Suuri Babylon

Yhdessä ensimmäisistä postauksistani annoin ymmärtää, että jossain vaiheessa kirjoitan tulkinnasta, jonka mukaan Irak on Ilmestyskirjan Babylon. Tässäpä tämä:

Joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta tutkijoiden parissa ollaan sitä mieltä, että Ilmestyskirjan kirjoittamishetkellä "Babylon" (joka Raamatun alkukielillä voi viitata sekä kaupunkiin että maahan eli Babyloniaan) viittasi ensi sijassa Roomaan ja/tai Rooman imperiumiin. Tämä on yksi harvoja Ilmestyskirjan tulkinnan alueita, joissa akatemiassa vallitsee kohtalainen yksimielisyys.

Jeesuksen paluun viipyessä Babylonin viittaa on kautta historian toki soviteltu muillekin. Noin kolmesataa vuotta Johanneksen jälkeen Hieronymos näki Babylonissa maailman vastakohtana seurakunnalle/Uudelle Jerusalemille ja tämä tulkinta eri muodoissaan on säilynyt meidän päiviimme asti.

Samoihin aikoihin Atanasios antoi ymmärtää, että harhaoppiset kristitilliset ryhmät muodostavat Babylonin tai ainakin ovat osa sitä. Samalla linjalla jatkoi munkki Joakim Fiorelainen toisen vuosituhannen alkupuolella identifioidessaan Konstantinopolin ja ortodoksisen kirkon Babyloniksi, ja uskonpuhdistuksen ajoista lähtien on ollut niitä, jotka puolestaan näkevät Babylonissa katolisen kirkon.

Rivikristittyjen parissa on tänä päivänä lukemattomia tulkintoja siitä, mistä Babylon löytyy. Etelä-afrikkalaisella rotusorron uhrilla ja luterilaiseen kristillisyyteen kyllästyneellä suomalaisella on kovin eriävät näkemykset siitä, mikä on Ilmestyskirjan porton todellinen inkarnoituma. Tähän samaan joukkoon kuuluvat myös lööppiprofetia-expertit, jotka näkevät milloin missäkin Lähi-idän tapahtumassa jonkun profeetallisen raamatunjakeen toteutumisen, mutta joilla on vaikeuksia nähdä toisaalta Raamatun kirjaimellisen tulkinnan ja toisaalta kuvakielen taakse.

Vaan mitä Ilmestyskirja itse kertoo meille Babylonista? Se on maailman mahtavin taloudellinen ja sotilaallinen mahti, joka tekee kauppaa kaikkien kanssa, joka houkuttelee muut kansat haureuteen (josta Mammonan palveleminen on pääesimerkki), jonka valta ulottuu ympäri maailmaa, ja joka tarvittaessa käyttää valtaansa muiden maiden riistämiseen ja ohjaamiseen.

Tämä viitta on vielä hieman liian iso tämän päivän Irakin harteille, mutta kuka tietää, mikä tilanne on esim. 200 vuoden päästä. Tällä hetkellä Rooman manttelinperijä on kuitenkin muualla kuin Lähi-idässä:

And you cannot reach any conclusion about what is going on other than that we are the new Rome, we do preside over a global empire, we do have a militarized foreign policy, and there probably is no escape.

The whole notion of “we don’t do war” has also gone by the board. We do make war. Now we marry that to the language of liberation so that our wars are virtuous.

Indeed, when my publisher, Harvard University Press, persuaded me to call my book American Empire, it was with the thought that it would be a catchy title to irritate people. It is remarkable the extent to which words like “empire,” “imperium,” phrases like “Pax Americana,” have now insinuated themselves into public discourse and are no longer controversial.

- Andrew J. Bacevich
kansainvälisten suhteiden professori
Boston University

Yksi Johanneksen tarkoituksista Ilmestyskirjaa kirjoittaessaan oli avata uskovien silmät näkemään, kuinka koko maailman pelastajana ja hyväntekijänä esiintyvä Rooma olikin Babylon. Toivottavasti sama tapahtuu muidenkin yrittäjien kohdalla.

