Lopunaikojen alkamisen muistopäivä

On tullut taas se aika vuodesta, jolloin maamme hiljentyy kristikunnan toiseksi tärkeimmän juhlan viettoon. Hiljentyminen onkin paikallaan, sillä joulua edeltävinä päivinä ihmiset ovat tyypillisesti kiireisempiä ja stressaantuneempia kuin koskaan, osallistuen mammonanpalvonnan uhrimenoihin kulutusjuhlan temppeleissä, jotka ovat - kiitos Mammonan! - nyt auki joka päivä. Sitä paitsi on hyvä kerätä muutama päivä voimia, ennen kuin alennusmyynnit alkavat ja kiihkeimpien kuluttajien palvonta saa vieläkin ekstaattisempia muotoja.

Kaikessa tässä humussa kristinuskon perussanoma unohtuu - sikäli kuin siitä ollaan koskaan laajemmalti edes oltu tietoisia. Pieni Jeesus-lapsi seimessä ei ole koko tarina, vaan ainoastaan sen alku. Tai vielä tarkemmin: oikeastaan kyseessä on maailman suurimman kertomuksen huipentuman alku.

Kertomuksessa on kyse siitä, kuinka hyvän Jumalan hyväksi luoma maailma lähti väärille raiteille, kun sen hoitajaksi asetetut ihmiset eivät tyytyneet Jumalan viisauteen, vaan etsivät viisautta muilla keinoilla ja nousivat näin Luojaansa vastaan. Edenissä alkanut maailmanlaajuinen kapina jatkuu edelleen.

Jumala ei kuitenkaan hylännyt ihmisiä ja luomakuntaansa, vaan päätti tehdä asialle jotain. Tämän prosessin huipentuman alku oli se, että 2000 vuotta sitten hän tuli itse ihmisenä ihmisten keskelle ja kärsi ristillä sen rangaistuksen, joka on varattu kaikille kapinaan osallistuneille. Sovinto yksilön ja Jumalan välillä ei kuitenkaan ole automaattinen, vaan se täytyy vastaanottaa uskossa, jotta sen seurauksia voi elää todeksi.

Raamatun mukaan "viimeiset päivät" tai "lopunajat" alkoivat Jeesuksen syntymän myötä. Joulu kannattaisikin mieltää lopunaikojen alkamisen muistopäiväksi. Samalla pysyisi paremmin mielessä se, että tarina ei ole vielä ohi, vaan sille on odotettavissa loistelias huipentuma. Sijoiltaan mennyt luomakunta tullaan asettamaan ennalleen, Jeesuksen seuraajat saavat elää hänen kanssaan ikuisesti - ja paha saa lopulta sen palkan, jonka se ansaitseekin.

Niidenkin, joille joulu on lähinnä taru ristin Herrasta, kannattaisi siis muistaa, että Kuninkaan paluu on vielä edessä. Tämä joulu voi olla se viimeinen, joten nyt kannattaa todellakin hiljentyä Jeesuksen kanssa ja varmistaa, että suhde kuninkaiden Kuninkaaseen ja herrain Herraan on kunnossa.

Hyvää ja rauhallista joulua!

Lue lisää...

Sekulaariin valtioon sopimaton jäänne

Vanha parta Erkki Tuomioja on jälleen ylittänyt kristillisten lehtien uutiskynnyksen. Tällä kertaa kohun aiheena on hänen lausuntonsa siitä, että valtiopäivien avausseremonioihin kuuluva jumalanpalvelus olisi poistettava, koska se on "sekulaariin valtioon sopimaton jäänne". Tuomiojan heitto on saanut itsensä arkkipiispankin älähtämään asiasta.

Kuten aikaisemminkin, Tuomioja on sekä oikeassa että väärässä.

Väärässä hän on siinä, että Suomi ei ole sekulaari valtio. Maassamme on muutamalla kirkkokunnalla laissa erityisasema, jota ei muilla kirkko- tai uskontokunnilla ole. Lisäksi kansan - ja eduskunnan - enemmistö kuuluu virallisesti ev.lut. kirkkoon. Tuomioja lienee myös unohtanut, että vielä vuosi sitten hän itse peräänkuulutti valtion ja kirkon erottamista toisistaan muutamilla alueilla. Tilanne näissä asioissa ei ole vuodessa muuttunut mihinkään, joten heitto "sekulaarista valtiosta" lienee vielä toistaiseksi vain Tuomiojan märkä päiväuni.

