he could not stop it, a rumor was spread that "it is a sin to dig a grave for a Christian." In the end, in an undertaking that should be remembered in Christian history forever, the men from the church in Adana (near Tarsus), grabbed shovels and dug a grave for their slain brother in an un-tended hundred year old Armenian graveyard.

Ugur was buried by his family in an Alevi Muslim ceremony in his hometown of Elazig, his believing fiancé watching from the shadows as his family and friends refused to accept in death the faith Ugur had so long professed and died for.

Necati's funeral took place in his hometown of Izmir, the city where he came to faith. The darkness does not understand the light. Though the churches expressed their forgiveness for the event, Christians were not to be trusted. Before they would load the coffin onto the plane from Malatya, it went through two separate xray exams to make sure it was not loaded with explosives. This is not a usual procedure for Muslim coffins.

Necati's funeral was a beautiful event. Like a glimpse of heaven, thousands of Turkish Christians and missionaries came to show their love for Christ, and their honor for this man chosen to die for Christ. Necati's wife Shemsa told the world, "His death was full of meaning, because he died for Christ and he lived for Christ. Necati was a gift from God. I feel honored that he was in my life, I feel crowned with honor. I want to be worthy of that honor."

Boldly the believers took their stand at Necati's funeral, facing the risks of being seen publicly and likewise becoming targets. As expected, the anti-terror police attended and videotaped everyone attending the funeral for their future use. The service took place outside at Buca Baptist church, and he was buried in a small Christian graveyard in the outskirts of Izmir.

Two assistant Governors of Izmir were there solemnly watching the event from the front row. Dozens of news agencies were there documenting the events with live news and photographs. Who knows the impact the funeral had on those watching? This is the beginning of their story as well. Pray for them.

In an act that hit front pages in the largest newspapers in Turkey, Susanne Tilman in a television interview expressed her forgiveness. She did not want revenge, she told reporters. "Oh God, forgive them for they know not what they do," she said, wholeheartedly agreeing with the words of Christ on Calvary (Luke 23:34).

In a country where blood-for-blood revenge is as normal as breathing, many many reports have come to the attention of the church of how this comment of Susanne Tilman has changed lives. One columnist wrote of her comment, "She said in one sentence what 1000 missionaries in 1000 years could never do."

The missionaries in Malatya will most likely move out, as their families and children have become publicly identified as targets to the hostile city. The remaining 10 believers are in hiding. What will happen to this church, this light in the darkness? Most likely it will go underground. Pray for wisdom, that Turkish brothers from other cities will go to lead the leaderless church. Should we not be concerned for that great city of Malatya, a city that does not know what it is doing? (Jonah 4:11)

When our Pastor Fikret Bocek went with a brother to give a statement to the Security Directorate on Monday they were ushered into the Anti-Terror Department. On the wall was a huge chart covering the whole wall listing all the terrorist cells in Izmir, categorized. In one prominent column were listed all the evangelical churches in Izmir. The darkness does not understand the light. "These that have turned the world upside down are come hither also." (Acts 17:6)

Please pray for the Church in Turkey. "Don't pray against persecution, pray for perseverance," urges Pastor Fikret Bocek.

The Church is better having lost our brothers; the fruit in our lives, the renewed faith, the burning desire to spread the gospel to quench more darkness in Malatya .all these are not to be regretted. Pray that we stand strong against external opposition and especially pray that we stand strong against internal struggles with sin, our true debilitating weakness.

This we know. Christ Jesus was there when our brothers were giving their lives for Him. He was there, like He was when Stephen was being stoned in the sight of Saul of Tarsus.

Someday the video of the deaths of our brothers may reveal more to us about the strength that we know Christ gave them to endure their last cross, about the peace the Spirit of God endowed them with to suffer for their beloved Savior. But we know He did not leave their side. We know their minds were full of Scripture strengthening them to endure, as darkness tried to subdue the un-subduable Light of the Gospel. We know, in whatever way they were able, with a look or a word, they encouraged one another to stand strong. We know they knew they would soon be with Christ.

We don't know the details. We don't know the kind of justice that will or will not be served on this earth.

But we pray-- and urge you to pray-- that someday at least one of those five boys will come to faith because of the testimony in death of Tilman Geske, who gave his life as a missionary to his beloved Turks, and the testimonies in death of Necati Aydin and Ugur Yuksel, the first martyrs for Christ out of the Turkish Church.

Reported by Darlene N. Bocek (24 April 2007)

izmirprotestan@gmail.com // http://www.izmirprotestan.org


Ylläolevaa lukiessa tuli mieleen mm. nämä kaksi ajatusta: (1) Ilmestyskirjan sanoma on tänäänkin ajankohtainen, ja (2) Turkistako EU:n jäsen?

Lue lisää...

Rosoinen Räisänen

Joulun alla huomasin kirjakaupassa Heikki Räisäsen tuoreen kirjan Rosoinen Raamattu. Kirja vaikutti mielenkiintoiselta, joten lisäsin sen lukulistalle. Tässä ensivaikutelmia ensimmäisen luvun ("Raamattu pyhien kirjojen joukossa") jälkeen:

Kuten aina, Räisänen osaa valita sanansa hyvin ja kirjoittaa tavalla, joka helposti vakuuttaa ainakin asioista perillä olemattoman lukijansa. Samalla konservatiivinen lukija saattaa provosoitua, sillä Räisänen ei säästele sanan miekkaansa, vaan iskee lujasti ja kirurgisen tarkasti arkoihin kohteisiin.

Räisäsen normaaliin tyyliin kuuluu myös, että hyvinkin kiistanalaisia väitteitä ja "faktoja" esitetään itsestäänselvyytenä, jotka lukijankin odotetaan uskovan ja omaksuvan, mikäli haluaa lukeutua fiksuihin ihmisiin. Terävyydestään huolimatta Räisänen ei siis ole luotettava opas kristinuskon kysymyksiin ainakaan niissä julkaisuissa, jotka on kirjoitettu muille kuin ammattiteologeille.