Lue lisää...

Teologin dilemma

Joskus nuorena miehenä minua harmitti, kun apologeettiset keskustelut usein päättyivät siihen, että keskustelukumppani rupesi siteeraamaan milloin sitä, milloin tätä suomalaista radikaaliteologia perinteisen kristinuskon vastaisten näkemystensä tueksi. Silloin ajattelin, että kunhan minustakin tulee teologian tohtori, niin sitten voidaan keskustella oikeasti asioista ilman, että keskustelu loppuu auktoriteettikortin vilauttamiseen.

Todellisuus on osoittautunut paljon karummaksi kuin noissa varhaisissa haaveissa. Rivikristittyjen parissa suurin ongelma on useimmiten korkea koulutus. Siinä missä ennen näkemykset eivät saaneet painoa tittelin puutteen vuoksi, leimataan nyt epäilyttäväksi siksi, että on opiskellut liian paljon teologiaa sekulaarissa yliopistossa.

Akateemisissa piireissä sivuuttaminen tapahtuu eri tavalla kuin ruohonjuuritasolla. Ensimmäinen vaihtoehto on se, että tulee ohitetuksi ahdaskatseisena konservatiivina. (Tosin hieman lohduttaa se, että samaa valittelee mm. N.T. Wright, jota liberaalit pitävät äärimmäisen konservatiivisena, mutta jonka konservatiivit näkevät erittäin liberaalina.)

Toinen vaihtoehto kävi ilmeiseksi lukiessani Timo Eskolan kirjaa Ateistit alttarilla. Siinä kirjoittaja tuo hyvin ansiokkaasti esiin sen, kuinka monet suomalaiset luterilaiset teologit kieltävät kristinuskon keskisimmät opit. Valitettavasti samaan pahojen radikaaliteologien ryhmään niputetaan myös kaikki ne, jotka ovat kaikkea muuta kuin ateisteja mutta sattuvat olemaan joistakin teologisista kysymyksistä eri mieltä kuin Luther. (Eskolan muuten erinomaisesta kirjasta löytyy mm. muutaman olkiukon nousu ja tuho, pari hienoa ad hominem -argumenttia, yms.)

Jos egoisti määritellään sellaiseksi inhottavaksi ihmiseksi, joka ajattelee itseään enemmän kuin minua, niin vastaavasti teologiset pahikset ovat niitä, jotka ajattelevat eri tavalla kuin minä. Eri mieltä olevat voidaan siis aina kätevästi sivuuttaa - vain tapa vaihtelee.

Lue lisää...

Kohtalokas virhearviointi

Muistan, kuinka kaveriporukassa katselimme 70-luvulla Omen-trilogiaa, joka löyhästi Raamattuun perustuen kertoo antikristuksen tulemisesta. Tämän trilogian "sankarilta" onnistuu kaikki, mutta hän tekee yhden kohtalokkaan virheen. Hän nimittäin kuvittelee, että Kristus - jonka hän tietää myös olevan tulossa lopunaikana - syntyy uudestaan lapsena, josta hän voi helposti päästä eroon. Mutta Kristus palaakin Herrana ja näin antikristus kohtaa loppunsa.

Samanlaisen virhearvioinnin Kristuksen todellisesta luonteesta tekee moni tänäkin jouluna. "Joulun lapsi" on lämpimiä fiiliksiä herättävä joulukortissa esiintyvä hahmo, josta voidaan lauleskella tai jopa jouluevankeliumissa lukea, mutta joka ei uhkaa ketään eikä vaadi mitään keneltäkään.

Vaan millainen tämä Kristus on oikeasti ja mitä hän tekee tullessaan?