Toisaalta Tuomiojan sanoissa on samaa profeetallista ironiaa kuin ylipappi Kaifaan sanoissa Jeesuksen kohtalosta (Joh. 11). Kaikesta uskonnollisuuden ulkokuorestaan huolimatta Suomi on nimittäin käytännössä pitkälti sekularisoitunut maa eivätkä osaksi suomalaista kulttuuria muuttuneet kristilliset traditiot tilannetta muuksi muuta. Valtiopäivien avajaisjumalanpalvelus onkin vähän kuin joulukirkko: mukana on muutamia uskoviakin, mutta suurin osa paikalle vaivautunutta porukkaa käy paikalla vain näyttäytymässä tai fiilistelemässä (kaikkia eläviä ja kuolleita tuomitsemaan palaava Jeesus on useimmille hieman hankala ja etäinen aihe, mutta kukapa ei jokavuotista Hoosiannaa haluaisi lauleskella).

Tuomiojan ei siis kannata olla huolissaan valtiopäivien avajaisjumalanpalveluksen - johon on täysi vapaus olla osallistumatta - hapattavasta vaikutuksesta Suomen valtioon tai sen päättäjiin. Jos Tuomioja on johdonmukainen, niin ehkäpä ensi vuonna näemme aloitteen esim. joulukuusen poistosta - onhan se kaikessa pakanallisuudessaan sekulaariin valtioon sopimaton jäänne. Rahaa ja metsääkin säästyisi, kun kuusia ei enää yhteiskunnan varoin pystytettäisi kaikille toreille ja aukioille.

Toinen vaihtoehto seuraavaksi aloitteeksi voisi olla ilotulitusten kieltäminen, sillä ilotulitusraketteja on jo parintuhannen vuoden ajan käytetty pahojen henkien karkottamiseen (puhumattakaan paukkujen ja niiden jälkien siivoamisen vuosittaisesta laskusta yhteiskunnalle). Jos tällaiset kiinalaiset uskonnolliset menot kiinnostavat, niin jokainen ampukoon raketteja kotonansa. Julkisille paikoille tällainen sekulaariin valtioon sopimaton jäänne ei kuitenkaan kuulu.

Jäämme odottamaan lisää hyviä avauksia Tuomiojalta.

Lue lisää...

Jouluhaaste

Tähän viikkoon asti on L-sanaa varottu lausumasta ääneen, mutta nyt on teeskentelystä luovuttu jo valtiovarainministeriössäkin. Lääkkeeksi yhä syvenevään lamaan tarjotaan kansalaisille kolmea ohjetta: kuluta, kuluta ja kuluta! Mammona kaipaa alttarilleen lisää lepytysuhreja, jotta ihmiset eivät joutuisi tinkimään hyvinvoinnistaan ja elintasostaan.

Rahasta luopuminen ei toki itsessään ole mikään ongelma - ainakin Raamatun valossa tilanne on pikemminkin päinvastoin. Kaikki riippuukin siitä, mihin rahaa käytetään. Jeesus, Paavali ja muutkin UT:n kirjoittajat antavat selkeitä ohjeita varojen oikeista käyttötavoista (ja samalla ovat linjassa jo Vanhan Testamentin todistuksen kanssa siitä, että Jahve on köyhien, leskien ja orpojen Jumala - ja Hänen kansansa tulee heijastaa Hänen luonnettaan):

Luuk. 14:12-14 Sitten Jeesus sanoi talon isännälle: "Kun järjestät päivälliset tai illalliset, älä kutsu ystäviäsi, älä veljiäsi, sukulaisiasi äläkä rikkaita naapureita. Hehän saattavat vuorostaan kutsua sinut, ja näin sinä saat kaikesta palkan. Ei - kun sinä järjestät pidot, kutsu köyhiä ja raajarikkoja, rampoja ja sokeita. Autuas olet, kun aika tulee, sillä he eivät pysty palkitsemaan sinua. Sinä saat palkkasi silloin, kun vanhurskaat herätetään kuolleista."