Lopuksi joitakin valittuja paloja lukijan arvioitavaksi:

• Varhaiskristityt eivät uskoneet Jumalan ilmoittaneen itseään teksteissä, vaan Pojassaan.
  
  
• Raamattu pitää sisällään kumoutumisen ongelman: onko Jumala muuttanut mielensä, kun UT kumoaa ikuiseksi säätämykseksi ilmoitutetun Tooran (eli VT:n) sitovuuden?
  
  
• Reformaation pyörteissä kansan käsiin päätyneestä Raamatusta ei kaikkia kirkon ytimessä olevia oppeja löytynytkään. Paremmin kansan käsiin sopivaksi kirjaksi osoittautuikin katekismus, johon oli Raamatusta poimittu oikeat kohdat oikein selitettyinä.
  
  
• Ristiriitatilanteissa (joita Räisänen ei sen tarkemmin määrittele) yhteisön tunnustukset ajavat Raamatun edelle. Raamattua arvioidaan tunnustusten pohjalta; katekismuksen sanotaan ilmaisevan "Raamatun keskeisen sisällön". Suomen ev.lut. kirkossa käytännössä Luther on lopullinen auktoriteetti.
  
  
• Tämän hetken Lähi-idän tilanteeseen ovat syynä Toora (=juutalaiset), Raamattu (=kristityt) ja Koraani (=muslimit). Muslimiterroristien tekojen legitimointi Koraanin avulla on absurdia, mutta toisaalta Koraanin sotaisat kohdat kalpenevat VT:n kansanmurhien ja Ilmestyskirjan kostonhimoisten visioiden rinnalla.
  
  
• Ajatuksella siitä, että historia on Jumalan toiminnan näyttämö ja että se kulkee kohti määrättyä päämäärää, on juurensa amerikkalaisella uskolla kansakunnan historialliseen tehtävään maailman pelastajana pahan voimilta. Tätä edustaa eritoten Yhdysvalloissa kukoistava profetiausko, joka näkyy mm. epälukuisissa bestsellereissä, joissa Raamattua käsitellään salaperäisenä oraakkeli-kirjana, jonka palaset pitää oikealla tavalla suhteuttaa ajan ilmiöihin, jotta voi ennustaa tulevaisuuden tapahtumat. Tämä kytkeytyy vaarallisella tavalla poliittiseen oikeistoon: uskovaisella, jolla on valtaa, on kiusaus auttaa Jumalaa väkivaltaisessa prosessissa, jonka on määrä johtaa hyvän eskatologiseen voittoon.

Räisänen on viisas kuin käärme, mutta ei aina viaton kuin kyyhkynen. Tämä on harmi, sillä jos järki olisi hänelle vain Jumalan tuntemisen väline eikä sen lähde, niin hänellä olisi (ollut) eittämättä paljon positiivista annettavaa teologialle.

Lue lisää...

Suuri Babylon

Yhdessä ensimmäisistä postauksistani annoin ymmärtää, että jossain vaiheessa kirjoitan tulkinnasta, jonka mukaan Irak on Ilmestyskirjan Babylon. Tässäpä tämä:

Joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta tutkijoiden parissa ollaan sitä mieltä, että Ilmestyskirjan kirjoittamishetkellä "Babylon" (joka Raamatun alkukielillä voi viitata sekä kaupunkiin että maahan eli Babyloniaan) viittasi ensi sijassa Roomaan ja/tai Rooman imperiumiin. Tämä on yksi harvoja Ilmestyskirjan tulkinnan alueita, joissa akatemiassa vallitsee kohtalainen yksimielisyys.

Jeesuksen paluun viipyessä Babylonin viittaa on kautta historian toki soviteltu muillekin. Noin kolmesataa vuotta Johanneksen jälkeen Hieronymos näki Babylonissa maailman vastakohtana seurakunnalle/Uudelle Jerusalemille ja tämä tulkinta eri muodoissaan on säilynyt meidän päiviimme asti.

Samoihin aikoihin Atanasios antoi ymmärtää, että harhaoppiset kristitilliset ryhmät muodostavat Babylonin tai ainakin ovat osa sitä. Samalla linjalla jatkoi munkki Joakim Fiorelainen toisen vuosituhannen alkupuolella identifioidessaan Konstantinopolin ja ortodoksisen kirkon Babyloniksi, ja uskonpuhdistuksen ajoista lähtien on ollut niitä, jotka puolestaan näkevät Babylonissa katolisen kirkon.

Rivikristittyjen parissa on tänä päivänä lukemattomia tulkintoja siitä, mistä Babylon löytyy. Etelä-afrikkalaisella rotusorron uhrilla ja luterilaiseen kristillisyyteen kyllästyneellä suomalaisella on kovin eriävät näkemykset siitä, mikä on Ilmestyskirjan porton todellinen inkarnoituma. Tähän samaan joukkoon kuuluvat myös lööppiprofetia-expertit, jotka näkevät milloin missäkin Lähi-idän tapahtumassa jonkun profeetallisen raamatunjakeen toteutumisen, mutta joilla on vaikeuksia nähdä toisaalta Raamatun kirjaimellisen tulkinnan ja toisaalta kuvakielen taakse.

Vaan mitä Ilmestyskirja itse kertoo meille Babylonista? Se on maailman mahtavin taloudellinen ja sotilaallinen mahti, joka tekee kauppaa kaikkien kanssa, joka houkuttelee muut kansat haureuteen (josta Mammonan palveleminen on pääesimerkki), jonka valta ulottuu ympäri maailmaa, ja joka tarvittaessa käyttää valtaansa muiden maiden riistämiseen ja ohjaamiseen.

Tämä viitta on vielä hieman liian iso tämän päivän Irakin harteille, mutta kuka tietää, mikä tilanne on esim. 200 vuoden päästä. Tällä hetkellä Rooman manttelinperijä on kuitenkin muualla kuin Lähi-idässä:

And you cannot reach any conclusion about what is going on other than that we are the new Rome, we do preside over a global empire, we do have a militarized foreign policy, and there probably is no escape.