Minä näin taivaan avoinna: näin valkoisen hevosen ja sen selässä miehen. Hän on uskollinen ja totuudellinen, hän tuomitsee ja taistelee vanhurskaasti. Hänen silmänsä olivat kuin tulen liekit, hänellä oli päässään monta kruunua, ja häneen oli kirjoitettu nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin hän itse. Hänellä oli pukunaan vereen kastettu viitta, ja hänen nimensä on Jumalan Sana. Hänen jäljessään tulivat taivaan sotajoukot, valkoisilla hevosilla ratsastavat soturit, joiden puku oli hohtavan valkeaa pellavaa. Hänen suustaan lähtee terävä miekka. Sillä miekalla hän lyö kansoja, hän paimentaa niitä rautaisella sauvalla ja polkee viinikuurnassa kaikkivaltiaan Jumalan hehkuvan vihan viinin. Hänen viittaansa on reiden kohdalle kirjoitettu nimi: kuninkaiden Kuningas, herrojen Herra.

Niiden, jotka tunnustavat hänet vapaaehtoisesti, ei vain joulun, vaan myös omaksi Herrakseen, ei tarvitse tästä Ilmestyskirjan (19:11-16) kuvauksesta säikähtää. Sen sijaan ne, joille hän on vain "joulun lapsi", kerran vuodessa esiin otettava joulukoriste, syyllistyvät kohtalokkaaseen virhearviointiin.

Toivottavasti yhdellekään joulukirkossa kävijälle ei jää epäselväksi, miksi ja miten tehdä todellinen rauha joulun Herran kanssa.

Lue lisää...

Evankeliumin aika

Vammalan ev.lut. seurakunnan kappalainen Jari Rankinen kysyy blogissaan, osaavatko papit käyttää tilaisuutta hyväkseen, kun kirkko kerran vuodessa jouluna on täynnä ihmisiä, jotka muuten harvoin osallistuvat seurakunnan tilaisuuksiin. Joku voisi ajatella, että vastaus tuohon kysymykseen on itsestään selvä, mutta valitettavasti näin ei ole.

Olin vuosia sitten viettämässä joulua vieraalla paikkakunnalla ja jossain vaiheessa tuli puhetta joulukirkosta, jonne osa koolla ollutta väkeä halusi lähteä. Pienen neuvottelun jälkeen kirkkoon lähtivät kaikki ja taisipa mukana olla joku ateistikin (joka tosin kuului kirkkoon). Olin innoissani, koska ajattelin, että kerrankin saavat kuulla evankeliumia nekin, jotka eivät muuten kirkossa käy.

Kirkko oli täynnä ihmisiä ja paikkakuntalaisten kommenteista selvisi, että suurin osa oli paikalla ainoastaan siksi, että oli jouluaatto ja joulukirkossa käynti kuului osana joulun traditioihin. Tunnelma oli harras ja ihmiset vastaanottavaisella mielellä.

Vain yksi puuttui, nimittäin evankeliumi. Pappi mainitsi kyllä puheessa jotain epämääräistä joulun tunnelmasta, ja taisi mukana olla myös viittaus "joulun lapseen" tms., mutta mitään selvää ilosanomaa ei tilaisuudessa tullut esille. En voinut uskoa silmiäni ja korviani. Sen ainoan kerran vuodessa, jolloin kirkko on täynnä ihmisiä, heille ei kerrota selkeästi sitä ainoaa asiaa, joka heidän tulisi tietää.

En ole vieläkään toipunut tästä järkytyksestä. Lapsuudesta asti jatkunut joulukirkkoperinne katkesi omalla kohdallani tuona jouluna enkä ole sen koommin uskaltautunut joulukirkkoon. Ajatus siitä, että joutuisi jälleen kerran todistamaan sitä, kun täysi kirkkosali saa olla kuulematta evankeliumia, tuntuu liian raskaalta.