Matt. 25:31-46 "Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.' "Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?' Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.' "Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.' "Silloin nämäkin kysyvät: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?' Silloin hän vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.' "Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

2 Kor. 8:1-15 Veljet, tahdomme teidän tietävän, millaisen armon Jumala on suonut Makedonian seurakunnille. Vaikka vaikeudet ovat raskaasti koetelleet niitä, uskovien ilo oli niin ylitsevuotava, että he äärimmäisessä köyhyydessäänkin osoittivat runsasta anteliaisuutta. Voin vakuuttaa, että he antoivat voimiensa mukaan, jopa yli voimiensa. Omasta aloitteestaan he pyytämällä pyysivät, että antaisimme heidän osallistua yhteiseen rakkaudentyöhön, pyhien avustamiseen. Eivätkä he tehneet vain sitä mitä olimme toivoneet, vaan ennen kaikkea antoivat Jumalan tahdon mukaisesti itsensä Herralle ja myös meille. Niinpä me kehotimme Titusta jatkamaan tätä rakkaudentyötä ja saattamaan sen teidän keskuudessanne päätökseen. Niin kuin teillä on runsain mitoin kaikkea, uskoa, puhetaitoa, tietoa, kaikkinaista intoa ja sitä rakkautta, joka meistä on tarttunut teihin, niin teidän tulee myös olla runsaskätisiä tätä lahjaa antaessanne. En sano tätä käskeäkseni vaan koetellakseni teidän rakkautenne aitoutta kertomalla toisten innosta. Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään. Annan vain neuvon tässä asiassa. Siitä on hyötyä teille, jotka viime vuonna olitte alkamassa tätä työtä ja myös olitte siihen halukkaita. Saattakaa työnne nyt loppuun! Halusitte sitä innokkaasti, viekää se siis päätökseen mahdollisuuksienne mukaan! Jos antajalla on hyvää tahtoa, hänen lahjaansa pidetään arvossa sen mukaan, mitä hänellä on, eikä vaadita sellaista, mitä hänellä ei ole. Tarkoitus ei toki ole, että muiden tilanteen helpottuessa te joutuisitte tiukalle. Kysymys on vastavuoroisesta jakamisesta. Nyt on teillä yllin kyllin ja voitte lievittää heidän puutettaan, sitten voivat taas he yltäkylläisyydestään lievittää teidän puutettanne, ja näin toteutuu oikeus ja kohtuus. Onhan kirjoitettu: - Sillä, joka oli koonnut paljon, ei ollut liikaa, eikä siltä, joka oli koonnut vähän, puuttunut mitään.

Jaak. 1:27a Puhdasta, Jumalan ja Isän silmissä tahratonta palvelusta on huolehtia orvoista ja leskistä, kun he ovat ahdingossa.

Jos luet tätä tekstiä omalla äidinkielelläsi, niin silloin kuulut absoluuttisesti maailman rikkaimpien ihmisten joukkoon, olitpa sitten suhteellisesti kuinka köyhä tahansa suomalaiseksi. Niinpä tänäkin jouluna sinulla on tilaisuus heikentää Mammonan otetta elämästäsi ja antaa lahja niille, jotka eivät pysty maksamaan sitä takaisin. Seitemänkymmentäluvun suositun radio-ohjelman sävyyn haastan sinut joululahjoihin kuluttamiesi rahojen hinalla muistamaan niitä, jotka ovat oikeasti köyhiä tai vähäosaisia.

Tässä muutamia ehdotuksia sen varalta, että sopivaa kohdetta ei tule mieleen:

http://www.lahjaksilehma.fi/
http://toisenlainenlahja.fi/
http://www.onnenlahjat.fi/
http://www.parempilahja.fi/
http://www.lapsivangit.fi/

Näille lahjaostoksille ehdit vielä hyvin ennen joulua. "Siunattu se, jolla on hyvä sydän, hän antaa leivästään tarvitsevalle" (Snl. 22:9).

Siunattua joulua!

Lue lisää...