The whole notion of “we don’t do war” has also gone by the board. We do make war. Now we marry that to the language of liberation so that our wars are virtuous.

Indeed, when my publisher, Harvard University Press, persuaded me to call my book American Empire, it was with the thought that it would be a catchy title to irritate people. It is remarkable the extent to which words like “empire,” “imperium,” phrases like “Pax Americana,” have now insinuated themselves into public discourse and are no longer controversial.

- Andrew J. Bacevich
kansainvälisten suhteiden professori
Boston University

Yksi Johanneksen tarkoituksista Ilmestyskirjaa kirjoittaessaan oli avata uskovien silmät näkemään, kuinka koko maailman pelastajana ja hyväntekijänä esiintyvä Rooma olikin Babylon. Toivottavasti sama tapahtuu muidenkin yrittäjien kohdalla.

Lue lisää...

Kohtalokas virhearviointi

Muistan, kuinka kaveriporukassa katselimme 70-luvulla Omen-trilogiaa, joka löyhästi Raamattuun perustuen kertoo antikristuksen tulemisesta. Tämän trilogian "sankarilta" onnistuu kaikki, mutta hän tekee yhden kohtalokkaan virheen. Hän nimittäin kuvittelee, että Kristus - jonka hän tietää myös olevan tulossa lopunaikana - syntyy uudestaan lapsena, josta hän voi helposti päästä eroon. Mutta Kristus palaakin Herrana ja näin antikristus kohtaa loppunsa.

Samanlaisen virhearvioinnin Kristuksen todellisesta luonteesta tekee moni tänäkin jouluna. "Joulun lapsi" on lämpimiä fiiliksiä herättävä joulukortissa esiintyvä hahmo, josta voidaan lauleskella tai jopa jouluevankeliumissa lukea, mutta joka ei uhkaa ketään eikä vaadi mitään keneltäkään.

Vaan millainen tämä Kristus on oikeasti ja mitä hän tekee tullessaan?

Minä näin taivaan avoinna: näin valkoisen hevosen ja sen selässä miehen. Hän on uskollinen ja totuudellinen, hän tuomitsee ja taistelee vanhurskaasti. Hänen silmänsä olivat kuin tulen liekit, hänellä oli päässään monta kruunua, ja häneen oli kirjoitettu nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin hän itse. Hänellä oli pukunaan vereen kastettu viitta, ja hänen nimensä on Jumalan Sana. Hänen jäljessään tulivat taivaan sotajoukot, valkoisilla hevosilla ratsastavat soturit, joiden puku oli hohtavan valkeaa pellavaa. Hänen suustaan lähtee terävä miekka. Sillä miekalla hän lyö kansoja, hän paimentaa niitä rautaisella sauvalla ja polkee viinikuurnassa kaikkivaltiaan Jumalan hehkuvan vihan viinin. Hänen viittaansa on reiden kohdalle kirjoitettu nimi: kuninkaiden Kuningas, herrojen Herra.

Niiden, jotka tunnustavat hänet vapaaehtoisesti, ei vain joulun, vaan myös omaksi Herrakseen, ei tarvitse tästä Ilmestyskirjan (19:11-16) kuvauksesta säikähtää. Sen sijaan ne, joille hän on vain "joulun lapsi", kerran vuodessa esiin otettava joulukoriste, syyllistyvät kohtalokkaaseen virhearviointiin.

Toivottavasti yhdellekään joulukirkossa kävijälle ei jää epäselväksi, miksi ja miten tehdä todellinen rauha joulun Herran kanssa.

Lue lisää...

Käytännön ateismia

Ateistit usein kuvittelevat olevansa hyvinkin puolueettomia, objektiivisia ja tieteellisiä suhteessa uskontoon ja hengellisiin asioihin. Kanssakäyminen vakaumuksellisen ateistin kanssa kuitenkin paljastaa nopeasti, että hänen näkemyksensä ja toimintansa ovat melko pitkälle uskonvaraisia - jopa suorastaan uskonnollisia. Tämä ei kuitenkaan ole mikään uusi huomio, kuten kaikki kristillisen apologian parissa askarrelleet tietävät.

Mielenkiintoisempaa onkin pysähtyä tarkastelemaan niitä, jotka puheissaan ja ajatuksissaan pitävät itseänsä uskovina - ja varmasti monet sitä ovatkin - mutta jotka käytännössä elävät aivan kuin Jumalaa ei olisi, tai vaikka olisikin, niin hän ei ainakaan aktiivisesti vaikuta ja puutu ihmisten elämään.

Uskon että Jumala parantaa sairaita, mutta jos itse sairastun, ei tule mieleenikään turvautua ensimmäiseksi (eikä välttämättä edes viimeiseksi) Jumalaan, vaan ainoastaan lääkkeisiin ja lääkäreihin. Eivätkö he kuitenkin ole Jumalan toiminnan välikappaleita?

Uskon, että Jumala näkee kaikki valintani ja tietää, mikä on parasta minulle, mutta haluan silti mennä ei-uskovan kanssa naimisiin, vaikka Raamattu sitä vastaan varoittaakin. Kunnon (uskovaa) puolisoa kun on vaikea löytää eikä Jumala kuitenkaan ymmärrä, kuinka rakastunut olen ja miltä minusta tuntuu, eihän?

Uskon että kaikki hyvä tulee Jumalalta, mutta "unohdan" tämän veroilmoitusta täyttäessäni, jotta jäisi vähän enemmän kahisevaa taskuun. Eikö Jumala pidäkin huolta niistä, jotka pitävät huolen itsestään?

Uskon että jokainen henkäykseni, jokainen askeleeni ja kaikki omaisuuteni on Jumalan käsissä (ja hänen antamaansa), mutta varmuuden vuoksi otan joukon kalliita vapaaehtoisia vakuutuksia, joihin turvautua hädässä. Vakuutuksethan ovat vain järkevää taloudenhallintaa ja riskien minimointia, eikö niin?