Ymmärrän kyllä, jos normaalit sunnuntaijumalanpalvelukset ovat joskus epämääräisiä, käsittelevät työväenliikkeen historiaa, tai jotenkin muuten onnistuvat välttämään itse asian. Paikallaolijat ovat kuitenkin yleensä uskovia, joille evankeliumi on tuttu. Mutta siitä, että sanomaa ei kerrota silloin, kun sitä kipeimmin kaipaavat ovat kuulolla ja vastaanottavaisimmillaan, joutuu jokainen siihen syyllistynyt vielä kerran tekemään tiliä joulun Herralle.

Herra antakoon viisautta ja rohkeutta jokaiselle papille, jolla on etuoikeus tänäkin jouluna julistaa evankeliumia täydelle kirkkosalille.

Lue lisää...

Mahdollinen skenaario

Eräässä toisessa blogissa kirjoittaja pohtii samaa sukupuolta olevien parien siunaamista ja pelkää sitä mahdollisuutta, että Suomen ev.lut. kirkko seuraisi Ruotsin esimerkkiä. Minusta kyseessä ei kuitenkaan ole tapahtuma, jonka kohdalla kannattaa enää puhua mistään todennäköisyydestä. Tässäkin asiassa Suomi seuraa aivan varmasti Ruotsin perässä, n. 10+ vuoden viiveellä, mikäli kehitys ev.lut. kirkossa jatkuu nykyisellään.

Mitkä ovat nämä kehitystrendit, jotka antavat aihetta tällaiseen pessimismiin? Yhtä näistä on blogissaan hyvin ansiokkaasti ruotinut Timo Koivisto. Jos yksi Suomen johtavia teologisia ajattelijoita ja yli 30 vuotta kirkkomme työntekijöitä ja hengellisiä johtajia kouluttamassa ollut Heikki Räisänen ei usko kristinuskon ydintotuuksiin, niin sillä on toki ollut oma vaikutuksensa (kuten kaikki Helsingissä teologiaa opiskelleet tietävät).

Toinen mielenkiintoinen trendi on muutos kirkon työntekijöissä. Siteerasin jo aikaisemmissa kirjoituksissani ("Mitä Henki sanoo seurakunnille" ja "'Papit ja kanttorit jaksavat työssään aiempaa paremmin'") Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimusta, jonka mukaan 38% papeista olisi valmis tarjoamaan kirkollisen siunauksen homopareille. Sukupuolen mukaan jaettuna tähän olisi valmis 53% naispapeista, mutta vain 29% miespapeista. Kun lisäksi piispa Vikströmin Kotimaa-lehdessä (23.11.) esittämän arvion mukaan "10-20 vuoden kuluttua pappisvirka on kirkossamme valtaosaltaan naisvirka", niin you do the math, kuten kolmannella kotimaisella tavataan sanoa.

Näiden faktojen valossa näyttää pahasti siltä, että kyllä tässä Ruotsin perässä mennään.

Lue lisää...

Käytännön ateismia

Ateistit usein kuvittelevat olevansa hyvinkin puolueettomia, objektiivisia ja tieteellisiä suhteessa uskontoon ja hengellisiin asioihin. Kanssakäyminen vakaumuksellisen ateistin kanssa kuitenkin paljastaa nopeasti, että hänen näkemyksensä ja toimintansa ovat melko pitkälle uskonvaraisia - jopa suorastaan uskonnollisia. Tämä ei kuitenkaan ole mikään uusi huomio, kuten kaikki kristillisen apologian parissa askarrelleet tietävät.

Mielenkiintoisempaa onkin pysähtyä tarkastelemaan niitä, jotka puheissaan ja ajatuksissaan pitävät itseänsä uskovina - ja varmasti monet sitä ovatkin - mutta jotka käytännössä elävät aivan kuin Jumalaa ei olisi, tai vaikka olisikin, niin hän ei ainakaan aktiivisesti vaikuta ja puutu ihmisten elämään.