Lisää kaikuja Kotimaasta

Esittelin kesällä valittuja paloja Kotimaa-lehden sivuilta. Tässä lisää yhtä tarkoitushakuisesti poimittuja näytteitä siitä, minkälaisia vaikuttajia ja vaikutteita kansankirkossamme on:

Lehden numerossa 43 lehden "kanslisti" ihmettelee vakiopalstallaan äänen, kuinka 50000 helluntailaisen muodostamalla pienellä liikkeellä on varaa lähettää maailmalle enemmän lähetystyöntekijöitä kuin rikkaalla, monimiljoonajäsenisellä kirkolla ja sen seitsemällä lähetysjärjestöllä yhteensä. Sitä sopiikin ihmetellä.

Numerossa 44 Koivisto-myönteisyydestään sittemmin parannuksen tehnyt dosentti Sammeli Juntunen on sitä mieltä, että kansankirkko on "teologisesti erinomainen ajatus". Hänen tavoitteenaan onkin kirkko, "jossa kuilu uskovaisten ja muiden välillä poistuisi".
Tämän kuilun voi teoriassa poistaa kolmella eri tavalla. Juntunen ilmeisesti toivoo, että kuilusta ei tehtäisi liian isoa numeroa kirkon piirissä, jolloin tuo oleellinen ero paljastuisi vasta (enemmistön kannalta) ikävänä yllätyksenä helmiportilla. Muut kaksi tapaa poistaa kuilu ovat kirkon nykyinen trendi (eli savustetaan uskovat ulos) tai sitten alkuseurakunnan tapa (toimitaan niin, että ei-uskovat pysyvät ulkona kunnes tulevat uskoon; vrt. Apt. 5:13).

Seuraavassa numerossa valitellaan, että pääkaupunkiseudulla asuvat vanhemmat eivät enää meinaa löytää kastettavalle lapselle kirkkolain edellyttämiä kahta kirkkoon kuuluvaa kummia. Joskus on jopa kastepapin pitänyt ryhtyä kummiksi, jotta lapsi on saatu kastetuksi. Tässäpä jälleen helmi kaikille niille, jotka kuvittelevat kuuluvansa sola scriptura-periaatetta kunnioittavaan kirkkokuntaan.

Numerossa 46 haastatellaan eksegetiikan lehtori Jarmo Kiilusta ja valitellaan sitä, kuinka brittiläislähtöisen kalvinistisen teologian takia apokryfikirjat jäivät pois Raamatuista, minne ne kuitenkin kuuluvat. "On oikeastaan epäluterilaista olla piittaamatta apokryfikirjoista ja lukematta niitä", toteaa Kiilunen. Joitakin saattaa harmittaa ajatus siitä, että juutalaisten pyhiin kirjoituksiin lasketaan mukaan kirjoja, joita he eivät itse laske mukaan, mutta luterilaisille asian ei pitäisi olla ongelma. Jo Luther jakoi UT:n jyviin ja akanoihin, joten pullan kasvamisen ei pitäisi olennaisesti haitata rusinoiden poimimista.

Seuraavassa numerossa eräs lukija kyselee, onko vuorisaarna otettava tosissaan. Pappi lohduttelee, että Jeesuksen mukaan Jeesuksen antamia ohjeita ei ihminen kykene noudattamaan. Pappi lienee tarkoittanut, että ilman Pyhän Hengen vaikutusta Jeesuksen tarjoama etiikka on ihmiselle mahdotonta, mutta nyt lukijalle jää sellainen kuva, että Jeesuksen antamia ohjeita ei ole uskovankaan tarkoitus noudattaa. Kansamme onneksi löytyy näitä Raamattunsa osaavia pappeja, jotka vapauttavat meidät kaikista niistä kiusallisista teksteistä, jotka muuten voisivat kutsua meitä muuttumaan Jeesuksen kaltaisuuteen.