Uskon, että Jumalan käsissä on kansakuntien kohtalot, mutta haluan kaiken varalta pistää turvani Natoon. Jumalahan on antanut meille järjen, jota käyttää, ja järkevintä on tietysti liittoutua sen kanssa, jolla on eniten aseita, eikö niin?

Uskon, että Jumala ottaa hengellisen haureuden ja uskonelämän kompromissit vakavasti, mutta kaupankäyntiä ja perheen elatusta varten minun täytyy kuitenkin ottaa käteeni tai otsaani tietty merkki. Järjen käyttöhän on sallittua ja kuka hullu nyt haluaisi mieluummin kuolla kuin tehdä kauppaa koko maailman tunnustaman johtajan kanssa, varsinkaan kun tällainen maallinen asia ei mitenkään liity hengellisiin asioihin tai tee tyhjäksi sitä, että uskon Jeesukseen. Eihän?

Lue lisää...

Linssit

Muistan, kuinka joskus vuosikausia sitten seurakuntaamme tuli vierailulle eräs tunnettu ja (edelleen tänäkin päivänä) hyvin vaikutusvaltainen puhuja eräästä kirkkomme herätysliikkeestä. En enää muista puheen aihetta, mutta kaksi asiaa jäi pysyvästi mieleeni.

Ensiksikin kaveri oli erinomainen puhuja. Istuin penkissä haltioituneena ja aprikoin pystyisinkö ikinä puhumaan yhtä hyvin. Sali oli täynnä luterilaisia nuoria aikuisia ja aika nopeasti koko porukka oli valmis syömään tuon vierailevan opettajan kädestä.

Toinen mieleeni jäänyt asia oli se järkytys, minkä koin, kun puhujamme jossain vaiheessa totesi näin (ipsissima vox):

Jos joskus sattumalta törmäät Raamatussa sellaiseen jakeeseen tai kohtaan, joka näyttäisi esittävän joitain vaatimuksia, rohkaisevan tietynlaiseen käytökseen, tai muuten vain kehottavan tekemään jotain tai toimimaan joillain tietyllä tavalla, niin etsi heti joku toinen kohta, jolla voit kumota tämän kohdan.

En tiedä, pitäisikö tätä kutsua ultra-luterilaisuudeksi vai miksi, mutta tällä miehellä oli silmillään linssit, jonka läpi hän katsoi kaikkea muuta: jos kerran UT:n ydinsanoma on armo, ja sen vastakohta on laki ja "teot", niin kaikki vähänkään lailta tai tekemiseltä haiskahtava on suorastaan vaarallista, koska se voi tehdä tyhjäksi tai pitää halpana tuon armon.

Tämä puhuja ei toki ollut ensimmäinen eikä viimeinen lajissaan. Jo Luther aikoinaan totesi, että esim. Ilmestyskirja on epäilyttävä, koska hän ei löydä sieltä Kristusta. Ongelma ei tietenkään ole Ilmestyskirjassa, jossa Kristus selvästi puhuu, vaan siinä, että Luther oli jo etukäteen päättänyt, minkälainen Kristus on - eikä Ilmestyskirjan Kristus sopinut hänen luomaansa kuvaan.

Postmodernismin myötä on onneksi monilla tahoilla ymmärretty, että itse asiassa kaikilla meillä on jonkinlaiset linssit, joiden läpi me maailmaa tiirailemme. Ongelma ei siis ole linssit sinänsä, vaan se, että henkilö ei tiedosta tai myönnä niiden olemassaoloa.

Yllättävää kyllä, tällaisia naiiveja realisteja on myös yliopistossa ja vieläpä teologisessa tiedekunnassa. Siellä nimittäin ainakin joillain tuntuu olevan vielä se käsitys, että siinä missä muut muualla tekevät subjektiivisia tulkintoja, teologisessa tiedekunnassa tehdään objektiivista tiedettä. Teoriassa voidaan toki ehkä myöntää oma subjektiivisuus, mutta käytäntö on toista. Tiedot modernismin kuolemasta ovatkin vielä suuresti liioiteltuja, ainakin Suomen yliopistomaailmassa.

Lue lisää...

Valona kansoille (2)

Kirjoitin aikaisemmassa jutussa siitä, kuinka seurakunnalle on annettu tehtäväksi olla valona kansoille. Seurakunnan profeetallinen todistustehtävä kansojen keskellä on myös yksi Ilmestyskirjan perusteemoista. Hyvä tiivistelmä aiheesta löytyy luvusta 11, jossa kahdelle Jumalan todistajalle annetaan tehtäväksi profetoida kansoille.

Ilmestyskirjan kieltä taitamattomat lukijat ovat nähneet näissä todistajisssa milloin taivaasta palanneen Henokin tai Elian, milloin Mooseksen ja milloin jonkun muun yksittäisen henkilön. Se, että todistajat symboloivat seurakuntaa, käy kuitenkin ilmi monista kohdista. Yksi näistä on se, että heitä kutsutaan Herran edessä seisoviksi lampunjaloiksi. Jo Ilmestyskirjan ensimmäisessä luvussa Herran Jeesuksen edessä olleiden lampunjalkojen kerrottiin symboloivan seurakuntia. Lampunjalka-symboliikkaan kuuluu Raamatussa lisäksi oleellisena osana se, että lampunjalassa on lamppuja, joissa palaa tuli. Näin lampunjalat eli todistajat ovat tehtäväänsä täyttäessään valona kansoille.

Entä mitä Johannes haluaa meille sanoa todistaja-narratiivinsa avulla? Mielestäni ainakin seuraavia asioita:

• Seurakunnan todistamistehtävä on kiireellinen, koska sitä varten varattu aika on rajallinen (11:3). Viimeisen torven soidessa se on myöhäistä (11:15-19; vrt. 1 Kor. 15:52; 1 Tess. 4:16).
• Jumalasta todistaessamme tulemme kohtaamaan vastustusta, mutta meidän tulee seurata Mestarimme askeleissa loppuun asti (11:5-12).
• Siinä missä vitsaukset eivät välttämättä saa ihmisissä aikaan parannusta, Jumalan voimaan yhdistyvä todistaminen toimii huomattavasti paremmin (9:20-21; 11:13).