Uskon että Jumala parantaa sairaita, mutta jos itse sairastun, ei tule mieleenikään turvautua ensimmäiseksi (eikä välttämättä edes viimeiseksi) Jumalaan, vaan ainoastaan lääkkeisiin ja lääkäreihin. Eivätkö he kuitenkin ole Jumalan toiminnan välikappaleita?

Uskon, että Jumala näkee kaikki valintani ja tietää, mikä on parasta minulle, mutta haluan silti mennä ei-uskovan kanssa naimisiin, vaikka Raamattu sitä vastaan varoittaakin. Kunnon (uskovaa) puolisoa kun on vaikea löytää eikä Jumala kuitenkaan ymmärrä, kuinka rakastunut olen ja miltä minusta tuntuu, eihän?

Uskon että kaikki hyvä tulee Jumalalta, mutta "unohdan" tämän veroilmoitusta täyttäessäni, jotta jäisi vähän enemmän kahisevaa taskuun. Eikö Jumala pidäkin huolta niistä, jotka pitävät huolen itsestään?

Uskon että jokainen henkäykseni, jokainen askeleeni ja kaikki omaisuuteni on Jumalan käsissä (ja hänen antamaansa), mutta varmuuden vuoksi otan joukon kalliita vapaaehtoisia vakuutuksia, joihin turvautua hädässä. Vakuutuksethan ovat vain järkevää taloudenhallintaa ja riskien minimointia, eikö niin?

Uskon, että Jumalan käsissä on kansakuntien kohtalot, mutta haluan kaiken varalta pistää turvani Natoon. Jumalahan on antanut meille järjen, jota käyttää, ja järkevintä on tietysti liittoutua sen kanssa, jolla on eniten aseita, eikö niin?

Uskon, että Jumala ottaa hengellisen haureuden ja uskonelämän kompromissit vakavasti, mutta kaupankäyntiä ja perheen elatusta varten minun täytyy kuitenkin ottaa käteeni tai otsaani tietty merkki. Järjen käyttöhän on sallittua ja kuka hullu nyt haluaisi mieluummin kuolla kuin tehdä kauppaa koko maailman tunnustaman johtajan kanssa, varsinkaan kun tällainen maallinen asia ei mitenkään liity hengellisiin asioihin tai tee tyhjäksi sitä, että uskon Jeesukseen. Eihän?

Lue lisää...

Paimenkolumni

Pohdin vielä edellisen postauksen jälkeen, minkälaisia viestejä piispa Juha Pihkalan paimenkolumni lukijoilleen välittää. Tässä muutama ajatus jo esille tulleiden lisäksi:

Ymmärrän, että jollakin voi nousta tukka pystyyn. Onko piispa nyt ihan väärällä asialla? Eikö hengellisen johtajan pitäisi kannustaa yhä syvempään ja palavampaan uskoon? Toki - mutta ei hinnalla millä hyvänsä. On myös vahinkoa tuottavaa uskoa ja tuhoisaa hengen palavuutta.

On helppo ymmärtää, mihin Pihkala tässä tähtää, mutta ei ole yhtä varmaa, onko hän diagnosoinut ongelman oikein. Voi olla, että hänen tilaisuuksissaan käy runsaasti aktiivista ja palavaa seurakuntakansaa, mutta tämä ei suinkaan ole normi kansankirkossamme. Kirkkoherrana minä ainakin ottaisin ennemmin sen riskin, että joudun rauhoittelemaan liian palavia seurakuntalaisia, kuin että yritän herättää heitä kuolleista kerran viikossa.

Toinen asia, jota jäin ihmettelemään, on se, että miksi ihmeessä piispa yrittää paimentaa laumaansa Aamulehden kolumnien kautta. Sen vielä ymmärrän, että kolumnissa otetaan kantaa yhteiskunnallisiin asioihin tai muihin laajoihin, kaikkia koskettaviin kysymyksiin. Mutta se, että kolumnissa ruoditaan oman hiippakunnan sisäisiä asioita tavalla ja kielellä, joka jää suurelle enemmistölle täysin vieraaksi, herättää kyllä kysymyksiä.