Marraskuun viimeisessä numerossa piispa Huotari haluaa "iloisesti puhua tapakristillisyyden puolesta". Hänen teesinään on, että oikea, elävä kristillisyys nousee ja lähtee liikkeelle kristillisistä tavoista. Ajatus on kaunis, vaikkakin empiirinen kokemus vuosisatojen ajalta osoittaa, että näin ei käy. Tapakristillisyyttä ja tapakristittyjä ja on maailma pullollaan ilman, että he mitenkään merkittävässä määrin siirtyisivät oikeiden kristittyjen leiriin. Pikemminkin juuri näiden siivosyntisten on kaikkein vaikeinta nähdä, että he ovat sairaita ja tarvitsevat lääkäriä. Sen sijaan siellä, missä kristittyjen ja muiden ihmisten raja on selvin, saavuttaa evankeliumi myös eniten ihmisiä. Usko synnyttää aina kristillisiä tapoja, mutta usko ei tule tapakristillisyydestä vaan evankeliumin kuulemisesta.

Joulukuun myötä alkaa kirjoituksissakin näkyä selvästi enemmän valoa. Numerossa 49 todetaan, että luterilaisuudessa ei juuri perusteta Raamatun näkemyksistä maallisia tai yhteiskunnallisia asioita koskevissa kysymyksissä, mutta spekuloidaan kuitenkin sillä, mitä pyhät kirjoitukset mahtaisivat sanoa itsenäisyydestä. Tässä yhteydessä kenttäpiispa Hannu Niskanen toteaa, että Suomi ei ole mitenkään Jumalan erityisesti valitsema kansa, vaan sen vapaus on yhtä arvokas kuin muidenkin kansojen. Samoilla linjoilla on myös VT:n eksegeetti, kirkkoherra Pekka Särkiö, jonka mielestä jonkun tietyn kansankunnan pitäminen "valittuna kansana" tai nationalismin perustelu Raamatulla on hyvin ongelmallista.

Kotimaan viimeisimmässä numerossa Markku Envall valittelee, että joulu on kaikkea muuta kuin mitä kirkko toivoisi. "Miten joulunsa toteuttaakin, sen pitäminen omana vaatii yhä suurempaa kykyä torjua, kieltäytyä, tehdä vastarintaa." Envall on oikeassa. Joulu on Jumalan pahimman kilpailijan, Mammonan, tärkein palvontapäivä ja kulutusvuoden onnellinen huipentuma. Kristityt ovat tehneet tästä pakanallisesta juhlasta aikaisemminkin kristillisen juhlan - jokohan olisi aika yrittää uudestaan?

Lue lisää...

Joulun sanoma

Kaikki tietävät, koska joulua vietetään, ja useimmat tietävät vielä senkin, että se liittyy (teoriassa) jotenkin Jeesukseen - kaikesta kaupallisuudesta ja pakanallista perua olevista tavoista huolimatta. Kristityt osannevat kertoa senkin, että jouluna juhlitaan Jeesuksen syntymää. Tämä juhla olisi kuitenkin merkityksetön ilman Jeesuksen kuolemaa ja sen seurauksia. Liian harva pysähtyy miettimään sitä, että nämä kaksi liittyvät oleellisesti yhteen.

Jouluevankeliumissa toivotetaan rauhaa maahan niille ihmisille, joita kohtaan Jumalalla on hyvä tahto (ks. aikaisemmat ko. tekstiin liittyvät kommenttini). Jumalan ja ihmisten välillä - ja loppupelissä myös ihmisten kesken - voi olla rauha vain sen tähden, mitä Jeesus on tehnyt puolestamme. Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa paha saa palkkansa ja synniltä ja jopa kuolemalta viedään pahin terä pois. Jeesuksen työn tähden Jumala voi antaa meille anteeksi meidän pahat tekomme.

Monissa uskonnoissa uskotaan "silmä silmästä ja hammas hampaasta" -jumalaan. Anteeksiantamusta pidetään heikkouden osoituksena, jolloin ei suhtauduta tarpeeksi reilusti ja oikeudenmukaisesti pahuuteen. Onkin vaikea kuvitella, että esim. Lähi-Idän kriisin osapuolet tekisivät muuta kuin vastaavat väkivallalla väkivaltaan (joidenkin kristittyjen noustessa jopa barrikadeille sen puolesta, että pitää pystyä maksamaan potut pottuina ja mahdollisesti vielä korkojen kera).