Ilmestyskirjassa Jeesuksen mukaan vain "voittajat" pääsevät perille. Voittamiseen ei tarvita mitään erityisiä kikkoja, vain valvomista ja uskollisuutta loppuun asti. Hyvä tapa pysyä hengellisesti hereillä on olla aktiivisena siinä tehtävässä, jonka Jeesus seurakunnalleen antoi. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että ollaan torilla profetoimassa ohikulkijoille - vaikka ei sekään ole poissuljettu. Mutta se tarkoittaa sitä, että jokainen Jeesuksen oma antaa lamppunsa - jossa Pyhän Hengen tuli palaa - loistaa siellä, missä sattuu olemaan.

"Ei kukaan sytytä lamppua ja sitten peitä sitä astialla tai pane sitä vuoteen alle. Lampunjalkaan se pannaan, jotta sisään tulevat näkisivät valon." (Luuk 8:16)

Miten on sinun lamppusi laita?

Lue lisää...

(W)right insight

For some, alas, the very phrase 'second coming', and even perhaps the word 'eschatology' itself, conjures up vision of the 'rapture' as understood within some branches of (mostly North American) fundamentalist or evangelical Christianity, and as set out, at a popular level, in the 'Left Behind' series of novels by Tim. F. Lahaye and Jerry B. Jenkins, and the theology, if you can call it that, which those books embody. That schme of thought, ironically considering its fanatical though bizarre support for the present state of Israel, is actually deeply un-Jewish, collapsing into a dualism in which the present wicked world is left to stew in its own juice while the saints are snatched up to heaven to watch Armageddon from a ringside seat.

- N. T. Wright kirjassaan Paul in Fresh Perspective

Lue lisää...

Ihmeet ja merkit

Nattiavaruuteen eksyneenä törmäsin suomalaiseen kristilliseen blogiin, jossa silmiini sattui merkkijono "ihmeet ja merkit". Kiinnostuneena pysähdyin lukemaan, mitä kirjoittajalla oli aiheesta sanottavaa.

Yllätyksekseni kirjoitelman yhtenä pointtina oli se, että tunnusteot ja merkit seuraavat vääriä messiaita ja vääriä profeettoja. Toisin sanoen, ihmeistä ja merkeistä voi heti päätellä, että niiden tekijä on väärä messias tai väärä profeetta. Tämän tulkinnan taustalla oli tietenkin (asiayhteydestään irti repäisty) Matt. 24:24.

Alkukristityt eivät ilmeisesti ymmärtäneet Jeesuksen varoitusta, sillä sekä apostolien että joukon muita uskovia mainitaan tehneen tunnustekoja ja ihmeitä. Kristittyjen mainitaan myös erityisesti rukoilleen, että ihmeet ja merkit seuraisivat sanan julistusta (Apt. 4:29-30). Lisäksi Markuksen evankeliumin pitempi loppu (16:9-20) antaa ymmärtää, että julistusta seuraavat tunnusteot olivat osa normaalia seurakunnan elämää. Ja jottei kukaan ajattelisi, että ihmeet ja merkit kuuluivat vain ensimmäiselle vuosisadalle, näemme Ilmestyskirjan luvusta 11, kuinka Jumalan todistajat tekevät loppuun asti erilaisia voimallisia tekoja.

Löytämäni blogi kuvastaa nähdäkseni yhtä länsimaisen kristinuskon ongelmaa. On surullista, että tuotettamme on vuosien varrella jalostettu niin paljon, että jos törmäämme siihen alkuperäisessä kokoonpanossaan, herättää se meissä epäilyä, pelkoa ja jopa vastustusta. Saatana ja hänen käskyläisensä ovat kyllä kaikkivoipia, mutta Jumala vahvistaa oman sanansa palvelijoidensa kautta vain teoriassa ja/tai historian lehdillä.

Missä ovat ne kristityt, jotka eivät kuuntele fiksujen teologien ja kirkonmiesten varoituksia, vaan rukoilevat rohkeasti:

"Ja nyt, Herra, katso heidän uhkauksiansa ja anna palvelijaisi kaikella rohkeudella puhua sinun sanaasi; ja ojenna kätesi, niin että sairaat parantuvat ja tunnustekoja ja ihmeitä tapahtuu sinun pyhän Poikasi Jeesuksen nimen kautta."
Ja kun he olivat rukoilleet, vapisi se paikka, jossa he olivat koolla, ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja puhuivat Jumalan sanaa rohkeasti. (Apt. 4:29-31)

Lue lisää...

Valona kansoille (1)

Muinaista Israelia, jota Jumala kutsui "pojakseen" (2 Moos. 4:23), ei pelastettu Egyptistä huvin vuoksi, vaan tiettyä tehtävää varten:

Te olette itse nähneet, mitä minä tein egyptiläisille ja kuinka olen kotkan siivin kantanut teitä ja tuonut teidät tänne luokseni. Jos te nyt kuuntelette minua ja pidätte minun liittoni, niin te tulette olemaan kansojen joukossa minun oma kansani. Koko maailma on minun, mutta teistä tulee minun pappisvaltakuntani ja pyhä kansani. (2 Moos. 19:4-6)

Upeasta alusta huolimatta osoittautui ennen pitkää, että Israelista tuli osa (sitä jo paratiisissa syntynyttä) ongelmaa sen sijaan, että se olisi ollut osa sen ratkaisua. Niinpä Herra kutsui Egyptistä toisen "poikansa" (Matt. 2:15), joka lopulta yksilönä hoiti sen tehtävän, mikä koko kansalle oli annettu, pysyen vanhurskaana ja uskollisena Jumalan tahdolle ja omalle missiolleen loppuun asti (vrt. Jes. 42:6; 49:6).