Vaan lieneekö piispan käytös osittain selitettävissä viimeisimmällä Kirkon tutkimuskeskuksen tuottamalla tutkimuksella? Sen lisäksi, että tutkimus totesi jälleen, että kirkolla menee hyvin (tällä kertaa koska kansalaiset ovat tyytyväisiä pappeihin), kävi siitä ilmi muutama muukin asia. Esim. 25% suomalaisista ei ole kohdannut työtään tekevää pappia viimeisen kahden vuoden aikana. Lopuista suomalaisista on papin viimeksi kohdannut jumalanpalveluksessa - eli seurakunnan tärkeimmässä tilaisuudessa - kokonaiset 6%.

Tutkimuksen tilastoista on Kirkon tiedotuskeskuksen sivuilla julkaistu vain osa, joten ei ole varmaa, kertooko tuo luku siitä, että jokainen suomalainen osallistuu häihin, hautajaisiin, kastetilaisuuteen tai rippijuhlaan vähintään kerran viikossa, vai tuoko tuo luku esille vain jo moneen kertaan havaitun karun tosiasian kansankirkkomme tilasta ja suomalaisten "kristillisyydestä".

Tätä taustaa vasten piispan paimenkolumni on jollain lailla ymmärrettävissä. Jos seurakuntalaiset eivät koskaan kohtaa omaa pappiaan jumalanpalvelusta pitämässä, niin todennäköisyys piispan saarnojen kuulemiseen kirkossa on vielä huomattavasti pienempi. Miksei siis turvautua Aamulehteen, joka onnistuu lampaiden tavoittamisessa paremmin kuin niiden omat paimenet?

Lue lisää...

Koivisto vs. Pihkala

Tampereella käynnissä oleva Markku Koivisto vs. Juha Pihkala -ottelu alkaa saada jo sellaisia sävyjä, että voisi ruveta naurattamaan, ellei olisi selvästi enemmän syytä itkuun.

Meneillään oleva erä lähestyy selvästi huipentumaansa, sillä Koivisto aikoo naulata teesinsä Tampereen Tuomiokirkon oveen huomenna tiistaina 12.12. kello 13. Tilaisuus esitetään myöhemmin samana päivänä myös Nokia Mission netti-TV:ssä.

Pihkala ei kuitenkaan jää toiseksi median manipuloinnissa, vaan iski ennaltaehkäisevästi jo eilisessä sunnuntaikolumnissaan Aamulehdessä. Pihkala, joka laskee itsensä "uskonnollisen elämän ammattilaiseksi" ja jolle "on annettu tehtävä uskoa joskus toistenkin puolesta", peräänkuulutti henkien erottamisen armolahjaa, jota hän nimittää "terveen epäilyn karismaksi". Hän ei tälläkään kertaa mainitse nimiä, mutta antaa kuitenkin ymmärtää, että moisella armolahjalla varustettu henkilö huomaisi oitis, että Koivisto on väärä profeetta ja hänen kauttaan vaikuttava henki on väärä henki.

Yllättävää kyllä, Koivisto ratsastaa tässä uskonpuhdistuksesta tutulla "Luther vs. paavi" -kuvastolla, kun taas Pihkala yrittää löytää henkistä selkänojaa Raamatusta. Useimmitenhan asetelma on juuri päinvastoin, eli Pihkala käyttää hyväkseen kirkkohistoriallisia väitteitä ja perusteluita, kun taas Koivisto esittää itsensä yksin Raamattuun pitäytyvänä Herran palvelijana.