Kristinuskon Jumala sen sijaan suhtautuu anteeksiantamiseen vakavasti. Jeesuksen välittämä kuva rakastavasta Isästään ärsytti suunnattomasti fariseuksia, joiden jumalakuvaan armo ja anteeksiantamus ei oikein sopinut, eikä tuo asetelma ole 2000 vuodessa juuri muuttunut.

Anteeksiantamus on aivan uskomme ytimessä. Sen takia saamme syntimme anteeksi. Sen tähden meillä on rauha Jumalan kanssa. Sitä rukoillaan Isä Meidän -rukouksessa. Se on itse asiassa niin vakava asia, että ilman sen osoittamista toisille ei ole asiaa taivaaseen (Matt. 6:14-15; 18:21-35).

Mutta mikä parasta - ja tässä on joulun sanoma - Taivaallinen Isämme tarjoaa sitä lahjana tänäkin jouluna jokaiselle, joka sen haluaa vastaanottaa.

Hyvää joulua!

Lue lisää...

Maassa rauha ihmisten kesken?

Yksi jakeista, jotka jäivät jo pienenä mieleen, löytyy Luukkaan jouluevankeliumista: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto" (2:14). En tiedä, oliko kyseessä vain oma positiivinen ajatteluni vai mikä, mutta ymmärsin tuon jakeen jotenkin liittyvän siihen, että toivottiin tai julistettiin rauhaa maailman ihmisille, koska Jumala rakastaa heitä.

Tuo ajatus saa tukea myös vuoden -92 käännöksestä: "Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa." Tämä tosin kuulostaa vähemmän toivomukselta kuin tosiasian toteamiselta: maan päällä vallitsee rauha ihmisillä, joita Jumala rakastaa.

Vaikka unohtaisimme kyseisen jakeen tekstikriittiset kysymykset, on valittu käännöstapa minusta silti ongelmallinen. Toisaalta BDAGin mukaan kreikan ανθωποις ευδοκιας "would be people to whom (God) shows good will or whom (God) favors". Toisaalta myöskin teologisesti (sekä VT:n että UT:n pohjalta) voidaan sanoa, että vaikka Jumala haluaisikin kaikkien pelastuvan, hänen suosionsa lepää vain niiden yllä, jotka ovat oikeassa suhteessa häneen.

Olisi siis teologisesti vastuullisempaa kääntää esim. "... maan päällä rauha niiden ihmisten kesken, joihin Jumala on mieltynyt" tms. (josta mm. Luukkaalla on heti seuraavassa luvussa tarjottavana esimerkki par excellance, 3:22). Rauha Jumalan kanssa - ja todellinen rauha ihmisten kesken - tulee vain ristin kautta (Ef. 2:15; Kol. 1:20).

Lue lisää...

Kohtalokas virhearviointi

Muistan, kuinka kaveriporukassa katselimme 70-luvulla Omen-trilogiaa, joka löyhästi Raamattuun perustuen kertoo antikristuksen tulemisesta. Tämän trilogian "sankarilta" onnistuu kaikki, mutta hän tekee yhden kohtalokkaan virheen. Hän nimittäin kuvittelee, että Kristus - jonka hän tietää myös olevan tulossa lopunaikana - syntyy uudestaan lapsena, josta hän voi helposti päästä eroon. Mutta Kristus palaakin Herrana ja näin antikristus kohtaa loppunsa.

Samanlaisen virhearvioinnin Kristuksen todellisesta luonteesta tekee moni tänäkin jouluna. "Joulun lapsi" on lämpimiä fiiliksiä herättävä joulukortissa esiintyvä hahmo, josta voidaan lauleskella tai jopa jouluevankeliumissa lukea, mutta joka ei uhkaa ketään eikä vaadi mitään keneltäkään.

Vaan millainen tämä Kristus on oikeasti ja mitä hän tekee tullessaan?