Mutta Jumalan kansalleen antama tehtävä ei suinkaan tullut loppuun asti täytettyä Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen myötä, vaan pääsi oikeastaan vasta kunnolla käyntiin, kuten Apostolien teoista voi lukea. Tänä päivänä kristillisen kirkon ja jokaisen yksittäisen seurakunnan tehtävänä onkin opetuslapseuttaa kaikki kansat ja opettaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä Jeesus opetti omille opetuslapsilleen ja käski heidän noudattaa.

Tässä on yksi helppo kriteeri, jolla jokainen Suomenkin seurakunta voi tarkistaa hengellisen pulssinsa. Jos se on valona suomalaisille ja jos se aktiivisesti tuottaa opetuslapsia, jotka seuraavat Jeesuksen jalanjäljissä, niin se hoitaa sen tehtävän, mitä varten se on olemassa.

Jos taas näin ei käy, niin millään muulla ei oikeastaan ole mitään väliä. On aivan sama, kuinka hienot vaatteet on päällä, kuinka monta taloa tai autoa omistaa, tai kuinka oikeaoppinen on, jos monitorissa näkyy vain suora viiva.

Minä tiedän sinun tekosi. Sinä olet elävien kirjoissa, mutta sinä olet kuollut. Herää ja vahvista sitä, mikä vielä on jäljellä, sitä, mikä jo oli kuolemaisillaan, sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä. Muista siis, mitä olet ottanut vastaan ja kuullut, ja noudata sitä ja tee parannus. (Ilm. 3:1-3)

Lue lisää...

Pedon valta

Toisessa blogissa olevat ajatukset ja linkit saivat minut pohtimaan kristityn suhdetta esivaltaan. Yhteiskunnallisia tilanteita voi toki olla monenlaisia, mutta tässä niistä yksi:

Pedolle annettiin suu, joka herjaa ja puhuu suuria sanoja, ja se sai tämän vallan neljänkymmenenkahden kuukauden ajaksi. Niin se avasi suunsa ja alkoi herjata Jumalaa. Se herjasi hänen nimeään ja hänen asuinsijaansa ja niitä, jotka asuvat taivaassa. Sille annettiin myös lupa käydä taisteluun pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja niin sen valtaan annettiin kaikki heimot, kansat, kielet ja maat. Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä - kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan. Jolla on korvat, se kuulkoon: - Kenen osana on vankeus, se joutuu vankeuteen, kenen osana on kaatua miekkaan, se kaatuu miekkaan. Nyt kysytään pyhiltä kestävyyttä ja uskoa. (Ilm. 13:5-10)

Tässä näemme saman kuin esim. Paavalin kirjeissä, eli esivallalla (peto edustaa maallista ja poliittista valtaa) ei ole muuta valtaa kuin mitä sille on ylhäältä annettu. Se, että Jumala on sallinut jonkun instanssin saada valtaa ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tuota valtaa välttämättä käytettäisiin Jumalan tahdon mukaisesti. Näin on ollut läpi historian ja näin Johanneskin näkee olevan myös viimeisen ahdistuksen aikana.

Sen lisäksi, että pedon valtaan annettiin koko maailma, sille annettiin valta myös käydä sotaan pyhiä vastaan - ja voittaa heidät. Ei mikään hauska näkymä, mutta toisaalta ei mitään uutta VT:n lukijoille, jossa vanhurskaat kärsivät yhdessä jumalattomien kanssa petomaisten pakanavaltojen hyökätessä Israelin ja/tai Juudan kimppuun. Näihin tapahtumiin viittaa myös jae 10 ja sen alluusiot Jeremian kirjaan (15:2).

Entä miten pyhien tulisi reagoida? Muodostaa salaliitto ja tappaa peto, joka on maailmassa vallitsevan antikristillisen hengen lopullinen henkilöitymä? Vapauttaa pedon alamaiset ja heidän maansa pedon hirmuvallasta? Vai tarttua aseisiin kodin, uskonnon ja isänmaan nimessä ja käydä oikeutettuun puolustussotaan maailmanhistorian pahinta tyrannia vastaan?

Johanneksella on ainakin osalle kristikuntaa huonoja uutisia: pyhien tulee alistua, ei pedon valtaan ja alle, vaan Jumalan tahtoon ja huolenpitoon. Tämä on Jumalan kansalle tuttu tilanne jo VT:n ajalta. Silloinkin heitä kehotettiin olemaan taistelematta vieraita valloittajia vastaan ja luottamaan Jumalaan.

Tämä oli vaikea sanoma Jeremian aikalaisille, jotka luottivat mieluummin "väkeen ja voimaan" eli aseisiin. Tämä on vaikea sanoma tänäänkin, sillä pedon menetelmät ovat inhimillisesti paljon houkuttelevampia kuin karitsan menetelmät. Tämä onkin osa Ilmestyskirjan vastakkainasettelua ja ironiaa: peto voittaa asein, mutta karitsa voittaa pysymällä uskollisena ja luottamalla Jumalaan loppuun asti.

Risti teki sen, mihin miekka ja 12 legioonaa enkeleitä ei olisi riittänyt. Meidät on kutsuttu seuraamaan Jeesuksen jalanjäljissä ja juuri siksi "kysytään pyhiltä kestävyyttä ja uskoa".

Lue lisää...

Kristus vai antikristus?

Ja minä näin, ja katso: valkoinen hevonen; ja sen selässä istuvalla oli jousi, ja hänelle annettiin seppele, ja hän lähti voittaen ja voittamaan. (Ilm. 6:2)

Joskus käydään keskusteluja siitä, onko tuo valkoisella hevosella ratsastaja Kristus vai antikristus. Näistä ensimmäinen vaihtoehto on aivan ymmärrettävä, sillä valkoisen voidaan nähdä symboloivan puhtautta, oikeudenmukaisuutta ja kaikkea muutakin hyvää. Lisäksi seppeleellä kruunaaminen sopisi Kristukselle hyvin, varsinkin ennen kuin hän lähtee evankeliumilla voittamaan maailmaa.