Näyttää siltä, että Koivisto vie mediapelissä tämän erän nimiinsa numeroin 6-0. Uutena Lutherina ja uskonpuhdistajana esiintyminen on nerokas veto, jolle Pihkalan lehtikolumnit eivät pärjää. Piispan pisteitä laskee myös se, että hänellä ei ilmeisesti ole käsitystä siitä, minkälainen lahja henkien erottamisen armolahja on. Epäilen, että evankeliumeissa esiintyvä Tuomas ei suinkaan ollut malliesimerkki siitä, miten ko. lahja toimii, mutta hän oli kyllä hyvä esimerkki siitä, miten älyperäinen "terve epäilys" toimii. Järki voi toimia hyvin Jumalan tuntemisen välineenä, mutta huonosti sen lähteenä.

Entä jatkossa? Uskon, että peli kovenee ja pian medialle ruvetaan tarjoamaan Nokia Mission "uhreja" ja/tai virheitä tehneitä vastuunkantajia, joilla yritetään osoittaa, kuinka vaarallinen liike on. Nyt jos koskaan kannattaisikin liikkeessä mukana olevien harjoittaa malttia ja pitää huolta siitä, että omasta vaelluksesta ei löydy moitittavaa. Kaikesta päätellen tässä ottelussa ei nimittäin juuri armoa anneta.

Lue lisää...

Citius, altius, fortius?

Olin kerran Yhdysvalloissa konferenssimatkalla ja yövyin erään ison hotelliketjussa isossa hotellissa. Hotelli - tai oikeastaan rakennuskompleksi - oli mahtava. Se oli ulkoa katsottuna arkkitehtuurisesti hieno. Kerroksia oli paljon ja huoneita aivan valtavasti. Kompleksista löytyi myös iso kuntosali, kauppoja, ravintoloita, jne. Erilaisia kokous- ja juhlatiloja oli joka lähtöön ja monessa kerroksessa. Hotellin seinää koristi mm. kuva presidenttiparista hotellin avajaisissa. Henkilökuntaa oli varmaan satoja. Vaikuttava ilmestys kaiken kaikkiaan.

Varsinaisessa hotellihuoneessa tilanne näytti kuitenkin toisenlaiselta. Seinät olivat paperia; vessan ovea ei saanut kunnolla kiinni; ikkunat vetivät mutta niitä ei saanut auki; ilmastointi ei toiminut kunnolla tai piti aivan hirveää meteliä; lämmitys (= tuuletin joka puhalsi lämmintä ilmaa) tuli katosta eikä lattialta; lamput eivät toimineet kunnolla eikä kattovaloa ollut lainkaan; partakoneelle ei ollut kylpyhuoneessa pistorasiaa; sängyn pääty (joka on sängystä erillinen, seinään kiinnitetty laudanpala) meinasi tippua niskaan; jne.

Upeasta ulkokuorestaan, hyvästä historiastaan, vaikutusvaltaisista suhteistaan ja isosta työntekijäjoukostaan ja viihdytyskyvystään huolimatta hotelli ei kyennyt tekemään kunnolla perustehtäväänsä eli tarjoamaan hyvää asumiskokemusta miellyttävässä hotellihuoneessa. Loppupelissä on aivan sama, kuinka monta huonetta hotellissa on, jos ne eivät täytä tehtäväänsä. Jos huone on alunperin suunniteltu väärin eikä toimi kunnolla, niin 1 400 kopion tekeminen samasta huoneesta ei auta.

Sama ongelma vaivaa usein kristillisiä kirkko- ja seurakuntia. Jos yksittäisen seurakunnan perusta - sen DNA - ei ole kunnossa, niin sen kasvattaminen tai moninkertaistaminen ei auta. Jos se ei pysty tekemään perustehtäväänsä kunnolla ja jos sen rakenne on väärä, niin isommat tilat, enemmän työntekijöitä, lisää rahaa, näyttävämmät evankeliointikampanjat, paremmat mainokset, tms. eivät ratkaise perusongelmaa.

Vaan löytyykö keneltäkään tällaisessa tilanteessa rohkeutta todeta, että keisarilla ei ole vaatteita?

Lue lisää...