Minä näin taivaan avoinna: näin valkoisen hevosen ja sen selässä miehen. Hän on uskollinen ja totuudellinen, hän tuomitsee ja taistelee vanhurskaasti. Hänen silmänsä olivat kuin tulen liekit, hänellä oli päässään monta kruunua, ja häneen oli kirjoitettu nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin hän itse. Hänellä oli pukunaan vereen kastettu viitta, ja hänen nimensä on Jumalan Sana. Hänen jäljessään tulivat taivaan sotajoukot, valkoisilla hevosilla ratsastavat soturit, joiden puku oli hohtavan valkeaa pellavaa. Hänen suustaan lähtee terävä miekka. Sillä miekalla hän lyö kansoja, hän paimentaa niitä rautaisella sauvalla ja polkee viinikuurnassa kaikkivaltiaan Jumalan hehkuvan vihan viinin. Hänen viittaansa on reiden kohdalle kirjoitettu nimi: kuninkaiden Kuningas, herrojen Herra.

Niiden, jotka tunnustavat hänet vapaaehtoisesti, ei vain joulun, vaan myös omaksi Herrakseen, ei tarvitse tästä Ilmestyskirjan (19:11-16) kuvauksesta säikähtää. Sen sijaan ne, joille hän on vain "joulun lapsi", kerran vuodessa esiin otettava joulukoriste, syyllistyvät kohtalokkaaseen virhearviointiin.

Toivottavasti yhdellekään joulukirkossa kävijälle ei jää epäselväksi, miksi ja miten tehdä todellinen rauha joulun Herran kanssa.

Lue lisää...

Evankeliumin aika

Vammalan ev.lut. seurakunnan kappalainen Jari Rankinen kysyy blogissaan, osaavatko papit käyttää tilaisuutta hyväkseen, kun kirkko kerran vuodessa jouluna on täynnä ihmisiä, jotka muuten harvoin osallistuvat seurakunnan tilaisuuksiin. Joku voisi ajatella, että vastaus tuohon kysymykseen on itsestään selvä, mutta valitettavasti näin ei ole.

Olin vuosia sitten viettämässä joulua vieraalla paikkakunnalla ja jossain vaiheessa tuli puhetta joulukirkosta, jonne osa koolla ollutta väkeä halusi lähteä. Pienen neuvottelun jälkeen kirkkoon lähtivät kaikki ja taisipa mukana olla joku ateistikin (joka tosin kuului kirkkoon). Olin innoissani, koska ajattelin, että kerrankin saavat kuulla evankeliumia nekin, jotka eivät muuten kirkossa käy.

Kirkko oli täynnä ihmisiä ja paikkakuntalaisten kommenteista selvisi, että suurin osa oli paikalla ainoastaan siksi, että oli jouluaatto ja joulukirkossa käynti kuului osana joulun traditioihin. Tunnelma oli harras ja ihmiset vastaanottavaisella mielellä.

Vain yksi puuttui, nimittäin evankeliumi. Pappi mainitsi kyllä puheessa jotain epämääräistä joulun tunnelmasta, ja taisi mukana olla myös viittaus "joulun lapseen" tms., mutta mitään selvää ilosanomaa ei tilaisuudessa tullut esille. En voinut uskoa silmiäni ja korviani. Sen ainoan kerran vuodessa, jolloin kirkko on täynnä ihmisiä, heille ei kerrota selkeästi sitä ainoaa asiaa, joka heidän tulisi tietää.

En ole vieläkään toipunut tästä järkytyksestä. Lapsuudesta asti jatkunut joulukirkkoperinne katkesi omalla kohdallani tuona jouluna enkä ole sen koommin uskaltautunut joulukirkkoon. Ajatus siitä, että joutuisi jälleen kerran todistamaan sitä, kun täysi kirkkosali saa olla kuulematta evankeliumia, tuntuu liian raskaalta.

Ymmärrän kyllä, jos normaalit sunnuntaijumalanpalvelukset ovat joskus epämääräisiä, käsittelevät työväenliikkeen historiaa, tai jotenkin muuten onnistuvat välttämään itse asian. Paikallaolijat ovat kuitenkin yleensä uskovia, joille evankeliumi on tuttu. Mutta siitä, että sanomaa ei kerrota silloin, kun sitä kipeimmin kaipaavat ovat kuulolla ja vastaanottavaisimmillaan, joutuu jokainen siihen syyllistynyt vielä kerran tekemään tiliä joulun Herralle.

Herra antakoon viisautta ja rohkeutta jokaiselle papille, jolla on etuoikeus tänäkin jouluna julistaa evankeliumia täydelle kirkkosalille.

Lue lisää...