Näistä havainnoista huolimatta ratsastaja ei ole Kristus eikä ensimmäinen hevonen kuvaa evankeliumin voittokulkua. Kristus ratsastaa myös valkoisella hevosella (Ilm. 19), mutta häntä ei sivuuteta yhdellä jakeella. Hän taistelee jousen sijasta kaksiteräisellä miekalla eikä hän ole liikkeellä yksin. Hänelläkin on kruunu (στεφανος, Ilm. 6:2 käännetty sanalla "seppele"), mutta se on kultainen (Ilm. 14:14), jne.

Luvun 6 valkoisella hevosella ratsastava onkin lähempänä antikristusta, mutta on samalla se jotain enemmän. Samalla tavoin kolme muutakin hevosta ratsastajineen edustavat isompia voimia. Ensimmäisen ratsastajan voitaisiinkin ehkä ajatella kuvaavan antikristillistä valloitus- ja vallanhimoa. Aivan kuten Rooman valtakunnan vallanhimoinen laajentumispolitiikka Johanneksen aikana aiheutti sotia ja teurastusta, jotka edelleen johtivat nälänhätään, tauteihin ja kuolemaan, niin samalla tavalla valkoista hevosta seuraavat tulipunainen, musta ja vihreä hevonen.

Ensimmäisen hevosen valkoinen väri siis pettää - ja se on tarkoituskin. Niin kansakuntien kuin yksittäisten johtajienkin vallanhimo aina lopulta sokaisee ne, jotka tuota valtaa käyttävät. Pax Romana kuulosti hyvältä, mutta sitä ylläpidettiin miekalla. Harva poliittinen johtajakaan aloittaa uraansa kansan vihaamana diktatuurina. Yleensä diktaattoreiksi päätyvät sellaiset henkilöt (tai heidän jälkeläisensä), joita on jossain vaiheessa juhlittu kansan vapauttajina ja pelastajina. Vasta myöhemmin voittoisan johtajan ympärille kehittyy palvontakultti, joka saa hyvinkin hengellisiä ulottuvuuksia.

Jeesukselle tarjottiin ensimmäisen ratsastajan roolia useampaankin kertaan. Hänen maanmiehensä odottivat sotilaallista Messiasta, joka vapauttaa heidät Rooman vallasta ja alistaa muutkin pakanakansat juutalaisten alle. Saatana puolestaan olisi ollut valmis antamaan Jeesukselle kaikki maailman valtakunnat - jos vain olisi saanut häneltä sen palvonnan, joka kuuluu yksin Herralle.

Valkoisella hevosella ratsastava on liikkeellä tänäänkin. Joissain paikoissa sen vaikutus on helposti nähtävissä, mutta toisaalla valkoinen väri pettää edelleen tehokkaasti: Pax Romanaa tarjotaan yhä aseiden kanssa. Lopullisen rauhan tuoja ratsastaa kyllä hänkin valkoisella hevosella, mutta hänen ehtonsa ovat erilaiset. Älkäämme erehtykö panemaan rahojamme väärän hevosen puolesta.

Lue lisää...

Mitä Henki sanoo seurakunnille

Monia ihmisiä huolestuttaa Ilmestyskirjassa monet sellaiset kohdat, joita he eivät ymmärrä. Minua sen sijaan huolestuttaa ne kohdat, jotka ymmärrän. Näihin huolestuttaviin kohtiin kuuluvat erityisesti luvut 2 ja 3.

Tuosta tekstikatkelmasta löydämme Jeesuksen 7 viestiä Vähä-Aasiassa olevalle 7 seurakunnalle. Samalla sanoma on kuitenkin kaikille seurakunnille ja kaikille Ilmestyskirjan kuulijoille/lukijoille, sillä jokaisen viestin lopussa toistuu sama kehotus: "Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille." Valitut 7 paikallisseurakuntaa ovat siten kuin poikkileikkaus seurakunnan tilasta yleensä.

Mitä Jeesus siis haluaa sanoa seurakunnilleen? Meillä on asiamme, jotka meitä liikuttavat, mutta miten seurakunnan pää arvottaa asioita? Katsotaanpa:

• Efesos: seurakunta on teologisesti ja opillisesti oikeilla raiteilla, se on tehnyt kovasti työtä ja ollut kestänyt vaivaa Jeesuksen nimen tähden, mutta se on luopunut ensi ajan rakkaudesta. Jos se ei tee parannusta ja palaa tekemään "ensi ajan tekoja", niin sitä kohtaa tuomio.


• Smyrna: seurakunnalla menee hyvin ja ne, jotka pysyvät uskollisena (mahdolliseen marttyyri)kuolemaan asti, pääsevät iankaikkiseen elämään.


• Pergamon: seurakunta on pääsääntöisesti pysynyt uskollisena, mutta sietää silti keskuudessaan niitä, jotka opettavat apostolisen uskon vastaisesti. Jos seurakunta ei tee parannusta tästä "suvaitsevaisuudesta", sitä kohtaa tuomio.


• Tyatira: seurakunta saa kehuja melkein kaikesta mahdollisesta hyvästä: heiltä löytyy rakkautta, uskoa, palvelumieltä ja kestävyyttä. Ongelmana on jälleen se, että jotkut sietävät väärää opetusta ja näitä tulee kohtaamaan kova tuomio.


• Sardes: seurakunta on elävän seurakunnan maineessa, mutta on tosiasiassa hengellisesti kuollut, muutamaa henkilöä lukuunottamatta. Jos se ei tee parannusta, on odotettavissa vain tyly tuomio.


• Filadelfia: seurakunnalla menee hyvin, se on pitänyt kiinni Jumalan sanasta eikä ole kieltänyt Jeesusta.


• Laodikea: seurakunta on tyytyväinen hengelliseen tilaansa ja kuvittelee, että sillä menee hyvin, kun tosiasiassa se on erittäin surkeassa tilassa ja tulee kohtamaan tuomion.

Tässä olisi nyt työsarkaa piispoille ja tuomiokapituleille, jotka tuntuvat keskittyneen hyttysen siivilöimiseen samalla kuin kameleita nielaistaan ilmeenkään värähtämättä. Realiteetti on tietysti se, että suurimmaksi osaksi ei-uskovista koostuville seurakunnille on vaikea nykyisessä tilanteessa tehdä mitään, mutta papeista voisi hyvin aloittaa. Kuten Raamattu ja kokemus osoittavat, lauma menee usein paimenen perässä.

Toisaalta Suomessa tilanne näyttää olevan se, että paimen menee usein lauman perässä. Esim. yksi tämän päivän uutisotsikoista oli se, että 38% papeista (53% naispapeista, 29% miehistä) haluaisi tarjota kirkollisen siunauksen homopareille. Vielä viisi vuotta sitten vastaava luku oli 17%. Mistä moinen muutos? Verkko-Hesarin mukaan "dosentti Kati Niemelä Kirkon tutkimuskeskuksesta arvioi, että asenteet ovat muuttuneet yksinkertaisesti siksi, että laki sallii nyt samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröinnin".

Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki tänään sanoo seurakunnille.

Lue lisää...

Maa entinen suuri planeetta

Eräs kansainvälisestikin tunnettu teologiystäväni totesi minulle kerran, että hän on parasiitti. Kun ihmettelin asiaa, hän kertoi, että hänen julkaisuistaan iso osa perustuu siihen, että hän puuttuu toisten virheisiin (ja kertoo, miten asiat pitäisi nähdä).

Lehtien kolumnisteilla on usein samanlainen rooli, eli juttua väännetään haukkumalla tai arvostelemalla jotain toista ihmistä tai asiaa. Esim. Iltalehteenkin kirjoittelevan Jyrki Lehtolan kolumnit ovat useimmiten aika terävää luettavaa, mutta ne ammentavat aina voimansa siitä, että jotakuta tai jotakin mollataan.

Tämä nimenomainen blogi on syyllinen molempiin rikkomuksiin, sillä usein kirjoituksen aiheena on joku teologinen tai hengellisen elämän ilmiö (yksittäisiä henkilöitä ei oikeastaan ole arvosteltu, ainakaan ennen tätä kirjoitusta), joka kirjoittajan mielestä voisi olla toisinkin.

Mutta mennäänpä itse aiheeseen...

Otin jostain syystä hyllystäni Hal Lindseyn kirjan The Late Great Planet Earth (suom. Maa entinen suuri planeetta) ja rupesin selailemaan sitä. (Aivan, kyseessä on siis se kirja, jonka ensimmäinen painos ilmestyi 1969 ja joka ennusti ennusti maailmanlopun tulevan 80-luvulla.) En ole aikaisemmin juurikaan välittänyt ko. kirjasta, koska akateemisissa piireissä kirjaa ei voi edes mainita eikä ruohonjuuritason keskusteluissakaan Hal Lindseyn ongelmallisille tulkinnoille naureskelusta saa enää pisteitä.

Ok, en voinut olla hymähtelemättä, kun katselin yksityiskohtaisia piirroksia siitä, kuka hyökkää missäkin vaiheessa ja minne; kuinka kaksisataa miljoonaa kiinalaista sotilasta kuljetetaan Israelia vastaan, yms. Monet 70-luvulla nuoria olleet ovat todistaneet, kuinka nämä maailmanlopun skenaariot pelottivat heitä ja joillakin kesti jopa vuosia toipua Lindseyn kirjasta. Omissa silmissäni pelottavin osuus tuli kuitenkin jo esipuheessa, jossa Lindsey toteaa mm. näin:

Kuinka me pystymme erottamaan absoluuttisen totuuden mielipiteestä? Kehen me voimme luottaa? ... Jos olemme täysin rehellisiä, antakaamme Jumalalle tilaisuus esittää oma näkemyksensä. Yritän tässä kirjassa astua syrjään ja antaa profeettojen puhua.

Tämä Lindseyn tapa uskotella lukijoille, että hän on tulkinnoissaan Jumalan äänitorvi, joka rehellisesti ja yksinkertaisesti vain välittää eteenpäin sen, mitä Jumala ja profeetat itsekin haluavat sanoa, on tietysti erittäin naiivi. Ongelman tästä tekee se, että kirjaa on myyty 35 miljoonaa kappaletta, ja myynti jatkuu koko ajan. (Sisältöä toki päivitetään aina sen verran, että uudessa painoksessa ei enää näy edellisen painoksen pieleen menneitä ennustuksia.) Lisäksi Lindseyn oman www-sivuston mukaan hän on "one of the leading authorities in the world on Bible Prophecy".

On syytä kysyä, mistä tämä johtuu. Missä tilassa on Raamatun opetus seurakunnissa ja uskovien piireissä, jos tällaiset kaverit pääsevät nousemaan "maailman johtaviksi profetia-auktoriteeteiksi"? Onko tosiaan niin, että Lindseyn käyttämä kikka toimii ympäri maailmaa edelleen: "Tuon esille vain sen, mitä Raamattu itse selvästi opettaa"?

Vai onko kyseessä vain perustavaa laatua oleva tulkinnallinen harha: kun on kerran lähdetty liikkeelle siitä, että tuhansia vuosia sitten kirjoitetut tekstit on oikeasti kirjoitettu nimenomaan 2000-luvun vaihteessa eläville ihmisille, niin sen jälkeen vain mielikuvitus asettaa rajat sille, mikä maailmanpoliittinen tapahtuma voidaan kulloinkin nähdä jonkun tietyn profetaalisen jakeen toteutumana.

Fiksuimmat ovat joka tapauksessa älynneet, miten saadaan kansaa lypsettyä, kirjoja myytyä ja väkeä kokouksiin. Suomessakin.

Lue lisää...